Niin kauan kuin hieroglyfit pysyivät käsittämättöminä, niin
kauan lepäsi ikäänkuin salaperäinen verho nykyajan ja Niilinmaan
sivistyksellisen suuruudenajan välillä. Ne yritykset, joita ensin
tehtiin hieroglyfien tulkitsemiseksi, voittivat toinen toisensa
hullunkurisuudessa. Oli tultu siihen käsitykseen, että hieroglyfit
olivat vertauskuvallisia merkkejä, joiden merkityksen olivat
tunteneet vain jotkut harvat perehtyneet — hieman samantapaista
siis kuin arktiset kalliopiirrokset. Kun koetettiin saada selville
hieroglyfitekstien sisällystä, ei senvuoksi lainkaan ajateltu
mahdollisuutta voida lukea kirjoitusmerkkejä, vaan koetettiin
selittää kuva-arvoituksia, yritettiin päästä selville salaperäisistä
uskonnollisista totuuksista, jotka olivat salattuja niihin
perehtymättömältä joukolta.
Niinpä esitti muuan oppinut ja monella alalla etevä jesuiittaisä
1600-luvulla seuraavan, pientä 7 — sanoo seitsemän — hieroglyfimerkkiä
käsittävän ryhmän selityksen: »Kaiken hedelmällisyyden ja
kasvillisuuden luoja on Osiris, jumala, jonka luomisvoima vetää pyhän
Mophtan taivaasta valtakuntaansa.» Me, myöhemmän ajan lapset, tiedämme
nyt, että nuo seitsemän salaperäistä merkkiä tarkoittavat sanaa
»autokraatti»: itsevaltias, Rooman keisarien käyttämä nimitys.
Moisten kielitieteellisten johtopäätösten vankalle perustalle
rakennettiin edelleen ja tultiin muun muassa hurjiin johtopäätöksiin,
että egyptiläiset ja kiinalaiset olivat läheistä sukua, että
kiinalaiset olivat muuttaneet Egyptistä ja että heidän kirjoituksensa
olivat syntyneet hieroglyfeistä, jonka vuoksi näitä pitäisi voida
tulkita kiinan sanakirjain avulla!
Tällaiset hypoteesit johtivat purevan satiirikon Voltaire'in hänen
tunnettuun hyökkäykseensä sellaisia etymologeja vastaan, jotka
huomaavat sukulaisuutta eri kielten sanain välillä »olemalla
välittämättä vokaaleista ja kiinnittämättä sen enempää huomiota
konsonantteihin.»
Nyt ollaan paremmin selvillä sekä kiinankielestä että vanhain
egyptiläisten kirjoitusmerkeistä. Tiedetään myöskin, että egyptiläisten
kirjoitus aivan samoin kuin kaikkien muittenkin kansojen on ollut
alkujaan kuvakirjoitusta. Aivan samoin kuin lasten on tapana tehdä,
ovat _kansatkin_ lapsuudessaan kirjoittaneet piirtämällä kuvia,
joiden tarkoituksena on ollut ilmaista heidän ajatuksiansa. Monet
kansanheimot, kuten esim. intiaanit, eivät ole koskaan päässeet
tätä kuvakirjoitusastetta kauemmas. Egyptiläiset sitävastoin olivat
jo vanhimmissa meille tunnetuissa kirjoitusnäytteissään päässeet
paljon pitemmälle. He eivät olleet kylläkään täysin sivuuttaneet
kuvakirjoituksen astetta, mutta kuvakirjoitus oli jo silloin
oleellisesti muuttunut osittain tavukirjoitukseksi, osittain
kirjainkirjoitukseksi, niin että jokainen kuvamerkki, jokainen
hieroglyfi merkitsi tavua tai vain äännettä.
Puhtaan _kuvakirjoituksen_ asteella esiintyy seuraavanlaisia
hieroglyfejä käsitteiden merkkeinä: »härkä» »aura» »talo», »kasvot»,
»silmä», »aurinko», »kuu».
Abstraktisiakin käsitteitä ja verbejä ilmaistiin sellaisten kuvien
avulla. Niinpä merkitsi lilja: »Ylä-Egypti», kun sitävastoin
Ala-Egyptiä esittivät vertauskuvallisesti papyrusvanat. Palmunoksa
oli »vuosi». Ajateltiin nimittäin, että tämä puu sai uuden oksan joka
vuosi. »Syödä» verbiä tulkitsi istuva mies, joka vie oikeaa kättänsä
suullensa, »kuulemista» lehmän korva, »itkemistä» kyynelsilmä,
»käymistä» kaksi liikkuvaa säärtä, »vanhenemista» vanha sauvaansa
nojaava mies. Jos egyptiläinen tahtoi ilmaista »lentämistä», hän
piirsi lentävän linnun; »löytämistä» hän tulkitsi ibis-linnulla, joka
nokkii ruokaansa. »Hallita»-sanaa merkittiin kuninkaan valtikalla,
»taistelemista» nuijaa pitävällä käsivarrella, ja toisella
käsivarrella, jossa oli kilpi, j.n.e.
