Olikin tullut asutuksi yhdessä kohti pitkään — kohta viisi vuotta ja
alkoi jo tunnustaa siltä kuin olisin ollut siellä liikaa. Ilma tuntui
ahdistavalta, ihmiset kiukkuisilta, pois piti päästä, mutta keinoja
puuttui.
Kun sitten lauantai-iltana saunasta tultuani puhelin soi, ja tuttu ääni
kaukaa kysyi: "Lähdetkö?" vastasin vitkastelematta myöntävästi. Hän
kehoitti miettimään asiaa, mutta sanoin, että se on jo mietitty.
Eikä yleensäkään ole hyvä viivytellä matkallelähtöä. Koskaan ei voi
tietää, minkälaisia esteitä seuraava päivä saattaa keksiä, taikka
sitten tulee katumus, joka on niin monta lupaavalta näyttävää matkaa
katkaissut jo ennen alkuaan.
Tätä peljäten minäkin heti seuraavana päivänä läksin poliisimestarin
puheille hakemaan luottotietoja itsestäni, jotta voisin saada
ulkomaanpassin.
Päivä oli kuitenkin sapatti, eikä poliisimestarin velvollisuus vaatinut
häntä muuta kuin levolle, mutta kuultuaan asiani oli hän kipeästä
jalastaan huolimatta heti valmis tulemaan virastoonsa, jossa kirjoitti
minulle asianomaisen paperin ja toivotti hauskaa matkaa. Pyysi lopuksi
muistamaan häntäkin matkan varrelta, ja olenkin hänelle silloin tällöin
lähettänyt matkaani valaisevia kuvia, joten odotan hänen kohtapuoleen
saapuvan jäljessäni.
Passinsaanti on nykyisin leikkiä siihen verrattuna, mitä se oli
kymmenisen vuotta sitten. Silloinhan vaadittiin kaikenlaisia
takauksia ja muun muassa siitä, että vasta määrättävät verot vielä
ansaitsemattomista tuloista tulevat maksetuiksi. Nyt ei niitä enää
vaadita, ei kysytä entisiäkään veronmaksuja, nyt toimii maaherran
virasto ripeästi, ja kahdessa tunnissa saat sieltä passin kouraasi.
Mutta olisikohan kohtuuton pyyntö, jos esittäisin, että johonkin
kohti passissa oikein latinalaisilla kirjaimilla präntättäisiin oma
nimi, isän nimi, ikä, sukupuoli, passinantopaikka ja -päivä. Sillä
vaikka ne olisivat kuinka hyvällä kaunokirjoituksella ja vaikka kuinka
monella eri kielellä kirjoitetut, niin ei tarvitse luullakaan, että
passintarkastajat — Keski-Euroopan maita lukuunottamatta — viitsivät
vaivautua ottamaan selvän niistä. Itse saa olla aina vieressä kymmeneen
kertaan tavaamassa heille passin sisältöä; ja jospa ne hyväkkäät sitten
uskoisivat, mitä niille puhuu, mutta kun väittävät vielä vastaan ja
tahallaan vääristelevät nimiä ja asioita, joita eivät tunne. — Niinkuin
sanottu, koskee tämä ehdotus ainoastaan Etelä-Euroopan sekä Aasian
maihin annettavia passeja, — vaikka samanlaisiahan ne ovat nykyisin
kaikki.
Passi siis oli, mutta viisumit piti vielä hankkia eri maihin. Minua
neuvottiin antamaan passini matkatoimistolle, joka nopeasti toimittaa
tällaisia asioita, ja niin teinkin, mutta tein sen myös viimeisen
kerran.
Matkatoimiston pyynnöstä annoin heille luettelon, missä eri maissa
aioin käydä, jotta niihin hankittaisiin viisumit, mutta kun päivää
ennen matkallelähtöäni sain passini takaisin, havaitsin, ettei siinä
ollut puoliakaan luettelemistani viseerauksista. Tämä aiheutti minulle
melkoista harmia ja ajanhukkaa ynnä lisäkuluja matkani varrella, ja
kuten sanottu, kierrän tästälähin kaukaa matkatoimistot.
Matkatoimiston syy ei ollut, etten saanut viisumia Chileen, en edes
läpikulkua varten. Chilen Suomessa oleva konsuli näet vaati uutta
todistusta poliisimestarilta, etten tekisi chileläisille mitään pahaa
läpikulkiessani. Konsuli ei nähtävästi tiennyt, että jo passinsaantia
varten vaaditaan poliisimestarin suositus, ja kun hän kerran oli
suositellut minua kaikkiin maihin, niin ei siinä Chileäkään oltu
unohdettu. — Jätin koko Chilen viisumin sikseen, sillä tiesin matkani
varrella tapaavani toisiakin Chilen edustajia.
Piletti oli ostettu, lähtöhetki päätetty, ei siis muuta kuin heilauttaa
hattua ja kiivetä laivankannelle.