Suuri päivä.
Kaikki nukkuvat; oli hyvä että oli lauantai eilen, minun
kuusikymmenvuotispäivänäni, tuona suurena juhlapäivänä, niin että
liikkeenkin väki saa hieman levätä. Mutta itselläni ei minulla ole
mitään lepoa, ennenkuin olen saanut sanoa sinulle hyvästi, rakas
lukija, ja sen vuoksi olen minä hiipinyt ylös tuntia ennen Hannaa.
Että meillä eilen piti olla päivälliset lapsille ja ystäville, se
nyt oli selvää, ja niin pitkälle olin minäkin mukana. Mutta muuten
minä tietysti en ollut tietävinäni, että odotin jotain erityistä
juhlallisuutta. Koetin olla näkemättä suuria, jo valmiita kukkakoreja,
köynnöksiä nurkissa ja kahta mankelikorillista värillisiä lyhtyjä
puutarhaan ripustettaviksi. Meillä on nyt syyskuu, ja ensimäiseksi kun
tirkistin ulos sänkykamarin ikkunasta, katseli aurinko minua, kauniina
ja kirkkaana. Jöns oli vetänyt ylös liput, sekä kotimaiset että
perulaisen, ja miniäni, maalari, oli jo ulkona ruusupensaiden luona
sakset kädessä.
"Jumala siunatkoon sinua!", sanoi Hanna, mutta hänen silmissään oli
kokonainen pitkä juhlapuhe.
"Tarram, tarram, tarram tam ta!" kajahti alhaalla Rantakadulla,
ja salin ikkunoiden alle asettui Nålköpingin työväenyhdistys
soittokuntineen ja lippuineen. Minä olen istunut johtokunnassa
kuusitoista vuotta ja annoin heille kerran tuhannen kruunua, ja sitte
ovat he saaneet joukon kirjoja lapsilta.
Kaksi soittokappaletta ja korea puhe, niin korea, että jos vieras olisi
sen kuullut, olisi hän vähintäin luullut minua Nålköpingin kuninkaaksi.
Mutta se minä en ole, sillä se kunnia kuuluu tehtailija Grönbergille.
Puheen piti kaupungin parturi, ja se oli hirmuisen ystävällinen ja
vapaamielinen ja sisälsi myöskin koko joukon yleistä äänioikeutta,
sillä työväenyhdistykset ovat aina valtiollisia luonteeltaan, ja
valtiomiehen vikaa tavallisesti on partureissakin.
Minä kiipesin ulos parvekkeelle ja vastasin ylimalkaan seuraavaan
tapaan, jonka ohessa on huomattavaa, että kaikki ihmiset torilla
pysähtyivät ja Isontalon maitopiika ajoi aivan soittokunnan viereen,
pani kädet kupeilleen ja katseli minua kuin olisin ollut jokin
ihme-elävä:
"Ystävät!
"Tiedoin tahdoin te ette minun kanssani kujeile, sen tiedän, mutta
tiedän myöskin etten minä missään suhteessa kestä vertailua sen kuvan
kanssa, joka tässä on esitetty muka minun kuvanani. Kuvan virheellisyys
riippuu varmaankin siitä, että teidän lämpimistä sydämistänne noussut
sumu on saanut peittää kaikki vähemmän kauniit piirteet. Mutta tätä
virhettä en minä mistään hinnasta tahdo korjata vaan pyydän teitä
sydämestäni edelleenkin antamaan tuollaisen sumun nousta.
"Yksi on totta: että minä pidän teistä ja kunnioitan teitä kaikkia,
kaikkia, ja että kukaan ei osaa suuremmassa arvossa pitää kunniallista
työtä kaikilla aloilla. Toisellaiset mielipiteet olisivatkin
kummalliset miehellä, joka on alkanut köyhempänä kuin köyhin teistä.
"Mitä yleiseen äänioikeuteen tulee, niin en minä itse asiassa sitä
voi edistää enkä pidättää. Sen asian hoitavat Jumala, kuningas ja
valtiopäivät, jossa Nålköpingin edustajana on pormestari Trybom. Mutta
nykyisen perustuslain rajojen sisällä olen minä tehnyt kaikki mitä
olen voinut äänioikeusasian hyväksi: kaikilla kirjanpitäjilläni on
äänioikeus ja puotimiehenikin olisivat viime vaalissa kahdeksansadan
kruunun taksotuksen perusteella voineet äänestää, mutta nähkääs, he
eivät tahtoneet.
"Kiitos! Jumala teitä siunatkoon!"
Jo oli yhdistys kääntynyt lähteäkseen, liike torilla saanut tavallisen
kulkunsa ja Isontalon maitopiika, joka nähtävästi suureksi huvikseen
oli ollut tapauksessa mukana lähtenyt pois, kun Albertini, tohtori,
kiipee ulos parvekkeelle, päättäväinen piirre rakkailla kasvoillaan.