Kuvakirjoituksesta kehittyi, kuten sanottu, _tavukirjoitus_. On
kuitenkin huomattava, että egyptinkielessä alkujaan, niinkuin
seemiläisissä kielissä, ainoastaan _konsonantit_ merkittiin
kirjoituksessa. Vasta myöhään otettiin käytäntöön, kenties kreikan
vaikutuksesta, vokaalimerkit, ja aluksi vain vieraissa nimissä. Koska
siis vokaalit alkujaan jätettiin merkitsemättä, voi esim. kasvojen
merkki, joka egyptinkielellä kuului _hor_, merkitä myöskin _hōr_:
»pystyttää» (teltta), _hir_- »-lle», »-lla», _hri_: »ylempi»; voitiinpa
sitä käyttää vieläkin useammassa merkityksessä aivan välittämättä
siitä, mitä vokaaleja kysymyksessä olevat sanat sisälsivät, kunhan
vain niiden runkona oli h + r Aivan kuin jos leipä kuvaisi meidän
kirjoituksessamme »lepoa» ja kota merkitsisi myöskin »kaataa». Merkki
oli siis muuttunut kuvamerkistä tavumerkiksi. Samalla tavalla »talon»
merkki, joka egyptinkielellä kuului _pēri_, muuttui tavumerkiksi p +
r» kärpäshuiska, joka näyttää kuuluneen egyptinkielellä _mas_, tuli
merkitsemään m + s j.n.e.
Oli kumminkin olemassa koko joukko egyptiläisiä sanoja, jotka
muodosti vain yksi konsonantti ynnä vokaali, kuten _ké_: kukkula,
_rô_: suu, _shê_: järvi, _ta_: leipä. Kun nyt vokaaleja ei merkitty,
tuli itsekunkin näiden sanain hieroglyfimerkki _äännemerkiksi_.
Kukkulan kuva tuli k:n merkiksi, suun kuva r:n merkiksi, š-( = sh)
äännettä ilmaistiin järven merkillä ja t-äännettä leivän merkillä.
Täten ja samantapaisin keinoin saatiin vähitellen kokonainen
hieroglyfikirjaimisto, joka käsitti 24 konsonanttimerkkiä[70].
Tämä oli alku keksintöön, jolla oli mitä laajakantoisin merkitys
sivistykselle, keksintöön, jota sitten kehittivät edelleen seemiläiset
kansat, joiden kirjainkirjoitus on kaikkien nykyajan kirjaimistojen
kantaäiti.
Luulisi, että kun egyptiläiset olivat päässeet kirjoituksensa
yksinkertaistamisessa niin pitkälle, että olivat hankkineet mainitut
24 kirjoitusmerkkiä, he olisivat luopuneet kokonaan kuvakirjoituksesta
ja tavumerkeistä ja kirjoittaneet kaikki sanat kirjaimilla. Mutta
niin he eivät tehneet. Osittain tämä kansa piti tavattoman sitkeästi
kiinni kaikesta vanhasta ja kunnioitustaherättävästä, osittain säästi
myöskin paljon työtä, kun yhden ainoan merkin avulla voitiin piirtää
kokonainen sana tai kokonainen tavu. Senvuoksi oli hieroglyfikirjoitus
lopulta _sekoitus kuvakirjoitusta, tavumerkkejä ja kirjaimia_. Mutta
tämä oli myöskin yhtenä syynä siihen, että kävi niin vaikeaksi sitä
tulkita. Ei riittänyt vain 24:n kirjaimen oppiminen voidakseen lukea,
sillä kaikkiaan hieroglyfikirjoitus käsittää puoli tuhatta erilaista
merkkiä, jopa enemmänkin, jos ottaa lukuun harvemmin käytetyt merkit.
Mutta hieroglyfitekstien lukemisvaikeudet eivät rajoitu tähän, kuten
myöhemmin saamme nähdä.
Kim egyptiläiset siirtyivät hieroglyfien kiveen piirtämisestä yhä
enemmän kirjoittamaan kynällä papyrukseen ja käyttämään kirjoitusta
kirjeisiin, välikirjoihin ja muuhun sellaiseen, hieroglyfit vähitellen
melkoisesti yksinkertaistuivat ja liittyivät toisiinsa aivan kuin
meidän omassa kirjoituksessamme, jos vertaa sitä painettuihin
kirjaimiin. Tämä kursiivikirjoitus yksinkertaistui sitten vieläkin ja
muodostui n.s. yleiseksi kansankirjoitukseksi.