Kirjelmä Imppa Ryynäseltä, kirj. Juutas Puustinen.
Joulurauha, kirj. Juutas Puustinen.
Tappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.
kirj. Ernst Lampén.
Maltiton, kirj. Kaarlo Hemmo.
Saimaan vesillä yöllä, kirj. Juutas Puustinen.
Ihmeellisiä taikoja, kirj. Tatu Pekkarinen.
Pikku-kaupunki-kuvauksia, kirj. Kaapro Jääskeläinen.
Kalakukko ja talakkuna, kirj. O. Räisänen.
Siellä vuan, kirj. O. Räisänen.
Kaksi leskee, kirj. O. Räisänen.
Ysti, kirj. Alb. Sonninen.
Politiikasta, kirj. Juutas Puustinen.
Sanasutkauksia, kirj. Ernst Lampén.
Kervisen koira, kirj. Tiitus.
Letkauksia, kirj. Ernst Lampén.
Onnentoevotusraketti heähe, kirj. Kaarlo Hemmo.
Oamupuhteella, kirj. O. Räisänen.
Valitus runo, kirj. Tatu Pekkarinen.
Kun ratijovehkeitä syvämmoalle laitettiin, kirj. Veikko Korhonen.
Rautatielaitoksemme, kirj. Juutas Puustinen.
Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm, kirj.. Juutas Puustinen.
Kiho Vauhkosen Tietosanakirja, kirj. Juutas Puustinen..
Kirjelmä Imppa Ryynäseltä (s. 25.3.1836, k. 14.8.1912).
Hyväksyn toljotoksenne. Onhan koottu arvoitukset ja sananlaskut,
miksikä ei sitten kokoiltaisi savolaiset sutkaukset ja letkaukset.
Kerätkää vain! Mitä minun rumasta suustani on aikoinaan irronnut
sutkauksia, niihin lupaan kokoelman laatijoille täyden käyttöoikeuden.
Haluaisitte kuvanikin kirjaanne. Potrettimaakarissa ei minun tullut
käydyksi, joten kuvaani ei jäänyt sinne maankamaralle. Mutta
muistaakseni joku Halosen veljeksistä sanoi kerran, että minun
naamatauluni on aivan jonkin Gambetan kuvan näköinen Jos siis haluatte
minut heimolleni ja muillekin ihmisille oikein kuvin esittää, niin
rätkäättäkää kirjaan mainitun miehen kuva. Mutta etteivät ihmiset
Imppa-hyväkkäästä paljon erehtyisi, niin antakaa vaikka Sonnisen
Taavetin viimeistellä kuvaa ennen julkipanoa.
Mitenkäkö muuten jaksan? Lokosahan täällä on oleksia, ei vaivoja,
ei vastuksia vähääkään. Ahtaat olivat kyllä veräjät tänne päästä.
Pyhä-Pietari oli avaimella otsaani mojauttaa, mutta ukko-Paavo
Ruotsalainen tuli avukseni.
- Minä tunnen savolaiseni, vakuutti ukko-Paavo. - Joskin ne
sutkauttelevat ja letkauttelevat käännellen hyvät ja pahat ylös
alaisin, on tuon kaiken pohjalla kuitenkin lapsen herkkä mieli ja
lähimmäistään kohtaan lämmin sydän.
Tällaisen lausunnon antoi ukko-Paavo heimolaisistaan, joiden
osastopiällysmieheksi hänet on täällä serafien salissa asetettu. Ja
niin pääsin minäkin sisäpuolelle.
Älkää siis, heimolaiseni, antako maailman tuiverrusten jäykistää
leikkisää luontoanne ja vetreitä leukapieliänne! Mutta ennen kaikkea,
älkää antako lapsellisen herkän luontonne kamaroitua ja lähimmäistä
kohtaan lämpöisen sydämenne kovettua!
Sävähtäkööt siis edelleenkin leikkipuheet savolaisten suupielissä,
mutta on välttämätöntä, että painaudutte tuon tuostakin ukko-Paavon
pariin. Niin minäkin mielessäni ja kaikessa hiljaisuudessa tein,
ennenkuin nahkat lopullisesti silmilleni lumpsahtivat.
Olisihan näistä asioista paljonkin puhumista, mutta ukko-Paavo tuntuu
potuuttavan meitä savolaisia kirkkokuoron harjoitukseen − − −
Imppa Ryynänen.
Alkuperäisen kanssa yhtäpitäväksi todistaa:
Juutas Puustinen.
Joulurauha.
Vuodelta 1908.
- Mikä olisi tämä maailma ja mitä maailman meno ilman joulua? Erämaa
ilman yhtään virkistävää kosteikkoa; ampiaispesä täynnänsä vihaa
surisevia, myrkyllisiä pistiäisiä. Mutta kerran vuodessa, jouluna,
maailman kiivas ja kiukkuinen meno taukoaa, ja ihmiset tuntevat
mielessään rauhan ja sovinnon sulomakua.
