Juhana Hus.
-- valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he
näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän
Isäänne, joka on taivaissa. Math. 5: 16.
Vaiennut oli Vikleffin ääni, mutta toinen uskonsankari oli astuva
hänen sijalleen taistellaksensa vielä valtaavammin kuin hän sorretun
totuuden puolesta. Ei Herralta konsanaan välikappaleita puutu; kun
Hänen hetkensä on tullut, löytää Hän ne aina. Älkäämme myöskään
kummastellen sitä oudoksuko, että keski-ajan suurin uskonsankari
astuu esille syrjäisestä Böhmistä. "Tuuli", Pyhän Hengen tuuli,
"puhaltaa kussa hän tahtoo".
Toiset ovat arvelleet, että osa vainotuita Valduslaisia pakeni
Böhmiin, virittäen siellä aikojen kuluessa uskon sammuvaa lamppua,
kunnes sen valo keski-ajan loppupuolella kirkkaana loisti koko
kristikunnan nähtävänä. Oli miten olikaan: jo neljännentoista
vuosisadan keskipaikoilla kaikui sieltä voimallisia, suuria
ennustavia herätyshuutoja, vaikkei niiden merkitystä vielä siihen
aikaan Euroopassa ymmärretty. Keisari _Kaarle IV:nen_ v. 1348
perustamassa _Pragin_ yliopistossa virkistyivät tieteelliset
harrastukset ennen pitkää arvaamattomaan eloon, innokkaasti
kannattaen tuota heräävää uskonnollista elämää, jonka jaloksi
edustajaksi Herra oli valinnut _Tsjekien_ pienen kansan.
_Konrad Waldhausenista_ (k. 1369) saarnasi kerjäläismunkkien
jumalattomuudesta kuni Elias Baalin profeetoja vastaan, ja _Miliks
Kramsierista_ (k. 1374) ennusti voimallisesti, että Herra väleen
oli rakentava Siionin hävitetyt muurit. Etenkin Pragin ylioppilaat
kuuntelivat innostuneina näitä uuden ajan vartijaääniä, ja niiden
kaiku sai itse kansankin monessa paikoin ihmetellen kyselemään:
"vartija mitä yö kuluu?" Vielä rohkeammin kuin nämä uskonsankarit
puhui _Mattias Janov_, jonka tapana oli sanoa: "toiset kantakoot
rinnallaan pyhäinjäännöksiä; minä kannan kädessäni raamattua,
tuota pyhiinvaellukseni uskollista ystävää". Taistellessaan kirkon
turmelusta vastaan, jonka hän Jumalan sanan valossa näki ihmeen
selvästi, loi hän uskonsa kirkkaan silmän tulevaisuuteen, odottaen
turvallisesti apua Herralta. "Nostakaat päänne ylös, sillä teidän
lunastuksenne lähestyy" todisti hänen profeetallinen äänensä. Janov
kuoli v. 1394.
Näiden herätyshuutojen kaikuessa, syntyi v. 1369 _Husineksin_ kylässä
talonpoikaisista vanhemmista, jotka eivät ole nimeksikään tunnetut,
uskonsankari _Juhana Hus_. "Jotka alimmaisesta suvusta ovat ja
ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin ei mitään
ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekisi".
Husin nuoruudenajasta emme mitään tiedä, kunnes hän, harjoittaessaan
opintoja Pragin yliopistossa, alkaa vetää ihmisten huomion puoleensa.
Tutkittuaan etenkin jumaluusoppia, sai hän maisterinarvon v.
1396. Hän oli siihen aikaan vielä harras katolilainen, koettaen
tyydyttää omaatuntoansa tarkkaan noudattamalla kirkon vaatimuksia.
Kun riemuvuotta vietettiin v. 1393, uhrasi hän viimmeiset roponsa
ostaaksensa synninpäästön. "Oi, miten pettyvät kaikki" kirjoittaa hän
sittemmin, sokeuttaan ajatellessaan, "jotka polvistuvat paavin eteen,
pitäen oikeana kaikki mitä hän säätää! Niin minäkin tein, ennenkuin
tunsin pyhän raamatun ja kalliin Vapahtajani". Muistellessaan entistä
elämätään, valittaa hän sitäkin, että kernaasti käytti kauniita
vaatteita sekä monesti tuhlasi aikaansa turhamieliseen pakinaan,
peleihin ja muihin syntisiin toimiin. Tuo on heränneen, Pyhän Hengen
koulussa araksi käyneen omantunnon valitus, sen tunnustusta, joka
tietää, että "kaikki, kuin ei uskosta ole, se on synti". Maailman
vaatimusten mukaan eli Hus nuorena nuhteettomasti.
