XVII

Loppu.

Lähes puoli vuotta oli kulunut edellämainitusta tapauksesta.

Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan ies painoi yhäti Suomea. Kurjuutta nähtiin

kaikkialla. Taudit ja nälänhätä olivat sodan kauheita liittolaisia:

ihmiskunnan kolme vitsausta vaikutti tavallisuuden mukaan yhdessä. Nyt

oli kevät luonnossa, mutta talvi oli ihmisten sydämissä.

Oli kaunis aamu toukokuun lopulla. Lintujen riemulaulut kajahtivat

ylt'ympäri; sinitaivaalta paistoi lämmittävä aurinko. Mutta ihminen

liikkui alakuloisena tämän ilon keskellä. Harvassa kuului kyntäjän tai

kylväjän laulu, sillä harvalla oli kylvämistä, ja jolla olikin, se

epäili panna siementä maahan, koska ei tiennyt, saisiko _hän_ sadon

korjata.

Tahdomme nyt lukijan johtaa muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan

poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen Jumalan avulla saavansa siitä

hedelmänkin pitää.

Tuolla pellolla astuu vakka kädessä kumaraisena mies. Hän on nyt saran

kylvänyt ja menee tuonne metsän rinteeseen täyttämään vakkansa sekä

virvoittamaan itseään raittiilla juomalla, jonka on juuri tuonut talon

kellarista nuorenpuoleinen nainen.

"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuudentoivomme maan poveen.

Uskokaamme, ettei Luoja meitä eikä maatamme -- tätä kallista isiemme

maata -- liian ankarasti rankaise, vaan armossa kääntää kasvonsa

puoleemme." Näin sanoen katsoi Juhana -- joksi lukija kylväjän arvannee

-- lempeästi Elsaan, joka nyt oli kolme kuukautta ollut hänen vaimonsa.

"Me olemme vaarassa tottuneet luottamaan Herraan", lausui Elsa, "ja se

luottamus ei ole meitä koskaan pettänyt".

Lauhkea ahava suhahti kuusien latvoissa ja ikäänkuin vahvisti Elsan

sanat.

Nuori vaimo käänsi sattumalta silmänsä vakan laitaan. Huokaus nousi

silloin hänen rinnastaan. Juhana kysyi syytä. Elsa viittasi vakan

laitaan, jossa näkyivät kirjaimet S. N.

"Älä, armaani, tästä huoli", lausui Elsa, joka pelkäsi, että se muisto

saattaisi Juhanan pahalle tuulelle.

Juhanan muoto tosin aluksi synkistyikin, mutta kohta hän malttoi

mielensä ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki herättää, ja

surkuteltavan. Mutta minä, jolle Luoja soi näin suuren onnen kovien

vastoinkäymisten jälestä, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi."

"Olemmehan tosiaankin onnelliset", sanoi Elsa hiljaa. "Vaikka

veljenikään ei liittoamme siunaa, olen tyytyväinen."

"Jos ei hän olisi tullut sairaaksi ja joutunut haudan partaalle, ei hän

suinkaan olisi yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "On kuitenkin

rumasti tehty, että pelastuttuaan koettaa peräytyä siitä, minkä vaaran

hetkenä on luvannut."

Juhana nousi ja aikoi lähteä toista sarkaa kyntämään, kun samassa

palvelustyttö tuli juosten sanomaan, että kartanolle oli saapunut

vieraita -- vanha mies ja vaimo -- jotka heti tahtoivat nähdä Juhanan.

Tämä -- puoleksi närkästyen, puoleksi kummastuen siitä, ettei hänen

vaimoaan haluttu nähdä -- lähti astumaan taloon. "Enpä tiedä,

ansaitsevatko nuo sinua nähdäkään, ne höperöt", lausui Juhana Elsalle;

"mutta tulehan kuitenkin tuokion kuluttua jälestä. -- Olisikohan heillä

jotakin sellaista sanottavaa, mikä voisi surettaa Elsaa", ajatteli hän

itsekseen.

Pihalla seisoi vanha, arvokkaan näköinen mies. Vähän matkaa hänestä

seisoi myöskin elähtänyt vaimoihminen.

"No, totta maar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäisi vanhus, nähdessään

Juhanan.

"Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä

suora ja reipas kuin ennenkin."

"Ja sinä sama oiva poika kuin ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha

Jaakko. "Sinä _kunnon_ poika!"

Vanhus sulki Juhanan rintaansa vasten. Kyynel kiilsi hänen silmässään,

ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä

ole meillä ollut -- ei, peto vieköön!"

Vanhus polki puujalalla tantereeseen, jotta tömähti.

Nyt saapui Elsa kartanolle.

"Tässä on vaimoni; tuossa ovat setä Jaakko ja täti Matleena, joista olen

sinulle niin usein puhunut."

Vanha Nevalainen tuijotti suopeannäköiseen Elsaan, ja hänen

ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan,

muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit

sinä Matleena tyttönä -- no no -- ainakin yhtä kaunis -- hm -- se on

tietty!"

Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin

sisälle, missä nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään

taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko

tuskin hennoi silmiään kääntää viehättävästä emännästä, ja

Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingissä, joka sivumennen sanoen oli

tavannut toisen mielitietyn, ei voinut lähestulkoonkaan Elsalle vertoja

vetää.

Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa,

ja nuoren sekä vanhan pariskunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan

Jaakon lämpömäärä kohosi vähitellen korkeimpiin asteviivoihin. Hän

innostui puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä

tapauksista "ennen vanhaan".

Vain yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta.

Vanha Matleena sattui kysymään, oliko Sipon surmaajasta selkoa saatu.

"Ole ääneti hänestä, joka petti isänmaansa", huusi Jaakko. "Olkoon hänen

nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu."

"Jätä kosto Herralle", sanoi Matleena.

"Tuli ja leimaus", ärjäisi Jaakko, "ei isänmaansa kavaltajasta ansaitse

puhua. Hän on tuomionsa saanut. Niin -- älä keskeytä minua, Matleena --

Sipo oli ennen mies, mutta hän ei koetuksen aikana kestänyt, vaan

lankesi. Mutta tuossa istuu poika, joka osaa pitää arvossa isänmaatansa.

Sinä _kunnon_ poika!"

Juhana huomasi, että hänen isästään ei ollut hyvä nostaa kysymystä

vanhan Jaakon läsnäollessa, hänellä kun oli oma ajatuksensa asiasta,

jota ajatusta ei yksikään ihminen olisi voinut häivyttää tai edes

lieventää; niinpä hän johti puheen toiselle tolalle, ja kohta oli vanha

Jaakko taas sama herttainen, hyväntahtoinen mies kuin tavallisesti.

Näin kului rattoisasti tämä päivä ja seuraavakin, jotka vanha Jaakko

vaimoineen vietti veljensä pojan luona. Suurella kaipauksella erosivat

vanhat ja nuoret, säilyttäen toisistaan muiston suloisen ja kauniin kuin

ihana kevätpäivä.

* * * * *

Rahvaan vehkeet Affleckia vastaan raukesivat tällä kertaa. Paria vuotta

myöhemmin rupesivat pielisläiset vastustamaan Affleckia. Näitä

kukistaakseen ja veronmaksuun pakoittaakseen oli Affleck kreivi

Nierothilta pyytänyt ja saanut sata ratsumiestä. Kun venäläiset kuulivat

tämän, pelkäsivät he näiden ratsasten hyökkäävän Pielisistä rajan yli ja

lähettivät rajaa suojelemaan kolmesataa rakuunaa ja satakuusikymmentä

kasakkaa. Mutta kenraalimajuri Lybecker, "Ison vihan Klingspor",

Nierothin seuraaja päällikkyydessä, kutsui nuo sata ratsumiestä pois.

Seutu joutui täten turvattomaksi. Venäjän sotaväki tuli nyt rajan yli,

yhtyi pielisläisiin, ja yhdessä nyt lähdettiin Kajaaniin, jossa oli

työnä kostaa noista ryöstetyistä sarkatukoista. Maaliskuussa 1712

tapahtui paljon julmuuksia Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa.

Turunkorvan talo Sotkamossa, jossa Affleck asui, rosvottiin ja

poltettiin; Affleckin puoliso, seitsemän lasta ja seitsemän palvelijaa

vietiin vankeuteen Venäjälle, mistä eivät koskaan palanneet. Sanotaanpa,

ettei Affleck huolinut maksaa heidän vapauttamisensa lunnaita.

Simo Affleckin loppu oli surullinen. Hän ampui itsensä Pielisissä

toukok. 9 p. 1724.

Arnkijl Sarkasodan aikana menetti vähäisen omaisuutensa, kaikki kirjansa

ja paljon kantamia verorahoja sekä sai itsekin kärsiä suurta kiristystä

ja kovuutta, pelastuen vain vähissä hengin ja aivan alastomana.

Jessenhaus tuli Sarkasodan aikana varsin mainittavaksi. Hänet lähetti

kahden sotamiehen kanssa tulliveronkantaja Juho Hoffrén, Jessenhausin

appi, ottamaan takavarikkoon nuo 4300 kyynärää Venäjän puolelta tuotua

sarkaa, joista vero jo kerran oli maksettu. Tämä teko aiheutti koko

Sarkasodan.

Sisällys.

Siv.

I. Vanhan sepän luona....................5

II. Rovasti..............................13

III. Ryöstö...............................23

IV. Rovasti jatkaa tointaan......... ....31

V. Elsa.................................39

VI. Isä ja poika.........................46

VII. Hovilassa............................54

VIII. Matkalla Käkisalmeen.................60

IX. Jalomielisyyden kilpailu.............67

X. Epäsopua yhteistoiminnassa...........75

XI. Yöllinen taistelu....................83

XII. Veli ja sisar........................91

XIII. Mitä Horman Malla Sipolta vaati......97

XIV. Juhlapuoliset Hovilassa.............102

XV. Simo Affleck........................111

XVI. Sipo Nevalainen.....................118

XVII. Loppu...............................122

Nurmeksen kapina: Historiallinen kertomus Itä-Suomesta · 第 15 / 15 题