1. TÄHTITAIVAS.

Lalli ja Maija hiipivät saliin. Tähtiä taivaalla ja tähtiä

salinnurkassa. "Isä, mitä tähdet oikein ovat?" Kiinto- ja kiertotähtiä.

Isä tuo kaukoputken. Lallia haluttaa käydä kiertotähdissä, varsinkin

Merkuriuksessa.

Oli kirkas ja kylmä ilta, maaliskuun keskivaiheilla. Sinä vuonna

uhkaili kevät tulla myöhään, sillä vaikka päivät olivatkin lämpimät ja

auringonpaisteiset, olivat yöt kumminkin hyvin kylmät, ja päivällä

sulanut vesi jäätyi yöllä uudelleen.

Kymmenvuotias Lalli ja hänen kaksi vuotta nuorempi Maija-siskonsa

olivat hiipineet lastenkamarista pimeän ruokasalin ja eteisen kautta

saliin. Maija piti kiinni veljensä takinhihasta, ja hänen pikku

kätösensä vapisi, kun he tulivat suureen, pimeään huoneeseen, missä

vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kaihtimet eivät olleet alasvedetyt, ja

ikkunasta virtaavassa kalpeassa valossa he näkivät huonekalut ja äidin

ruukkukasvit. Näiden keskellä seisoi korkea Venuksen patsas kuin

valkoinen haamu. Sitä eivät he kumminkaan pelänneet, sillä he olivat

nähneet sen niin monasti ennen, mutta Maija ei mahtanut sille mitään,

että hän yhä pelkäsi noita pimeitä nurkkia, joissa saattoi piillä mitä

kamalaa tahansa.

-- Mitä me täällä teemme;' -- kysyi Maija peloissaan.

Niin, sitä ei Lalli oikein itsekään tietänyt. Hän oli vain tullut tänne

saadakseen vähän vaihtelua lastenkamarin yksitoikkoisuuteen. Hän oli jo

lukenut kaikki läksynsä eikä tietänyt, mitä hän oikein rupeisi

tekemään.

Hän astui ikkunan ääreen katsomaan siitä kadulle, mutta ei siellä ollut

mitään erikoista katseltavaa. Siellä ei ollut ainoatakaan ihmistä

tämmöisenä kylmänä iltamyöhänä.

-- Katso Lalli, -- huudahti Maija, -- miten kauniit tähdet ovat tänä

iltana! En ole milloinkaan ennen nähnyt niitä noin kirkkaina.

Silloin nosti Lalli katseensa kadulta taivaalle. Todellakin, ihmeen

kirkkaita olivat tähdet tänä iltana. Ne loistivat ja vilkkuivat ja

sädehtivät kuin miljoonat timantit ja muodostivat merkillisiä kuvioita

tummansiniselle pohjalle. Melkein päätä huimasi, kun niitä katseli,

mutta kaunista tuo oli, kovin kaunista.

-- Mutta kuulehan Lalli, -- kysyi Maija melkein juhlallisena, -- mitä

tähdet oikeastaan ovat? Ovatko ne taivaan kynttilöitä?

-- Ei, -- vastasi Lalli tietäväisenä. -- Sitä en usko. Kyllä ne ovat

jotain muuta, jonkunlaisia loistavia palloja, mutta en minä muista sitä

enää oikein. Mennään kysymään isältä!

-- Hyi! -- parkaisi Maija äkkiä pelästyneenä. -- Mitä loistavia palloja

on tuolla nurkassa? Ovatko ne tähtiä, jotka ovat joutuneet tänne

saliin?

Lalli kääntyi, ja pimeässä nurkassa hänkin näki kaksi pientä hehkuvaa

palloa. Mutta ne liikkuivat, ja samassa hän näki Villin tumman hahmon,

tuon suuren keltaisen kissan, joka aina oli ollut hänen ystävänsä ja

joka pari vuotta sitten oli seurannut häntä hänen merkillisillä

matkoillaan yli koko maapallon.

-- Villi se vain on, -- sanoi hän suojelevasti. -- Jospa Villi vain

voisi puhua kuten silloin kun olimme matkoilla, niin se kyllä kertoisi,

mitä tähdet ovat. Mutta nyt on parasta mennä isältä kysymään.

Lalli silitti kissan selkää, niin että se säkenöi pimeässä, ja Villi

kehräsi tyytyväisenä. Sitten menivät siskokset eteisen kautta isän

työhuoneeseen, missä isä tapansa mukaan istui kirjoittamassa suuren

työpöytänsä ääressä.

-- Isä, mitä tähdet oikein ovat? -- kysyivät molemmat yhdestä suusta.

-- Vai niin, nyt ollaan taas kyselytuulella, -- sanoi isä ja laski

kynän kädestään. -- No niin, ehkäpä olenkin kirjoittanut kylliksi tänä

iltana. Tulkaa nyt takaisin saliin, niin selitän asian teille.

Isä kulki edellä saliin, ja molemmat lapset tulivat perässä, ja sitten

asettuivat kaikki ikkunan ääreen ja loivat katseensa ulos

tähtikirkkaaseen iltaan.

