Sangen kuuluisat sanomat
Kaupungista kaukaisesta
Tulivat rajalta Turkin,
Jotka joutui joulun alla
Pohjan pitkälle perälle:
Toivat Suomehen surua,
Ehkäpä enemmän vielä
Vanhalle Venäjänmaalle;
Esti Europan ilolla
Alkamasta uutta vuotta.
Kirjat, jotka kiiruhusti
Kulki kaupungin ka'uilla,
Päästi portit Pietarista,
Liikutteli linnan salvat.
Kaikkinaisen kansan lapset
Silloin kirkossa kyseli:
Kellenkä ne kellot soivat,
Mikä semmoinen sanoma
Saarnastuolist' on sanottu,
Että painavat papitkin,
Päänsä piilossa pitävät,
Muutkin herrat heittelevät
Silmävettä silmistänsä?
Vastasivat vanhat siihen:
"Sanomat on sangen suuret,
Siitä arvosta asia,
Että puutumme puheita,
Vaikka vanhatkin olemme."
Tämän vähän vastauksen
Vanhat lausui lapsillensa.
Ehkä puutumme puheita,
Yritämme yhtäkaikki,
Josko saanemme sanoa,
Itkultamme ilmoitella,
Kun on kuollut Keisarimme,
Majesteetti maan isäntä,
Mennyt mailla kaukaisilla
Tuonen tielle tiettävälle,
Kuss' on Taavetti kuningas,
Kuningasta monta muuta,
Monta suurta sankaria,
Monta muuta matkamiestä;
Katselevat kauan siellä
Uutta Taavetin taloa
Jerusalmissa samassa,
Josta Johannes puhuupi,
Ilmestykset ilmoittaapi.
Vaikk' on nyt valitus täällä,
Vaan on ilo enkeleillä
Kanssa kaikkien pyhien
Uu'en ystävän ylitse.
Oppineet nyt ottakate
Avatkaapa almanakka,
Vuosiluku laskekate
Kuinka paljon on kulunut
Kun on tämä tähti tänne
Ilmestynyt ilman alle.
Vuonna kun on kirjoitettu
Ja tullut tuhannen päälle
Selvät seitsemän numerot,
Kokonaista kolme niitä,
Silloin tämä tähti tänne
Tuli ihmisten iloksi,
Vasta valkeni paremmin
Kokonansa koittamahan
Sa'an yh'eksän alussa
Vanhalle Venäjän maalle,
Kussa vuotta kuusitoista
Suomalaiset saivat olla
Suloisessa suojassansa,
Alla alhaisen tilamme
Katsoi päälle kaunihisti,
Antoi aina auki olla
Makasiinit maan sisällä
Kovan köyhyy'en ajalla,
Näl'än katkeran käsistä
Meitä päästi ja pelasti.
Jos nyt vielä viimeiseksi
Saisin suurilta sanoja,
Ojennusta oppineilta
Puhuakseni paremmin,
Vaan on suuretkin surussa,
Oppineetkin alla huolen,
Ovat pannehet pajuihin
Kaikki hei'än kanteleensa.
Nyt soivat surusanomat,
Huoliharput huutelevat,
Tansit kaikki on lau'onnehet,
Pu'onneet puvut punaiset,
Kaikki ruhtinaat ruvennut,
Huoli kauhtanat hakenut,
Valtakunnan valtamiehet
Huolihuivit ottanehet.
Suuret suurella surulla,
Halvemmatkin haikiasti,
Murehella muistelevat
Kertoilevat keskenänsä
Kuinka kulki kuuluisasti
Kuinka hallitsi hyvästi
Aleksanter aikanansa
Valtakuntansa varusti
Kuuluisalla kunnialla,
Avitteli ahkerasti
Koko Europan etuja,
Jonkatäh'en joutumalla
Tahtoi tarkasti katsella
Kaukaisetkin kaupunkinsa,
Unoutti oman leponsa,
E'esauttoi oikeutta,
Toimitti totuu'en teitä.
Vaan ei tuoni tuosta huoli,
Tuo on tuonella tapana:
Ei hän keltänä kysele,
Onko kaukana kotoa,
Ei hän ilmoita e'ellä
Viikon viimeisen olevan,
Virstan viimeisen tulevan.
Vahva on se vanha liitto:
Kuolla kumminkin pitääpi,
Vaikk' on tila tietämätön,
Aika ainakin salattu,
Ihmisiltä ilman alla.
Tuosta tunnemme to'eksi,
Ettei ollut ensimmäinen,
Joka vaihtoi valtikkansa,
Jätti ruununsa jälelle;
Tuon on jo tuhannet tehnyt,
Vielä vastakin tekeepi.
Eikös Pietari pitänyt,
Alekseivits aikanansa
Valtakunnan vahvan kyllä
Tehnyt suuria tekoja,
Vaikkap' on ajasta siitä
Valtakunta vahvistunut,
Polvi polvelta koronnut
Täy'ellisempään tilahan.