_Rovasti_: (ajellen perästä parempaan elämään pääsyn vaikeutta) Voiko
kukaan sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle tässä maailmassa?
Kun ei vastausta ala keltään irrota, rupeaa hän heruttelemaan Niskalan
Iisakkia, joka, vaikka olikin tunnettu sutkauttelija, ei ollut vieras
paremmillekaan asioille. - No, Iisakki, onhan sinun suupielissäsi
ennen tuulta puheen juureksi piisannut, vai joko löi tuo kysymys aivan
ölleröksi. Etkö osaa sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle?
_Iisakki_: (jota ei ahdisteleminen oikein miellyttänyt) Kirnun
nuoleminen, kun ei mahu piä eikä yletä kiel.
_Rovasti_: Ja niin saisit vaan vesi suussa kirnuun katsella, ellet
älyäisi vanteita irti kopsautella.
Niin sai sitten rovasti hyvän aiheen alun puhua Iisakille kuten
muillekin synnin vanteista ja taivaallisista herkuista. Ja toimituksen
loputtua niin rovasti kuin kinkeriväki tunsi päässeensä entistään
läheisempiin suhteisiin.
* * * * *
- Siinolj tuas naala ruumiskirstuis, tuumi savolaissälli tarjottuaan
ryypyn kaverilleen.
- Niinpä iske yksintein toinennii, kerran kun on vasara käessäsi tuumi
kaveri.
* * * * *
Sakari on poikineen Kumpulassa korjaamassa nuottaa. Kun poika
ihmettelee, ettei heille annettukaan päiväkahvia kun yks kuppi
kummallekin, jorauttaa Sakari:
- Kaiketi on toinen kuppi särkynnä.
* * * * *
_Jolla paljon on, sille enempi annetaan._
_Joro_ (suuren lumituiskun jälkeen): Tais sitä tuota lunta tulla siellä
teijännii kylässä?
_Jere_: Eihän sitä sitäkää kaikille yhenverran anneta, vuan jollon isot
mua-alat, se suap enemp ja pienpalstaset vähemp.
* * * * *
Ihatsunlahteen tulee reisusälli ja pyytää ruokaa maksua vastaan.
Syötyään tiedustelee hän maksun määrää. Kun hän pitää hintaa liian
kalliina, arvelee isäntä puolestaan:
- Jos piet hintoo kalliina, nii alota uuvestaan.
* * * * *
- Tuosta pojasta mies tulee, arveli lääkäri, kun hän leikkasi
kolmivuotiasta naskalia ja poika horroksissa lauleli:
- Mittä minä taitin tellaiten heilan, jolloit tuhantia tatkutta. Viit
minä hänen lemmettäin, ei te kaavan kettä kumminkaan.
* * * * *
_Syytä "jiävätä"_.
_Tuomari_: Onko vastaajalla mitään syytä jäävätä todistaja-Oikarista?
_Vastaaja_ (silmäillen Oikarisen puolen metrin pituisia takapassaria):
Mikä toista ja tuollainen on, jolla kulukiissa takapuol muata viistää.
* * * * *
Ystävä, jolta Pettäin Lassi, vanhapoika kohmelossa elämätään surkeillen
ja vaivojaan valitellen kärttää päänparannusta:
- Kyllä soon nyt Lassi sillä lailla, että ellet sinä tie kiännettä
elämääs ja ota eukkoo, nii sulle ei kunnian kukko laala.
_Lassi_ (oltuaan hetkisen aatoksissaan): Voishan se olla hyväks sekkii,
mut misteepähän sen eukon nyt tähän tuskaan tempoo...
* * * * *
Leppävirtalainen kehuu hevostaan: - Ja siinon sitten otus, jottei oo
jokkaisen turvelon tallissa. Kato sen rintoo, eikö se oo kun ryövärillä
ja silimäile sen reisijä, eikö ne oo kun joulumakkarat. Ja jos ajat,
niin joka jouh soip erj iänellä.
* * * * *
_Eukko_ (tulee sianporsaita talosta ostamaan): Onko nämä nyt sitä
äkkiviäree lyhytkärsärotuva?
_Isäntä_: No nii äkkiviärän lyhyttä, jotta pittää lusjkalla syöttee,
kun ohta yltää altaan pohjaan ennen kärsän-piätä.
