Kolmas liitto, jonka Napoleon oli hajoittanut Austerlitzissa, oli
Englannin herkenemättömän ahkeruuden kautta taas virvonnut ja
vaikuttamassa. Murretun Itävallan sijaan oli Preussi taas astunut
sotanäkymölle yhteydessä Wenäjän ja _Ruotsin_ kanssa. Sodan punainen
liekki rasitti taasen Europan maita ja kansoja. Jenan, Auerstädtin
ja Hallen tappelutanterilla olivat Napoleon ja hänen marsalkkansa
kaunistaneet itseänsä sodan verisillä seppeleillä. Blücher 10,000
miehen kansa oli pakotettu antautumaan. Samalla kertaa oli myöskin
ruotsalainen joukko kreivi Mörnerin johdolla saavuttanut saman
kohtalon. Tämä joukko oli vihollisuuksien alkaessa lähtenyt ulos
Stralsundista, mennyt eteenpäin, mutta preussilaisten tappion jälkeen
taas vetäytynyt takaisin -- jo ennen Blücheriä -- ja kulkenut
Lyypekin kautta, mutta Bernadottelta kaarrettuna ja siten eroitettuna
ruotsalaisesta Pommerista oli sen täytynyt antautua. Tässä
tilaisuudessa Bernadotte, sävyisällä käytöksellänsä vangitun Mörnerin
joukon upseereja ja sotilaita kohtaan, hankki itsellensä ystäviä,
jotka sittemmin toimivat hänen hyväksensä Ruotsin perintöprinssiä
valitessa.
Weichselin ja Niemenin luona oli voittoisa Napoleon murtanut Preussin
sotavoiman, ja merkillisessä tappelussa Friedlannin luona sai hän
yhtä loistavan voiton yhdistyneistä venäläisistä ja preussilaisista,
kuin puolitoista vuotta ennemmin yhdistyneistä venäläisistä
ja itävaltalaisista Austerlitzin luona. Jäännökset lyödyistä
sotajoukoista pakenivat Niemenin yli, joka oli rajana Preussin ja
Wenäjän välillä, odottaen rauhaa, jonka oli mahdotoin enää kauvemmin
viipyä. Preussin kuningas Fredrik Wilhelmillä, joka vähän ennen
oli sitoutunut kaikin voimin jatkamaan sotaa, _kunnes Napoleon
kokonaan tulisi ajetuksi Saksasta_, ei kaikista valtioistansa enää
ollut jälellä muuta, kuin tuo pieni Memelin linnoitus äärimäisellä
pohjoisella rajalla. Tähän tuli vielä, että tsaari Aleksanteri,
kokonaan jätetty pulaan englantilaisilta ja siitä vihoissansa, ei
tahtonut kauvemmin työskennellä liiton hyväksi. Harmissansa ehdotti
hän sentähden Wenäjän ja Preussin puolesta aselevon; ja Napoleon
hyväksyi sen mielellänsä, koska tarkoitus oli rauhanneuvottelujen
alkuunpaneminen.
Napoleon ja Aleksanteri olivat sopineet, että he persoonallisesti
keskustelisivat rauhasta ja sen seurauksista _Tilsitissä_, joka
kaupunki sitä varten julistettiin rauhanalaiseksi. Näiden molempien
keisarien keskustelujen esineenä oli enemmän Europan valtiolliset
asiat, joita he yhteisesti aikoivat johdattaa, kuin oikeat rauhan
ehdot. Tilsitissä jaettiin maailman hallinto läntisen ja itäisen
keisarin välillä. Aleksanteri kokonaan hurmaantui niistä toiveista,
jotka Napoleon kuvasi hänelle; hekumallisen naisen tavalla hän
antoi helposti viekoitella itseänsä; ja siten tuli Tilsitissä
maailmaan se äpärälapsi, jota kutsuttiin _ranskalais-venäläiseksi
ystävyyden liitoksi!_ Maa, joka suurella vallankumouksellansa
tärisytti maailmaa ja tuo itsevaltaisen hallituksen maa likistäisivät
toisiansa rintoihinsa. Tällainen luonnottomuus, kuinka viehättävältä
se valtiolliselta kannalta näyttikin, ei voinut tulla kestäväksi;
keinotellusta veljellisyydestä täytyi ennemmin tahi myöhemmin syntyä
katkerin vihollisuus.
