Purdovar. Milloin t‰m‰ kauhea yˆ p‰‰ttyy? T‰llaista kiusaa minun on
t‰ytynyt k‰rsi‰! Mik‰ kauheus minulla on edess‰ni! Ansaitsiko minun
rakkauteni t‰m‰n menetyksen? Mutta kun sin‰ sit‰ tahdot, olkoon!
Aamurusko jo on taivaalla, aurinko pian nousee ja tuopi kaikille muille
el‰m‰n, minulle se tuopi surman. Mutta k‰rsi nyt syd‰mmeni!
Kymmenes kohtaus.
Purdovar. Rimpi.
Rimpi. Diivan jo kokoontuu, ruhtinas! Hetki on tullut, joutukaa!
Purdovar (katselee h‰nt‰ raivoisin silmin). Sin‰kˆ se olet yksi niit‰
palkatuita? Miss‰ sinun on keih‰‰si? T‰yt‰ pian se, mit‰ sinulle on
k‰sketty!
Rimpi. Mit‰ kummaa te puhelette, mit‰ k‰skyj‰, herra? Minulla ei ole
muuta kun teid‰t saattaa divaaniin, jossa kaikki teit‰ jo odottelee.
Purdovar. Tule sitte, sin‰ saat n‰hd‰, pelk‰‰nkˆ min‰ kuolemaani.
El‰v‰n‰ min‰ en sit‰ huonetta en‰‰ n‰e.
Rimpi (katselee h‰nt‰ kummeksien). Sit‰ tulimaistako te t‰ss‰
kuolemasta haastatte! Kirotut naiset, ne eiv‰t ole sen antaneet
silm‰‰ns‰ ummistaa ja nyt h‰n on tullut hulluksi.
Purdovar. Tuossa on nyt miekkani! Se j‰‰kˆˆn t‰nne, min‰ en tahdo sotia
vastaan. Se julma saakoon nyt n‰hd‰, ett‰ min‰ aseetonna olen tarjonnut
rintani h‰nen palkatuille murha-miehillens‰. (Menee, ja ulkona kuuluu
soitto.)
VIIDES NƒYT÷S.
(Toisen n‰ytˆksen paikka ja kaikki muut samallaiset koristukset.)
Ensim‰inen kohtaus.
Karangur. Rantala. Tohtorit. Vartiat ja sitte Purdovar.
Purdovar (ulkona katsellen ymp‰rilleen). Ja min‰ tulin el‰v‰n‰ t‰nne,
joka askeleella luulin ne kaksikymment‰ keih‰st‰ saavani rintaani.
Adelina siis valehteli. H‰n oli yht‰l‰inen kuin ne toisetki. Tahi
Selima on saanut nimet ja min‰ olen hukassa?
Karangur. Poikani! sinun muotois on niin synke‰ ja ep‰ilys on sinun
kasvoillasi. El‰ pelk‰‰, minulla on hyv‰t sanomat, k‰rsi nyt v‰h‰n, ne
saat kohta kuulla, Ja muista, ettei onni tule koskaan yksin‰‰n, sill‰
on keralla monet hyv‰t antimet. V‰vy, Selima on sinun, kolmesti h‰n on
t‰n‰ yˆn‰ rukoillut minun h‰nt‰ pelastamaan t‰st‰ kiusauksesta; siit‰
voit arvata, onko sinulla syyt‰ vavista.
Rantala. Luottakaa siihen, ruhtinas! Luottakaa minun sanaani, se on
julkinen totuus. Kahdesti h‰n noudatti minunki t‰n‰ yˆn‰ luoksensa, ja
minulla oli tuskin aikaa saada keng‰t jalkaani, aamusetta ja
suuruksetta niin-kuin olin, minun piti yˆkylm‰ll‰ juosta, ett‰ partani
viel‰ nytki j‰risee; minun piti hankkia lis‰ksi aikaa, minun piti
puhutella majesteetti‰, ja mit‰ sen juutasta minun piti tehd‰ ja lent‰‰
kieli pitk‰ll‰ ymp‰ri kaupungin; vaan min‰ nauroin partani v‰list‰, ja
sen min‰ tein h‰nen tuskaillessa.
Karangur. Katsokaa, miten h‰n viipyy, h‰n odottaa viimeiseen rippuun,
mutta nyt se ei auta ... k‰sky jo on annettu h‰nen tulla ja saada se
viimeinen h‰pe‰, jota turhaan h‰nelt‰ koin s‰‰st‰‰. Iloitse nyt,
poikani, se on nyt sinun vuorosi.
Purdovar. Kiitoksia teid‰n hyvyydest‰! Vaan iloita min‰ en voi h‰nen
tuskalle, johon kokonaan olen syyp‰‰. Min‰ j‰tt‰isin h‰nen jos voisin.
