Työ on iloa.
Iltapuhtehen ponnistukset,
huomenhetkien huolet, vaivat
kullan Muru ja monet muutkin
talven varrella tuta saivat.
Oli tietoja teljettynä
kasat kaunihit kirjasehen --
Kyllä tarkenit, kun sa niitä
painoit päähän ja sydämehen!
Monet itkutkin taisi tulla?
Ethän kiellä? No sepä hyvä!
Kera huolen ja huokauksen
versoo tietojen kultajyvä.
Mutta keikahti kevät kerran,
talven heltisi huokaukset,
kotiin juoksitte rallatellen
hyvät taskuissa todistukset.
Laukut täysinä talven työtä:
siinä vihkoja veistoksia,
joita nähdessä vanhemmatkin
kiittää lapsia uutteria.
"Hyvä mieli on miehen palkka!"
Aina muista se, Muru kulta --
niin, ja koulussa koko vuoden,
luvut luistavat hyvin sulta!
Kevääntulo.
Kevät, se kirjavasiipi perho,
pyrähti ikkunan pieleen,
hyrisi hyvät heräämislaulut,
istutti iloa mieleen.
Hersyivät "hiirenkorvalle" koivut,
havahti vuokkoset kainot,
valkeus voitti ja maaemon yltä
putosi raskahat painot.
Niin tuli kukkien kirjavat meret
suloisen Suomeni maille.
Kevähän tuloa jos et sä nähnyt,
jäit, polo, paljoa vaille!
Kevähän tulossa kaunis on satu,
sieluusi, armas, se paina:
sydämes pohjalla hyvyyden kukkia
herätä henkihin aina!
Kera kevätaurinkoisen.
Kera kevätaurinkoisen
lapset kulki kukkamaita
avopäin ja paljasjaloin,
päällä puhdas pyhäpaita.
Oli kaunista se kulku.
Kulkijat kuin itse kukat:
sinimekot, valkovarret,
punaposket, keltatukat.
Tuoksut tuoreet ympärillä,
tuulen hellät henkäykset,
linnun laulut, päivänpaiste,
leikinlaskut, leperrykset.
Kukkamaiden maire juoksu
muiston kaunis kultaretki. --
Jospa yhtä puhdas oisi
leikin, huvin, joka hetki!
Soittelisi sinikellot:
"Lapsen ikä ihanaisin."
Jos sun sydän hyvyyttäsi
vuodet monet tuta saisin!
Jospa elon tiellä aina
rakastaisit kukkamerta,
ymmärtäisit oman sielus
Luojan kukkaseksi kerta!
Miksi maita kylvetähän?
"Miksi maita kylvetähän?"
kysyit, Muru, multa.
Tunnetko sen suuren sadun?
tiedustin mä sulta.
Kerron sitten: Oli kerran
olot maassa kummat:
pimeyttä alla, yllä,
vettä suuret summat.
Autio ja tyhjä tanner
viljelijää vailla...
Sitten liikkui Luojan sana
vesillä ja mailla.
Sanallansa Luoja kylvi
luonnon viljavaksi.
Sääsi sitten ihmissuvun
työnsä jatkajaksi,
Luoja lausui: "Viljelkää ja
vartioikaa maata!"
Haa ei näet kylvämättä
hedelmöidä saata.
Siispä maita kylvetähän
Luojan käskyn mukaan;
jospa pyhää säädöstä
ei unohtaisi kukaan!
Jospa joukoin kylvettäisi
siemeniä multaan,
Suomen suot ja rämehetkin
kaunisteltais kultaan!
Samoin sydäntemme pellot
siemennettäis syvään,
taivutettais tahdot huonot
hengen kasvuun hyvään.
Kylvösi huolella hoida!
Keväällä Muru kukkia kylvi
isänsä ikkunan alle.
Isäpä siitä ilonsa lausui
lapselle ahkeralle:
"Sinusta kylväjä kasvavi kerran,
jolla on kaunihit laihot,
työmiesnä pellolla iloksi vaihdat
elämän huolet ja kaihot!"
Mutta ei Muru muistanut, että
varansa täytyvi pitää;
maassa on siementä rikkaruohon,
joka niin hyvästi itää.
Itivät siemenet rikkaruohon,
ehtivät ennen muita --
siin' oli kukkia oikein paljon,
mutta ei toivotuita.
Itki jo Muru. Ohjasi isä:
"Tarhassa huolella toimi,
taidolla pahan taimia ylös
peltosi mullasta poimi.
Sydämes pellossa kukkia hoidat,
kasvatat kylvöä hyvän.
Sinne on kylvänyt koti ja koulu
monenkin kultaisen jyvän.
Mutta jos varsin et varaasi pidä,
sielläkin siemenet pahan
voittavi vallan ja hyvyyden taimet
pääse ei nousemahan!"