»Suuret joet ovat sivistyksen äidinmaitoa.» Paras todiste tästä ovat
Niili, Eufrat-Tigris sekä Intian ja Kiinan pääjoet. Näiden jokien
ympärille ovat ensimmäiset järjestyneet yhteiskunnat syntyneet, ja
siellä ovat tiede, kirjallisuus ja taide aikaisimmin elpyneet. Tämä ei
riipu yksin siitä, että maa niissä seuduin on erikoisen viljavaa, vaan
myöskin siitä, että ihmisten on täytynyt siellä yhteistyöllä _pakottaa_
maa antamaan satonsa. Missä luonto itsestään antaa kaiken, siellä
ihmisen ei tarvitse ponnistella. Siellä hän jää vuosituhansiksi samalle
kehitystasolle. Sen voimme tänäkin päivänä nähdä Etelämeren saarten
kivikauden kansoista. Kulttuurin luo _työ_ luonnon asettamien esteitten
voittamiseksi.
Egyptissä kuten Babyloniassa ja Kiinassakin maa on erinomaisen
viljavaa. Mutta kaikissa näissä maissa on suuri osa vuotta sateetonta.
Sen vuoksi täytyy jokivettä kanavaverkolla johtaa vainioille.
Sellaisten kanavien kaivamista ja kunnossapitämistä varten oli
monien ihmisten liityttävä yhteen ja muodostettava järjestettyjä
yhteiskuntia. Yhteisin ponnistuksin ja määrätietoisin johdoin he voivat
sitten järjestää olonsa niin hyvin, että saavat aikaa antautuakseen
harrastamaan kirjallisuutta, taidetta ja tiedettä, ja niin kehittyy
henkinen kulttuuri alinomaisessa vuorovaikutuksessa aineellisen kanssa,
sillä ne molemmat tarvitsevat toisiansa. Mutta perimmältään on suuri
joki tämän aiheuttajana. Se on »sivistyksen äidinmaitoa».
Kahdella tavoin Niili vuosituhansien aikana on ollut kulttuurinluojana:
se on toiselta puolen synnyttänyt kaiken sen maan, josta egyptiläinen
sivistys on versonut, ja toiselta puolen sen vesi on vuosi vuodelta
virvoittanut kuivan maan ja antanut sille uutta elämää. Asuttava
osa Egyptiä on yksinkertaisesti pitkulainen keidasalue, jonka on
muodostanut se hedelmällinen muta, mitä eräs Niilin lähdejoki
lukemattomien vuosituhansien ajan on kuljettanut mukanansa Abessinian
vuorilta ja kerrostanut kalliopohjan ja erämaanhiekan ylle. Sattuvasti
on Egyptin viljeltyä osaa verrattu nuokkuvavartiseen lootukseen.
Esihistoriallisena aikana varsi ei vielä kukkinut. Niilin suu oli
silloin nykyisen Kairon seuduilla. Sitten vähäisten ajanjaksojen
vieriessä on siitä puhjennut »kukka», jonka Niili itse on muodostanut.
Egyptin on aina tiedetty olevan maailman viljavimpia maita.
Muistammehan, kuinka Joosefin veljet menivät sinne, kun Palestiinassa
oli nälänhätä, sillä he olivat kuulleet, että »Egyptissä oli viljaa».
Usein pellot tässä luonnon anteliaasti siunaamassa maassa antavat kolme
kypsynyttä satoa vuodessa. Mutta hedelmällisestä mullastansa huolimatta
Egypti kuitenkin ilman Niiliä olisi autio maa, sillä muutamissa seuduin
voi siellä sadekuurojen välillä kulua vuosikausia. Sitä enemmän sataa
taasen eräinä vuodenaikoina niissä kuuman vyöhykkeen seuduissa, joissa
Niilin lähteet ovat. Silloin vesi Niilin uomassa nousee ja valtava joki
tulvii yli rantojensa, kastelee ne ja laskee niille vuosituhantisten
entisten kerrostumain lisäksi uuden kerroksen lihavaa liejua.
Mutta kun vesi jälleen on laskenut määrättyyn korkeuteen, alkavat
lukemattomat vedennostolaitteet työnsä ja nostavat tuota elämääantavaa
ainetta pelloille. Siellä se kiertelee suurempia ja pienempiä kanavia
käsittävässä kanavistossa ja lopuksi pienissä ojanteissa, niinkuin veri
meidän suonistomme valtimoissa ja laskimoissa. Jokainen peltotilkku
on maapengerten ympäröimä, joilla ojanteet suljetaan ja pakotetaan
levittäytymään maapalstalta toiselle, sitä mukaa kuin ne käyvät liian
kuiviksi. Siten Egypti Niilin vedestä on saanut korvauksen sateesta,
ja ymmärtää hyvin muinaisten egyptiläisten ajatuksenkulun, kun he
jumaliensa ylistyslauluissa toisten maitten sadevettä nimittävät
»Niiliksi, joka tulee taivaasta». Täydellä syyllä jo muinaisajan
oppineet sanoivat, että Egypti oli Niilin lahja, ja tänäkin päivänä
fellah[16] viettää kiitosjuhlaa, kun saapuu ilosanoma, että Niili alkaa
nousta.