Ainoa toivoni on, ett‰ viimenki saisin h‰nen itse‰ni rakastamaan, sitte
tahdon elin-aikani olla h‰nen orjansa, kaikki ajatukseni ja mieleni
olkoot yksin‰‰n h‰ness‰.
Karangur. Tyˆhˆn sitte, aika on k‰siss‰. T‰m‰ huone muuttukoon
temppeliksi, alttari olkoon valmisna ja papit varustaikoot tyˆhˆns‰.
H‰nen pit‰‰ jo tullessaan n‰hd‰ kaikki, mik‰ h‰nt‰ odottaa. (Braman
alttari ja papit tulevat n‰kym‰‰n huoneen per‰ll‰.)
Rantala. Hiljaa, hiljaa! Sst! h‰n tulee! kuulkaa, mik‰ murheellinen
soitto, se on paremmin hautaus- kuin h‰‰-soitto. (Se musta orja
tulee edell‰ ja muut kuin toisessa n‰ytˆksess‰, Selima orjinensa
huoli-vaatteissa.)
Toinen kohtaus.
Entiset. Selima. Adelina. Kirina ja muita.
Selima. T‰m‰ surullinen n‰kˆ ja huoli, mik‰ minua seuraa, on teid‰n
silmille vissiin hyvin iloista. Alttari odottelee, ja min‰ n‰en pilkan
teid‰n jokaisen silmiss‰. Min‰ olen koetellut kaikki taiat ja konstit,
joilta teilt‰ ottaa t‰m‰n voiton, joka minut musertaa... Ja kuitenki,
minun t‰ytyy nyt antautua onneni nojaan.
Purdovar. Selima! jos te n‰kisitte, kuin teid‰n murhe tukeuttaa
syd‰mmeni ilon, se vissiin poistaisi teid‰n vihanne. Oliko se minulta
rikos, haluta sellaista omistusta? Se olisi rikos se hylj‰t‰.
Karangur. Ruhtinas, h‰n ei ansaitse sit‰ alentumista. Kaikki taistelut
ovat nyt turhat. Kun ei suostunut hyv‰ll‰, suostukoon pahalla. Nyt
k‰yt‰kˆˆn toimeen, nyt iloinen soitto sen ilmoittakoon kaikelle
kansalle.
Selima. Odottakaa! Ei niin pikaisesti! (Nousee seisalleen.) Minun
voittoni ei voinut olla suurempi. Varten min‰ nukutin sinun pidetyn
syd‰mmesi niill‰ suloisilla toivoilla, sys‰t‰kseni sinut sitte
pohjattomaan syvyyteen. (Verkalleen ja juhlallisesti) Purdovar,
Olkinorin poika! Pakene t‰st‰, ne molemmat nimet minun henkeni voima
k‰sitti. Etsi toinen puoliso, ja kadotus tulkoon sinulle ja jokaiselle,
ken Selimaa rohkenee tavoittaa!
Purdovar. Oh! minua poloista!
Karangur. Suuri Jumala, kuin se oli mahdollista?
Rantala (tohtoreille). Menk‰‰ kotiinne, viisaat tohtorit! ajattakaa
pois pitk‰t partanne!
Tohtori. Meid‰n ymm‰rrys seisoo.
Purdovar. Kaikki on hukassa! Kaikki toivoni ovat kuolleet. Ken minua
poloista auttaa! Min‰ rakastin liian palavasti ja sent‰hden kadotin
kaikki. Miks' en eilen jo varten sanonut v‰‰rin? Nyt olisin rauhassa,
kuoleman ikuisessa levossa, ja sieluni olisi nyt vapaa. Miksi te, suuri
keisari, minulle huojensitte sen verisen lakinne? Mielell‰ni nyt
antaisin p‰‰ni. H‰nen voittonsa olisi t‰ydellisempi ja h‰nen syd‰mmens‰
olisi tyydytetty! (Murina kansassa.)
Karangur. T‰t‰ murhetta min‰ en voi kantaa; se odottamaton kohtaus
minut musertaa.
Selima. Voi, miten sen murhe minua liikuttaa, Kirina! nyt en voi
syd‰nt‰ni en‰‰ hillit‰.
Kirina. Niin antautukaa viimenki, lopettakaa kaikki ja kuulkaa, miten
kansa murisee.
Adelina. T‰m‰ hetki antaa minulle el‰m‰n tahi kuoleman.
Purdovar. Ja miksi viel‰ lakia, lopettaa kurjallista el‰m‰‰ni!
