Yöllinen taistelu.
Hovilan tilan isommassa päärakennuksessa asuivat majurin läheisimmät
uskotut, pienempi oli varattu palvelusväelle ja niille monille, jotka
Jessenhaus oli pitäjältä koonnut majurin omaisuutta varjelemaan. Tähän
aikaan oli Hovilassa, paitsi Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi
veronkantokirjuria, muuan suutari ja kuusi renkiä. Hovilan varsinaisena
suojelusväkenä oli siis kaksitoista henkeä sekä lisäksi kymmenen
talonpoikaa, jotka Jessenhaus oli sinne nykyisin haalinut.
Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asuivat pienemmässä rakennuksessa,
joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet miltei yhdistivät toisiinsa
rakennusten päät, jättäen väliin vain pienoiset solat.
Hyökkääjistä piti viidentoista rynnätä kumpaiseenkin rakennukseen, mutta
kuitenkin olivat useammat kääntyneet isompaa rakennusta kohti. Oltiin
juuri valmiit rynnäkköön, kun odottamaton tapaus pidätti talonpoikain
askeleet. Kujan suusta kuului pyssynlaukaus. Kamalalta se kajahti
sydänyön hiljaisuudessa.
"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on
ehditty, ja nytkö tulisi este!"
"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin
hovilaisille", sanoi Turuinen.
"Me olemme hukassa, jos kahden tulen väliin joudumme", lausui
herkkämielinen Karjalainen.
"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaa te muut Affleckin joukkoa, kyllä
minä hänet itsensä hoidan." Näin sanoen hän otti povestaan kuvastimen ja
vakuutti: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli,
kunnes minä hänet pelastan vaivasta. Hän lupaa hädässään tehdä mitä
tahdon."
"Hst", varoitti Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä."
"Lempo heidät vieköön!" tuskastui Nevalainen. "Katsokaa! Hovilassa
herättiin pamauksesta. Ikkunaan ilmestyi juuri valkea."
"Nopeus on nyt tarpeeseen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa vaikka itse
paholainen liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti;
tulkoon perästä mitä tulee."
"Niin minäkin aattelen", yhtyi Turuinen.
"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" epäröi Karjalainen.
"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen.
Kujansuusta ei enää kuulunut mitään.
"Parasta on, että joku meistä käväisee katsomassa, mitä tuolla kujan
suussa on", esitti Nevalainen. "Sitten ollaan ainakin selvillä."
"Käy sinä, Nevalainen, katsomassa", älysi Yrjö Sormuinen heti ehdottaa.
"Minua tarvitaan täällä, jotta miehet eivät joudu päättömiksi", vastasi
Sipo.
Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui
muutamalle, joka näytti olevan joutilaampi tässä joukossa: "Juokse
kujansuuhun ja ota selko, keitä siellä on. Tuo heti vastaus Hovilaan. Me
ryntäämme kuitenkin heti. Aika on kallis."
Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat portin ja hyökkäsivät kahdessa
parvessa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon rakennukseen Sipo
Nevalainen. Mutta sen joukon, joka häntä aikoi seurata, esti Yrjö
Sormuinen menemästä eteenpäin.
"Pysähtykää!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleckin olevan."
Miehet tottelivat varoitusta, joten Sipo joutui yksin menemään sisälle.
Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomuksena oli johtaa
Nevalainen hengenvaaraan, ja se onnistui.
"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen hyökkäävän sisälle.
"Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään.
Aikomus lie varmaan hyvää huomenta tulla toivottamaan, mutta ajasta on
sinulla, veikkonen, ollut huono tieto, mikä ei olekaan kumma, koska
talonpojat ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja."
Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt Björnin kerällä Nevalaisen
kimppuun. Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja
kolahutti heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa
ja sivalsi tätä pitkällä mittapuulla takaraivoon, jotta Sipo päästi
saaliinsa ja vaipui tainnuksissa lattialle.
"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Siinä on nyt
talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille on kostoa vannonut, on
itse joutunut koston omaksi."
"Jumala varjelkoon talonpoikia!" ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä.
Tekisipä mieleni nylkeä tuo sydämikkö, joka tuossa viruu kellellään!"
