Me olimme jo jonkun aikaa tähystelleet yösijaa. Rannoilla on täällä
kuten melkein kaikkialla Savossa, ainoastaan joskus talo. Ne ovat
siirtyneet harjuille, joilla ne kyllä näkyvät soutajalle järvelle,
mutta melkoisen matkan päästä, ja jos hän lähestyy rantaa, peittävät
lähimmät mäet äsken niin houkuttelevan kuvan pois näkyvistä. Sen tähden
harvoin ollaan poikkeamatta rantataloon, milloin vain ohi kuljetaan;
nälkä pakottaa laskemaan rantaan. Jos ruumiin vaatimukset eivät siedä
sellaista odotusta, täytyy metsäpolkuja myöten pyrkiä kyliin tai
torppiin loitommalle rannasta, joka ei aina ole mikään helppo tehtävä.
Ainoina tienviittoina ovat silloin enimmäkseen vain joku venevalkama,
nuottatalas tai rantalato, joista paikoista ainakin vähäinen polku vie
ihmisasunnoille. Miten pitkältä siitä on käveltävä, pysyy arvoituksena,
kunnes päästään perille. Usein täytyy astuskella pari kolme kilometriä,
ja vaivansa palkaksi tavataan sittekin ehkä vain vähäinen torppa, jossa
suolakala, hapan leipä ja piimä on kaikki, mitä saatavana on, vaikka
vieras olkoonkin pitkän matkan päästä ja maksakoon puhtaassa rahassa.
Tänä päivänä meillä oli onnea. Kartan varsin epävarmat osoitukset, mitä
koskee talojen paikkoihin, olivat tällä kertaa luotettavat. Ryhälän
kylän piti olla meidän matkamme varrella, ja tuolla pilkotti jo lähin
talo rantapensasten välitse; äkisti kääntyen laskimme kotilahteen,
vielä muutamia airon vedällyksiä, niin keulat nousivat ylös pehmeälle
rantahiekalle. Ihan hiljaa olimme saapuneet rantaan ja me ehdimme jo
nousta pois kanooteistamme ennen, kuin juuri nuotalta palaava talonväki
tointui ensi hämmästyksestään. Jotakin ihan uutta oli nyt nähtävänä.
Suomeksi lausuttu tervehdyksemme nähtävästi rauhoitti ja vähitellen
tuli vastauskin meidän "hyvään iltaamme". Tällä välin olimme ehtineet
huomata talon isännän, ja kertoen "terveisiä Helsingistä" ojensimme
kättä. Alkuun oli päästy, vaitiolo loppui. Tyydyttävästi vastattua
tärkeihin kysymyksiin, mistä ja minne, alkoi puhelu toden perästä.
Tällä välin oli siihen kokoutunut naisia ja lapsia, joten siinä viimein
oli koko vilkas elämä illan tyynessä.
Kanootti tulee ensimmäiseksi puheen aineeksi, mitään sellaista ei
ole ennen nähty eikä edes kuultu puhuttavankaan kirkkomäellä eikä
kaupunkimatkoilla. Sitä on nyt katseltava ja tutkittava, jokainen pikku
kohta herättää kummastusta, sen tarkoitus täytyy kertoa. Ihmeellisintä
on, että koko vene on tehty purjekankaasta. Sitä koputellaan ja
tunnustellaan, sen painoa tutkistellaan ja hintaa kysytään. Ihan oikein
huomautetaan, että samasta rahasta saadaan kaksihankainen kuiru, mutta
toiselta puolen tunnustetaan kanootti sopivammaksi huvimatkoille,
ja sitte onhan sitä helppo kantaa järvestä toiseen. Vitkastellen,
paremmin vain hiljaisena ajatuksena kuin pyyntönä, ehdottaa joku rohkea
nuorukainen pieniä koesoutua. Jos lupa annetaan, tulee siitä ilo ja
riemu. Vast'alkajan ensimmäisistä kömpelöistä liikkeistä lasketellaan
sukkeluuksia ja leikkiä, jotka eivät kuitenkaan kovin koske, koskapa se
onnellinen on nyt saanut enemmän kokea maailmaa kuin muut. Ja me saamme
mielialan lämpöiseksi; muutenpa kansan tutkimisesta ei tulekaan mitään,
vaan elämä kansan keskessä tuntuu tyhjältä ja ikävältä.
Mutia me halusimme ruokaa, ja tiedämme, että sen saanti käy hitaasti.