* * * * *
Lassilassa on välikäräjät ja käräjäherrat pitävät muutamana yönä talon
halkaisevaa remua asuntopuolellaan.
_Emäntä_ (heräten kesken makeinta untaan): Herra jee! Mikä metelj ja
huuto tuolla herrain puolella oikeen on?
_Isäntä_ (kääntää kylkeään ja vetäisee nahkasten lievettä
korvuksilleen): Soon vuan sitä lainhuutoo.
* * * * *
- Vieläkö se Villiina ossoes - Jos niinku yritettäsj -?
- Voe voe - toata nyt toammosta kuj jenkkoo - pyh! Minusta tok' lähtöö,
ku' oekeeh heruttelloo, vaekka ihteesä vinteriskoo!
* * * * *
Turun puolen mies Kuopion ajurille: Tieräks' mist' sais potin viinaa?
_Ajuri_: Mistees minä sellaisija tietäsin, mutt - istukeehan tuonne
rekkeen, jos tuolla ruunalla ois jottain kiikarissaan!
* * * * *
Ville oli lähdössä laskiaisajelulle, mutta aikoikin jäädä pois, kun
ei ollut daamia. Joku kehoitti häntä ottamaan pitkän Eveliinan, johon
Ville lausui:
Enpä arvannu ottoo takarekkee.
* * * * *
_Hämäläinen souvaripoika_: (tarkastellen kaverinsa pukeutumispuuhia)
Eikö sinulla Iikka ole paitaakaan päälläsi?
_Savolais-Iisakki_: Mittee sitä paijalla kerran kun on simpsetti
kaulassa.
* * * * *
_Valokuvaajalla._
- Nyt vähän aikaa hiljaa - hymyilkää kauniisti - vielä enemmän. Vetäkää
alahuulenne kijnni ylähuuleen, isäntä!
- Sepä ku' ee mää − − −.
- Kuinka niin?
- Kun toa mälli tulj hintiv verral liijan suur' - -.
* * * * *
_Vihillä._
_Rovasti_: "- - - Ken ei jaksa itseänsä hillitä, niin naikoon,
sillä — - -"
_Sulhasmies Lipponen_: Rovast voal lukkoo raahassa loppuu' ast' - ee
tässä nii hättee oo...
* * * * *
_Mikäs siinä._
- Yhä sinä vaan sairastat − − −?
- Mikäpä toassa lie sairastaessa, jos vuan toassae terveyvessä
pyssyy — —.
* * * * *
_Varmuuden vuoksi._
- Tuota... sitähäm minä läksiv varmuuvev vuoks' tievustammaa
kirkherralta, jotta oeskoon siellä kirkonkirjassa minun kontollanj
vielä sev verran tyhjee paekkoo, jotta voesj yhe’ immeisealum merkitä,
jos näet sattuu tässä vielä ilmestymään...?
- Kyllähän niitä aina kirjoihin sopii - mutta mitäpäs Hilarus nyt enää
sellaisia hommia - vanha mies. Pois jo sais jättää nuorempien asiaksi...
- Niihhän sem puusta kahtoin luulis... voaj jottaehan sitä joutessaan
näpeksii... minä ku' oon ne muut talon hommat jo jättännäe - — —
* * * * *
_Sairaus._
- Mitenkäs se Alapreetti jaksaa?
- Huono on. Ee se ennee jaksa hoastellakkaa. Pyysin, jotta sanoppas
pöytä. Ee se kun kahto voa'. Sitte pyysin, jotta sanoppas kello. Ee
toaiskaan muuta kun kahto voa'. Vieläe pyysin, jotta sanoppas putelj, —
niin sillonj kysy, jotta: "onkoon siinä putelissa ennee mittää -?"
* * * * *
_Syvimmässä Savossa._
- Sulta se akka kuolj
- Niin tek. Kylymilleenj jäe sänky - -.
- Meenootko ottoo uuvven?
- No eehän sitä Himankaa' - kun siihen rutjaan kerkis tottua — —
- Niij - ja on se niin sypäkkätä, ku’ on akka - -.
- Joo - ja paremmin se toa vanaha immeine tarkenoo, ku' on nahkasissa
tuplalämmin.
