Rakastettu Rautalampi!
Siitä mä sinua kiitän,
Että tässä täyellisen,
Opin oikian tap'aapi,
Yhyttääpi ymmärryksen
Tässä löytääpi läheltä
Sekä herkut hengelliset,
Että maalliset makeudet,
Mitä mielesi tekeepi.
En ole etäällä käynyt
Hakemassa harjoitusta,
Piisaa kotoinen koulu
Talonpojan tarpeheksi.
Isä ennen A:ta neuvoi,
Ä:tä äitini opetti,
Siihen sain enemmin siitte
Opetella itse vielä,
Jotta jo vähin kykenen,
Voin panna paperin päälle
Kansan kasvavan etehen,
Tulevaisten tunnustella,
Tämän-aikaiset asiat,
Kuinka oli kumma aika,
Suomen kansalle kamala,
Vallan vaihtuissa Venääksi.
Talon vaarit ne vapisi,
Talon muoriset murehti
Kamahteli kansa kaikki,
Kun ne kuulivat sanomat
Maaliskuussa mainittavat,
Siitte silmällä näkivät
Helmikuulla kulkemassa,
Pitkin Suomea sujuvan,
Pitkin maanteitä matavan,
Tutkimattomat tuhannet
Vierasta sotaväkeä,
Kauheilla sotakaluilla.
Saivat siitte huhtikuulla
Olla' seurassa samassa,
Vetämässä vaikiasti,
Ransporttia perässä,
Eikä miehillä evästä,
Eikä heiniä hevoilla;
Sapelia miehet saivat
Hevoisilla hengen vaara.
Siitte lankesi sisälle
Toukokuu se toivottava
Pahemmin pelotteleva
Kun sai kuunnella kotona
Ampumista ankarata,
pidettävän Pieksämä'ellä
Sotaväki suuri kanssa
Otti oikian asunnon,
Esipää Istunmä'ellä,
Toinen pää Toholah'essa.
Siit'ei käyty kirkon luona
Kahden kuukauden sisällä,
Eikä pappia pahaana --
Venäläiset veivät toisen,
Toisen pelko vei pakohon.
Silloin kuollehet kotona
Sel'än saarissa mätäni,
Ettei voinut vie'ä kaikki
Kirkkomä'elle kaukaiselle,
Eikä kaikki ennättänyt
Kun oli kuolo kunnollinen,
Asui tauti ankarampi.
Se oli työnä tervehillä
Että korjata kalua,
Toiset ne toden perästä,
Toiset tyhjästä pel'osta,
Vaikka surkia vahinko
Korjatullenkin kalulle
Tuli maantiellä mahdotoin,
Paikotellen poskissakin.
Saipahan näh'ä sitäkin
Sunnuntaina surkiata
Aivan aamulla varahin,
Ehto puolella eleä
Katsannolla karvahalla
Ilmitulta Istunmä'eltä,
Savua sakeanlaista,
Joka kuohui kartanoista,
Ala taivahan tasauntui.
Silloin siell' on paljon nähty
Kekäleitä kelpolailla,
Kivisalmen kartanoista
Aina asti Hintikkahan,
Kestikievarin talohon.
Katso nyt, tuleva kansa,
Koskas lähdet kirkon luota,
Lasket Laukahan rajahan,
Etkö kylmiä kyliä,
Koske kuolleita metissä,
Näe korkeita kojuja
Tällä matkalla makaavan.
Istu ja itke vähäisen,
Tätä muutosta murehi,
Anna alainen rukous
Jumalalle julkisesti,
Että rauhassa eläisit,
Kunnialla kuolla saisit.
Teille on, tuleva kansa,
Tämä kirja kirjoitettu,
Tämä muisto mainittuna.
Tämä ei kau'aksi käyne
paitsi pitäjän sisälle.