Maurice oli tosiaankin elänyt jo jonkin aikaa sekä varsin onnellisena
että varsin onnettomana yhtaikaa. Täten käy aina suurten intohimojen
syttyessä.
Päivätyö Lepelletierin piirissä, iltakäynnit vanhalla
Saint-Jacqucs-kadulla, muutamat pistäytymiset tuolloin tällöin
Thermopylen kerhossa veivät koko hänen aikansa.
Hän tiesi varsin hyvin, että nähdessään Genevièven joka ilta hän siten
joi suurin kulauksin toivottoman rakkauden maljasta.
Geneviève oli noita ujoja, mutta nähtävästi herkkämielisiä naisia,
jotka vapaasti ojentavat kätensä ystävälle, jotka sisarellisen
luottavasti tai neitseellisen tietämättöminä koskettavat huulillaan
hänen otsaansa; joille lausutut rakkauden sanat tuntuvat rienaukselta
ja lihalliset himot pyhyyden häväistykseltä.
Jos Rafaelin ensimmäisen tekotavan kankaalle kiinnittämissä kaikkein
puhtaimmissa unelmissa esiintyy hymyhuulinen, siveäkatseinen,
taivaallisilmeinen Madonna, on tämä lainattava Peruginon jumalaiselta
oppilaalta Genevièven muotokuvaksi.
Kukkien keskellä, joitten tuoreus ja tuoksu hänessä oli, erossa
miehensä työstä ja miehestä itsestään, Geneviève näytti Mauricesta joka
kerta, kun hän hänet näki, elävällä arvoitukselta, jonka tarkoitusta
hän ei osannut arvata ja jonka ratkaisua hän ei uskaltanut pyytää.
Eräänä iltana jäätyään talon tapojen mukaisesti Genevièven kanssa
kahden, molempien istuessa sen ikkunan ääressä, jonka läpi hän eräänä
yönä oli tullut niin äkkiä ja sellaisella hälinällä, kukkivien
syreenien tuoksun leijaillessa sen tuulenhenkäyksen mukana, joka
saapuu kirkkaan auringonlaskun jälkeen, Maurice pitkän vaitiolon
jälkeen, jonka kestäessä hän oli seurannut Genevièven älykästä ja
uskonnollista katsetta, joka näytti tarkastavan hopeisen tähden
syttymistä sinitaivaalla, vihdoin rohkeni kysyä, miten oli mahdollista,
että hän oli niin nuori, miehensä ollessa jo yli keski-iän, niin
hienosti sivistynyt, kun kaikki todisti hänen miehensä saaneen niukan
kasvatuksen ja olevan alhaista sukuperää, vieläpä niin runollinen,
hänen miehensä huomion kohdistuessa tehtaansa nahkojen punnitsemiseen,
levittelemiseen ja värjäykseen.
»Ja sitten, mitä tekemistä on nahkurimestarin kodissa tällä harpulla,
tällä pianolla, näillä pastelleilla, joitten olette myöntänyt olevan
teidän tekemiänne? Mistä johtuu viimein tämä aristokratia, jota kammoan
toisissa, mutta ihailen teissä?»
Geneviève kiinnitti Mauriceen katseensa, josta loisti viattomuus.
»Kiitän teitä kysymästä: se todistaa, että olette hienotunteinen
mies ja että ette ole milloinkaan hankkinut minusta tietoja muilta
henkilöiltä.»
»En milloinkaan, madame», sanoi Maurice; »minulla on uskollinen ystävä,
joka kuolisi puolestani, minulla on sata toveria, jotka ovat valmiit
marssimaan minne ikinä heidät johtaisin; mutta koska on kysymyksessä
nainen ja etenkin sellainen nainen kuin Geneviève, tunnen kaikista
näistä henkilöistä vain yhden, johon luotan, itseni».
»Kiitos, Maurice», sanoi nuori nainen. »Siinä tapauksessa kerron teille
itse kaiken sen, mitä haluatte tietää.»
»Tyttönimenne ensinnäkin?» kysyi Maurice. »En tunne teitä muuten kuin
miehenne nimeltä.»
Geneviève ymmärsi tässä kysymyksessä piilevän rakkauden itsekkyyden ja
hymyili.
»Geneviève du Treilly», sanoi hän.