Miinat.
Vedenalainen miina on merissodan kauhein ja kavalin ase, sen rinnalla
yksin tuhoa tuottava, nuolen nopeudella lentävä torpeedokin on
tavallaan rehellisempi. Sillä torpeedon laskee näkyvä alus, jolta
uhattu sotalaiva voi puolustautua väkevillä tykeillään, eikä sellaisia
toki ammuta aseettomia aluksia vastaan muutoin kuin kaapparisodassa,
jolloin miehistölle annetaan aikaa laskeutua veneisiin. Mutta miina
makaa vedenpinnan alla liikkumattomana, järjettömänä hävityskappaleena,
joka iskee kappaleiksi yhtä hyvin sen yli kulkevan rauhallisen
kauppahaahden kuin sotalaivankin.
Miinan muodostaa pehmeästä teräspellistä tehty lieriö tai keila, joka
on täytetty pumpuliruudilla. Tämä on salpietarissa ja rikkihapossa
liuotettua puuvillalangan nöhtää, s.o. selluloosaa, ja on kosteassa
tilassa vaaratonta, palaa sytytettäessä hitaasti väkevällä liekillä,
mutta äkillisestä iskusta tahi nallihatulla sytytettäessä räjähtää
ankaralla voimalla. Miinoissa ja torpeedoissa sitä vaarattoman
latauksen ja käsittelyn vuoksi käytetäänkin märkänä. Miinoja käytetään
suojelemassa sataman suuta tai laivaväylää vihollisilta aluksilta. Ne
ovat joko irtonaisia, jolloin syttyvät vähimmästäkin vieraan esineen
kosketuksesta, tahi kiintonaisia, s.o. ankkuroituja, jolloin sen
räjähdyttää vedenpinnalla uiskenteleva sytytin tahi laukaistaan se
rannalla sijaitsevasta vartiohuoneesta.
Miinoja asettavat asemilleen erityiset alukset, miinanlaskijat,
perässään olevasta aukosta. Kansainvälinen sopimus oikeastaan on, ettei
niitä saisi laskea kolmea meripeninkulmaa (lähes 6 km.) kauvemmaksi
rannasta; mutta irtonaisen tahi myrskyn pohja-ankkurista irroittaman
miinan matkoja ei kukaan voi tietää, eivätkä hätäytyneet puolustajat
valitettavasti aina välitäkään tuosta sopimuksesta. Hyökkääjä
puolestaan pyydystää niitä tarkoitukseen vuokratuilla kevyillä ja
matalassa kulkevilla kalastaja-aluksilla tahi pienillä höyry- tai
moottoripursilla, "trallaajoilla", tahi ampumalla niitä kaukaa
kivääreillä.
Hävitys ja kuolema Port Arthurin edustalla.
Kamalimmat kokemukset miinasodasta on tähän saakka saatu Port
Arthurin merenpuoleisesta piirityksestä. Venäläiset olivat tietysti
miinoittaneet linnoituksen sataman suun tiheästi kylvämillään
miinoilla, mutta niihin olivat japanilaisten sotalaivat liian
varovaiset käymään. Päinvastoin tahtoi heidän taitava amiraalinsa Togo
houkutella Venäjän laivaston, joka kauvan aikaa oli — menetettyään
aikaisemmin uusimmat ja taistelukuntoisimmat panssarilaivoistaan —
huolellisesti pysytellyt sisäsatamassa miinavyöhykkeen ja linnoituksen
järeiden tykkien turvissa, ulos merelle tuhotakseen sen omiin
miinoihinsa. Tilaisuus siihen vihdoin tulikin, kun venäläinen laivasto
sai v. 1912 alussa uuden komentajan, urhean amiraali Makaroffin, josta
tiedettiin, ettei hän rakastanut sopessa kykkimistä vaan julkitaistelua.
Kavala suunnitelma.
Huhtik. 11 p. mainittuna vuonna alotti amiraali Togo "kahdeksannen
hyökkäyksensä meren puolelta Port Arthuria vastaan". Seuraavana
yönä kulki hänen laivastonsa miinanlaskijaosasto aivankuin hiipien
pimitetyin valoin ja säkenensammuttajin kylvämään japanilaisia miinoja
venäläisten miinavyöhykkeen ulkopuolelle. Aivan sen kintereillä seurasi
laivaston "viekoitteluosasto", 2 ensiluokkaista ja 4 toisluokkaista
risteilijää, suojatakseen miinanlaskijoita sekä houkutellakseen
mahdollisesti vaanivan vastustajan hyökkäämään ulos aavalle merelle ja
sitten käymään vastalaskettuihin miinoihin. Ja jos vihollisen kumminkin
onnistuisi läpäistä ehjänä vaarallinen vyöhyke, seurasi perässä
Togon päälaivaston kuusi jykevää panssarilaivaa, niiden joukossa
amiraalilaiva Mikasa, jonka komentosillan Togo viime kuukausien aikana
oli jättänyt vain moniaiksi minuuteiksi, sekä uusimallinen _Hatsuse_.