Egyptin hyvinvointi ei kuitenkaan riippunut yksinomaan siitä, _että_
Niili tulvi, vaan myöskin siitä, _miten_ se tapahtui: että vedenkorkeus
saavutti määrätyn asteen, kohoamatta liiaksi tai jäämättä liian
alhaiseksi. Pari jalkaa liian paljon — ja delttamaa joutui kauhean
hävityksen alaiseksi; 3—4 jalkaa liian vähän — ja kuivuus ja nälänhätä
ahdisti Ylä-Egyptiä, maanvaiva, josta muinaisaikana usein puhutaan,
välistä monena vuotena peräkkäin. Kun vedenkorkeudella oli niin
suunnaton merkitys Egyptille, hankittiin mittareita, joilla todettiin
vuoden vedennousu. Tunnetuin mittari oli Syönen, nykyisen Assuanin,
seuduilla, ensimmäisen kataraktin[17] kohdalla.
Mutta että Niilin tulvat koituisivat todelliseksi siunaukseksi
Niilinmaan kansalle, siihen tarvitaan ja on aina tarvittu
yhteenliittyneiden ihmisten huolellisesti järjestettyä työtä.
Yksityinen ei saanut tehdyksi niin suuria ja vaativia töitä kuin olivat
kanavarakennukset ja ne sulut, joita tarvittiin estämään niin kauan
kuin mahdollista Niilin vettä pois juoksemasta. Tässä ei voitu saada
aikaan mitään ilman yhteenliittymistä, järjestystä ja kuria. Täällä
kävi välttämättömäksi alistua yhden valtionpäämiehen hallittavaksi.
Voimakas valtiotunne oli sen vuoksi Egyptin kansan verissä aina
aikaisemmista kulttuuriasteista alkaen. Niili on siten kaikkina aikoina
ollut mahtava yhteiskuntaamuodostava tekijä.
Egypti on näytellyt niin tärkeätä osaa maailmanhistoriassa, että
kernaasti kuvittelee sitä joltisenkin suureksi maaksi. Niin ei
kumminkaan ole lainkaan laita. Tosin keidasalue — ensimmäisestä
kataraktista Välimereen saakka on kokonaista 85 penikulmaa pitkä,
mutta se on niin kapea, että pinta-ala jää pienemmäksi kuin Belgian.
Neliökilometreistä ei riipu maan sivistyksellinen merkitys. Sitä ei
meille osoita yksin Egyptin historia — sen todistaa myöskin ja vielä
paljon puhuvammin Ateenan ja Palestiinan historia.
Niilin maa ei tarjoa runsasta maisematyyppien vaihtelua; sen lumo on
sen sijaan ihmeellisissä väreissä, kajastuksissa ja valovaikutelmissa.
Auringonnousu voi tarjota niin voimakkaan värivaikutelman, että se
maalarin siveltimen kuvaamana tuntuu aivan uskomattomalta siitä, joka
ei omin silmin ole nähnyt tätä ainutlaatuista näytelmää, kun pimeys
väistyy ja vuoret alkavat häivähdellä ultravioletilta ja auringon
heijastus muuttaa Niilin juonniksi sulanutta kultaa, tai kun sarastus
vaihtuu vilvakaksi aamuksi ja melkein ylimaailmallisen läpinäkyvä
vaaleansininen kupoli kaartuu yli kullankeltaisen laidattoman aavikon.
Uskomattoman komea on auringonlasku, kun liekehtivä taivaanranta
kohottaa purppurakatoksen yli keitaitten viheriöivien palmujen. Yhtä
ihana on yö, kun kuu ja tähdet haaleassa hopeanvalossa hohtavat taivaan
kannella. Valtavana ja äänettömänä soluu Niilin vesimassa kohti merta.
Miljoonille ihmisille elämän antavan joen yllä lepää suuri hiljaisuus,
jonka katkaisee ainoastaan rannan savimajasta kajahtava koiran
haukahdus tai aasin alakuloinen kirkuna tai ohiliukuvista veneistä
kuuluva miesten yksitoikkoinen laulu.
Kirjallisuutta:
Eduard Meyer, Geschichte des Altertums (laajoin
kirjallisuusviittauksin).
G. Maspero, Histoire ancienne des peuples d'Orient classique.
James Henry Breasted, Ur människosläktets äldsta historia (ruotsinnos
engl. kielestä).
Carl G. Laurin, Konsthistoria (myös suomeksi).
Johan Adolf Bruun, Ur de bildande konsternas historia.
Erityisesti Egyptiä koskevaa:
James Henry Breasted, A history of Egypt (saksaksi 1909).
James Henry Breasted, Ancient records of Egypt.
E.A. Wallis Budge, A short hislory of the egyptian people.
W. v. Bissing, Die Kultur des alten Ägyptens.
Jean Capart, La place de l'Egypte dans l'histoire de la civilisation
(kirjallisuusviittauksin).
Adolf Erman und Hermann Ranke, Ægypten und ægyptisches Lehen im
Altertum (laaja kirjallisuusluettelo).
Friedrich Kayser und Ernst M. Roloff, Ägypten einst und jetzt.
Camille Lagier, A travers la haute Égypte.
Camille Lagier, L'Égypte monumentale & pittoresque.
Pehr Lugn, Egypten i fynd och forskning.
G. Maspero, Causeries d'Égypte.
Georg Steindorff, Ägypten in Vergangenheit und Gegenwart.
A. Wiedemann, Das alte Ägypten (runsaita lähdeviittauksia).
Sixten Strömbom, Egyptisk vinter.
Väinö Pekkola, Kairosta Niilin latvoille.