Minä oikein huolestuin. Ajatteles jos häneen, joka asuu Tukholmassa,
ovat tarttuneet nuo uudet aatteet ja tuon kauhean "Tukholman penkin"
hirmuinen radikalismi, ja jos hän nyt pitää oikein tuollaisen
vapaamielisen puheen. Ja me, jotka olemme niin hyviä ystäviä Trybomin
kanssa, joka on niin kauhean vanhoillinen!
Jumalan kiitos! Pojan esitys oli sekä isänmaallinen että vanhoillinen.
"Eivätkö parturi Lind ja soittokunta tahdo tehdä hyvin ja tulla ylös
juomaan lasin viiniä kanssamme!" sanoi hän lujalla, kaunissointuisella,
lämpimällä, vakaumusta hehkuvalla äänellä.
Kun minä käännyin ympäri seisoo Jenny siinä joukko laseja
tarjottimella, ja kaikki muutkin ovat tulleet sisään ja Eeva istuu
rullatuolissaan ja katsoo minuun suurilla lempeillä, lämpimillä
silmillään.
Minä menen hänen luokseen, ja kärsivän rakastettumme ja minun
ympärilleni kiertyy seppele ojennettuja käsivarsia, ja raikkaat suut
kuiskaavat korviini siunausta ja kiitollisuutta.
Samassa tulee Johanna palvelijatar, ja sanoo, että etehisessä
on lähetystö "Seitsemän tähden" veljesliitosta, jossa minä olen
rahastonhoitajana.
Niitä oli kuusi kappaletta, tavallisissa oloissa minun tuttavallisia
ystäviäni ja veljiäni, jotka eivät juuri ujostelleet paukuttaa minua
selkään ja sanoa: "Nyt sinä olet tyhmä, vanha Nikke." Mutta nyt
he olivat aivan hirmuisen jäykkiä ja hienoja, kommendöörinnauhat
päällystakkien alla, ja katselivat minua kuin olisin ollut intialainen
epäjumalankuva, tahi kuin olisivat tahtoneet pyytää: "Älä koske meihin
äläkä Jumalan nimessä sano mitään jokapäiväistä, niin että kaikki
juhlallisuutemme menee rikki!"
He heittivät päällystakit pois, asettivat kaulahuivit järjestykseen
ja asettuivat asentoon. Yliseremoniamestari lausui tunnussanan
ja aliseremoniamestari löi sauvallaan lattiaan, jonka jälkeen
puheenjohtaja-mestari, veli Lundström, piti suuren puheen ja
pyysi liiton puolesta saada jättää minulle hopeamaljan, oikean
kilpa-ajopokaalin. Ja kyllä se totta onkin, että minä usein olen ollut
juoksemaisillani hengen kurkustani tuon siunatun "Seitsemän tähden"
takia ja että minä omasta mielestäni juhlatilaisuuksissa istun siellä
narrina miekka vyöllä ja ritaripuvussa, mutta kun minä katselen
minun kilpa-ajopokaaliani on sentään lohduttavaa tietää, ettei sen
saamiseksi ole hevosraukkoja kiusattu. Jos ihminen tahtoo tehdä itsensä
naurettavaksi omalla ruumiillaan on se hänen yksityisasiansa.
Minun vastauksessani puheenjohtaja-mestarin puheeseen ei ollut
ollenkaan mitään valtiollista sisällystä, jonka vuoksi jätän sen
mainitsematta.
Samppanjaa.
Koko aamupäivän oli talo täynnä väkeä, jotka tahtoivat onnitella,
niiden joukossa maaherra ja hänen vapaaherrattarensa, piispa ja
tuomiorovasti; ja sitte tuli päivällinen monine kauniine puheineen.
Kauneimman kaikista piti Albertini papalleen. Se ansaitsisi tulla
painetuksi, mutta sitä ei Albert millään ehdolla tahdo. Minä näin,
kuinka piispa, joka oli nähnyt varsin paljon vaivaa suuresta
ensimäisestä juhlapuheesta, kulki ympäri ja ikäänkuin häpesi vähän,
että Albert oli hänet niin "distanseerannut", kuten polkupyöräilijät
sanovat. Tuleva miniäni, maalari, oli tehnyt pieniä, oikein somia
värssyjä. On hyvin onnellista kun molemmat puolisot noin sopivat
yhteen luonnonlahjojen ja ajatuskannan puolesta. Minä en koskaan ole
kirjottanut yhtään värssyä eikä Hanna hioin.
Jöns luki kaikki sähkösanomat ja niitä oli koko joukko:
"Konsuli Jönsson,
Nålköping.
Onnea kuuskymmenvuotiaalle! Edelleenkin menestystä, onnea ja iloa!
Roslund."
"Tukkukauppias Jönsson,
Nålköping.
Onnea ja iloa,
Rauhaa, tyyntä lepoa
Asunnossa armahassa!