- Joo! —
* * * * *
_Laivarannassa Iisalmella._
_Täkkimies_, irroitettuaan laivan puhelinlangan laivan lähtiessä: - Nyt
ne toais noa tiplomaattiset välit katkes' - -.
* * * * *
_Oekee koera._
- Ostootev vallesmanni yhen kerra' oekee koera!
- Onko sillä jokin sukupuu?
- Jottako onko jokkii erityinen puu? Ee ee! Siitä tämä justiisa onnii
hyvä, jotta se sihhoataa - oljpa mikä puu hyvvääsä - - -.
* * * * *
_Viisastelevia sutkauksia._
Suonenjoen poika siinä 18 v. iässä oli kupsahtanut jäihin. Peppuroi
siinä tuntikaupoilla. Huusi kuin halvattu. Tuli viimein apumiehiä.
Nostivat pojan lujalle jäälle. Poika värisi jäällä vaatteet jo
hilseissä. Ei virkkanut mitään, tuijotti vain eteensä. Miehet kysyivät:
- Mitä se poika siinä aprikoi?
- Sitä tässä mietin, että unohtupa se kerran tyttö mielestä.
* * * * *
Ukko Pöllänen on tullut Helsinkiin tytärtänsä katsomaan. Matkalla hän
on tullut sairaaksi, ja menee kaupunkiin tultuaan lääkäriin.
- Milläs kohtaa se kipu alkoi tuntumaan? —
- No,- siellä se muistooksenj - Selämpeähäm peästessä - — —
* * * * *
Veipä torppari kerran vesikesän viljoja pappilaan. Rovasti kourii jyviä
ja arvelee, että kovin pehmeitä nämä ovat, johon torppari jorauttaa:
Pehmeenpuoleisiapa nuo alakaavat olla errään papin suarnattii.
* * * * *
Sattuipa pastori sairasmatkoillaan kulkemaan Sivulan töllin ohi ja
nähdessään Matin hääräävän pihasalla, alkaa rivakasti tiedustella sen
voinaulan kohtaloa, joka murikka on vielä pappilaan tuomatta. Matti
koittaa selitellä, että ainoasta lehmästä ei heru papille asti tuumalla
millään, kun lehmä on vielä miltei maho.
_Pastori_: Kyllä papin osa pitää herua vaikka hännästä.
_Matti_: Kiertäkee sitte hännästä!
* * * * *
Juokseepa mies asemalle, mutta juna ennättää lähteä juuri nenän edestä.
Kuivaillen hikeä päivittelee mies:
- Voi sen ryökäs kuitennii, kun vähä myöhästyn.
_Irvake_: Oljpa onni, ettet enempee myöhästynyt.
Rautatielaitoksemme.
Vuodelta 1908.
Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?
Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta
asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka
juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen
vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää
kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs
sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja
suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.
Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä
täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä
kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten
ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää
sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annapa
ollakaan! Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin
säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautatietä. Asia
punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden
puntarissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta
oli kuin olikin - rautatie.
Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta,
ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän
valiokuntaan on ollut varma.
Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman
vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin
hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys
puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja
huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ole
ollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi
rautatie.
Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu
valmiiksi.
Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri
mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä
idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo
luonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja,
ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat
ainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita
aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut
poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että
radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten
ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät
harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina
vihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.
Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan
ratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan
rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan
asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen
täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta
onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin!
Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on
suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä
vaikutuksesta.
Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin
vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta.
Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, —
mutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan
nuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja
vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me
kuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se
liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset
ja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi
mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku
paisua.
Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa
kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja
jälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata
on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on,
kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.
Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko
rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme
rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.
Henkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin,
virkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat
sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset
ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii
palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni
oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän
onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi
näet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää
riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa
ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut
vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim,
siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu,
sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen
perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme
oppilaitoksissa.
Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle
virkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu,
että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.
Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta
ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi
ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen
tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla - törkeästi
kyllä - että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä
tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti
loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen
häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim,
kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen
kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että
jos esim, junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä
ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä
vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt
yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun
suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut - kuten on
selitetty - rautatieonnettomuus.
Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksemme
käyttövoimina ovat - kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii
rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä
johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin
kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielaitoksemme johdossa
ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman
tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö
olekaan riittävän kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti
annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun
päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan
leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin
tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien heteille. Silloin täytyy
hallituksen odottaa eroittamiselle soveliaampaa tilaisuutta.
Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se
muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan
läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän oli näet hautonut
jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien
tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo
tehty.
"Ystäväni", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä,
"huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei
laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte
Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne
tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin pari
vaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin."
"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme
pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää
kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku
vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille
esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!"
Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä
rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään; Milloin
valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin
radalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on
kullakin - vaunu mieheen.
Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa
käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille
kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden
ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä
poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua
höyryn käyttämisestä, ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut.
Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia
ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle
tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia
laitoksia pitäisi rakentaa, jos koskien kehittämä sähkö otetaan
liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys.
Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme
on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana, ja että ne siis ovat
laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea
sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että
niitä on ollut jo silloin, kun - Sammon ryöstö tapahtui.
Juutas Puustinen..
Iisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeld, Juhani Ahon isä, oli täydelleen
omaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin.
Hän puhui totisia asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta
nekin savolaiseen malliin. Kun hän sai kuulla, että poikansa
Juhani oli otettu kielensiivoojaksi iät päivät istuvaan
raamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:
- Niinpä, niin! Kun se Hanne oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä
hevillä saatu raamattua sellailemmaa. Mutta Herralla, sillä on omat
keinonsa. Nyt se näet on pannunna Jussin lukemaan raamattua oikein —
_päiväpalakoilla_.
* * * * *
- Kyllä se on nyt sillälailla, Rikkina, että myö lähetään ens viikolla
tuon meijän possun kansa Kuopion muanviljelysnäättelyy.
_Emäntä-Rikkina_ (luoden yleisilmäyksen tavallista ihraisempaan
Vilhelmiinsä): Sitä täätistäkö työ siellä molemmat tiettä?
Päästyään palkinnoille, menee Vilhelmi possuneen valokuvaajalle, joka
ihmetellen kyselee, että kummastako se kuva otetaan.
_Vilhelmi_: Säikäytetään vuan meijät molemmat sammaan kuvvaan, sillä
yhessä meijät mainittiinnii.
* * * * *
Sunnuntai-iltana palautuu jänismiehiä Kuopioon, tullen junaan mikä
miltäkin pysäkiltä. Kuten tavallista ainakin, tiedustellaan kunkin
tulijan tai sakin saalispuolta.. Niinpä Metsolan miehet tiedustavat
Kurkimäeltä tulevilta:
- Mitenkä asia lykästi?
_Kurkimäeltä tuleva_: Olisihan huonomminkin voinut käävä - vähällä pit,
ettei oo viis "Jussia" pussissa.
- Elä valehtele...!
- Ei valetta karvankaan vertoo, sillä jos se ois suatu, jokkolj
ylläällä ja vielä toinen, niin kolome vuan viijestä puuttus.
* * * * *
_Eukko_: Tuas oot juonna ihtes ihan sikahumalaa.
_Ukko_: Ke... kennen... kä mu... muun minnoisin juonna.
* * * * *
Poika sieltä Karjalan puolelta tuli Kuopioon lyseoon. Kun opettaja teki
kysymyksen, viittasi poika heti, mutta kun opettaja yrkäili kysymään
pojalta, laski hän äkkiä kätensä alas. Tätä jatkui pitkät ajat. Lopuksi
opettaja närkästyneenä kysäsi:
- Viittaako Karjalainen, vai eikö Karjalainen viittaa? Karjalainen
vastasi kuin pyssyn suusta:
- Konsa viittoen, konsa en.
* * * * *
Jukarainen ja Jakarainen tapaavat vuosikymmenisen perästä toisensa.
Siinä toistensa elämänvaiheita tiedustellessa kysäisee Jukarainen
muutamakseen:
- Vieläkö sun eukkos on pysynnä nuoruuven pulskuuvessaan.
_Jakarainen_: Johan siit’on paikka paikoin luuti kulunna, mut vielä se
silton tääs tuntonen immeinen.
* * * * *
- Sekö kuul toais mestarilta emäntä kuolleen?
- Niin tek'. Neljääs ol toa jo − − −
- No vieläkö otatte viijennen?