Vikleffin mielipiteet olivat jo siihen aikaan hyvin tunnetut
Pragissa, ja hänen kirjojaan luettiin ahkeraan yliopistossa.
Epäilemättä oli syynä siihen muun ohessa sekin seikka, että
likeinen liitto vasta oli solmittu Böhmin ja Englannin hovien
välillä. Viimmemainitun valtakunnan kuningas _Rikhard II_ oli nim.
nainut keisari Kaarle IV:nen tyttären _Annan_, joka oli Böhmin
prinsessa. Sitä paitse oli hyvin tavallista, että Pragin ylioppilaat
harjoittivat opintoja Oxfordissakin, missä etenkin jumaluusopin
tutkiminen ripeästi oli edistynyt. -- Vuodesta 1398 alkoi Hus pitää
luentoja Pragissa. Ei ollut vaikea huomata, että hän oli hyvin
mieltynyt; tuohon Englannin kuuluisaan uskonpuhdistajaan, vaikkei hän
suinkaan ottanut kannattaakseen kaikkia tämän mielipiteitä. Vikleffin
suuri elämäntyö teki Husiin syvän vaikutuksen, ja jota paremmin hän
siihen tutustui, sitä innokkaammin antautui hänkin totuuden suureen
taisteluun. V. 1401 sai Hus _Betlehemin-kappelin_ [Monessa paikassa
oli kristikunnassa yksityisten toimesta perustetta laitoksia,
joissa Jumalan sanaa saarnattiin kansan kielellä. Semmoinen oli
Betlehemin-kappeli Pragissa.] saarnaajaviran ja vihittiin samana
vuonna papiksi. Sen ohessa piti hän luentoja yliopistossa, ollen
siihen aikaan myöskin filosofisen tiedekunnan dekaanuksena.
Augustinuksen ja Vikleffin kirjoituksia tutki hän ahkeraan, mutta
etenkin luki hän raamattua, rukoillen valoa Herralta ja kehittyen
kirkkaudesta toiseen. Innokkaasti kannatti häntä tuo sittemmin
kuuluisa _Hieronymus_, joka vasta oli palannut Pragiin, harjoitettuaan
opintoja Oxfordin yliopistossa. Yhä syvempään juurtuivat Vikleffin
jalot aatteet Böhmiläisiin, niin että yliopiston jäsenet jyrkästi
kiellettiin julkisesti tahi salaa lukemasta 45 harhaoppisiksi
tuomittua englantilaisen uskonpuhdistajan väitettä (1408). Husin
välityksestä muutettiin tämä päätös kuitenkin niihin määrin, ettei
kukaan harhaoppisessa tahi muuten loukkaavassa tarkoituksessa
saisi noita kielletyltä lauseita levitellä.
Rohkealla saarnallaan oli Hus hankkinut itselleen monta vihamiestä.
Pragin piispakin _Sbynko_, joka alussa kannatti häntä, alkoi
vähitellen kuunnella vastustajain yhä karttuvaa moitetta. Ketään
säälimättä ja ihmisten mieltä kysymättä iski Hus nim. hengen miekalla
ajan paheisin, vetäen munkkien ja papiston synnit, kansan surkean
tilan ja kirkon turmeluksen Jumalan muuttumattoman sanan tuomion
eteen. Kauas kuului hänen valtaavan saarnansa kaiku, herättäen
hämmästystä uskonpuhdistuksen ystävissäkin, leppymätöntä vihaa
totuuden vastustajissa.
Pragin yliopistoon kuului paitse Böhmiläisiä myöskin paljo
Saksalaisia. Ajan ristiriitaiset olot synnyttivät ennen pitkää
eripuraisuutta näiden kansanheimojen välillä. Hus rakasti
isänmaatansa jalon sydämmen palavalla rakkaudella. Kaikki voimansa
oli hän altis uhraamaan korottaaksensa kansansa siveellistä tilaa.
