— Ehehee... hehee... no tunsikkos sitte stä Meenlööskää?
— Vai et, vai et... Meit oli paljon nuoria miähiä kun kävimme sel
luana. Sill oli komia sorvariv-verstas siällä sillan päässä. Ai, siällä
meill oli hauskaa. Ai, ai kuinka hauskaa, ehehee... Niist olis muistoja
niistä päivistä. Siällä me juatiin sev verstaassa ja siilon stä piti
olla tavaraa. Ei se ittekäv, vainaa, vähistä paljom mitänä piitannu.
_Siin_ oli ihana vaimmoihminen! Enkä mnäkäv vallah huanompia miähiä o
koskaan ollu, pulskaks ne aina haukkuvat naisväkikiv, vaikka ma olenkin
synnyntäsokkee.
Ai, ai siin oli vasta ihminen, siinnä vainaassa. Jossei toi
Ulla-pahhuus olis saanum mua niin satimiinsa, niin em maar mnä tässä
nyn näin kulkis halkohakkurina. Olisihham mnä voinup pittää vaikka
semmosta komiata sorvariv verstaata. Mutta sehän siinnä oli, kut tuli
stä piäntä napinaa välliin. Mnä satun nääs sannoon sillon — kuinka
mnä niih hölläsuinen sillon olinkin ja ihan omiks vahinkoikseni —
ku se sen Eekeperin kanssa poijaal laitto, että: kai snä nym mulle
sittet tulekkin, ei susta ennään kukkaan muu hualiskaan. Mutta annas
ollak ku se suuttu, armias jumala... Stä oli sitteh hirvittävä kuulla.
Mnä aattelin: orotammahan, kyllä hän talttuu. Mutta Ulla kur rupes
siinnä sill aikaa väkistev välliin tuppaamaan. Ja aatteles, että
niim mnä sitten nain ton Ulriikan, ittekiv vähä kiukussani. Vaikk'ei
sem Meenlööskän sen pualesta sanottu naimisista koskaan sen enempää
välittänneenkän. Oli vaan sanonu, että: ennen niitä lapsiakir ruakkii
useammankin, kun yhren paham miähen. Se Meenlöösi-vainaa oli olluv
vähän semmonen... Ja siittä kai sille sitte pelko...
Ullasta sano kaikki silloi jo, että: se vanhapiika. Mutta Meenlööskä —
— ei niin, että sen ikkää olis miäshenkilö koskaan eres aatellukkaan...
Ai, ai, niin ihana ihminen se oli, se vainaa. Ja ilonen. Vaikka
vaimmoväki on tavallisestin niin tympeetä. Eritoten semmoset, joilla
vähänkän on stä maallista konua. Rikkauksia, nääs. Mutt ei Meenlööskä
olluk koskaan stä luantoo, vaikka kyllä se muuton oli niin ylpee, ettei
semmosia juur paljon näekkän.
Vai et snä tunteilu stä ihmistä, ehe... hehee... Tiäräks ku se kerran,
kum meit oli taas kymmenkunta nuarta miästä siällä verstaassa, seisahtu
mun etteeni, näppäs sormellaam mua silmäripsiin, noin, ja sano: jos
snäkil, lurjus, näkisit, millainen vaimmoihminen eressäs seisoo. Mutta
kun sull on silmien sijasta vain kolot...
Me oltiin ihan kualla naurusta, tiäräks.
Mnä olen iham monasti ajatellu, että mitäs, jos se noiv vaan tulis
yht'äkkiä karulla vastaan, kum mua toi akkani näin käsikynästä
taluttaa ja me tässä hiukan toisiamme kirroommekin ja mull on kaiken
päätteeks tää sahakräpä ja kirves kainalossani. Vissiin oikeen
häppeen puna poskilleni lentäs, ku se sanos, että: päivää Nuurlunti.
Vaikka ohhan Ullallakin se arvonsa, ohhan se papin tytär. Mnä olen
aina ollu semmonen kunniahhimonen miäs, em mnä olis sentään koskaan
niin ketä vaan nainu... Niin kus sen tiät. Ja sev vuaks ei stä
niir ränsistymistääv viittis vanhoillem morsiammilleen miälellään
näytelläkkän.
Vaikka kualluhhan se on sen pualesta jo aikoja ollu.
Ja kun se oli sentän itte niir rikas. Sill oli kymmeniä suuria
silkkihuivia, joita se ussein näytteli meille. Mullekkin se kerran
nikkas silmää ja sano, että: tästä se sittel laitetaan se häätäkki...
ehehee...
Ja paksuja kultasormuksia oli sillä ja — verstas. Verstas täysien
kalujen kans. Ja niin pulska ja kommee ihminen... Kukas sum miälestäs
meirän Ullaa nyl luulis papin tyttäreks, ku se tommosissa rikkeimmissä
molskivaatteissa saattelee mua halloohhakkuuseen. Ja ku se ruaja viälä
multa sallaa tahtoo käydäv vähä kerjuussakin. Eikä eres tahro antaa
mullen niitä rahoja... Kyllähän mnä itte tosin saah herrasväiltä
kaikellaista, mutta ne antavat sentään ilman pyytämättäkkin, kun
näkevät, mitä mnä milloinkin tarvitten. Ja miäshenkilö, se oliskin nyt
toista, jos se pyytäskin. Mutta mitä vaimmoihmisestä on sitte ennään
jälellä? Ei mittään... Vaikka hiano suku, hiano suku... Ohhan sekin
sentään jottain... Mutta sem mnä tiärän taas vaikka vannookkin, että
Meenlööskä olis yhtä pulska ja kommee tännään kun silloinkin...
Ai, ai kum me pirettiin siällä verstaassa hauskaa.
Se oli niih hiivatin rikas leski. Ja hiano...