Yksi mull' on muistossani
Vielä viimeinen asia,
Pantava paperin päälle
Parikunnan kunniasta,
Armosta aviosää'yn,
Jonka Aatami alotti
Emäntänsä Eevan kanssa.
Siihen suuret siunaukset
Ovat luojalta luvatut,
Jotka siinä siivon kanssa
Elinkautensa elävät.
Vaan nämät asiat vanhat
Sivu sillähän menemme,
Koska on asia uusi
Mei'än korville kohonnut.
Sillä eipä ennen vielä
Ole kuultu kultahäitä,
Haastettu hopiahäistä
Rautalammin rannikoilla,
Vaan nyt on valittu herra,
Miesi armossa oleva
Esimerkin ensimmäisen
Tämän kunnian kuvaksi
Näyttänynnä näillä mailla
Seurakunnan kuultavissa,
Vanha herra vallesmanni
Kunnialta Kammareeri,
Joka ennätti elä'ä
I'än korkean kohalle,
Rouvan kanssa kaunihisti,
Ilman puolen puuttumata
Ajastaika'a alusta
Viisikymmenen visusti.
Täm' oli ukko uskollinen,
Ruunun toimessa totinen,
Kyllä vaelsi viisahasti,
Teki paljon palvelusta,
Ruotsin ruunun hallitessa,
Vietti aikansa virassa,
Saatti poikansa samate
Opin oikian osihin,
Tiedon suurihin tiloihin;
Siinä tyttäret sivussa
Kasvatteli kaikkityyni,
Seurassa totisen toimen,
Ymmärryksen ystäviksi.
Niitä vissit virkamiehet
Ovat siitte ottanunna
Alkamaan aviotietä,
Niistä toimet toimelliset
Ovat ilmahan itännä,
Iloksi ison isänsä,
Suuren äi'in suosijoksi.
Ei saata sanoa tuota,
Ettei se elämän laita,
Ja se kunnian kumaus
Olisi opiksi muille
Parikunnille pahoille,
Jotka alkavat asian
Perin toisella tavalla;
Elävät erimajoissa,
Toruvat ja tappelevat,
Laimi lyövät lasten koulun,
Opetuksen unhottavat,
Eikä tyyvy toisiinsa.
Kuinkas siitte kultahäitä
Toiste toivoa pitäisi?
Siivolliset Suomalaiset!
Antakaa tämä asia
Aina arvossa pysyä;
Ehkä ei monen elämä
Saavuta sitä sama'a.
Sanat paljo puuttuvaiset
Kiirehesti kirjoitettu,
Lyhykäisesti lykätty
Vanhan Forsteenin varaksi,
Kunniaksi kultahäi'en,
Vallesmannin maineheksi.
Kun olis kuka lukisi
Nämät sanat selkiästi
Kammareerin kammarissa,
Rouan Stenfältin tuvassa
Kunniaksi kummallenkin,
Että ovat ensimmäiset
Siinä arvossa isossa,
Kultahäi'en kunniassa.