Onkos kuultu kummenpata,
Maalimassa mainittuna,
Pappia pahantavaista,
Luvatonta lukkaria,
Kun on Kuopion sisällä,
Maaningalla mainittavat,
Joill' on tavat taidottomat,
Lakimiesten laitettavat,
Seurakunnalta sanottu,
Keksittynä kehnommaksi:
Paha on näh'ä näkevän,
Paha kuulta kuulevankin
Askareita aikamiesten,
Virkamiesten miettehiä.
Saatana on siansa saanut,
Juutas julkisen elannon,
Sielun paimenet pilanna,
Syntihin syvälle syösnyt,
Huoruutehen haikiahan,
Jonka itse ilmi annoit.
Riidan nostit riettahimman,
Keskenänsä kelvottoman,
Pahat sielun palveliat,
Josta oli oikeudelle
Tekemistä, tutkimista,
Koko vuosi kohdastansa,
Toinen puoli toista vielä,
Vaikk'ei pitkiä väliä
Yhtä kuukautta kulunut,
Kun asia urillehan
Tuli oikeuden etehen,
Lukkarin luvaton leikki,
Papin huoraus hävitön.
Satakunnin kulki siihen
Totuutta to'istamahan,
Salaisuutta saattamahan,
Julki töitä tuottamahan.
Laihtui siellä lahnan purstot,
Si'an kinkut sitkistyivät,
Vähenivät voirasiat,
Ruunun miehet ruuvan söivät,
Kalakukot kaivelivat;
Viinapotut pohjillensa
Oikeutta outettaissa,
Riidan jatko riettahampi
Särki mieltä virkamiesten.
Tuli ilmi ilkeydet
Koiruudet kovin yleni,
Papinkin pahat elämät.
Murhe tuotti mustat päivät,
Huoli haikean elämän.
Pappi tuo pahantapainen
Luuli virkansa vajovan,
Alenevan ansionsa,
Sylen siimoa sivalsi,
Köyttä kolmet kyynärätä,
Jota oksahan osotti
Aivan täy'en tunnon kanssa.
Niin oli hulluna hävitön,
Varsin vaivata vi'assa,
Viratonna viipyi vuoden,
Pahuutensa palkkioksi,
Töiden tyhmien kuriksi.
Ei se saata suuruksella
Itseään ylöspitä'ä,
Jok'ei naura narrin töille,
Papin joukolle pajata;
Vaikk'ei ole se asia
Naurun kanssa katseltava,
Kun on kappa kauluksesta
Naulassa nakottamassa;
Leipäpytty pyllyllänsä,
Oluttuopit vettä täynnä,
Kannut kaljan jäänöksiä,
Rästikirjat kiini pantu,
Risti rinnasta otettu,
Reki kaatunut kumohon,
Kinoksissa kirkkoreisut,
Sakastihin suuri salpa,
Lupa on leivättä elä'ä,
Valta syö'ä särpimettä.
Toinen mies se toimittaapi
Asioita alttarilla;
Pappi katsoopi kanoja,
Kirkherra kiven kolosta.
Apulaiset, aika miehet,
Syövät leivän lystiksensä,
Palkan ottavat perästä,
Kävellessä kappalaisen,
Viratonna viipyessä,
Jutellessa juttujansa.
Kunpa saivat kerran kuulla
Opin oikian sanoja,
Silloin seisoi seurakunta,
Ihanasti istukseli
Pahat Maaningan pakanat
Alallansa saarnan ajat.
Apulaiset, aika miehet,
Kun ne astui alttarille,
Helähteli herranhuone;
Saarna oli sitä parempi,
Kaikin kuulta kaunihimpi.
Vielä nytkin viisahammat
Pienet lapset laulelevat,
Kilvan kiitosta jakavat,
Ikimuistossa pitävät,
Kun ne kuulit kunnon saarnat,
Vuosikauden kaunihisti.