Loppuhännän muodosti vihdoin kuusi ensiluokkaista panssariristeilijää,
joiden tehtävänä oli tavoittaa ja tuhota vihollisen viimeisinä
säilyvät, pakoonpyrkivät alukset. Siis mitä pirullisin ja tuhoa
lupaavin taistelusuunnitehna.
Keskiyön aikaan 12 p:n yönä heräsivät onnettoman Port Arthurin asukkaat
jo ylen tutuksi tulleeseen järeiden tykkien jylinään, joka tiesi
kertoa heille, että linnoituksen valonheittäjät olivat taas keksineet
uusia yöllisiä hyökkääjiä meren puolelta, joita pommitettiin. Niiden
valossa nähtiinkin tusinan verran japanilaisia torpeedoveneitä ja
torpeedonhävittäjiä lähestyvän mereltä, keskessään isompi alus, joka
liikkui eteenpäin jossakin erityisessä tarkoituksessa, vaikkei tuota
tarkoitusta yöllisessä hämmingissä osattu keksiä. Isompi alus oli
Japanin laivaston uusin lisä, miinankylväjä _Koryo Mani_. Japanilaiset
olivat aikaisemmin pitäneet visusti silmällä, mitä suuntaa venäläiset
laivat olivat kulkeneet mereltä sisäsatamaan, ja merkinneet sen reitin
karttoihinsa, niin että uusi kuolemankylväjä tiesi tarkoin seurata sitä
ja välttää venäläiset miinat.
Karhu houkutellaan pesästään.
Miinalaivoja suojaava risteilijäosasto saikin — niinkuin ampiaisparvi
pörinällään houkuttelee karhun ulos pesästä — Togon juonen käymään
toteen. Kun eräs venäläinen torpeedonhävittäjä oli rientänyt ulos
satamasta katsomaan mitä oli tulossa, joutui se kohta noiden
risteilijäin uhriksi. Silloin venäläinen risteilijä _Bajan_, joka oli
heti perässä kiitänyt merelle, äkkäsi ne ja päätti uljaasti käydä yksin
taisteluun niiden kanssa.
Mutta sen liikkeet oli huomattu satamasta, vaikka hämärästi, ja
amiraali Makaroff lähti melkein koko jälellä olevalla laivastollaan
tapaamaan vihollista. _Bajan'ille_ annettiin merkki kääntyä takaisin
ja yhtyä muuhun laivastoon. Tämä käsitti panssarilaivat _Pobjeda’n_
ja sitä pienemmät mutta järeämmin aseistetut _Petropavlovsk'in_ ja
_Poltava_'n sekä uudet panssariristeilijät _Novik'in, Diana'an
ja Askold'in_. Nopein alus ja risteilijäksi erittäin järeätykkinen
oli äskeinen _Bajan_, joka kehitti 22 solmuvälin vauhdin. Makaroff,
joka alituisesti vaihteli amiraalilaivaa, oli tällä kertaa valinnut
_Petropavlovsk'in_ lippulaivakseen, ja hänellä oli seurassaan,
paitsi laivan päällikköä kapteeni Jakovleffia, suuriruhtinas
Kirill Vladimirovitsh ja mainio venäläinen taistelumaalari Vasilij
Verestshagin, 62-vuotias vanhus, joka vasta pari päivää sitten oli
saapunut Port Arthuriin saamaan uusiin tauluihin aiheita merisodasta.
Miehistöä oli laivassa 700 miestä.
Urhea amiraali oli täynnä luottamusta. Kaikki hänen edeltäjänsä
yritykset kurittaa merenpuoleista piirittäjää olivat saaneet surkean
lopun, ja Venäjän parhaat ja uusimmat taistelulaivat _Peresvjet,
Sesarevitsh ja Retvisan_ olivat tuhoutuneet; mutta nyt näytti siltä,
kuin joutuisi hän tekemisiin heikon risteilijäosaston kanssa, josta
hänen olisi helppo suoriutua. Edellisenä iltana hän oli sähköttänyt
hallitsijalleen, että hänellä oli hyvä toivo rangaista ylimielistä
vihollista.