-- On kahdenlaisia tähtiä, -- selitti isä. -- Useimmat, jotka tuolla

näemme, ovat niinsanottuja kiintotähtiä. Ne näyttävät aina olevan

samassa asennossa toisiinsa nähden ja ne juuri muodostavat kaikki ne

tähtiryhmät ja -kuviot, jotka löytää joka ilta ja joille on annettu eri

nimiä kuten Otava, Joutsen, Väinämöisen viikate eli Kalevan miekka

y.m.s. Ne ovat aurinkoja, samanlaisia kuin meidän aurinkomme, eri

kokoisia, vieläpä eri värisiäkin, sillä on punaisia, keltaisia,

sinisiä, ja vihreitä tähtiä. Ne ovat suunnattoman suuria, vaikka

näyttävät noin pieniltä siksi, että ne ovat niin kaukana. Mutta sitten

on toisia tähtiä, jotka liikkuvat näiden joukossa ja jotka siis ovat

taivaalla milloin missäkin, aivan kuin kuu. Ne ovat niinsanottuja

kiertotähtiä. Ne ovat maan seitsemän siskosta, jotka kiertävät auringon

ympäri kuten maakin ja saavat samasta auringosta valonsa ja lämpönsä.

Lähinnä aurinkoa kiertää Merkurius, mutta sitä emme voi nyt nähdä,

sillä se on näkyvissä vain heti auringonlaskun jälkeen tai juuri vähää

ennen auringonnousua. Seuraava on Venus eli iltatähti, joka on

tähtitaivaamme kirkkain tähti ja kilpailee väliin loisteessa kuun

kanssa. Katso vain, miten kirkkaasti se nytkin tuolla loistaa! Nämä

molemmat kiertävät lähempänä aurinkoa kuin maa. Kauempana kuin maa

kiertää ensinnäkin punainen Mars, jonka näette tuolla, ja jonka muinoin

luultiin ennustavan sotaa ja tuhoa. Tuo kauniisti loistava tähti on

Jupiter, ja tuo tuolla toisella puolella heikosti kimmeltävä on

Saturnus. Sitäpaitsi on vielä kaksi kiertotähteä, Uranus ja Neptunus,

mutta ne ovat niin kaukana, ettei niitä voi nähdä ilman kaukoputkea.

Lalli tuijotti innokkaasti etäisiin kiertotähtiin. Hän voi niin hyvin

kuvitella, miten ne riidellen kiersivät auringon ympäri aivan kuten

maa, ja aivan kuten kuu kiertää maata. Hän muisti vielä niin hyvin ne

merkilliset seikkailut, joissa hän kaksi vuotta sitten oli ollut, kun

hän oli hypännyt avaruuden halki maapallolle, ja nuo loistavat

taivaankappaleet kiihoittivat sanomattomasti hänen uteliaisuuttaan.

Jospa hän voisi hypätä niihin samoin kuin hän oli hypännyt maapallolle.

Kukaties hän silloin pääsisi taas ihmeellisiin seikkailuihin. Kenties

vielä ihmeellisempiin kuin maapallolla oli ollutkaan. Mutta olihan

tämmöinen hyppääminen vallan mahdotonta, sen hän hyvin ymmärsi. Mutta

kunpa saisi edes nähdä ne vähän selvempinä, niin olisi jo se jotakin.

-- Eikö isällä ole minkäänlaista kaukoputkea, jolla voisimme nähdä ne

vähän lähempänä? -- kysyi hän vihdoin.

-- On minulla pieni tähtikiikari, -- vastasi isä. -- Kyllä se vähän

suurentaa ja selventää tähdet, mutta ei sinulle siitä paljoa apua ole.

Koetetaan nyt kumminkin.

Isä meni työhuoneeseensa ja toi sieltä pitkän kaukoputken. Siinä oli

messinkijalusta, joten sen voi asettaa seisomaan ikkunan ääressä

olevalle pienelle pöydälle. Ja nyt isä suuntasi sen huolellisesti

Venus-tähteä kohti. Lalli ja Maija saivat sitten vuorotellen katsoa

siihen. Loistava tähti näkyi nyt pienenä kirkkaana levynä, ja lapset

näkivät siinä selvästi samanlaiset sakarat kuin kuussakin. Sitten he

katsoivat Mars-tähteä ja Jupiteria, ja nämäkin näkyivät suurempina ja

selvempinä kuin paljain silmin katsoen.

-- Tahtoisin niin mielelläni nähdä Merkuriuksenkin, -- sanoi Lalli.

-- Se täytyy jättää huomiseksi, -- sanoi isä. -- Kuten jo sanoin, näkyy

se vain auringonnousun tai -laskun aikana, ja näinä päivinä vain

auringon laskiessa. Mutta jos huomenna muistutat minulle asiasta,

koetan hakea sen sinulle.

-- Kyllä vaan, -- huudahti Lalli innoissaan. -- Sen teen varmasti.

Isä jätti kaukoputken pöydälle ikkunan ääreen ja meni takaisin

huoneeseensa. Lapset tirkistelivät vielä hetkisen eri tähtiä, mutta

väsyivät ennen pitkää, ja palasivat lastenkamariin. Villi kömpi salin

sohvan alta ja tuli heidän perässään.

Pikku Lallin tähtimaailma · 第 7 / 15 题