Silloin tunsi tuhmemmatkin,
Mitä ilmi annettiin,
Saarnassa selitettihin;
Nyt on istua ikävä,
Alallansa saarnan ajat,
Kun ei kuule kumminkana,
Ihmisparat ilmoitusta
Evankeliumin opista.
Sanapuolt' on saarna kaikki,
Puhe varsin vaivaloista,
Ei sitä tunne tuhma kansa,
Yksipäiset ymmärtele.
Jonka tähden joukkokunta
Humalassa huutelevat,
Kiivastellen kirkkomä'ellä,
Kaksin kauppoja tekevät;
Pienet pojat piippu kä'essä
Vesakossa väittelevät,
Perän suuhunsa panevat,
Kareksia kaivelevat.
Papin pojat, paskahännät,
Hävittömät häikäläiset,
Itse kurjat kuleksivat
Juomajoukot juohattavat,
Vievät viina rouvariin,
Aina ilkeesti elävät,
Viinan kanssa viettelekset,
Vesakossa vieretellen,
Mahallansa mättähällä.
Tyttäret tavattomasti,
Keno kauloin keikastellen,
Itseänsä ilmoittavat,
Saavat juosta saarnan ajat
Pitkin kirkossa katuja,
Kun ei anneta kuria,
Varoitusta vanhimmilta.
Minä kerran muistan kanssa
Kuulin kummia sanoja
Puhuttavan pulskeasti,
Saarna ajalla arveltavan,
Kuinka vaarit vaintoilivat
Toisiansa torpparihin
Ottamahan aika ryypyt,
Tahi tasku-lekkeristä.
Kesken meiningin menivät,
Amenetta astukselit,
Soittamatta suorastansa.
Paljon niit' on pappiakin,
Jos on pappi parkojakin;
Ilmankos ne ihmisparat
Hakelevat hartahasti
Sielun ruoka'a suloista,
Opetusta oikiata.
Herännehet hengelliset
Eivät löy'ä loh'utusta
Saarnamiehiltä mitänä;
Täytyy kulkea kylässä
Luona veljien veläitä,
Kokoukset kohti käy'ä,
Vaikk' on kielto Keisarilta,
Esivallalta varoitus,
Yhtä hyvin yöllä käyvät,
Piilo kirkkoja pitävät,
Josta ovat onnettomat
Saanut sakot suuremmaiset,
Kuritukset karkeammat,
Rangastukset raskahimmat.
Kirkko on kivijalalla
Kohotettu korkeallen
Maaningassa mainitussa,
Herran huone hengellinen
Aivan uu'esta rakettu,
Joka on kaikilla kohilla
Juuri julkinen rakennus.
Saarnastuoli on sangen kaunis,
Messu-alttari ihana.
Lasit ovat laitettuna
Liki katon korkeuiset:
Ovet kanssa oivalliset,
Joista vaikka joukottaisin
Sopii astua sisälle.
Tapuli on täy'ellinen,
Kellotorni kelvollinen.
Mitäs siitä on mieli hyviä,
Harmi haikea perästä,
Kun ei ole paljon paimenesta,
Milloin se on mielipuolla,
Milloin varsin mieletönnä,
Toinen silmä on sillurassa,
Toinen silmä killin kallin.
Joko haastan haisevia,
Puhun niinkun puolihullu.
Ei ole se oma vikansa,
Kaikki on Jumala luonut
Aivan yh'estä verestä
Ilman alle ihmiskunnat.
Mutta kuitenkin kysynen:
Kuinka se toki sopiipi
Olla vartia vakainen,
Neuvon antaja ihana
Siinä Herran Siionissa
Jok' on itse ensimmäissä
Lautamiehen leu'an alla
Jaaritusta jatkamassa,
Asioita antamassa,
Käskyjä käräjän teillen?
Ei pitäisi papiksi panna,
Mielipuolta milloinkana,
Pöykeitä pyhälle työllen.