Juoni kehittyy.
Viekoitteluosasto teki tehtävänsä suunnitelman mukaisesti. Kun Venäjän
laivasto täydellä höyryllä puoli 11 tienoissa kiitää esiin satamasta,
ollen vielä kauvan aikaa Kultaisen kukkulan patterien suojan alaisena,
peräytyvät japanilaiset risteilijät muka vallan säikähtyneinä sen
odottamattomasta ilmestymisestä ulos avoimelle merelle — jolle _Koryo
Mani_ oli juuri saanut kylväneeksi kuolemanviljansa. Mutta tällöin
alkoi merellä nousta sumu, peittäen vainotun ja vainoojan verhoonsa ja
kaihtaen niitä selvästi näkemästä toisiaan. Vaikka amiraali Togo oli
saanut väijytysristeilijöiltä kipinäsähkösanomalla tiedon niiden toimen
onnistumisesta, voi toivottu saalis ehkä sumussa sittekin välttyä
häneltä. Sen vuoksi hän järjesti päälaivastonsa kahteen kolonnaan,
vedätti taisteluliput mastoihin ja lähti kiitämään täyttä vauhtia
vihollista vastaanottamaan.
Silloinpa kiusallinen sumu taas odottamatta hajosi. Amiraali Makaroff
näkee taivaanrannalla lähestyvän ylivoimaisen vastustajan ja älyää
hänen varalleen punotun juonen — vaikkapa ei sen koko kaameassa
täydellisyydessä. Hän kohottaa mastoon peräytymismerkin ja kääntää
laivastonsa äkisti kotimatkalle.
Miinan työ.
Venäjän laivasto muodostuu suoran viivan muotoiseksi linjaksi,
pyrkien takaisin satamaan, panssarilaivat etunenässä, etummaisena
_Petropavlovsk_, jonka mastot ovat täynnä merkkilippuja, jotta
kauvempana merellä kiertelevät vartiotorpeedoveneetkin tietäisivät
vetäytyä sataman turvaan. Päällikkölaiva on ennättänyt vajaan parin
kilometrin päähän satamasta; amiraali Makaroff seisoo komentosillalla
puhellen laivan kapteenin Jakovleffin, suuriruhtinas Kirillin ja tämän
ajutantin kanssa.
Silloin tapahtuu kauhea räjähdys, ja seuraavassa tuokiossa toinen.
_Petropavlovsk_ on käynyt _Koryo Marun_ miinaan! Suunnattomia repeämiä
näkyy suuren sotalaivan kupeissa, vesi syöksyy sen sisään, liekit
leimahtelevat joka taholla korkealle, alus kallistuu raskaasti
oikealle kyljelleen, keula painuu veden alle, ja uskomattoman lyhyessä
ajassa — parissa minuutissa, kertovat silminnäkijät — vaipuu muhkea
päällikköalus, uljas amiraali Makaroff ja seitsensatainen miehistö
merenpohjaan. Petropavlovskia ei ollut enää!
Vain jokunen harva, m.m. mainittu suuriruhtinas, pelastuivat kuin
ihmeen kautta uppoamisen aikaansaamasta hirmuisesta pyörteestä.
Verestshagin, joka enimpien upseerien kera istui alhaalla ruokasalissa
aamiaisella, hukkui näiden mukana.
Tuo kauhea onnettomuus katkaisi lopullisesti selkärangan Port
Arthurin merenpuoliselta puolustukselta; vielä suurempi vahinko kuin
_Petropavlovsk’in_ häviö oli Venäjälle urhean ja kykenevän amiraali
Makaroffin menetys. Mutta sittekin huomasivat japanilaiset turhaksi
piirittää linnoitusta meren puolelta, vaikka sen laivasto oli
nujerrettu; Port Arthurin vahvat patterit riittivät yksinkin pitämään
vihollista kunnioittavan välimatkan päässä. Vasta kenraali Nogi kykeni
vuosikautisen maanpuoleisen piirityksen jälkeen valloittamaan sen.
Mutta _Petropavlovsk_ tuli kostetuksi. Jonkun aikaa myöhemmin kävi
eräs äskeiseen taisteluun osaa ottaneita panssarialuksia, _Hatsuse_,
joka oli Japanin laivaston parhaita, vuorostansa kauvas merelle
ajautuneeseen venäläiseen miinaan ja upposi sekin enimpine miehineen.