Tämä leikillä lausuttu aikomus ei olisi voinut toteutua, sillä ovi
avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään.
"Missä Nevalainen?" huusivat he.
Ovesta virtaava vilpas tuulenhenki virvoitti Sipoa niin että hän heräsi
tainnoksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta ovesta
sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä oven
edessä.
"Lyökää ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystyyn ja astui
joukon etupäähän.
Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, kuului rasaus, ja ovi oli samassa
neljänä palasena.
Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valoa.
Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan.
"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei ole muuta ovea kuin tämä."
Noita astui nopein askelin sisään.
"Tuletpa kuin kutsuttu", sanoi Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäsi. Sano,
mihin tästä huoneesta pääsee, paitsi tuosta ovesta pirttiin."
Noita astui askeleen taaksepäin, kääntyi seinään ja painoi sormellaan
pientä nastaa, joka oli lähellä lattiaa. Salaovi aukesi.
Oven takana näyttivät kiertoportaat nousevan ullakolle.
Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita
riensi perässä. Ullakolle tultua alettiin varovasti astua eteenpäin. Kun
oli jonkun matkaa edetty, tultiin väliseinän luo, josta ovi johti
toiseen ullakon osastoon. Ympärilleen tähystäen eteni Nevalainen
kumppaneineen kynnyksen yli. Noita seurasi heitä, mutta äkkiä tunsi hän
kaksi kättä kurkussaan puristamassa. Kohtuullinen elämä oli säilyttänyt
Mallan hyvissä voimissa vielä vanhempanakin, ja hän ei ollut
halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat käsivartensa ja rupesi
kynsimään vastustajansa naamaa niin terhakasti, että toinen ratkesi
kiljumaan ja kiroilemaan.
Himmeä lyhty valaisi Nevalaiselle sen verran, että hän huomasi
Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Ullakolla oli konttori, jonka
avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen komeroon jotakin
raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa", ajatteli Sipo ja astui heitä
estämään. Mutta samassa tuulenhenki sammutti lyhdyn, ja kaikki kätkeytyi
pimeään.
"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa
seuraajiltaan.
"Kyllä", nämä vastasivat.
"Nyt lähdemme hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo.
"Tartumme veronkantajiin käsiksi ja kannamme tai paiskaamme heidät alas
portaita."
Tuskin oli tämä sanottu, kun Jessenhaus hirveästi parkaisi; noita oli
koukannut häneltä toisen silmän pois. Tuskasta hurjistuneena kokosi
Jessenhaus kaikki voimansa ja heitti noidan niin lujasti seinään, jotta
Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken äänettömyys. Sipo
seuralaisineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä, mutta samassa kuului
konttorista ääniä.
"Nyt, hyvät ystävät, olettekin joutuneet ansaan", sanoi ivaten Arnkijl.
"Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaa
valmiit!"
Konttorista tunki miehiä esiin. Syntyi sanoin kuvaamaton meteli.
Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos he oikein
kurittaisivat noita hävyttömiä talonpoikia. Ullakon lattia tömisi
painiskelusta, hätähuutoja kuului. Nevalainen oli miehineen ahdistettu
loukkoon, josta he eivät päässeet liikkumaan. Konttorista oli tuotu
keihäitä ja miekkoja, joilla hovilaiset pistelivät ja silpoivat
vastustajiaan armottomasti.
"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apusi kallis. En
tiedä mitä lupaan, jos voit meidät nyt pelastaa."
"Minulla on yksi pyyntö", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin käännän
asiamme voittoon".
"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui
olkapäähäni."
"Vanno, että suostut pyyntööni", kärtti noita.
"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", vakuutti Sipo.
"Kuulkaapa, veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden
toivo! Hahhaah!"
"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", käski Björn. "Survokaa nuo pedot
pehmeämmiksi!"
"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo.
Samassa leimahti häikäisevä valo, kirkastaen koko ullakon. Kohta jälestä
kuului hirveä pamaus. Ahdistajat peräytyivät kiljuen tappelusta, mikäli
seisaallaan pysyivät, mutta useat olivat vaipuneet polvilleen, toiset
tuiskahtaneet selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti ullakon. Sipo
tunsi jonkun tarttuvan häntä kädestä ja kuuli hänen kuiskaavan
korvaansa: "Ole levollinen." Sipo tunsi äänestä noidan ja seurasi häntä,
kunnes he saapuivat yhdessä portaille, joita olivat ylös tulleet. Kohta
olivat he alhaalla.