Sen tähden eräs meistä on jo ajoissa ryhtynyt toimeensa: pitämään
huolta ruumiin tarpeista. Hän rupeaa emännän ystäväksi ja tekee hänen
kanssaan sopimuksia ruokavaroista. Eipä se tehtävä ole niinkään
helppo, kuivaa ruokaa saadaan kyllä, mutta jos tahdotaan vähäkään
lisäksi, on siinä kohta vaikeuksia, vaikka tarpeita onkin talossa.
Kyllä emäntä on halukas auttamaan, multa hän ei ilmoittele talon
varoja, niistä täytyy kyllä kymmenillä kysymyksillä hankkia tieto. —
Kanoottimiehen illalliseen sitä paitsi kuuluu ihan välttämättä tee
omista varoista. Nyt se tasoittelee ruumiin juomatarpeen vajavuudet.
Päivällä kanoottimies ei saa ensimmäistä janon tunnetta sammuttaa
vedellä, kohtuullisuus siinä vaikuttaa enemmän ja kohta totutaan tähän
kuivaan ruokajärjestykseen. Illalla hän sitä vastoin haitatta voi juoda
lämmintä teetä ja silloin se maistuukin mainiosti.
Rannalle jääneet ovat vähitellen nousseet taloon yhä vielä puhellen
kanooteista. Ruokasanaa odotellessa ehditään vielä tehdä paljo
tutkiskelemuksia, tietysti aikamme merkillisimmistä keksinnöistä,
joihin luonnollisesti kanoottikin kuuluu. Vanha isäntä johtaa puhetta.
Hänen nuoruutensa on ollut siihen aikaan, jolloin Savon metsäntuotteet
kuljetettiin maitse Lappeenrannasta Viipuriin. Rakennettiin sitte
Saimaan kanava ja minkä mullistuksen se sai aikaan rauhallisessa
sisämaassa! Miten hädissään kuunneltiin vanhan "Vellamon" ensimmäisiä
vihellyksiä; nyt on höyryveneitä kymmenittäin, ja tämänkin pitäjän
isännillä on osakkeita niihin. Ei tiedä, mikä siitä lopuksi tulee.
Nuorempi sukupolvi ei käsitä ukon mielialaa, se on kasvanut höyryn
aikakaudella, keskellä kultaisten metsäaikain vilkkaampia oloja; jotkut
ovat olleet nykyisissä rautatietöissäkin ja sieltä saaneet laveampia
näköaloja. Nyt aletaan kertoa kaikenlaisia merkillisyyksiä, kuin on
nähty. Kanootti on tietysti uusin, mutta mitäpä se on polkupyörän
rinnalla! Siinä oli kylän räätälillä valtti kädessä, sillä hän on
nähnyt nuo hirviöt silloin, kuin oli opissa kaupungissa. — — Ja siten
puhellaan yhä edelleen, kunnes ruoka on valmis.
Illallisen jälkeen puhellaan vielä hetkinen. Tarjotaan sikari isännälle
ja, kuin se saadaan juhlallisesti sytytetyksi, alkaa juttelu jälleen.
Puhellaan talon hoidosta ja vuoden tulon toiveista, sitte yleisemmistä
oloista, kunnan asioista ja suurista valtiollisista asioista, jotka
ovat päivän polttavia. Kaikista lausunnoista näkyy horjumatonta lain
ja oikeuden kunnioitusta, jotka ovat yhteiskunnan lujat peruspylväät.
Lausuttujen mielipiteiden perusteina ei olo valtiollisia korulauseita,
vaan järjellisiä arvosteluja elämässä saatujen kokemusten pohjalla,
jotka eivät ollenkaan ole samaa, kuin mitä päivälehdet usein
kiihkoisesti huutavat siitä, "mitä kansa tahtoo ja vaatii". — Rengit
eivät ota osaa keskusteluun, heillä ei ole puhevaltaa, mutta he
hartaasti kuuntelevat ymmärtäväisten sanoja. Ainoastaan silloin
tällöin pistävät he väliin jonkun tilastollisen numeron tai jonkun
yksityisselityksen. Mutta jos siirrytään asevelvollisuus-asioihin,
silloin on kaikilla sama puhevalta. Ja se aina koskee niin likeisesti
maanmiehen talouteen, että sen täytyy tulla puheeksi. Huomaamatta
siirrytään sitte suurten valtioasiain alalle, varsinkin sodan ja rauhan
toivoihin. Päivälehdet pitävät maan syrjäisimpiäkin seutuja tässä
kohdassa muun maailman tasalla.