Hän tahtoi sitä vapauttaa taikauskon ja tietämättömyyden orjuudesta
virittämällä sille Jumalan sanan valoa, joka yksin pimeyden varjot
poistaa. Suuret ja monet olivat esteet, mutta ikäänkuin iloiten vain
siitä, että niin paljon oli tehtävänä, ryhtyi hän innosta sykkivin
sydämmin vaikeaan työhönsä. Samoinkuin Vikleff, asettui hän kansan
oikeuksien puolustajana taisteluun noita mahtavia sortajia vastaan.
Jos mikään, niin oli uskonpuhdistuksen työ kansallinen työ, jos
ketkään, olivat uskonpuhdistajat kansallismielisiä miehiä. Jo kauan
olivat yliopiston saksalaiset jäsenet karsain silmin seuranneet
Böhmiläisten heräävää kansallistunnetta ja Husin yhä kasvavaa
mainetta. Häiriöä kartuttamassa oli kakspaavisuus, jonka tuottamat
haitat, niinkuin tiedämme, siihen aikaan olivat nähtävinä miltei
kaikkialla. Sbynko ja suurin osa Böhmin papistoa kannatti Rooman
paavia. Heihin liittyi Pragin yliopiston saksalainen puolue, jota
vastoin Husin johtamat Tsjekiläiset vaativat yliopistoa asettumaan
puolueettomalle kannalle koko kysymyksen suhteen. Yliopiston päätös
oli ratkaistava äänestyksen kautta, vaan saksalaisella osastolla,
johon kuuluivat Puolalaiset, Baijerilaiset ja Saksilaiset, oli
kolme ääntä, Tsjekiläisillä ainoastaan yksi. Hus huomasi, että
Saksalaiset, joita arkkipiispa ja papisto kannattivat, yhä
tehokkaammin vastustelivat uskonpuhdistuksen alkavaa työtä Böhmissä.
Vasta oli Sbynko heidän kehottamana julkisten, Pragin kirkkojen
oville naulattujen julistusten kautta häväisten tuominnut hänen
kerettiläiseksi, ja nyt hän koetti sortaa Böhmiläisten oikeuksia
heidän omassa yliopistossaan, vaatimalla heitä kokonaan mukaantumaan
Saksalaisten mielipiteiden mukaan. Ja nämä mielipiteet kannattivat
sitä paitse tuota vanhaa, mädännyttä katolisuutta, jonka raskaan
ikeen alaisena Böhmin heräävä kansa huokaeli ja jolle hän Jumalan
sanan valaisemana ja omantuntonsa vaatimana oli julistanut
sotaa. Siihen asti oli Hus toivonut saavansa aikaan jonkunlaisen
uskonpuhdistuksen parantelemalla vallitsevaa järjestystä ja sen
avulla; nyt alkoi hän yhä selvemmin nähdä, että tuo oli mahdotonta.
Sankarin urhoollisuudella kääntää hän aseensa itse tuota kirkon
lahonnutta hallitusmuotoa vastaan, jonka turvissa valhe niin
kauan oli kristikuntaa turmellut, ja kaikkia niitä vastaan, jotka
sen puolustamina harjoittivat pimeyden töitä. Böhmin kansa oli
vapautettava paavikunnan turmiollisesta vallasta, maalliseen
mahtavuuteen turvautuvan ahneen papiston sorrosta, ja tulevaisuus
perustettava raamatun erehtymättömän sanan kalliolle. Eikä oman
kansan onni yksinään ollut hänen silmämääränään: koko kristikunnan
johdattamista orjuudesta vapauteen, pimeydestä Herran ihmeelliseen
valoon hän tarkoittaa tuo urhoollinen uskonsankari, jonka ääni
viidennentoista vuosisadan koittaessa kaikuu Böhmin vuoristossa.
