IX.

Suuri päivä.

Kaikki nukkuvat; oli hyvä että oli lauantai eilen, minun

kuusikymmenvuotispäivänäni, tuona suurena juhlapäivänä, niin että

liikkeenkin väki saa hieman levätä. Mutta itselläni ei minulla ole

mitään lepoa, ennenkuin olen saanut sanoa sinulle hyvästi, rakas

lukija, ja sen vuoksi olen minä hiipinyt ylös tuntia ennen Hannaa.

Että meillä eilen piti olla päivälliset lapsille ja ystäville, se

nyt oli selvää, ja niin pitkälle olin minäkin mukana. Mutta muuten

minä tietysti en ollut tietävinäni, että odotin jotain erityistä

juhlallisuutta. Koetin olla näkemättä suuria, jo valmiita kukkakoreja,

köynnöksiä nurkissa ja kahta mankelikorillista värillisiä lyhtyjä

puutarhaan ripustettaviksi. Meillä on nyt syyskuu, ja ensimäiseksi kun

tirkistin ulos sänkykamarin ikkunasta, katseli aurinko minua, kauniina

ja kirkkaana. Jöns oli vetänyt ylös liput, sekä kotimaiset että

perulaisen, ja miniäni, maalari, oli jo ulkona ruusupensaiden luona

sakset kädessä.

"Jumala siunatkoon sinua!", sanoi Hanna, mutta hänen silmissään oli

kokonainen pitkä juhlapuhe.

"Tarram, tarram, tarram tam ta!" kajahti alhaalla Rantakadulla,

ja salin ikkunoiden alle asettui Nålköpingin työväenyhdistys

soittokuntineen ja lippuineen. Minä olen istunut johtokunnassa

kuusitoista vuotta ja annoin heille kerran tuhannen kruunua, ja sitte

ovat he saaneet joukon kirjoja lapsilta.

Kaksi soittokappaletta ja korea puhe, niin korea, että jos vieras olisi

sen kuullut, olisi hän vähintäin luullut minua Nålköpingin kuninkaaksi.

Mutta se minä en ole, sillä se kunnia kuuluu tehtailija Grönbergille.

Puheen piti kaupungin parturi, ja se oli hirmuisen ystävällinen ja

vapaamielinen ja sisälsi myöskin koko joukon yleistä äänioikeutta,

sillä työväenyhdistykset ovat aina valtiollisia luonteeltaan, ja

valtiomiehen vikaa tavallisesti on partureissakin.

Minä kiipesin ulos parvekkeelle ja vastasin ylimalkaan seuraavaan

tapaan, jonka ohessa on huomattavaa, että kaikki ihmiset torilla

pysähtyivät ja Isontalon maitopiika ajoi aivan soittokunnan viereen,

pani kädet kupeilleen ja katseli minua kuin olisin ollut jokin

ihme-elävä:

"Ystävät!

"Tiedoin tahdoin te ette minun kanssani kujeile, sen tiedän, mutta

tiedän myöskin etten minä missään suhteessa kestä vertailua sen kuvan

kanssa, joka tässä on esitetty muka minun kuvanani. Kuvan virheellisyys

riippuu varmaankin siitä, että teidän lämpimistä sydämistänne noussut

sumu on saanut peittää kaikki vähemmän kauniit piirteet. Mutta tätä

virhettä en minä mistään hinnasta tahdo korjata vaan pyydän teitä

sydämestäni edelleenkin antamaan tuollaisen sumun nousta.

"Yksi on totta: että minä pidän teistä ja kunnioitan teitä kaikkia,

kaikkia, ja että kukaan ei osaa suuremmassa arvossa pitää kunniallista

työtä kaikilla aloilla. Toisellaiset mielipiteet olisivatkin

kummalliset miehellä, joka on alkanut köyhempänä kuin köyhin teistä.

"Mitä yleiseen äänioikeuteen tulee, niin en minä itse asiassa sitä

voi edistää enkä pidättää. Sen asian hoitavat Jumala, kuningas ja

valtiopäivät, jossa Nålköpingin edustajana on pormestari Trybom. Mutta

nykyisen perustuslain rajojen sisällä olen minä tehnyt kaikki mitä

olen voinut äänioikeusasian hyväksi: kaikilla kirjanpitäjilläni on

äänioikeus ja puotimiehenikin olisivat viime vaalissa kahdeksansadan

kruunun taksotuksen perusteella voineet äänestää, mutta nähkääs, he

eivät tahtoneet.

"Kiitos! Jumala teitä siunatkoon!"

Jo oli yhdistys kääntynyt lähteäkseen, liike torilla saanut tavallisen

kulkunsa ja Isontalon maitopiika, joka nähtävästi suureksi huvikseen

oli ollut tapauksessa mukana lähtenyt pois, kun Albertini, tohtori,

kiipee ulos parvekkeelle, päättäväinen piirre rakkailla kasvoillaan.