Ilmi työt on ilkiöitä,
Salajuonet saastaisia,
Naapurilta naurattavat,
Ei se rannia rakasta,
Eikä seuraa säätyänsä,
Niinkun se on näissä nähty,
Esimerkiksi äkätty --
Maaningalla mainitussa
On isäntiä itsessänsä,
Ymmärryksen ystäviä,
Kun ne peiaita pitävät,
Tahi tansit laittanevat;
Niin ne herransa halulla
Vaativat vapasukuset.
Halolassa oli hautajaiset,
Surupäivä suuren herran,
Johon oli kuulut kutsuttuna,
Vaa'ittuna valtamiehet,
Herrat arvosta isommat,
Kunniasta kuuluisimmat.
Kutsuttihin kappalainen,
Toivon kanssa toivottihin.
Sy'ämessä oli salaiset juonet,
Viha veljien välissä,
Ylenkatsoi kutsumuksen,
Ettei tullut ensinkänä.
Vielä on toinenkin to'istus,
Sy'än synkeä havaittu
Peltolassa peiaisissa,
Rouvan kuolokutsonnoissa,
Johon oli kuulut kutsuttuna
Sukulaiset, suuret herrat.
Kutsuttiin myös kappalainen,
Viran työtä täyttämähän,
Tavallista toimitusta.
Ylpeys oli yhtä kaikki
Sy'än raukka synkeämpi,
Kovempi kun kirvesrauta:
Ylönkatsoi kutsumuksen,
Viran työnkin vielä jätti,
Olisi saattanna sanoman,
Koko maassa mainittavan,
Häpiän hävitön tehnyt
Kunnialla kutsuvallen,
Jos ei Lyra, lankopappi,
Olisi osannut tulla
Kovan ilman estämähän,
Joka teki toimituksen,
Virastansa vaarin otti,
Ei ollut puutosta papista
Eikös ne oo erhetykset,
Polosella mielen puutos,
Tahi suuren sy'ämen valta.
Siitä mä sinua kiitän:
Tunnet tuntosi hyvästi,
Arvaat asian polven,
Vaikka vallat vaatisivat,
Tahtoisi talon isännät,
Kestinkiinsä kutsuisivat,
Ele tule turmioksi,
Poies poista itseäsi.
Nuoret herrat naurelevat,
Kompilla kovin puhuvat,
Herjaa pilkkana pitävät.
Se on kuulla kummempata,
Näh'ä vielä vaikiata,
Kun on pojat pappilassa
Häihin kutsutut katalat;
Niin ne ovat onnettomat,
Niinkun su'et surkiasti
Näl'än kanssa nääntyneet,
Eli mustat mustilaiset,
Haakerin hävitön joukko.
Kun ne nokki rokkareista,
Kalamaista kynsillänsä,
Humalassa huutelivat;
Johon on mulla merkki vissi,
Esimerkki ennen nähty.
Minä muinoin Maaningalla,
Iinsalmen ison rajalla,
Lapin maassa laakeassa,
Kävin häissä käy'essäni,
Matkustaissa matkojani
Mykkälässä mainiossa.
Minä outo, äkkinäinen,
Niinkun muutkin muukalaiset,
Oven pielehen pysäytyn
Käytöksiä katsomahan,
Kuinka julmat juutalaiset,
Papin pojat paskahännät,
Ihmisistä ilkeimmät
Marsivat majuorin lailla,
Hemmin lailla hölkyttivät,
Niinkun muutkin mustalaiset.
Lauloit kanssa loilottelit,
Niinkun su'et soitimessa.
Pillit oli kun piiskavarret,
Mustalaisen ruunan ruoska,
Oton oikea opetus.
Vielä niill' on virka suuri
Kun ne koiria kokoovat,
Hiiren syöjät hirttelevät,
Teilit valmiiksi tekevät,
Joihin kissat kiinittävät,
Koirat kynsistä vetävät,
Särpimeksi säästelevät.