Puoluepukarit, jotka pitkin vuotta ovat säiläänsä tulisesti
heilutelleet, milloin kohtisuoraan vastustajan päätä hätäistä aikoneet,
milloin salakavalasti syrjäpistoja yritelleet, pistävät jouluna kuin
yhdestä tuumasta miekkansa tuppeen, ojentaen toisilleen rauhan lämpimän
kämmenen.
Puhdasta jälkeä tekevät rauhan luudat sanomalehtien palstoilla. Pois
ovat hävinneet viikingit ja kalmukit, pois susilistit, mokraatit
ja puol'suomalaiset. Kuin maan sisään ovat painuneet kaikki
suomettarelaiset ja sijaan on ilmestynyt vanhoja suomenmielisiä ja
gamla-fennoja. Ei lyödä jouluna löylyä vuoden 1850 kieliasetuksen
kiukaille eikä työnnetä ruotsalaisia Pohjanlahden kylmiin aaltoihin
tahikka haudata maahan, niinkuin täällä meidän puolessa on tapana.
Kaikki ryssän kätyrit ovat sukupuuttoon kuolleet, kaikki hännät
laanneet heilumasta ja pääskyset laulelemasta. Hävinneet ovat
verenimijät, luunpurijat ja mukanansa vieneet huligaanit, ryöväri- ja
rosvoliigat samaten kun niiden valmistuslaitoksetkin.
Jouluna on porvareissa paljon sellaisia, joilla on aina ollut lämmin
sydän työväestöä ja sen harrastuksia kohtaan. Työväen vaatimukset
täysin tunnustetaan ajan ja olosuhteiden vaatimiksi.
Kansallisen Suomen tulevaisuus näyttää jouluna hyvin valoisalta, sillä
on vaan pienen ajan kysymys, että taas molemmat suomalaiset ryhmät
yhtyvät, muodostaen puolueen, joka ottaa johdon käsiinsä ja lain ja
oikeuden pohjalla asiain kulun ohjailee.
Vanhoja suomenmielisiä nyt hyvin ymmärretään ja myönnetään
heidän toimineen vakaumuksensa mukaan eikä mistään alhaisista
syrjävaikuttimista, niinkuin sitä tiimmellyksen kuumuudessa, tuli,
pahasti kyllä, usein sanotuksi.
Näin vallitsee rauha ja sovinto poliittisessa maailmassa, ja hartaasti,
täysin rinnoin lauletaan yhteisesti "Enkeli taivaan lausui näin!"
Ja siihen samaan virteen kaikki muutkin yhtyvät.
Myrskyistä on ollut seurakunnat linenkin elämä. Ajan, pahuus ja
sosialistien villitys on aiheuttanut, että Matti-pastorin saarnatessa
on tulinenjärvi usein tavallista kuumemmaksi varistanut, samalla
kun taivaan tie on perin ahtaaksi ja mutkaiseksi koukistunut. Mutta
jouluna taas kaikki muuttuu hyväksi. Tuonne takalistoon Matti-pastori
joulusaarnassaan tulisenjärven työntää, mutta taivaan hän maalaa niin
ihmeen ihanaksi ja kirkkaaksi ja tien sinne tasoittelee ja oikoo, että
suurinkin syntinen tuntee itsensä mahdolliseksi sinne sisälle pääsemään.
Rauhan joulu kouluihinkin tuo. Ei kuulu nyt luokilla karjuminen,
lyönnin läiske eikä ulinaa, vaan raikkaat joululaulut siellä
helähtelevät ja rakennuksia tärryttää piiritanssin riehakas ryske.
Tyhmistä aaseista ja pässeistä on joulurauhan taikasauva tehnyt kilttiä
oppilaita, joita opettajat naurussa suin puhuttelevat, poskille
taputtelevat ja tanssissa pyörittävät. Ei myöskään ole joukossa ruttuun
kuivettuneita, kiukkuisia "vanhojapiikoja" eikä kaljupäitä "apinoita",
vaan hyviä ja hauskoja opettajia, joista niin hirveän paljon pidetään.
Kodeissa sentään joulurauhan kauneimmat ja tuoreimmat kukkaset
puhkeavat. Riitaisimmatkin pesät muuttuvat hauskoiksi ja suloisiksi
kuin huvimajat ennen Eedenin yrttitarhassa. Rauhantuoksuisa öljy
ruosteisimmatkin sielunsaranat vetreiksi voitelee, ärtyneet mielet
lammasnahkaisiksi lauhduttelee ja jähmettyneet sydämet sulattelee
pehmoisiksi kuin laskiaispullan.
Pois ovat kodeista kaikonneet kaikki juopporatit, toraavat akat ja
kiuskavat kakarat. Rakas isä se nyt armaan perheensä keskuudessa iltaa
iloiten viettää. Ja hauskasti kuluukin ilta isältä, joka ei muulloin
kotona olisi vaikka nuorittaisi.
