Ekhnaton oli hyvin hienostuneen, mutta sammumaan tuomitun suvun
viimeinen miehinen vesa. Hänen isänsä oli sairaalloinen, ja kaikki
hänen sisaruksensa näyttävät kuolleen nuorina. Itse hän sai ainakin
kuusi tytärtä, mutta ei ainoatakaan perintöön oikeutettua poikaa.
Häntä seurasi järjestyksessä kaksi vävyä, jotka kumpikin hallitsivat
vain lyhyen ajan. Toinen järjestyksessä oli alkujaan nimeltään
Tut-ankh-Aton, »joka elää Atonissa». Mutta pian Amonin papit
pakottivat hänet palaamaan Amonin palvelukseen ja muuttamaan nimensä
Tut-ankh-Amoniksi: »joka elää Amonissa». Hänen täytyi myöskin hylätä
auringonjumalan kaupunki ja muuttaa hallitus takaisin Thebaan.
Lähtö näyttää tapahtuneen mitä suurimmassa kiireessä. Kuninkaan
palatsin raunioista on löytynyt kolmisenkymmentä kuninkaan
vinttikoiran luurankoa, mikä viittaa siihen, että eläimet on jätetty
nälkään nääntymään, ja kuolleita nautaeläimiä on samoin tavattu
kuninkaallisesta karjatarhasta, minne ne oli jätetty. Kuningasperheen
mukana seurasivat kaikki virkamiehet ja muut, joilla oli ollut
toimeentulonsa hovista. Pian Atonin ihana kaupunki oli autiona. Sen
temppelit, palatsit ja muut rakennukset raukesivat raunioiksi, ja
erämaan hiekka levisi nietoksina niitten yli. Enemmän kuin kolmen
vuosituhannen unhotuksen jälkeen tämä Egyptin Pompeji oli jälleen
heräävä eloon todistamaan merkillisimmästä aikakaudesta faaraoiden maan
historiassa.
Thebassa Tutankhamon oli täydellisesti pappispuolueen käsissä. Vihatun
kerettiläiskuninkaan nimi hakattiin nyt pois kaikkialta, ja sekä hänen
että hänen kannattajansa haudat tuhottiin. Koetettiin hävittää jokainen
tieto siitä, että Ekhnaton kerran oli ollut olemassa.[58]
Arnon oli voittanut! Hänen pappinsa riemuitsivat vihollisen
kukistumisesta.
Kun Tutankhamon vain muutaman vuoden hallittuaan kuoli, ei nuorella
leskellä ollut poikaa. Hänestä on poliittisessa historiassa puhuttu
enemmän kuin hänen puolisostaan. Bogasköistä löydetyt savitaulut
paljastavat meille pienen huvittavan vehkeilyn, jossa nuori kuningatar
esittää pääosaa. Jottei häntä syrjäytettäisi valtaistuimelta, hänen
täytyi mahdollisimman pian koettaa hankkia itselleen vaikutusvaltainen
puoliso, ja senvuoksi hän kirjoitti heettiläisten kuninkaalle[59]
seuraavansisältöisen kirjeen: »Minun puolisoni on kuollut ja poikaa ei
minulla ole. Minulle sanotaan, että sinulla on useita täysi-ikäisiä
poikia. Lähetä yksi heistä minulle, niin minä tahdon tehdä hänet
puolisokseni, ja hän on oleva Egyptin kuningas!»
Oli toimittava ripeästi, ennenkuin leskikuningattaren kilpailijat
ehtisivät saada tuulta purjeisiinsa. Mutta eri mieltä oli varovainen
heettiläisten kuningas. Hänen piti ensin tutkistella tilannetta
lähemmin ja päästä varmuuteen siitä, että kirje ei ollut viekkaasti
viritetty ansa. Voi hyvin ymmärtää leskikuningattaren 'tunteet, kun hän
kuukauden kestäneen kärsimättömän odotuksen perästä puolison asemesta
saa varovaisen ja tulokseen johtamattoman kirjeen. Epätoivoissaan hän
vielä kerran toistaa rukouksensa. Silloin lopultakin heettiläisten
kuningas suostuu siihen, mutta liian myöhään. Kuningattaren vastustajat
ovat valmiina tekemään hänen suunnitelmansa tyhjiksi. Heettiläisestä
prinssistä ei tullut koskaan Egyptin kuningasta. Toisesta miehestä tuli
Tutankhamonin seuraaja, ja hänen leskensä — El Amarnan kuvien leikkisä
pikku tyttö, katoaa ainaiseksi historian näyttämöltä.
Ennenkuin jätämme äskenkruunatun viimeisen 18:nnen dynastian
kuninkaan ja siirrymme toiseen loistavaan kauteen uuden valtakunnan
aikakirjoissa, meidän on lisättävä, että Tutankhamonin nimi ei olisi
ollut muistiamme painamassa, ellei tätä itsessään merkityksetöntä nimeä
hänen melkein koskemattoman hautansa ja sen määrättömien aarteiden
huomiota herättänyt löytäminen meidän päivinämme olisi äkkiä tehnyt
tunnetuksi koko maailmassa. Merkillisin tapaus hänen historiassansa on,
että hän kuoli ja haudattiin. Mutta siitä oma lukunsa.