- Empä taejak ennee viihtiä, - ku' ee just oo jootanha muuhun kuh
haotaestem pittoon. Ja se kun näätäksen siltä, jotta nei noa nykyiset
naes-eläjät kestä suutarin leikkiä, nii' olokoon - - -.
* * * * *
Rovasti tapaa Asikaisen.
- Oliko Asikainen kirkossa viime sunnuntaina?
- Jo jo -.
- Kuunteliko Asikainen minun saarnani aivan loppuun asti?
- Jo jo -.
- Eikös se ollutkin hyvä saarna?
- Jo jo. - Oes' voan soanna olla hintiv verran er laesemp, kun ne
entiset - - -.
* * * * *
- Tuota - sekum multa eokko kuelj - nij jotta jos niinku ilimotus
lehteen. Tuliskoon tuo hyvin kalliiks?
- Se riippuu siitä kuinka pitkä se on-.- - − Niij jotta pitkäkö? Ee se
niim pitkä oo, voal levveyttä sillä on ihan sylen tääveltä - - -.
* * * * *
Pari herrasmiestä äykkäröi Kuopion rannassa moottoriveneessä kiertäen
kampia vuoronperään, eivätkä saa konetta käymään kuin pari kolme
rykäsyä kerrallaan. Suu maareissa seuraa takkukarvainen maalainen
herrojen edesottamusta. Kiukuissaan jo moottoriinsa on herroista
päältäkatselija aivan liikaa. Toinen kammin kiertäjöistä kiljaiseekin
hikeä kuivaillessaan:
- Ryökästäkö sinä siinä toljotat, vai onko muutai asiata!?
- Oishan mulla muutai...
- Mitä sitten, pura ulos ja äkkiä!
- Sitä vuan aattelin kysyvä, että oottako työ lähössä vae tulossa...
* * * * *
Uisteleepa kesävieras kala-Ollin ohi, joka onkii.
- Syökö kala Ollin onkea?
Kala-Olli katastaa muljauttaa kysyjää, syläistä ruiskauttaa ja murahtaa:
- Mikä syö, mikä ei.
* * * * *
Savolainen ylioppilas oli joutunut putkaan liiallisesta äänenpidosta
kadulla ynnä perinpohjaisesta juopumuksesta. Seuraavana aamuna seurasi
tutkinto poliisikomisaariuksen edessä. Komisaarius kysyy: - Mikä
ammatti?
Ei tullut vastausta.
- Oletteko työmies?
Ei vastausta.
- Oletteko kirjaltaja?
- En.
- No, mikä te sitten olette?
- Oiskoon tuo paljon, jos pantasj _herraks_?
* * * * *
- No, ne sinun kaksoisesi ovat tietenkin yhtä vanhat?
- Jokseenkin. Kerkesin siinä sentään hörpätä kupin kahvia välillä − − −
* * * * *
Apteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat
samassa reessä Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä
herrasmiehiä. Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin
ja kysäsi:
- Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?
- Apteekkari Pulliainen Pielavedeltä.
- Niin voan, niin voan.
Hän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä
esitteleidä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punotti siinä reessä
kuin laskiaispulla, kiiltävänä ja punakkana. Poika ajoi parisen
kilometriä. Vihdoin hän kääntyi Hornborgiin ja tokaisi:
- Taijatte olla _yksiä Pulliaisia_.
* * * * *
Ovatpa kaverit ruvenneet illalla nukkumaan mustan maan aikana, mutta
aamulla herättyään huomaa toinen lunta satavan taivaan täydeltä, johon
huomauttaa, että näättääpä siltä kun tulis talav..
Siristeleepä sitten toinenkin silmillään ulkosalle arvellen puolestaan:
- Nuista tarpeistahan soon talav tehty ennennii.
* * * * *
_Tuomas Kääräkäinen_: Onkoon tuo tohtorj kotosalla?...
_Lääkäri_: (nuorenpuoleinen, hintelä mies) Kyllä - minä se olen.
_Tuomas_: Oo tok poeka narroomata vanahoo miestä... Määhhän ja käske
isäsj tänne!
* * * * *
Kun savolainen huomaa, että veitikalla on veitikka todistajana, joka
koettaa peitellä toverinsa rötökset, sanoo hän yksivakaisesti:
- Tuppurainen Tappuraisella _takkuumiehenä_.
Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm.
Antti-tarkastaja oli tosihumoristi. Hän vastasi sutkaukseen
sutkauksella. Hän särvinteli niin tieteellistä ja taiteellista kuin
tavallista arkikeskustelua aina asianhaarojen mukaan. Mutta vieläkin
enempi: hänellä oli lahjat ja taito selvittää elämäntaipaleella eteen
kiertyvät sekä pienemmät että suuremmatkin sykkyrät vapauttavan
huumorin avulla.
Ja jos kenen, niin juuri kaupungin kansakoulun tarkastajan eteen
kiertyy joka päivä toinen toistaan kierosyisempiä sykkyröitä.
Muistan erään tapauksen, jossa kuvastuu, millä lailla Antti-tarkastaja
niitä selvitteli.
Tulinhan seminaarista päästyäni opettajaksi Kuopion kaupunkiin.
Siis aikana, jolloin olin perin viisas ja oppinut herra. Eikä
syyttä, sillä olinhan lukenut ja opiskellut kaikki tieteet loppuun,
aivan viimeiseen aameneen asti. Kun tämän inhimillisen viisauden
lisänä oli vielä vuoren vankka usko, ettei yhteiskunnan suuressa
ruumissohjossa ole yhtään valuvikaa, ei sisällisen taudin aiheuttamaa
raihnaisuutta, eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joita
ei voisi kansakoulunopettaja parantaa, saivatkin pojat tuntea kohta
pääkuoressaan, ellei sen sisäpuolelle alkanut opetukseni upota ja
uskoni pesiytyä.
Sattuipa kerran seuraava tapaus:
Oli voimistelutunti. Komensin "asentoon". Mutta juurikun olin saanut
karjutuksi rivit suoraan, alkoikin pari poikaa tapella, että höyhenet
pölisivät. Ehätin kolmanneksi. Kahmasin toista tukasta, mutta toisen
pääkamarassa eivät kynteni pysyneet, sillä hän oli "kulipää". Hän sai
puolestaan korvuksilleen. Se, joka sai tukkapöllyn, näytti tyytyvän
osaansa, mutta kopsaukset saanut läksi huutain parkuin koulusta
kotiinsa.
Tunnin loputtua läksin koulusta ja tarkastaja tuli vastaani. Kerroin
hänelle asian kulun yksityisseikkoineen.
Jahah! No, ei pojalta rikkunut jäseniä?
- Tuskinpa, vaikka pitkälleen kaatui.
- Mutta jalat eivät katkenneet?
- Omillaan näytti kävelevän.
- Entä kädet?
- Molemmilla piteli korvuksiaan.
- No, niin... kaipa tuo selvinneen... tavallisesti tulee isä tai äiti
minun luokseni selvittämään.
Jo saman päivän iltana oli pojan äiti tullut juuri julmana huutamaan
millaisia petoja täällä kansakoulussa on opettajina. Kuulin myös miten
tarkastaja oli sykkyrän selvittänyt.
Annettuaan ensin pojan äidin pahimman äkänsä huutaa kaiken maailman
ilmoille oli Antti ruvennut selvittämään:
- Katsokaas nyt, emäntä, silloinkuin kaikkien pitäisi olla niin
siivosti ja liikkumatta rivissä, ettei evä heilahda, alkaakin pari
naapurusta mukiloida toisiaan sen kun kerkiää. Silloinhan menee koko
hoito sekaisin. Minä kyllä kuulin, että tuo opettaja on pöläyttänyt
sitä Miettisen poikaa saivaristosta ja taas teidän Lassille antanut
pari kopslaakia. Eikö se teidänkin mielestänne ole tehty jotenkin
tasapuolisesti, sillä yksi "mylly" vastaa aina kaksi "kopslaakia"...
vai mitä emäntä arvelee?
- Voihan tuo olla niinkin, mutta eihän opettajalla ole oikeutta
kopslaakata enemmän kuin myllytelläkään.
- Ei olekaan, mutta nähkääs, asia on niin, että tuota samasta opettajaa
itseään on juuri samassa koulussa sukanaan sekä myllytetty että
kopslaakattu omasta mielestään paljon enempi kuin oli ansainnut, joten
hän maksaa tavallaan kuin vanhoja velkojaan.