Sata miestä on sanonut,
Toinen puoli on puhunut
Kerkonjoessa on kelpo mylly,
Juuri julkinen rakennus,
Vasta saatu valmihiksi.
Vuonna kun on kirjoitettu
Ja tullut tuhannen päälle
Saatuna sataa kahdeksan
Kolmeneljättä kohonna,
Silloin vaipui vanha mylly
Väkivallan valkeasta
Kosken pohjalle poroksi.
Miehet mielellä pahalla,
Itkusilmissä isännät
Marraskuulla matkusteli
Käsi taskussa käveli,
Keskustellen keskenänsä:
"Miehet veikkoset, mitenkä
Me nyt mylly saataisihin?
Paljo kansa'a kylällä,
Paljo maata myllytöintä.
Alamylly aina huono,
Niinkun kaikki muutkin myllyt
Näissä seu'uin semmoisia.
Talvi päälle päätymässä,
Tuisku, pakkanen tulossa --
Miehet, mitäs nyt tehä'än?"
Jopa siitte joulukuulla
Kerran keskensä isännät
Pyhä-iltana puhuivat:
"Koska meill' on kunnon koski,
Tehkäämme mylly kanssa,
Joka jauhoja jakaapi,
Edemmäkkin ennättää
Tulisihan tullikappa
Tekomiesten tarpehiksi,
Myllyn mahissa pidoksi.
Kyll' on miehiä kylällä
Vanhempia, nuorempia,
Kankahall' on puita kanssa
Suurempia, pienempiä,
Viel' on honkia halastu
Suorempia, kierompia.
Minkäslainen mittakeppi
Seinäpuille pantaisihin
Joka passaisi paraiksi?
Pidetään nyt pitempi mitta,
Erilainen entisestä,
Pannahan paria kaksi
yhtä rinnoin yrttämähän.
Meillä on mestari lähellä,
Oppia omalla maalla,
Koukkulammilla kotona;
Semmoisia seppiäkin,
Jotka taitavat takaa
Rakennuksen rautavärkit.
Matti mahtinsa paneepi,
Toiset miehet totteleepi,
pojat pohjan laitoksessa."
Tasaisesti kaikki taipui,
Tuohon tuumahan rupesi;
Miehet yksimielisesti
Alkoivat alusta talven
puut katsella kankahalta.
Saivat aitan salvetuksi
Tukalalla tuiskusäällä,
Kestivät kun kelpomiehet,
Aivan niinkun aikamiehet,
Tahtoivat ja tarkenivat
jäistä puuta jälkytellä.
Avullisen aitan saivat,
Sisusvärkit sievät vielä,
Rattahat hyvin raketut,
panivat paria kaksi
Kunnollista kulkemahan,
yhtä rinnoin yrttämähän
Aivan aitassa yh'essä,
jotka kyllä jou'uttaapi,
Suorittaapi suuret kuormat
Ilman viikon viipymättä.
Sen minä todeksi tie'än,
jonka olen kotona kuullut
Monen myllärin sanovan,
Kerkonjo'essa on kelpomylly,
joka jauhot jou'uttaapi.
Ei puutu hevosen heinät,
Eikä mieheltä evästä
Odotettaisi ollenkana.
Myllyn haltiat havahti
Vähän vääryyttä olevan
Myllärissä muinaisessa,
Valitsivat vahvan miehen
Kelpokalun katsojaksi,
Tuli virka Vilhelmille
Tullimahti Markkaiselle.
Mitähän Sari sanoisi,
jos nyt antaisi isännät
Vielä virkansa takaisin,
Laittaisivat Laitiselle
Vielä uu'en virkavaalin?
Vaan on tuota toivoakkin
Aivan turha Toikkasella:
Joka kerran keksitähän
Sitä aina arvellahan,
joka on vähässä valski,
Sit' ei panna paljon päälle.
Kerran minä mielessäni
Kerkonkoskella kävelin;
Sain siellä sanoja näitä,
Kun tuo kunnian isäntä
Kutsui ensin Kampinmä'ellä
Vierahaksensa minua;
Jaakkopa jalo isäntä
Antoi siitten aamusella
Vatajalla vahvan ryypyn.
Itse Nokkalan isäntä
Käski käy'ä katsomassa
Ensin myllyssä minua,
Kutsui siitte kammariin,
Virkkoi sanan Vilhelmille,
Antoi siellä aika ryypyt.
Eipä siitte päivän päälle
Mieli maistunut mesille,
Hunajalle höyrähtänyt.
Vielä viimeinen katosi,
Haihtui Hoikan taipaleella.
Kyllä se kylässä siitte
Palvalah'essa parani;
Siinä isäntä siveli
Minun mieleni hyväksi.
Ei se ryyppy ennättänyt
Korvan tasalle kohota,
Kun jo luonto liikahteli,
Juohtui mielehen minulle:
Jos minä kotihin jou'un,
Ja nyt pääsen pännän luokse,
Kirjoitanpa kiesavita
Ja panen pari sanaa
Kyläkunnan kunniaksi
Sitä kun on silmä nähnyt,
Koska vielä korva kuullut
Miesten kaukaisten kehuvan,
Kirkonkylän kiittelevän,
Horonpohjankin puhuvan:
Kerkonjo'ess on kelpo mylly,
Juuri julkinen rakennus.