Edelliset. Sirkka.
SIRKKA (tulee taustalta, huutaen jollekin eteiseen). Sulkekaa akkunat
siellä! (Sulkee huoneen akkunan.)
KERKKONEN. Mitä melua sinä taas pidät, Sirkka?
SIRKKA. Melua? Kun tulee sellainen herranilma ja sataa, niin että...
Tuuli särkee akkunat siruiksi!
HERTTA (on mennyt toisen akkunan luo). Tiellä pyrkivät tuulta ja
sadetta vastaan ajokalut. Näkyvät olevan naapurimme, herra Peipposen.
KERKKONEN. Todellakin? Onpas se vastoin hänen tavallista
varovaisuuttansa. Tulla tällaisessa ilmassa.
HERTTA. Saat ottaa hänet vastaan, isä. Minä en ole vieraspuvussa.
KERKKONEN. En voi! Minun pitää kirjoittaa kaupunkiin tuon jutun takia.
Se vie aikaa. Sinun pukeumisesi —
HERTTA. Vie aikaa sitäkin enemmän.
KERKKONEN. Pyytäköön sitten Sirkka häntä hieman odottamaan. (Kuuluu
ovikellon soittoa.)
SIRKKA. Eteiskello soi. (Menee eteiseen, mutta palaa pian.) Siellä on
toinen vieras, joku jalkamies, jota sade on pakottanut suojaa hakemaan.
Hän aivan valuu vettä — kai hänelle avattanee?
KERKKONEN. Luonnollisesti, oikeuden ja kohtuuden tapaan.
HERTTA. Vieraanvaraisuuden huolehtiminen jää sinun asiaksesi, isä. Minä
menen pukeutumaan. (Menee sivuovesta.)
KERKKONEN. Anna vierasten astua tänne, Sirkka. Lämmitelkööt ja
kuivailkoot täällä ja jos jalkamiehellä olisi nälkä tai jano —
SIRKKA. Ymmärrän! Kuten ennenkin. Tämä talohan on tunnettu itse
vierasvaraisuuden tyyssijaksi. Aina kohteliaita, aina ystävällisiä...
KERKKONEN (vihaisena). Kyllä kai! Minä puolestani olen kuin tuli ja
tappurat!
SIRKKA. Kenenkä takia, herra?
KERKKONEN. Itseni, sinun — koko maailman! Vieraita, asioita,
käräjuttuja! Minä heitän kohta kaikki huuthelkkariin! Sinutkin! (Menee
toisesta sivuovesta.)