Olin junavaunussa tutkinut sanomalehtiä ja nähnyt suuria ilmoituksia,
joissa sanottiin, että Mohurrumille matkustajille myönnetään niin
ja niin paljon alennusta rautatielipun hinnasta, ja lippu kestää
viisi päivää. Rautatieyhtiöt ne näin koettivat houkutella ihmisiä
matkustamaan kaupunkipaikkoihin ja lyödä mynttejä kokoon. Jotain
suurempia juhlallisuuksia oli siis tulossa, mutta Mohurrum-sanasta en
saanut tolkkua, ja kun istuin yksinäni vaunussa, en voinut sitä keltään
kysyäkään. Näin unohtui koko juttu mielestäni, sillä oli niin paljon
muuta katseltavaa.
Olin kutsuttu viettämään iltaani erään vuosikymmeniä Calcutassa
oleskelleen ruotsalaisen liikemiehen luona. Hän oli jo täysin
aklimatisoitunut paikallisiin oloihin, vuokrannut huvilakaupungista
itselleen ihanan puutarhan ympäröimän rakennuksen, jonka suojat ja
äänettömät, valkopukuiset hindupalvelijat toivat mieleen ennen luetut
kuvaukset Intiasta.
Päivä oli ollut polttavan kuuma ja tyven ilta oli nyt helteinen.
Istuimme etuaulan pehmeillä, mataloilla nojatuoleilla nauttien hyvästä
sikaarista, jonka tuoksu sekoittui omituiseksi mirhamiksi pöydän alla
palavan moskiittosavun kanssa. Leveät ovet puutarhaan olivat avoinna
samoinkuin akkunat; tungettelijoita ei tarvinnut peljätä, sillä
katuporttia vartioi kaksi hindupalvelijaa, ja jalkojemme juuressa
lojui neljä valtaista susikoiraa, joista jokainen yksinään olisi
pitänyt puolisen tusinaa rosvoa loitolla. Viereisessä huoneessa odotti
näkymättömissä mustapartainen, juhlallisen näköinen hindu, joka isännän
kutsusta "boy" saapui äänettömin askelin, täytti lasimme ja poistui
taas arvokkaasti odottamaan uutta kutsua.
Katselimme vilkkaita, kameleontin näköisiä pikkuelukoita, jotka
kiertelivät pitkin liukkaita seiniä ruokailuhommissa. Ne toimittivat
täällä kärpäspaperin virkaa ja senvuoksi niitä suositaan eikä vähimmän
juuri makuusuojissa, sillä onneton on se kärpänen, joka tällaisen
elukan näköpiiriin joutuu, niin salaman nopeat ovat sen liikkeet.
Silloin alkoi kaupungiltapäin kuulua omituista huminaa, jonka hetken
kuluttua saattoi havaita ihmiskurkuista lähteneeksi. Siihen sekoittui
kohta rumpujen pärinää, ja se kasvoi ja hiljeni vuoron perään. Kysyin
talon isännältä, mitä se merkitsi ja hän vastasi: "Mohurrum." No
nythän sain tähänkin asiaan selvityksen: Mohurrum on muhamettilaisten
suuri uskonnollinen juhla, jota vietetään neljänä yönä kesäkuun 28
ja heinäkuun 1 päivän välillä soihtukulkuein, soitoin, tanssein ja
banaalisin menoin. Intiassa on nimittäin varsin huomattava määrä
muhamettilaisia, ja he pitävät tiukasti kiinni uskonnostaan.
Sanoin mielelläni meneväni katsomaan tällaista juhlaa, mutta siitä
isäntäni minua vakavasti varoitti, sillä harvoin nämä juhlat päättyvät
rettelöittä. Kehoitti hankkimaan katselupaikan jossakin yläkerroksessa
juhlakulkueen käyttämien katujen varsilla ja sieltä seuraamaan menoja.
Niin päätinkin tehdä, ja nyt kuuntelimme vain etäältä kolme metriä
korkean puutarhamuurin suojassa tätä shakaalien ulvontaa muistuttavaa
äänten kohinaa.