Täällä oli kuhinaa kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen
etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja
tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Pyssynperien jyskettä ja
keihästen kalinaa kuului savun seasta.
Hovilan uljas ja roteva suutari, taisteli kuin sankari. Hän käsitteli
talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi heitä seinää kohden ja potki
heitä pitkillä koivillaan. Yrjö Sormuinen innostui ottelemaan noin
rivakan vastustajan kanssa ja tunkeusi Taunalan Kaaperin eteen.
"Jos olet oikea mies, suutari, niin tästä saat vastuksesi", sanoi Yrjö
kopeasti.
"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", uhitteli Kaaperi hengähtäen.
"Tule tänne, niin pistän sinut tuonne vesiammeeseen päällesi likoon."
"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso,
mutta kuinkas kävi?"
Yrjö tarttui nyt suutaria takinkaulukseen. Suutari rakasti enemmän
sylipainia, ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö koetti
kohottaa suutaria maasta, heittääkseen hänet allensa, mutta tämä piti
varansa ja hyökkäsi ruumiinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta tämä
kellahti selälleen ja suutari päälle.
Ilohuuto kaikui hovilaisten huulilta.
Samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset alta;
kaksi talonpoikaa ja yksi renki saivat pahoja palohaavoja.
Asiat olivat ratkaisevasti kääntyneet talonpoikien eduksi, sittenkun he
olivat vielä saaneet apuväkeä. Nuo kujansuusta tulleet, jotka
laukauksella olivat varomattomasti koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja
antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän
viiteenkymmeneen.
Aamupuoleen tasaantui vihdoin tämä kahakka. Voitetut vietiin isoon
pirttiin, johon myös talonpoikia kokoontui, minkä mahtui.
Noitaa ei näkynyt. Hän oli nujakan päätyttyä mennyt kotiaan; syyn saamme
piankin nähdä.
Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkunmoiset käräjät: Nevalainen ja
Sormuinen istuutuivat pitkän pöydän päähän tuomareiksi. Voitetuille
lausuttiin ankarat sanat.
"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti
veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän
tähtenne on vuodatettu, olisivat koossa, voisivat ne tuskin sammuttaa
sitä liekkiä, johon te olette omianne joutumaan. Jos voitte mitään
lausua puolustukseksenne, jota epäilen, niin puhukaa kohtalonne
lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä ole sellaisia
perusteita."
Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla uhkaavia
kasvoja!
"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa
käydään! Me aiomme tulla toimeen ilman ryssän apua. Kavaltajiksi emme
rupea, niinkuin te. Me myös kuljemme päivällä, emmekä ahdista semmoisia,
jotka eivät voi itseään puolustaa. Kostoa, kostoa teille, jotka yöllä
murtaudutte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman käden oikeutta
harjoittamaan!"
"Sitokaa nuo hävyttömät", huusi Nevalainen.
Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin
kimppuun ja sitoivat heiltä kädet taakse. Heidät vietiin sitten
muutamaan kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat.
Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli
aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun ajan oli hän
seisonut aitan seinustalla kahden miehen vartioimana.
"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", kovisti Yrjö tuimasti Pekkaa, jonka
entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi.
"Minä -- tunnustan", sopersi Pekka.
"Sinua höperöä", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän
olisi viipynyt Pekan luona, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa.
"Mikset kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan
kylmään?"
Pekka sai nyt mennä.
"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankanlaisen eineen", lausui
Yrjö.
Seinältä otettiin avaimia, ja joukko talonpoikia riensi tuomaan
kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten
ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat
uneliaiksi, toiset kuumeellisen riemastuneiksi yrityksen onnistumisesta.
Itäinen taivas alkoi jo punertaa, ennenkuin eine oli perinpohjin
nautittu. Nyt pantiin levolle; vartijoita jäi kymmenkunta valvomaan.