Eetu. Peipponen.
EETU. No, ystäväni, nyt olen käytettävänäsi.
PEIPPONEN. Kuules, Eetu! En käsitä, miksi sinä, vanha ystäväni,
käytät kanssani kaikkia valtioviekkaita juonia.
EETU. Juonia? Miten? Minäkö?
PEIPPONEN. Olethan sinä sukulainen tässä talossa.
EETU. Olen, vaikka luoja minua siitä rangaiskoon. En tiennyt sitä
itsekään.
PEIPPONEN. Kuka sen ilmoitti sinulle?
EETU. Tämä kirjanen taikka oikeammin onnen tähteni, johonka luotan.
PEIPPONEN. Niin minäkin. Olen kuhnaillut kosineessani kaksi vuotta.
EETU. Kokonaista kaksi vuotta?
PEIPPONEN. Koko kaksi vuotta! Ja nyt, kun vihdoinkin aijon tehdä
toden, sanoo setä...
EETU (nauraen). Setä — no?
PEIPPONEN. Kävin häntä tapaamassa tehtaalla.
Niin, setäs anoo: »Herra Peipponen, tällä hetkellä en voi antaa teille
vastaustani» ja että »Eetun vastauksesta riippuu minunkin vastaukseni.»
(Lämpimästi.) Paras nuoruuteni, lapsuuteni veikko! Kun sinulla on noin
suuri valta setääsi ja kun me kerran olemme ystäviä...
EETU. Sinä taidat olla tositeolla tuossa kosimispuuhassasi kiinni?
PEIPPONEN. Täydellisesti! Se olisi mainio naimiskauppa. Tyttö on seudun
varakkaimman miehen ainoa lapsi. Hän on hurmaava!