Hyvä on hylky tarpeessa,
Heittiö hätä varana.
Kaikki ne ruu'aksi rupeevat,
Pappilassa paistetahan,
Kun on kuorehet märännä,
Kiiskin kalat katkeraksi,
Ruoko virran vieremillä
Heittiöksi heitettynä.
Niitä Kalle kahven kanssa
Pyyteleepi paistiksensa.
Kallen kä'ess on kahvipannu,
Oota antaapi enissä
Ruman rau'an Ruokoveellä
Rokkajauhosta ryätyn,
Soturiksi suolapalli.
Ranssi vakkoja vetääpi,
Seisoi säkki kainalossa,
Johon kutsui kuoreheita,
Kiiskin poikia kivoitti.
Aaroni enissä antoi
Säkin täy'en särpimeksi,
Tahi paistiksi papille.
Vielä Kalle vaikuttaapi:
"Kovin nyt kahveni meneepi,
Rokkaruoka runsahasti.
Pistä Pietari liseä,
Katso vielä Karhunenkin,
Nälkä ompi nähtävästi,
Särpimestä suuri puutos,
Keittoruu'asta kovempi.
Juhla ompi joutumassa,
Hetikohta helluntaki;
Anna veikkonen apua.
Eipä sitä evästä jäänyt
Paljon suuhun pantavata,
Kissan kuivatut nivuset,
Lauta-Husson koiran kylki,
Ratikaisen leivän loppu,
Räkänenän rieskan kanta,
Voita viimeinen vipale,
Taisi olla tiaisen verta.
Viina loppui varsin kaikki,
Olutta ei ou ollenkana."
Hätä saattoi haihtumahan,
Kellarihin kertymähän,
Tuomarin tukon sisälle,
Yöllä aivan yksinänsä,
Luvata lukon sisällen,
Salvan taakse suuri paatos.
Olisi ottanut apua,
Varsin varkahan tavalla
Herkkuruu'at helluntaiksi,
Sunnuntaiksi suuruspullon.
Alpiini asian tunsi,
Kuuli riskehen rasian,
Putelista pulputuksen,
Kellarista kehnot tuumat.
Huudon nosti huikeasti:
"Tuokaten minullen miekka,
Jolla rosvot rohkeasti
Kartanosta karkottaisin."
Otti lyh'in oivallisen,
Lasiseinän selkeämmän,
Valkean nä'ön varaksi.
Kallen halsissa havaihti,
Keksi narrin kellarissa.
Silmät katsoopi sikana,
Alahalla arveleepi,
Nenä kengän kantapäissä.
Alpiini sanoi samassa:
"Ompa sulla oiva reisut,
Askarehet aivan vissit,
Kulet toisin kuoporoihin,
Luvata lukon sisälle.
Tavaton on tutentille,
Mah'oton magisterille,
Koulun käyneelle kovempi.
Filosohvia ei suvata
Olla yöllä yksinänsä
Luvata lukon takana."
Kyllä Kalle kärttämässä
Monen moitti mustilaisen,
Haakerinkin haastamassa,
Jätti akkoineen jälelle.
Se on varsin vaikiata,
Nytkin kuulla kummempata,
Kun se painui polvillensa,
Alas maahan ahkerasti.
Antoi aivan ainoankin
Rukouksen runsahasti,
Kumarteli, kunnioitti
Puolen tunnin polvillansa.
Huuto kuului Hussolassa,
Saaresta sanoma kumma:
Koira on kuollut kunniatta,
Ammuttuna aivun kautta,
Joka on Kallen kainalossa,
Penuherran reen perässä,
Kurjan kulkiissa kotia.
Koiran kinkku kirstun alla,
Kirstu täynnä kissan päitä,
Kattia kapusäkissä,
Kuoreheita kukkarossa,
Jotka tuopi tuomisiksi,
Salin pöy'älle paneepi.
