Venhe lensi yli laidan. Piet Boje ja kaksi miestä sen jälissä.
Jan Deeken ei katso sinnepäinkään: "Täyteen vastatuuleen, että
selviämme heistä".
Miehistö seisoo tiheässä ryhmässä syrjälaidalla, kokonainen mylläkkä on
siinä märänkirkkaita öljylakkeja ja sadetakkeja, ja kaikki tuijottavat
he tuota heittelehtivää, syöksähtävää venhettä kohden: "Poika, poika!
tuo ei pääty hyvin... Se on mies!... Hirviö ihan!... Vielä käy kaikki
hyvin... Tuolla he ovat! Nyt tulee joku helgolantilainen takakeulan
taa! Ne voivat pikemmin tuoda apua".
"Nyt päistikkaa!... Kirottua!"
"Nähkääs, helgolantilainen heittää köyden... Näetkö?"
"Se pelastaa heidät... Joku on pelastettu!"
"Yksi vaan! Molemmat toiset ovat poissa... hukkuneet."
Jan Deeken ei ollut katsonutkaan sinne. Kun hän kuuli mitä he sanoivat,
komensi hän kuivakiskoisella äänellään: "Itä... etelä... itään", ja
tarkasti suuntaa ja purjeita.
Kun Piet Boje neljännestunnin kuluttua kymmenen helgolantilaisen kanssa
astui Goodemannin kannelle, kohtasi heitä uusi puuska, joka kääri
laivan sinkoilevaan ja harmaaseen pärskeeseen.
Vanhin merimies juoksi Pietin luokse. "Kapteeni on pahoin sairaana,
perämiehet ja neljä miestä vahingoittuneet".
"Onko peräsin kunnossa?"
"On."
"Vuotaako laiva?"
"Ei."
"Tarkastakaa, paljoko vettä ruumassa!"
"Mitä lastina?"
"Puutavaraa: meri vienyt mukanaan."
"Minä, perämies Goodefroolla otan komennon."