Turhaan koetti Sbynko virittää juoniaan, turhaan oli hän kieltänyt
Husia saarnaamasta. Uskonpuhdistaja ei totellut, ja hänen ystäväinsä
luku kasvoi päivä päivältä. Ja kun Pragin yliopiston paavikuntaa
koskeva päätös oli tehtävä, ratkasi kuningas _Wenseslav_, joka,
samoinkuin Hus ja hänen ystävänsä, tahtoi pysyä puolueettomana,
Saksalaisten ja Böhmiläisten välisen riidan siten, että edellisillä
oli oleva ainoastaan yksi ääni, viimmemainituilla sitävastoin
kolme. Suuri muutos tapahtui nyt yliopiston oloissa. Noin 2000
saksalaista ylioppilasta lähti pois Pragista, jatkaaksensa opintojaan
muualla (1409). Muukalaisuus Böhmissä sai tuntuvan iskun ja heräävä
kansallisuus virkosi uuteen eloon. "Jumala olkoon kiitetty, nyt
olemme sulkeneet Saksalaiset pois" lausui Hus, ennustaen suurta
tulevaisuutta Pragin yliopistolle ja Böhmin kansalle. Eikä hän
pettynyt, sillä suuri oli todellakin tuon pienen kansan tehtävä
uskonpuhdistuksen jalossa työssä oleva. Mutta taisteluilla ja kovilla
kärsimisillä oli tämä maine ostettava!
Vielä samana vuonna määrättiin Hus Pragin yliopiston rehtoriksi.
Häneen loivat kaikki silmänsä, hän oli, niinkuin eräs senaikuinen
kirjailija sattuvasti lausuu, "Israelin sotajoukon johtaja".
Muukalaisuuden rakentama salpa, joka oli estellyt Pragin yliopiston
taistelua totuuden puolesta, oli särjetty, ja Hus saattoi nyt
vapaasti jatkaa työtään. Mutta poismuuttaneet Saksalaiset kiihottivat
myöskin kaikkialla uskonpuhdistajaa vastaan karttuvaa vihaa,
herättäen katolisuuden vallanhimoisia puolustajia vihdoinkin
näkemään, mitä tuolla syrjäisessä Böhmissä oli tekeillä. Hus älysi jo
siihen aikaan selvästi, että taistelu oli kiihtyvä yhä kiivaammaksi,
monesti aavistaen, että marttyyrikruunu oli oleva hänen palkkansa.
Heti kun Aleksanteri V oli valittu paaviksi, toimitti Pragin
toimelias arkkipiispa lähetystön Roomaan. Se valitti "Pietarin
jälkeiselle", että Vikleffin harhaoppi levisi Böhmissä ja Mährissä.
Paavi kiitti Sbynkoa hänen tehokkaista toimistaan harhaoppisuuden
estämiseksi, käskien häntä sen ohessa vaatimaan asianomaisilta
Vikleffin kirjoituksia. Niinikään kiellettiin kaikkia Jumalan
sanaa julistamasta muissa kirkoissa kuin niissä, joissa vanhoista
ajoista oli saarnattu. Hus antoi itse arkkipiispalle noin 200
nidosta Vikleffin kirjoituksia, vakuuttaen, että hän julkisesti
oli tunnustava vääräksi kaikki niissä tavattavat harhaoppiset
väitteet, jos niin semmoisia löytyisi. Ei tarvinnut Sbynkon ja hänen
hengenheimolaistensa kauan etsiä huomataksensa harhaoppisuutta
Vikleffin teoksissa. Kesäkuun 10 p:nä 1410 tuomitsi Pragissa pidetty
kirkolliskokous kirjat poltettaviksi, jota paitse kappeleissa
saarnaaminen ankarasti kiellettiin. Päätöksestä huolimatta julisti
Hus Betlehemin-kappelissa autuuden sanomaa kansalle, iskien vielä
rohkeammin kuin ennen katolisen kirkon turmelukseen. Niin hän
esim. eräässä saarnassa suoraan lausui että paavin bulla, johon
perustuen arkkipiispa ja Pragin kirkolliskokous oli ryhtynyt
noihin väkivaltaisiin toimiin, oli rahalla ostettu. Kun Sbynko
arkkipiispallisen talonsa kartanolla juhlallisesti poltti nuo
harhaoppisiksi tuomitut kirjat, ei enää voitu hillitä kansan vihaa.
Julkisesti laulettiin Pragin kaduilla pilkkalauluja arkkipiispasta,
ja kun tämä Heinäkuun 22 p:nä toimitti messua, hyökkäsi raivoisa
ihmisjoukko kirkkoon, josta Sbynko töin tuskin pääsi pakenemaan.
