Viikko kului ilman kirjeitä. Sitten saapui seuraava:
"Olet suojelusenkelini, Cécile. Sinun rakkaudestasi saan voimia,
sinun uskostasi valoa.
"En tavannut enää Lontoossa rouva de Lorges'ia enkä muitakaan
sukulaisiani. He ovat kaikki matkustaneet pois. Mutta tuskin
olisinkaan voinut raha-asioissa turvautua heihin, he kun ovat liian
köyhiä auttaakseen. Heidän poissaolostaan ei siis ole minulle muuta
huolta, kuin etten saanut heitä tavata.
"Ei heistä olisi ollut minulle mitään turvaa, enkä minä toden perästä
heihin luottanutkaan. Perheemme vanhan palvelijan tai paremmin
sanoakseni ystävän puoleen olin aikonut kääntyä, tuon kunnon herra
Duvalin, jonka sinäkin tunnet.
"Tiedäthän, ettei minulla, enemmän kuin sinullakaan, ole varoja.
Minun täytyy siis saada rahoja lainaksi voimatta tarjota takaukseksi
muuta kuin kunniallisen nimeni. Ei ollut kuin yksi ainoa mies,
jonka puoleen olisin uskaltanut kääntyä sellaisella pyynnöllä, ja
se mies oli herra Duval. Eikä hän pettänyt. Tuskin olin avannut
hänelle sydämeni -- sillä sinun tulee tietää, etten salannut häneltä
mitään, en rakkauttani sinuun, en nykyistä asemaani enkä mitä olin
häneltä toivonut -- tuskin olin siis avannut hänelle sydämeni, kun
hänen vaimonsa kääntyen hänen puoleensa huudahti: 'Enkö ole monta
kertaa sanonut sitä sinulle, että he jo silloin pitivät toisistaan.
Nuo hyvät ihmiset olivat siis ajatelleet meitä ja olivat arvanneet
rakkautemme siihen aikaan jo, jolloin emme uskaltaneet tunnustaa sitä
toisillemmekaan.'
"Herra Duval silloin lähestyi minua kyynelsilmin -- niin, Cécile, hän
oli vähällä purskahtaa itkuun -- ja sanoi: 'Rakastakaa häntä oikein
paljon, herra Henrik, rakastakaa häntä sydämenne pohjasta, sillä
hän on jalo ja hyvä tyttö, ja jos meidän kaltaiset ihmiset olisivat
koskaan uskaltaneet nostaa silmänsä häneen asti, niin hänet minä
olisin valinnut vaimoksi pojalleni.' Sitten tarttuen käteeni hän
puristi sitä kovasti.
"'Ja nyt ovat asiat selvitettävät', sanoi hän sitten vieden minut
työhuoneeseensa.
"Ja pian ne selvisivätkin. Täytyy myöntää, että kaupankäynti
on jotakin suurta ja ylevätä, kun sen vain oikealla tavalla
käsittää. Olin aina kuullut sanottavan, että mitättömän summan,
muutamien tuhansien lainaamista varten tarvittiin leimapapereita,
allekirjoituksia, notaaria, takausmiehiä ja muuta sellaista. Mutta
eipä ollenkaan! Herra Duval otti paperin ja kirjoitti: 'Täten
ilmoitan herroille Smith & Thursen, että annan Herra Henrik de
Sennones'ille viidenkymmenentuhannen frangin luoton.' Sitten hän pani
nimensä alle ja antoi minulle paperin. Siinä kaikki.
"Seuraavana päivänä menin mainittujen herrojen luo ja selitin heille,
että aikomukseni oli hankkia kauppatavaravarasto Guadeloupeen
vietäväksi. Heillä oli juuri laiva lähdössä Antillien saarille, ja he
kysyivät minulta mitä tavaroita halusin kaupitella. Vastasin heille,
että kun olin aivan kokematon näissä asioissa, täytyi minun siinäkin
suhteessa kokonaan turvautua heidän ja herra Duvalin neuvoihin, ja he
lupasivat seuraavana päivänä ottaa asian puheeksi.
"Seuraavana iltana kahdeksan aikaan minut kutsuttiin näiden herrojen
puheille herra Duvalin kotiin, jonne he saapuivat säntilleen
määrättyyn aikaan. He sanoivat hyvästi tuntevansa minun setäni, joka
heidän sanoistaan päättäen on äärettömän rikas ja kaikin puolin
kunnioitettava mies, hiukan omituinen vain luonteeltaan.
"Kaikki päätettiin samana iltana. Komea priki oli satamassa täydessä
lastissa ja lähtökunnossa. Laivan isäntä oli näiden herrojen tuttava
ja hän otti minun lastiani viidenkymmenentuhannen frangin arvosta.
Ja, ajatteles vielä, kuinka hyvästi kaikki onnistuu: laiva lähtee
huomenna!
"Niin, unohdin kertoa, että laivan nimi on Anna-Bell, melkeinpä yhtä
kaunis nimi kuin Cécile.
"Hyvästi huomiseen asti. Ennenkuin lähden, kirjoitan vielä ja
toimitan sitten kirjeeni postiin.
"Yhdentoista aikaan aamupäivällä.
"Näyttää siltä, kuin Duvalit olisivat saaneet eilen erään mullistavan
uutisen. Sen mukaan mitä olin kuullut, oli Edvard tavallaan kihloissa
erään naisen kanssa, jota kohtaan hänellä oli vain veljen hellyys,
kun hän sitävastoin oli lahjoittanut sydämensä toiselle. Herra ja
rouva Duval, joiden mielestä miehen on sanassaan pysyttävä, eivät
tietysti sallineet hänen solmia tätä toista liittoa, ennenkuin hän
oli päässyt edellisestä sitoumuksestaan vapaaksi.
Eilen tai toissa päivänä on heille saapunut se uutinen, että tuo
entinen liitto on purettu, niin että Edvard parka jo piakkoin saa
mennä naimisiin sydämensä lemmityn kanssa.
"Hän on tietysti suuresti hyvillään.
"Kaikki ennustaa meille onnellista matkaa. Cécile, Cécile, tahtoisin
pysyä lujana ja luottavaisena. Tahtoisin sinussakin herättää
luottavaisuutta tulevaisuuteen. Mutta sinulle en jaksa teeskennellä.
Kovalta lähtö tuntuu. Boulognesta lähtiessäni erosin vain Ranskasta,
nyt minun on erottava Euroopasta.
"Hyvästi Cécile, lemmittyni! Hyvästi, hyvä enkelini! Rukoile
puolestani! Sinun rukouksiisi minä panen toivoni. Olen kirjoittanut
sinulle aina viimeiseen hetkeen asti, mutta nyt en ehdi enempää.
Herra Duval ja Edvard laskeutuvat jo veneeseen soutaakseen laivalta
pois. Minä yksin viivytän lähtöä. Vielä sananen, ennenkuin suljen
kirjeeni: Rakastan sinua! Hyvästi, Cécile!
Hyvästi!