Tuo muulloin jo vanhahko ja ryppyinen Saaransa näyttää hänestä nyt
niin kovin nuorekkaalta ja pullakalta ja äänessäkin on hänellä niin
herttainen sävy. Lasten riehunta ei myöskään tuskastuta hirveästi,
päinvastoin riemua lisää. Ja vaikka niitä onkin jo aika kasa, ei olisi
mikään hirmuinen asia, jos herra sallisi heitä vielä pari kolme lisää.
Noin hiljallensa eteenpäin on menty Saarankin mielestä. Onhan Aabrahami
tullut joskus myöhäänkin kotiin ja ollut hiukan liikutettukin, mutta
ei hetikään niin usein kuin monet muut ukot. Ja toisekseen, pitäähän
miehille, jotka ovat kovassa työssä, suoda vapauttakin. Aabrahami
raukka, joka saa ollakin aina niin kovilla, elättää suurta perhettä,
riehua puoluetaisteluissa, siihen lisäksi lankeavia vekseleitä ja
monta muuta murhetta! Eikä hän Saaran mielestä nyt yhtään raihnaalta
näytä. Nuo muutamat hopeahapset parrassa - muulloin harmaat takut
leuvassa olevassa turvelossa - tekevät miehen vain juhlallisemman ja
arvokkaamman näköiseksi Ja tarkemmin katsoen näyttää kaljussa päässäkin
orastavan kuin uuden villan alkua.
Näin vallitsee joulurauha kaikkialla; siitä nauttikaamme ja sitte taas
virkistynein voimin aloitamme vanhat - riidat.
Juutas Puustinen.
Tappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.
Ei millään sivistyslaitoksella ole niin voimakasta vaikutusta
ympäristöönsä kuin kansakoululla. Jos kansakoululle asetetaan jokin
päämäärä, niin totta toisen kerran se sen suorittaa. Mutta jos
ajattelemme, että oppilaat kansakouluissa ovat juuri siinä iässä,
jolloin lapsi ja nuorukainen janoamalla janoo tietoja, jolloin hän
niitä jaksaa ahmia vaikka mitä myöten, jolloin hänen sielunsa on kuin
savimöhkäle odottamassa muovailijaa, niin eihän ole ihme, jos lapsi
kansakoulussa muuttu siksi, miksi opettaja hänet tahtoo muovata.
Parhaita esimerkkejä tähän kansakoulujen mahtavaan vaikutukseen
tarjoaa meille Värmlannin savolaisten historia. Vuonna 1580-90 alkoi
heidän siirtymisensä tähän kaukaiseen maahan. Papit vaativat heiltä
ruotsinkielen taitoa, sillä sitä ilman eivät he päässeet rippikoulusta
eivätkä saaneet solmia kristillisiä avioliittoja. Savolaiset oppivat
katkismuksen ulkoa ruotsinkielellä, mutta eivät ymmärtäneet siitä
sanaakaan. Näin tätä kirkon opetusta kesti yli 200 vuotta, mutta
ruotsia suomalaiset eivät oppineet muuta kuin sen verran, että
läpäisivät rippikoulunsa. Gottlund tapasi Gräsmarkin pitäjässä v. 1822
savolaisen, joka ei ymmärtänyt ruotsia sanaakaan. V. 1925 en tavannut
yhtään henkilöä Gräsmarkissa, joka olisi ymmärtänyt suomea. Kansakoulut
olivat vajaassa sadassa vuodessa tappaneet suomenkielen, joka ei
250:ssä vuodessa ollut rahtuakaan muuttunut. Gräsmarkilaiset sanoivat
"mänöö" ja "tuloo", niinkuin savolaiset muinoin sanoivat ja niinkuin
nurmekselaiset vielä nytkin sanovat ja niinkuin juvalainen Gottlund
aina kirjoitti sata vuotta sitten, mutta nyt he eivät tiedä muuta,
kuin että ovat suomalaisten jälkeläisiä. Se on kansakoulujen työtä,
jotka eivät ole olleet vaikuttamassa muuta kuin ehkä 80 vuotta, ensin
muutamina harvinaisina ilmiöinä siellä täällä maakunnassa, vähitellen
lisääntyen tiheäksi verkoksi, joka koulupakon avulla muutti asukasten
kielen kuin taikasauvalla ikään.
Vielä tapaa suomenkielen taitoisia Värmlannin syrjäseuduilla muutaman
100 henkilöä, nekin hautaansa kallistuvia, sellaisia, jotka eivät ole
kansakoulua käyneet. Ne puhuvat nuhteetonta Savon murretta. Tuntevat
sananlaskut ja arvotukset. Kysyin Miina Oinoselta Östmarkin sydänmaassa:
- Kuule Miina! Mikä on seuraava arvotus? "Musta kun pappi, ei oo pappi;
kiiltää kun nappi, ei oo nappi; lentää kun lintu, ei oo lintu; tonkii
kun sika, ei oo sika."