Samaan aikaan oli eräs toinen pappi saada surmansa kiihkoisan kansan
kädestä. Ihmeteltävällä maltilla esiintyi Hus näissä melskeissä.
Hän kyllä. joskus kiivastui saarnatessaan, lausuen esim. kerran:
"välttämätöntä on totisesti, että vyötämme kupeemme, niinkuin Mooses
vanhanliiton aikana käski, ja tartumme miekkaan puolustaaksemme
Jumalan lakia", vaan tuo oli lihallisen mielen hetkistä voittoa vain,
jota kannattamasta hän kaikkia vakaasti varoitti. Hengen miekkaan hän
turvautui ja totuuden omaan isälliseen voimaan. Jo sekin seikka,
että hovi puolusti Husia, todistaa selvästi, ettei hän väkivaltaista
uskonpuhdistusta tarkoittanut.
Vaikka sekä hovi että Pragin kaupungin maistraatti koetti puolustaa
Husia Roomassa, tuomitsi paavi hänen kirkon kiroukseen. Päätös
julaistiin Pragin kirkoissa Maaliskuun 15 p:nä 1411. Kun ei sekään
auttanut, vaan Hus yhä edelleen raamattu kädessä taisteli vainotun
totuuden puolesta, julisti Sbynko koko kaupungin pannaan. Kaikki oli
turhaa: voimallisemmin vain kaikui uskonpuhdistajan ääni, ja sykkivin
sydämmin kuuntelivat sitä yhä suuremmat väkijoukot. Tällä kannalla
olivat asiat, kun Sbynko kuoli (1411).
Aleksanteri V:nen jälkeinen _Juhana XXIII_ tarvitsi rahoja
puolustaakseen asemaansa Pisan kokouksen erottamaa Rooman paavia
vastaan, joka ei vieläkään ollut vallastaan luopunut. Hän toimitti
suuret anekaupat, ja kauppiaat saapuivat ennen pitkää. Böhmiinkin.
Voimallisesti taisteli Hus saarnatuolista ja kateederista tuota
törkeää väärinkäytöstä vastaan. "Paavin aneet" -- niin hän todisti
-- "eivät ihmisiä hyödytä, elleivät sitä ennen ole kääntyneet
Jumalan puoleen. Kristuksen viisaat papit eivät ehdottomasti sano
katuvaiselle: sinä olet syntivelastasi vapaa, vaan he lisäävät
tämän ehdon: jos kadut syntisi etkä enää tahdo syntiä, tehdä ja
turvaat Jumalan armoon. Ei Rooman paavi eikä kukaan muu pappi ole
oikeutettu pyrkimään maalliseen valtaan ja rikkauteen, sillä Kristus
sanoo: 'kansain kuninkaat vallitsevat heitä, ja joilla valta on
heidän ylitsensä, ne kutsutaan armollisiksi herroiksi. Mutta te
ette niin'. Miksikä ei Rooman paavi pelkää aneristin pystyttämällä
suostua lukemattomien ihmisten kuolemaan, hän kun on tilaisuudessa
lupaamaan sitä suurempaa synninpäästöä, jota useammat ihmiset hän
surmauttaa? Hän ei ole noudattanut Jesuksen esimerkkiä, joka, kun
viholliset hätyyttivät Häntä ja Hänen vapisevaa joukkoansa, lausui:
'jos minua etsitte, niin antakaat näiden mennä', vaikka Hänellä oli
valta ainoalla sanalla lyödä kaikki maahan. Moni oppimaton maallikko
luulee tietämättömyydessään, ettei kukaan saa paavia vastustaa.
Mutta se väite, ettei paavi saata erehtyä, on väärä ja Jumalaa
pilkkaava väite, sillä muutoin olisi hän synnitön, niinkuin Kristus;
joka viisas on, hän kysyy ensin mitä raamattu todistaa ja luottaa
siihen. Kristuksen opetuslapsen tulee hengessä valvoen tutkia paavin
bullia. Jos hän niissä huomaa semmoista, joka sotii Kristuksen
lakia vastaan, niin tulee hänen urhoollisesti seisoen Kristuksen
puolella, bullia vastustaa". Samaan tapaan puhui Hieronymus ja
böhmiläisen herätyksen muut johtavat henkilöt. Kuin mahtava
kevättulva kasvoi uskonpuhdistuksen ystäväin innostunut joukko.