Paitsi Tilsitin rauhan julkisia sopimuksia löytyi myös kaksi
_salaista_ välipuhetta näiden kahden keisariystävän välillä. Ranska
ja Wenäjä näissä salaisissa välipuheissa sitoutuivat laajaan
ryntäys- ja puolustusliittoon, jonka päätarkoituksena ilmoitettiin
olevan rauhan saaminen. Wenäjä välittäisi rauhan Ranskan, Englannin
ja Ruotsin välillä, Ranska Wenäjän ja Turkin välillä, jotka silloin
olivat sodassa keskenänsä. Jos nämät koetukset menisivät turhaan,
ryhtyisivät liittovallat siihen, joka oikeastaan oli ollut koko
keskustelujen päämäärä, Wenäjä julistaisi sodan Englantia ja
_Ruotsia_ vastaan, yhtyisi mannerkunnan-liittoon ja saisi siten ottaa
_Suomen_ Ruotsilta ja Moldaun ja Walakian Turkilta, ehkäpä niin koko
maan aina Balkaniin asti, jota vastaan Ranska valloittaisi läntisen
Turkinmaan. Sitäpaitse antoi Wenäjä Ranskalle vapauden menetellä
tahtonsa mukaan Hispanian, Portugalin ja Maltan kanssa. Sanalla
sanoen: Ranska antoi Wenäjälle itäisen ja Wenäjä Ranskalle läntisen
Europan altiiksi. Preussi vastusti tätä rauhaa, jonka kautta se
menetti melkein puolen alueestansa ja joutui siten, kuin myös sen
tavan kautta, millä rauha oli saatu aikaan, aikakautensa syvimpään
kurjuuteen.
Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli sillä välin yhtä katalasti,
kuin Englantikin, hylännyt Wenäjän välitykset rauhasta Ranskan
kanssa. Hän tahtoi kaikin voimin jatkaa sotaa Napoleonia vastaan,
asettui siis sotajoukkonsa etupäähän Ruotsin Pommerissa ja odotti
englantilaisten apua, siten esiytyäksensä suurena sotaherrana. Mutta
englantilaiset jättivät hänet, samoin kuin muutkin liittolaisensa,
pulaan silloin kuin ne parhaiten toivoivat saavansa ei ainoastaan
rahoja, vaan myöskin sotajoukkoja. Ministeri Portland kyllä
teki suuria varustuksia, mutta ainoastaan ryöstöretkeä varten
Tanskaan, jonka kautta tämä maa vähintäkään aavistamatta näki
Kyöpenhaminan edustalla Englannin sotalaivaston, joka kuljetti
mukanaan englantilaisen sotajoukon ja laski sen maalle Seelannissa;
tämän jälkeen sotalaivasto pommitti Kyöpenhaminaa useita päiviä ja
pakoitti kaupungin päällikön sovintoon, jonka mukaan tanskalainen
sotalaivasto, Kyöpenhaminan satama, kaikki asesäiliöt ja Kronborgin
linnoitus jätettiin englantilaisille, jotka veivät mukanansa
Englantiin kaiken sen saaliin, mikä voitiin kuljettaa.
Erfurtissa tehtiin uusi sopimus Napoleonin ja Aleksanterin
välillä, jossa muun muassa Wenäjälle uudelleen vakuutettiin
Suomen valloittaminen. Tapaukset Tilsitissä ja Erfurtissa eivät
suinkaan olleet tuntemattomat Ruotsin kuninkaalle, mutta Kustaa
Adolf yhtäkaikki kieltäytyi tekemästä rauhaa Ranskan kanssa ja
käymästä mannerkunnanliittoon. Wenäjä sentähden vuoden 1808 alussa
julisti sodan sekä Englantia että Ruotsia vastaan ja Tanska
kernaasti yhdistyi tähän sekä lähetti sen johdosta sotajoukkonsa
Norjaan vehkeilemään Ruotsia vastaan. Ranska sitoutui sitä vastaan
vartioimaan maata, jossa tarkoituksessa osa Bernadotten sotajoukkoa,
johon muun muassa kuului hispanialainen joukko markiisi de la
Romanan johdolla, asettui pohjois-Saksasta Juutinmaalle, Fyeniin ja
Seelantiin.
Sellainen oli lyhyesti Europan ja meidän maamme valtiollinen asema
sinä aikana, jolloin kertomuksemme alkaa. Olemme edeltäkäsin luoneet
tämän pienen historiallisen katsahduksen, ett'ei lukija kertomuksen
aikana väsyisi siinä esiytyvien henkilöiden kohtaloiden ohessa liika
useihin historiallisiin selvityksiin.