Tulee sitte yö ja levon tarve. Mielellään annetaan talon paras huone,
pieni kammari, joka tavallisesti ei ole asuttavana. Mutta sisään
astuessa herää mielessä pahoja huolia. Lepoa me halajamme, mutta sen
toiveet ovat huonot. Kuin huoneen ovi avataan, löyhkää sieltä vastaan
ummehtunut ilma. Turhaan koetetaan tuulettaa, ikkunat yleensä eivät ole
saranoilla, vaan kiinni naulitut, ja lisäksi vielä on sisäikkunatkin
edessä hyvästi lukittuina ja liistaroituina. Jos kuitenkin saadaan
oven kautta jonkin verran tuuletetuksi tätä melkoisen vastenmielistä
makuuhuonetta, on vielä vuoteet tutkittava. Ne paha kyllä varsin
usein ovat surettavassa kunnossa ja useimmissa tapauksissa voidaan
pikaisimmankin tarkastuksen jälkeen jättää tekemättäkin kysymys "onko
eläviä?" jota sentään ei käsitetä miksikään loukkaukseksi. Mehän olemme
nyt Savon sisämaissa! Jos päätetään jäädä huoneesen, ovat sen tähden
olkitilat lattialla paljon paremmat kuin pehmoinen vuode sängyssä.
Mutta sekä ilman puhtauteen että omaan turvallisuuteen katsoen on aina
varmempi sijoittua johonkin aittaan. Siellä on moitteeton lepopaikka.
Aamuaurinko ei pääse sisään olemattomista ikkunoista, ilma on puhdas,
itikat ja kärpäset eivät menesty siellä eikä tarvitse peljätä muitakaan
kutsumattomia vieraita. Olkia ja puhtaat lakanat tuodaan ja saali
peitteenä on siinä hyvä nukkua päivän kaikkein ponnistusten jäljestä.
Minun tulee tässä totuuden mukaan tunnustaa, että viimeiset kymmenen
vuotia ovat melkoisesti parantaneet puhtautta, ja se ihan varmaan
on kansakoulujen ansio. Varsinkin on kestikievareissa, kuvernöörien
pontevista toimista, melkein ihan poikkeuksetta tässä kohden moitteeton
yösija.
Aamulla herätetään kahvilla, jota emäntä tarjoaa. Toinen kuppi
on pakollinen, otetaanpa usein osa kolmattakin, sillä kahvi,
jota tarjotaan, on mainion hyvästi keitettyä. Kahvi on levinnyt
syrjäisimpiinkin torppiin; jos ei muuta olekaan talossa, niin on
loki kahvia, ja kahvipannua pidetään kaikkialla kunniassa. Kahvia
juodaan täällä aamulla, keskipäivällä ja illalla. Olkoonpa muuten
mitä mielipiteitä hyvänsä tästä juomasta, niin syrjään ne haihtuvat
kanoottimatkalla; kahvikuppi on silloin aina tervetullut, kahvilla
aletaan siis päivä. Syötyä sitte aamiaista ollaan taas valmiit
lähtemään matkalle. Rantaan tulee saattamaan kaikki talonväki ja ehkä
vielä joukko naapurejakin, joille on levinnyt sanoma merkillisistä,
purjekankaisilla veneillä matkustavista vieraista. Äsken tulleet
pitävät nyt huolta puhelusta sill’aikaa, kuin matkatarpeita sovitellaan
kanootteihin ja niitä työnnetään vesille. Oli nähty meidät järvellä
edellisenä iltana, mutta ei oltu voitu saada selkoa kummallisista
ilmiöistä. Joiksikin yliluonnollisiksi oli meitä luultu ja nyt
kerrotaan jonkun akan peljästyneen hyväksi hetkeksi ihan sanattomaksi,
kuin näki etäällä järven seljällä ihmisiä, joilla oli tuulimyllyn
siivet, kaalavan vyötäisiään myöten vedessä. Eräs kalastaja, ollen ihan
yksinään laskemassa pyydyksiänsä, oli yht’äkkiä nähnyt hirviön tulevan,
ja hänen ensi ajatuksensa oli ollut, että itse paholainen se siinä
tuli; mutta hänen varustautuessaan pakenemaan ilmestyi vielä kaksi
muutakin ja silloin tietysti tila ei enää ollut niin perin vaarallinen,
sillä yksihän se vain tuo mainittu korkea herra on! Nyt oli hän saanut
arvoituksen ihan selville. Kätellään isäntää ja emäntää —ᵣ temppu, jota
ei saa unhottaa, mutta ei myöskään ulottaa syrjäisiin, jos tahdotaan
jättää jälkeensä hyvää vaikutusta — ja me nousemme kanootteihimme.