Paavin bulla poltettiin, ja kolmessa kirkossa keskeyttivät huudot:
"sinä valehtelet; semmoista ei ole Hus meille opettanut" anekauppiain
saarnat. Kirkon mahtavat hallitsijat turvautuivat väkivaltaan,
pakottaaksensa kansaa kuuliaisuuteen: kolme nuorta miestä, jotka
olivat vastustusta johtaneet, tuomittiin kuolemaan. 200 ylioppilaan
kera saapui Hus raadin eteen, rukoillen armoa tuomituille. Se oli
turhaa: nuorukaiset mestattiin. Haikein sydämmin saattoi kansa nuo
veriset uhrit Betlehemin-kappeliin, missä ruumiit siunattiin haudan
lepoon.
Taistelun helteessä vahvistui Hus suurta työtänsä jatkamaan. Herra
puhdistamistaan puhdisti hänen uskoansa lihallisen innostuksen
kiivaudesta, johon hän alussa joskus eksyi, jotta hänen silmästään
säteilisi ainoastaan uskonpuhdistajan kirkas, Pyhän Hengen virittämä
valo. Se näkyi, tämä valo, kauas, eivätkä sietäneet totuuden
vastustajat sitä katsella. Roomasta saapui v. 1412 uusi bulla. Se
tuomitsi Husin valtionkiroukseen, säätäen, että tuomio oli juhla- ja
pyhäpäivinä julistettava kaikissa kirkoissa, sekä uhaten pannalla
jokaista maata, kaupunkia, kylää, joka ottaisi kirotun vastaan.
Böhmin kansa uhkasi nostaa kapinan. Sitä estääksensä poistui Hus
kuninkaan pyynnöstä Pragista, kunnes myrsky vähän asettuisi. Mutta
ei hän silti vaiennut. Monesti kaikui hänen valtaava äänensä
maaseudulla, missä hän taivasalla saarnasi Kristusta lukemattomille
väkijoukoille. Pragiin saapui tuon tuostakin uskonpuhdistajan
ystävilleen kirjoittamia kirjeitä. Ne puhuivat valistuneen kristityn,
urhoollisen uskonsankarin jaloa kieltä. Odottaessaan likenevää
myrskyä, lausui hän muun ohessa: "tietäkäät, etten ole pakeneva,
jos kohta minun täytyisikin antaa tämä kurja ruumiini kuolemaan,
sillä minä tiedän, että evankeliumin totuus päivä päivältä yhä
leviää". Samaan aikaan kirjoitti Hus myöskin merkillisimmän kirjansa:
_"Kirkosta"_. Perustuen Vikleffin oppiin, puolustaa hän sitä
käsitystä, että tosi kirkko, johon näkyväinen ja turmeltunut täällä
ajassa on yhdistetty, on Kristuksen ruumis ja valittujen yhdistys.
Jos hän kehittäessään tätä katsantotapaa joskus eksyikin halveksimaan
näkyväistä kirkkoa, sai hän kuitenkin lausutuiksi uskonpuhdistuksen
opin pääpiirteet. Tiedemiehenä hän ei ole saavuttanut Vikleffin
mainetta, mutta saarnaajana on hän vaikuttanut sitä enemmän.
Näiden vaiheiden ohessa alkoi kristikunnassa jälleen
kuulua kehotuksia kirkon edustajille kokoontumaan yleiseen
kirkolliskokoukseen. Se kehotus koski Husiakin, kutsuen häntä koko
kristikunnan, kuullen puolustamaan sitä oppia, jota hän syrjäisessä
Böhmissä oli saarnannut. Rukoillen ja ammentaen viisautta ja voimaa
Jumalan sanan elävästä lähteestä, valmistautui uskonpuhdistaja tuohon
viimmeiseen suureen taisteluun. "Meidän kanssamme" kirjoitti hän
ystävilleen "on totinen Jumala, kaikkivaltias ja vanhurskas auttaja,
joka on vakuuttanut: katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä
maailman loppuun asti".