Ranssi on vielä vikkelämpi:
Kun se Ouluhun osasi,
Kulki suolakaupungissa,
Turkit tuopi tullessansa,
Mustapuuhkan Pohjanmaalta,
Kainuhusta karvapelsin,
Nahkavaattehen varasti.
Vielä syöpi viilipytyt,
Maksamatta maitokannut.
Koko Kainuhu valitti,
Hulikoita huutelivat,
Mainitsivat maitojansa
Papin pojalta perästä.
Kerran katsoin katkerasti,
Äkkäsin yh'en asian,
Tunsin varsin tuhmimmaksi,
Ilkeäksi ihmetyöksi,
Kuinka Kalle kauhiasti,
Istui miesi ilkeämpi,
Alttarai'allen asettui.
Saarna ajan aika narri
Istui paikalla pyhällä,
Kopeasti korkealla.
Tupakissa oli turvan seutu,
Karetsissa kasvot kaikki,
Viinapottu oli povessa,
Lasi-pullo lakkarissa. --
Ei ole se istuin ilkiöitten,
Eikä tuoli tupakka-Jussin!
Vielä minä vihastuin siitä,
Kun ne laittoi laulamahan,
Panivat pyhälle työlle
Luvattomat lukkariksi,
Parkumahan paskahousut,
Kissan syöjän kiljumahan,
Kunniahan koiravouvin.
Vaan ei oo kumma kunniaksi,
Jok' on kaikki koulut käynyt,
Opin oikian hakenna.
Magisteri on mah'oton,
Filosohvi suuri viisas,
Käynyt kaikki koiran konstit,
Akatemiat asunna,
Tavinniemen tallin alla,
Tahi tallitunkiolla,
Peräniemellä peh'ussa,
Uunin päällä oivallisen,
Kyökin piisillä paremman.
Vielä sanon viimeiseksi,
Sanan puolen pulskiasti,
Tahi kaksi kaunistusta.
Paljo on tehnyt pappilassa,
Rakentanut raskahasti
Seurakunta surkeasti:
Seinät suuret seisomahan,
Jotk' on kaikki kaatununna,
Rakennukset rau'ennunna.
Nyt on tehty toiset seinät
Paljon ennistä paremmat,
Pytingit papin varalle,
Kun oisi kunnolleen pitäjä,
Hallitsia huonehien.
Ei la'asta lattioita,
Siivota salin sisusta,
Kammaria kaunistella,
Vahingossa viikon päästä.
Pesust' on peräti laiskat,
Kerran vuossa, kerran kuussa,
Joulukuussa kuuluisassa.
Lattiall' on lapsen paskat,
Kanan paskat kaapin päällä,
Syöttöporsahat sisällä,
Tinakooli koiran e'essä,
Posliinit porsaan jal'oissa.
Kun se rouva lapsen saapi,
Tahi siittäpi sikiön,
Likasia on raukan rievut,
Ryökäleitä rievut kaikki,
Kovia kun koskuttormi,
Tahi talon säkkivaate.
Ei niitä kestä kehno ruumis,
Iho nuori itkeväisen.
Huuto huikea tuleepi,
Valitukset vaikiaksi.
Elä suutu seurakunta,
Vielä nytkänä vihastu,
Jos minä sanan sanoisin,
Vielä virteni lisäksi.
Papin poi'sta pahoista,
Maaningassa mainitussa.
Ei niitä keisari kehoita,
Eikä huoli hovirätti,
Pispat pilkkana pitävät,
Poies viskovat virasta,
Sotaherrat heittiöiksi,
Antoi apsietin käteen,
Kirjottivat kiirehesti,
Harmahan paperin päälle;
Kun ei ole opin ottajata,
Toimitusten täyttäjätä,
Papin poi'ssa pahoissa,
Vaikk' on kasvot kaunihimmat,
Miehen mitta mieltä vailla;
Josta muistan muutamiksi
Sananlaskun suomalaisen:
Kanna vettä kaivohosi,
Lainehia lähtehesen,
Ei se pysy polvenansa,
Istu ilmoissa ikänä:
Ei mieltä mitalla saaha,
Panemalla päähän panna.
