(663—525 e.Kr.)
Vuonna 663 onnistui kotimaisen _Psammetik_-nimisen ruhtinaan,
joka oli kotoisin delttamaassa sijainneesta Saisin kaupungista,
karkoittaa muukalaiset, silloin assyrialaiset, valloittajat. Hänestä
tuli kuuluisan 26:nnen hallitsijasuvun kantaisä, dynastian, joka
oli hankkiva Egyptille uuden kukoistuskauden. Mutta egyptiläisten
sivistyksellinen luomisvoima oli nyt auttamattomasti loppuun
tyhjennetty. Kaikilla aloilla, niin hyvin tieteen kuin taiteenkin,
otettiin sensijaan kunnioitusta herättävä muinainen vanha valtakunta
malliksi. Tämän ajan temppelien ja hautarakennusten, kuvapatsaitten ja
seinämaalausten voisi helposti luulla polveutuvan vanhan valtakunnan
ajoilta. Niin hyvin on jäljittely suoritettu, että ainoastaan
hyvin tottunut silmä voi keksiä sen. Samalla ihastuksella kuin
renessanssin oppineet ja taiteilijat kaksi vuosituhatta myöhemmin,
tutkivat uudistuneen Egyptin oppineet ikivanhoja kirjastoja
ja vanhoja taideteoksia. Niitä käytettiin malleina tai aivan
yksinkertaisesti jäljennettiin niitä. Se on vanhan kulttuurikansan
tietoista yritystä jälleen herättää henkiin kunnioitustaherättävä
muinaisaika, antiikin ihannointia samaa laatua kuin romanttinen ihastus
keskiaikaan myötäseuraavine ballaadi- ja romanssirunoiluineen sekä
pseudogoottilaisine arkkitehtuureineen.
Sais-ajanjakson ulkonaisena tunnusmerkkinä on vilkas liikenneyhteys
toisten maitten kanssa. Kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos
kertoo, että kuningas Neko lähetti foinikialaisia merimiehiä
löytömatkalle ympäri Afrikan. He läksivät purjehtimaan Punaiselta
mereltä, mustuivat kiertämään Afrikan eteläisimmän kärjen, seurasivat
sitten länsirannikkoa ja jatkoivat matkaansa Välimerelle. Yli kaksi
vuotta kului, ennenkuin he ehtivät takaisin Egyptiin.
Faaraoitten valtakunnan uudistamisunelma kesti hiukan yli vuosisadan.
Vuonna 525 persialaiset kukistivat Egyptin. Kun Persian valtakunnan
sitten vuorostaan valtasi nuori kreikkalainen valloittaja Aleksanteri
Suuri, seurasi Egypti mukana voittosaaliina. Aleksanterin kuoleman
jälkeen hänen nopeasti koottu maailmanvaltansa hajosi ja jaettiin hänen
sotapäällikköjensä kesken. Egypti tuli Ptolemaioksen osaksi. Hänen
ja hänen jälkeläistensä hallituksen aikana Niilinlaakson kansa sai
jälleen elää kolme loistavaa vuosisataa, kunnes lopuksi sisäiset sodat
heikensivät valtakunnan ja se joutui roomalaisten saaliiksi vuonna 31
e.Kr.
Sekä Ptolemaiokset että Rooman keisarit esiintyivät viisaan ja
myötämielisen hienotunteisesti Egyptin kunnioitusta herättävää
kulttuuria kohtaan. He ylläpitivät käsitystä, että he itse
olivat vanhain faaraoitten seuraajia ja että Egypti vielä oli
kansallisvaltio. He kunnioittivat egyptiläisten uskonnollisia
käsityksiä ja rakennuttivat suuria temppelirakennuksia vanhain
jumalain kunniaksi. Kuuluisin Ptolemaiosten-ajan pyhätöistä on
_Edfun_ temppeli, puolitiessä Luksorin ja Assuanin välillä. Se on
parhaiten säilynyt kaikista egyptiläisistä jumalanhuoneista ja tarjoaa
senvuoksi havainnollisemman kuvan kuin mikään muu temppeli suuresta
egyptiläisestä pyhätöstä. Sillä vielä viimeisinä esikristillisinä
vuosisatoina egyptiläinen temppeli oli suunnittelultaan melkein
täsmälleen samanlainen kuin kaksi vuosituhatta aikaisemmin. Niin
suuri oli egyptiläisten vanhoillisuus. Se oli halki vuosituhansien
luonteenomaisena piirteenä tässä kansassa, yhtä häviämättömänä kuin
kivet sen temppeleissä ja pyramideissa.
* * * * *
Päävaikutelmana Egyptin vaihtelevasta historiasta on ja pysyy, että
Niilinmaan hyvinvointi ja kukoistus, sen aineellinen ja henkinen
kulttuuri on edistynyt tai taantunut aina sitä mukaa, onko kaiken
johtoon tarttunut voimakas käsi vai onko valtakunta saanut hajota pikku
valtioihin. Että näin täytyykin olla, on itse asiassa selvää, kun on
kysymyksessä sellainen maa kuin Egypti, jonka hyvinvointi riippuu
kokonaan kapean maakaistaleen halki virtaavasta joesta. Ilman kaikkien
sopuisaa yhteistyötä raukenee kaikki.