Kuules, viina, kun ma laulan!
Kuules, pulloni, puheeni!
Empä moiti mahtiasi,
Enkä voimias vähennä:
Olet kyllä oiva ruoka,
Siivosyöjälle suloinen,
Joka ryypyn ryyppeääpi,
Harvoin kaksi kallistaapi,
Kolmannest' ei konsa huoli.
Kuinka kultainen kuleksit,
Herran lahja heilukselet,
Sy'ämessä syömättömässä
Eineryyppynä esitte
Annat aamusta varahin
Ruokalystin ruumihille;
Vaan jotk' ovat ystävänä
Suunsa kanssa suuttumatta,
Hankkivat halulla siihen
Kaikin ai'oin kaatamista,
Niillen on ikänsä ollut
Viina varsin vaarallinen,
Eikä se sukua katso,
Eikä säätyä eroita.
Teki se ennen tengan rei'än
Talonpojankin povelle;
Potkasi se porvarinkin
Kauppakaaret kallellensa.
Saavutti se saarnamiestä,
Pani valmihin papinkin
Uu'ellehen teinin teille,
Lipan leu'alta pudotti,
Laulatteli lukkareilla
Väärän virrenkin välistä.
Toimittaapi toisen kerran
Tuomaritkin tuhnioiksi,
Lautamiehet laitteleepi
Juttumiesten mieltä myöten:
Käymähän käräjämiesten
Arkun kautta kaiket öiset,
Josta siitte päivän päällä
Kyllä torkkuvat tuvissa,
Oikeutta istuttaissa,
Virka vaihtui kohmeloksi,
Oikeus unennä'öksi.
Minkä teki mittareille,
Minkä muille muutamille,
Virkamiehille vähille?
Nimismiehet niinkun muutkin
Paneepi pahalle tielle,
Viskoaa virattomiksi,
Toimittaapi torppariksi.
Se se seppiä pilaapi,
Suutaria, räätäliä,
Äkäseksi ärryttääpi,
Viepi tukkanuottasille.
Vielä vaimotkin vetääpi
Penkin päähän pyllyllensä.
Lakki päästä pyörähtääpi,
Pois nokka nenän koh'alta,
Joita varjele Jumala
Näkemästä, kuulemasta!
On outo näh'ä näkevän,
Kumma kuulla kaukaisenkin.
Vasta minä vanhoillani
Oivalsin tämän asian,
Kuinka kunnia meneepi,
Aleneepi miehen arvo,
Kaikki rakkaus katoopi
Entisiltä ystäviltä,
Miesi velkahan vetäiksen,
Joka ryyppääpi rysyltä,
Viinan viljassa elääpi
Monet päivät pääksyttäisin.
Maaliman makea seura,
Tapa vanha tarttuvainen,
Jot' ei arvata alusta,
Saapi semmoiset vahingot.
Sill' on sielulla enemmän
Tekemistä tuonelassa.
Kun on kuolema tukinnut
Kulkun kuohuvan peräti,
Vettä viepi viimeiseksi,
Hunajasta ei hän huoli,
Eikä viinoja valitse.
Yksi on ankara asia,
Joka täällä tutkintoa
Tarkempata tarvitseepi,
Varotusta vanhempata
Ihmisiltä ansaitseepi.
Kun jo kasvavat musikat
Kaksin kupin kaatelevat,
Ettei matkoilla evähät,
Eikä määrätyt rahaset
Kestä keskitiehenkänä.
Kunpa häntä kuusin markoin
Poika pikkuinen paneepi,
Sievä siit' on siitte tulla
Kolmen taalerin koh'alle,
Tott' on tolppa irtanaissa,
Eikä lou'usta lukua,
Vähä riksistä rätinki.
Uskaltaapa ukko vielä
Toisellensakin tokaista:
"Ele ystäväin, pakene!
Seisoksele näillä seu'uin,
Niin saat suuhusi sinäkin;
Minä annan aika ryypyn,
Enkä heitä huomeneksi."
Annas aika aamun tulla,
Miehellä on toinen mieli,
Kuitenkin kulunnin täh'en
Miesi päältänsä puhuupi,
Haikeasti haasteleepi:
"Vaikkas jo, kipeä kallo,
Tahdot harmista hal'eta;
Empä säästä sittenkänä,
Totta maksan minkä jaksan.
Tuolle taaleri tuleepi,
Tolppa toiselle koh'alle,
Koko loutu kolmannelle;
Vaan ei nyt varsin ruveta
Kuitenkana kuolemahan,
Vielä on viinoa kylässä,
Vielä sittenkin sivallan
Koko korttelin velaksi:
Autas, veikkonen, vähäisen!
Toiste maksan, jos ma jaksan."
Aivan on asian kanta
Tällä lailla, lapsukaiset!
Minä sen to'eksi tie'än,
Ett' olen itsekin ollut
Taipuva tähän tapahan,
Saanut semmoiset vahingot:
Terveys on turmeltuna,
Kaikki rikkaus ka'onnut,
Matti taskussa makaapi.
Tällä suututin sukuni,
Esivaltani vihoitin
Näytin itseni olevan
Hyvänsuoville suruksi,
Irvihampaillen iloksi.
Olkohon opiksi muille
Jotka saanevat sanoa:
"Muita on mies opettanunna
Itse oli oppimaton!"