Minä oikein huolestuin. Ajatteles jos häneen, joka asuu Tukholmassa,

ovat tarttuneet nuo uudet aatteet ja tuon kauhean "Tukholman penkin"

hirmuinen radikalismi, ja jos hän nyt pitää oikein tuollaisen

vapaamielisen puheen. Ja me, jotka olemme niin hyviä ystäviä Trybomin

kanssa, joka on niin kauhean vanhoillinen!

Jumalan kiitos! Pojan esitys oli sekä isänmaallinen että vanhoillinen.

"Eivätkö parturi Lind ja soittokunta tahdo tehdä hyvin ja tulla ylös

juomaan lasin viiniä kanssamme!" sanoi hän lujalla, kaunissointuisella,

lämpimällä, vakaumusta hehkuvalla äänellä.

Kun minä käännyin ympäri seisoo Jenny siinä joukko laseja

tarjottimella, ja kaikki muutkin ovat tulleet sisään ja Eeva istuu

rullatuolissaan ja katsoo minuun suurilla lempeillä, lämpimillä

silmillään.

Minä menen hänen luokseen, ja kärsivän rakastettumme ja minun

ympärilleni kiertyy seppele ojennettuja käsivarsia, ja raikkaat suut

kuiskaavat korviini siunausta ja kiitollisuutta.

Samassa tulee Johanna palvelijatar, ja sanoo, että etehisessä

on lähetystö "Seitsemän tähden" veljesliitosta, jossa minä olen

rahastonhoitajana.

Niitä oli kuusi kappaletta, tavallisissa oloissa minun tuttavallisia

ystäviäni ja veljiäni, jotka eivät juuri ujostelleet paukuttaa minua

selkään ja sanoa: "Nyt sinä olet tyhmä, vanha Nikke." Mutta nyt

he olivat aivan hirmuisen jäykkiä ja hienoja, kommendöörinnauhat

päällystakkien alla, ja katselivat minua kuin olisin ollut intialainen

epäjumalankuva, tahi kuin olisivat tahtoneet pyytää: "Älä koske meihin

äläkä Jumalan nimessä sano mitään jokapäiväistä, niin että kaikki

juhlallisuutemme menee rikki!"

He heittivät päällystakit pois, asettivat kaulahuivit järjestykseen

ja asettuivat asentoon. Yliseremoniamestari lausui tunnussanan

ja aliseremoniamestari löi sauvallaan lattiaan, jonka jälkeen

puheenjohtaja-mestari, veli Lundström, piti suuren puheen ja

pyysi liiton puolesta saada jättää minulle hopeamaljan, oikean

kilpa-ajopokaalin. Ja kyllä se totta onkin, että minä usein olen ollut

juoksemaisillani hengen kurkustani tuon siunatun "Seitsemän tähden"

takia ja että minä omasta mielestäni juhlatilaisuuksissa istun siellä

narrina miekka vyöllä ja ritaripuvussa, mutta kun minä katselen

minun kilpa-ajopokaaliani on sentään lohduttavaa tietää, ettei sen

saamiseksi ole hevosraukkoja kiusattu. Jos ihminen tahtoo tehdä itsensä

naurettavaksi omalla ruumiillaan on se hänen yksityisasiansa.

Minun vastauksessani puheenjohtaja-mestarin puheeseen ei ollut

ollenkaan mitään valtiollista sisällystä, jonka vuoksi jätän sen

mainitsematta.

Samppanjaa.

Koko aamupäivän oli talo täynnä väkeä, jotka tahtoivat onnitella,

niiden joukossa maaherra ja hänen vapaaherrattarensa, piispa ja

tuomiorovasti; ja sitte tuli päivällinen monine kauniine puheineen.

Kauneimman kaikista piti Albertini papalleen. Se ansaitsisi tulla

painetuksi, mutta sitä ei Albert millään ehdolla tahdo. Minä näin,

kuinka piispa, joka oli nähnyt varsin paljon vaivaa suuresta

ensimäisestä juhlapuheesta, kulki ympäri ja ikäänkuin häpesi vähän,

että Albert oli hänet niin "distanseerannut", kuten polkupyöräilijät

sanovat. Tuleva miniäni, maalari, oli tehnyt pieniä, oikein somia

värssyjä. On hyvin onnellista kun molemmat puolisot noin sopivat

yhteen luonnonlahjojen ja ajatuskannan puolesta. Minä en koskaan ole

kirjottanut yhtään värssyä eikä Hanna hioin.

Jöns luki kaikki sähkösanomat ja niitä oli koko joukko:

"Konsuli Jönsson,

Nålköping.

Onnea kuuskymmenvuotiaalle! Edelleenkin menestystä, onnea ja iloa!

Roslund."

"Tukkukauppias Jönsson,

Nålköping.

Onnea ja iloa,

Rauhaa, tyyntä lepoa

Asunnossa armahassa!

Patruuna Jönssonin muistelmat · 第 15 / 18 题