(L‰hestyy Seliman istuinta) Leppym‰tˆn! T‰ss‰ n‰et nyt jaloissasi
Purdovarin, jonka jo tunnet, ja jota tuntematonna vihasit. Miksi sen
el‰m‰‰ viel‰ pitkitit? Min‰ tyydyt‰n sinut ja auringon valo elkˆˆn
minulle en‰‰ paistako. T‰ss‰ jaloissasi nyt lopetan (vet‰‰ puukon
poveltansa ja uhkaa sen pist‰‰ rintaansa, Adelina rupee hypp‰‰m‰‰n sit‰
est‰m‰‰n, ja Selima syˆksee istuimeltansa alas.)
Selima (temmasten h‰nen k‰tens‰). Purdovar! (Molemmat katsovat ‰‰nett‰
toisensa silmiin.)
Karangur. Mit‰ kaikkia, minun keisarillisen istuimeni edess‰?
Purdovar. Sin‰, Selima, sin‰ est‰isit minun kuolemani? Sekˆ sinun on
s‰‰lisi? Minun antaa el‰‰ toivotta ja rakkaudetta? Minun tuskani sin‰
vaan pitkitt‰isit. Ei, ei, siihen sinun voimasi ei ulotu. Surmata minun
voit, vaan et pakottaa el‰m‰‰n kurjallista el‰m‰‰. Jos mit‰ voit
s‰‰li‰, niin osota se is‰lleni, joka on t‰‰ll‰ Delhiss‰. H‰nen
vanhuutensa ainoa turva katoo t‰ll‰ hetkell‰.
Selima. El‰k‰‰, Purdovar! El‰k‰‰ minulle! Min‰ olen voitettu. Minun
syd‰mmeni jo on teid‰n... Kirina! hae t‰nne ne peitetyt, tunnethan
sin‰, tuo heit‰ kuulemaan vapautta ja lohdutusta, joudu kulta Kirina!
Kirina. Kuin ilolla min‰ sen teen!
Adelina. Nyt on aika kuolla, minulla ei ole en‰‰ mit‰‰n toivoa.
Purdovar. Untako t‰m‰ on, Jumalani!
Selima. Min‰ en voi kehua voitostani, ruhtinas! Tietk‰‰ ja tietkˆˆn sen
maa-ilma! Ei minua viisauteni, vaan sallima, teid‰n oma pikaisuus, toi
minulle teid‰n nimenne. Te virkoitte ne Adelinalle, ja h‰nelt‰ min‰ ne
sain. Min‰ se voitettu olenki, ja voittaja olette te. Mutta min‰ en
vaan totellut lakia, ruhtinas, kun teille antaudun, min‰ tottelen siin‰
oman syd‰mmeni ‰‰nt‰. Se jo oli teid‰n ensi-vilauksessa, kun ... min‰
rakastin teit‰.
Adelina. Voi hirmuinen piina!
Purdovar (v‰hitellen tointuen, puristaa h‰nt‰ tulisesti rintaansa). Te,
Selima, minua? Suloinen autuus, el‰ minua kuoleta!
Karangur. Siunatkoon sinua Jumala, tytt‰reni. T‰ss‰ ilossa min‰ annan
sinulle kaikki anteeksi. T‰m‰ hetki parantaa kaikki syd‰mmeni haavat.
Rantala. Nyt on aika ruveta h‰ihin; tehk‰‰ tilaa, herrat viisaat
tohtorit.
Tohtorit. H‰ihin, h‰ihin, h‰ihin, vannokaa!
Adelina. El‰k‰‰ nyt, hirmuinen, el‰k‰‰ onnellisena h‰nen kanssa, jota
min‰ ikuisesti vihaan. (Selimalle) Ja tietk‰‰, ruhtinatar, min‰ en ole
teit‰ koskaan rakastanut, ja paljas viha ja kateus minun kiihdytti
siihen, mink‰ tein. Min‰ tahdoin h‰net teilt‰ ryˆst‰‰ ja paeta h‰nen
kanssa parempaan maahan. Viel‰ t‰n‰ yˆn‰ min‰ koetin h‰nt‰ kaikella
kavaluudella vietell‰, mutta turhaan. Tuskassaan h‰n virkkoi minulle ne
molemmat nimet ja paljaasta kavaluudesta min‰ ne virkoin teille. Min‰
luulin h‰nen, sinulta hylj‰ttyn‰, juoksevan omaan syliini. Turha toivo!
h‰n rakasti sinua enemm‰n, ja valitsi ennen kuoleman kun minun. Yksi
ainoa minulla on viel‰ teht‰v‰; min‰ olen kuninkaan tyt‰r, kuin sin‰ki.
Sin‰ surmasit is‰ni ja veljeni, ja sinun orjanasi min‰ en voi en‰‰
el‰‰... Min‰ lopetan p‰iv‰ni t‰ss‰ sinun edess‰si. (Tempasee
Purdovarilta pudonneen puukon ja tahtoo sen sys‰t‰ rintaansa.) Tuo sama
rauta on lˆyt‰nyt syd‰mmen, jonka se halkasee.