Puoliyön korvissa läksin astelemaan asuntoani kohti kaupunkiin, jonne
tuli matkaa puolen neljättä kilometriä autioita, suurien lehtipuiden
varjostamia katuja. Tulin siitä eräälle kauppakadulle, useita
kilometrejä pitkälle, jonka varrella miltei joka toinen kauppa on
muhamettilaisen käsissä, ja siinä näin omituisen näyn: Koko katu niin
pitkälle kuin silmä kantoi oli kuin tulimerenä, kaameanpunaisessa
loimottavassa valossa nousivat sankat savupilvet taivaalle, ja ilman
täytti sanoin kuvaamaton meteli.
Kulkue lähestyi sitä katunurkkaa, jossa seisoin, ja pian olin
väkijoukon keskellä, josta ei enää ollut yrittämistä pois, vaan sai
seurata mukana, minne se vei. Itse "ohjelma" tapahtui keskikadulla.
Ensin kulki muutamia pareja kantaen kukin pari aina kahden seipään
väliin pingoitettua suurta vaatetta, johon oli maalattu mitä hirveimmän
näköisiä ihmisten ja eläinten kuvia. Heidän jäljessään seurasi
musiikki: vanhoja miehiä ja nuoria poikasia soittaen säkkipilliä,
flageolettia, n.s. euphoniumia ja jonkunlaista bassoviulun tapaista.
Ääni näissä instrumenteissa oli räikeän kirkuva, nuotti niinkuin
meikäläisen paimenpojan pajupillirallatuksissa ja kaikkea tätä
säesti kymmenkunnan eri suurta ja eri äänistä rumpua, jotka eivät
koettaneetkaan pysyä minkäänlaisessa tahdissa.
Mutta pääosaa kulkueessa näyttelivät musiikin jälessä seuraavat
miltei alastomat tanssijat ja soihdunkantajat. Soihtuina oli pitkien
tankojen kärkiin kiinnitetyt petroolissa kastetut vaaterisat, joiden
liekki nousi monien metrien korkeuteen. Näitä he heiluttelivat
suuressa kaaressa nostaen ja laskien niin että loimotus vyöryi kuin
aallokko eteenpäin. Soihdunkantajien välissä riehuivat tanssijat.
Hurjasti kirkuen ja ruumistaan väännellen pyörittelivät he
"lathejaan", kahden metrin pituisia seipäitä, joiden toiseen päähän
oli kiinnitettynä suuren nyrkin kokoinen puupallo. Näillä latheillaan
tekivät he taitavia liikkeitä, joiden piti kuvata lathin käyttöä
taisteluaseena ja innoissaan tulivat niin lähelle katukäytäviäkin, että
katselijoilla oli täysi työ varoessaan päätään puunuijalta. Kerran sain
minäkin olkapäähäni kolauksen sellaisesta, mutta se oli nähtävästi
vahingossa annettu, ja lyöjä hävisi heti toisten joukkoon.
Tällaisessa kulkueessa saattoi olla ehkä 50 soihtua ja tanssijaa,
sitten seurasi taas musiikki ja erilaiset maalaukset sekä kadun
täyttävä väkijoukko, joka kirkui kurkun täydeltä niin ettei lähimmän
naapurinsa kovempiäänistäkään puhetta olisi saattanut kuulla.
Muutamia kymmeniä metrejä ensimmäisen kulkueen jäljessä seurasi toinen,
kokoonpanoltaan samanlainen, sitten kolmas ja niin edespäin aivan
loputtomiin. Onnistuin pysähtymään erääseen katunurkkaukseen, ettei
väkijoukko saanut minua mukaansa, ja kaksi tuntia marssi siitä ohitseni
kulkueita yhtenäisenä virtana. Toiset näyttivät olevan vallan kuin
raivoissaan enkä luule, että ihmissyöjäneekerien juhlatanssit ovat
irvistyksiin, huutoon ja ruumiinliikkeihin nähden yhtään kummempia kuin
nämä Calcutan kaduilla esitetyt.
