Ei oo pakkoa pahana
Varsinkana vanhan miehen,
Ikäpuolen ollenkana
Ruveta runon te'olle;
Luonto kuitenkin lupaapi,
Tapa vanha vietteleepi,
Että pikkuisen pitäisi
Kihnutella kirjoitusta,
Nuorten miesten nähtäväksi
Mitä kaksi kirkkomiestä
Pyhä aamuna puhuivat
Kiven päällä kirkon luona,
Päivän puolella tapulin.
"Kun me ennen ensikerran
Kiersimme tätä kiveä,
Istuimme isän sylissä,
Katselimme kaikkialle,
Ilman silloin siellä täällä,
Kaksin kolmin kankahilla,
Näkyi miehiä mäellä.
Kun ne siitte kutsuttihin
Kaikki kelloilla kokohon,
Sopi ne sisälle silloin
Joka henki helluntaina,
Toki pääsi pääsiäissä
Itse kukin istumahan
Jaksoi jouluna lukea
Helposti joka hevosen.
Nyt on tehty temppeliä,
Kaksin kolmin kappelia,
Kaikki täytehen tulevat.
"Ei silloin sinistä nähty,
Eikä paljon painettua,
Silloin sulhaset sujotti
Mehtikanan karvasina,
Nuoret nei'et nostavatkin
Varsin varpusen värissä.
Ei silloin rikasten rinta,
Eikä maha mestarien
Kirkkomä'ellä kiilottanna
Talviselta taivahalta;
Eikä köyhä kestin poika,
Väinämöisen viitakkeelta.
Nytpä ei nä'e puvusta,
Ei eroita vaattehista,
Jok' ei miestä muuten tunne,
Mikä herra, kuka narri,
Mitkä muita mestaria;
Koriana kaikki käyvät,
Vaikka työtäkin tekevät."
Vaari toinen taitavasti
Sanoi vastaten sanansa:
"Siitä minä mielelläni
Julistan Jumalan töitä,
Hallitusta Herran suuren,
Ett' on riittävä elatus
Pantu paljolle vä'elle,
Jäänyt vielä järvihinkin
Siunausta sillä lailla.
Jos on paljon pyytäjiä,
Ottajia oiva lailla,
Niin on myös otettavata,
Saalista samalla lailla;
Maata kanssa kaivajilla,
Kyll' on siemenen sioa,
Kyntämistä, kuokkimista,
Paljo entistä enempi.
Kuss' on ennen kahta nähty,
On nyt neljäkin taloa
Tiluksilla tiettävillä;
Kuss' ennen hevoista kaksi
Tuli tuskalla kesähän
Lu'etuilla kylkiluilla,
On jo kaiketi kah'eksan,
Ompa kyllä kymmenenkin,
Lihavilla lautasilla.
Norot selkämäin sivulla
On jo pelloksi perattu;
Suuret kuusikot kumossa,
Joiss' ennen oravamiehet
Viettelivät viikkokau'et,
Kaikki kasvavat eloa;
Kuss' ennen kur'et munivat,
Niiss' on suuret nurminiityt,
Tahi laitumet lakiat;
Kussa peurat piehtaroivat,
Porot poikia latoivat,
Siinä aumoja asuupi;
Kuka ennen seitsemälle
Löysi raavaalle ravinnon,
Saapi jo samalla maalla
Kyllä monta kymmentäkin
Runsahasti ruokituksi;
Sitä myöten silmät suuret,
Kun on otsakin leveä."
Tähän kaikki kirjoitettu
Ompi vanhojen pakina.
Siinä paikassa samassa
Oli monta oivallista
Isäntätä istumassa,
Jotka kuuli kaikkityyni,
Virkkasivat viimeiseksi:
"Suuri kiitos, suuret vaarit!
Lysti on likellä olla,
Kuulla kuinka kaunihisti
Muisteletta muinoisia,
Maamme entistä eloa";
Lisäsivät siihen siitte,
Sanoivat sanoilla näillä:
"Eikös ne eläisi vielä,
Viljavuonna varsinkana,
Jos ne joisivat vähemmän
Joukolliset joutomiehet.
Kun tekevät viikon työtä,
Puoli palkasta meneepi
Heti suuhun sunnuntaina.
Akka parat arvelevat
Mikä viepi viikon palkan,
Kuhun vaipui vaivaukset."
Siinä seisoi saapu'illa
Niitä rengin rehvanoita,
Olipa oppipoikiakin.
Yksi kiljasi kivasti:
"Mitä vielä vettä jäällä
Kolmin kerroin kohva päällä,
Minä ostan, enkä säästä,
Mull' on pankkoja povessa,
Toista kekrinä tuleepi.
Minä tie'än miestä monta,
Jotk' ei anna itsellensä,
Eikä toiselle taritse,
Ehkä tälläkin erällä
Nälkä suolia sukiipi."
"Aivan oikehen sanottu!"
Sanoi suutarin kisälli,
Niin sanoi samalla lailla
Ompelian oppipoika.
Sanoopi sepän aloke:
"Vielä tais vähälle jäähä."
Vielä siinä viimeiseksi
Talonmiehenkin tapainen
Sanoi sanat kelvottomat:
"Kas niin poikaset pitääpi
Tinkapaikoissa puhua,
Antoa sana sanasta,
Siitte niilt' on silmillänsä."
Muorit poskesta murahti:
"Pojat pienet, parrattomat
Hiihtäkäte hiljemmästi,
Niin ette tipahta tielle,
Kyykähä kylän välille.
Jok' ei arvoa ajalla
Oikein mieltänsä mitellä,
Usein keppikerjäläisnä,
Kun paras palan anoja,
Saapi mieroa mitellä,
Kytmäistä kylän väliä,
Vanhan vaarin vastuksina,
Vietävinä vaarin pojan."
Vaarit kirkkohan menivät,
Pojat meni männikköhön.
Yksi veiari vetäsi
Taskumatin taskustansa,
Josta jakoi joukollensa,
Vaan ei vaarille sanonut.
Tämä kirja kirjoitettu,
Vihtajärvellä sanottu.