Nekin virkahan viruvat,
Toimituksihin tulevat,
Joihen ei ou isästä iloa,
Eikä auta äi'in armot,
Syntyjänsä suomalaiset,
Oppimattomat olevat:
Kopeikan kylästä saavat,
Leipäpalan palkaksensa,
Jyväkouran kohtalaisen
Virren värsyn veisattua.
Opin käyvät yhtä kaikki,
Läpi maita matkustavat,
Akatemiat asuvat.
Mistä tulee mittaria,
Mistä pappia pyhiä,
Vielä tuomarit tuleepi,
Siitä herrat suuremmaiset.
Ei sie'ä sinä ikänä
Papin pojat paksupäiset
Kuulla kunnian nimeä,
Joill' on pää kun pässin otsa,
Maitolasku laavullinen.
Vielä ne virsiä tekevät,
Laulun teille laittelekset,
Rupeevat runon tekohon!
Ei se tule tuhman päästä
Sanat säätyksi sialle,
Paikallensa passatuiksi.
Sanat toistansa sahaavat,
Kirjoitukset kihnuttavat.
Ei si'an pitäisi siihen
Runotyölle työnnätellä,
Jok' ei oo luotu laulajaksi,
Virren töille toimitettu.
Ei ne tule tuhman päästä
Lauluvirret laa'ulliset;
Sillä pitääpi parempi
Oppi olla oikeampi.
Häpiäksi hyö rupeevat,
Virren töille työntelekset.
Voi minä polonen poika,
Kun olen kuitenni puhunna,
Puhunna parempiani,
Isompia itseäni,
Sukuani suurempia,
Pappia pahoin puhunna,
Papin pojat pilkanunna,
Nauranunna nappirinnat;
Jos vielä joutunen itsekin,
Sattunen Savon sanaksi,
Suomen maassa maineheksi!
Joko laaten laulamasta
Lasken lauluni lopulle?
Kosk' en jaksane jutella,
Enkä yksin ymmärtäne,
Tarinoi'a tarpeheksi.
Uni minun uuvuttaapi,
Kiini silmäni sitoopi.
Suuni sulkea pitäisi,
Kiini kielen kantimeni;
Pää on kieleni kipeä,
Kuiva kurjan kulkkutorvi.
Vaan en saata vaiti olla
Ikävässä iltakautta,
Sanat suuhuni tulevat,
Ajatukset aivohoni,
Öitä pitkin maatessani,
Koiras-pelit korvilleni
Papin poikien pahojen;
Kun niitä kylä puhuupi,
Nurisevat nuoret miehet,
Valittavat vanhemmatkin.
Sanat kuuluvat Savosta,
Kainuhusta kaipaukset,
Mainitsevat markkinoilla,
Kuopiossa kummeksivat
Papin poikia pahoja,
Ilkiöiksi ihmisiksi.
Kumu kuuluupi kylähän,
Tohu toisehen talohon,
Missä miehet Maaningalta
Hurjapäiset kuleksivat.
Kaikki niitä kauhioiksi
Julistavat juomariksi.
Elä suutu seurakunta,
Kanna mieltä kankeata,
Viaton vihasy'äntä
Minulle miesi paralle,
Jos minä mitenkin lienen
Paljonkin pahoin puhunna!
Tämä on kirja kirjoitettu
Tuolla puolla tuulimyllyn
Koivusen kiven takana,
Leppä lehmän lautasella.
Kyll' on tässä kerraksensa,
Eipä se lukia laiska
Lu'e loppuhun tätänä.