Vahvat poliisivartiot seurasivat joka kulkuetta, eikä suurempia
häiriöitä näyttänyt syntyvänkään, kuten kuluneina vuosina kerrotaan
tapahtuneen. Katseltuani kyllikseni, läksin etsimään asuntoani
täysihoitolaa, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Olin
vasta toista päivää Calcutassa, huolimattomuudessani en ollut
ottanut selville asuntoni nimeä enkä katunumeroa, sillä luotin
paikallisvaistooni, ja nyt olin kulkeutunut sellaisille kaduille, joita
en vielä tähän asti ollut nähnyt enkä tiennyt edes ilmansuuntaa, mihin
päin asuntoni antaisi. Vaikka koetin terästää muistiani, en saanut
yhdenkään tutun nimeä kielelleni, jotta olisin voinut kysellä. Ainoa
merkittävämpi paikka, josta löytäisin suunnan, oli esplanaadilla korkea
muistomerkki, joka ulottui kaikkien rakennusten yläpuolelle. Pimeässä
se ei kuitenkaan näkynyt pitkälle, ja vasta kello neljän aikaan aamulla
sen keksin, sivuutettuani sitä ennen vielä pari mohurrumkulkuetta.
Perin väsyneenä kolusin asuntoni pimeitä portaita kolmanteen kerrokseen
ja vielä tuokion katselin ruuduttomasta akkunastani veripunaisia
välähdyksiä tasakattoisten rakennusten yläpuolella ja kuuntelin tämän
pariinsataantuhanteen nousevan muhamettilaislauman jumalanpalvelusta,
jota ensinäkemältä luulisi mielipuolten melskeeksi.
Etteivät juhlamenot f kaikkialla sujuneet yhtä rauhallisesti,
sain lukea pari päivää myöhemmin sanomalehdistä. Hindut ovat näet
uskonnossaan yhtä fanaattisia kuin muhamettilaiset, ja he tahtovat
pitää temppelinsä puhtaina tällaiselta riettaudelta. Niinpä he
Khargpurin kaupungissa, noin 90 mailia Calcutasta, pyysivät
poliisipäälliköltä, ettei hän sallisi muhamettilaisten kulkea sikhien
eli hindujen temppelin ohi tällaisin menoin, koska se loukkasi sikhien
uskontoa. Poliisipäällikkö salli muhamettilaisten kulkea, mutta kielsi
musiikin.
Siitä huolimatta soittivat muhamettilaiset sikhien temppelin
kohdalla ja antaakseen muka enemmän pontta toiminnalleen, kantoivat
kuolleen lapsen ruumista kulkueen etunenässä. Tuli tappelu, jossa
poliisipäällikköä heitettiin tiilikivellä, niin että sonni nyrjähti,
mutta sotaväen avulla räyhääjät saatiin telkien taakse. Tästä
kimpaantuneina muhamettilaiset myöhemmin yöllä nuijivat latheillaan
kuoliaaksi erään yksikseen joutuneen hindun, ja nyt ei muuta tarvittu.
Hindut myös kokoontuivat, syntyi täysi sota ja aamulla kerättiin
kaduilta 10 kuollutta, ja parikymmentä vaivaista vietiin sairaalaan.
Poliisi- ja sotilasvartioista huolimatta jatkui tappelua seuraavanakin
yönä ja taas korjattiin 6 kuollutta. Vasta kun kaupunki oli julistettu
sotatilaan eikä viittä ihmistä enempää sallittu kerääntyä yhteen
kaduilla, ja kun Calcutan hindu- ja muhamettilaisjohtomiehet olivat
matkustaneet paikalle, asettuivat mielet.
Khargpur lieneekin tänä vuonna ainoa paikka, jossa välit kiristyivät
näin tiukalle, vaikka muuallakin on kahnauksia sattunut. Caicutassa
olivat poliisit visusti varuillaan, sillä tuoreessa muistissa on vielä
kaksi vuotta sitten siellä sattunut yhteenotto, jossa kuolleitten luku
nousi pariinsataan.
Niin fanaattisia ihmiset tosiaan ovat ja niin saastaisina pitävät eri
uskontojen tunnustajat toisiaan, etteivät he sovi samalle vesipaikalle.
Niinpä kaupungeissa on tarkkaan rajoitettu, missä kahviloissa
ja ruokapaikoissa muhamettilaiset saavat käydä, ja mitkä ovat
yksinomaan hinduille. Delhissä, jossa muhamettilaisia on runsaasti,
on rautatieasemalla niinikään ja mahdollisimman kaukana toisistaan:
"Virvokkeita hinduille", ja "virvokkeita muhamettilaisille". Sen vielä
käsittää meikäläinenkin, mutta kun näkee tämän lisäksi "pesuvettä
hinduille" ja "pesuvettä muhamettilaisille", tulee mieleen tarina
sudesta ja lampaasta, jotka joivat samasta purosta.