Me kiersimme linnan yltympärinsä, kunnes kaikki oli lopussa. Mutta tämä
yö oli sentään niin kovin kaunis.
Ja sitte me menimme alas ystäväni jasmiinihuvilaan ja istuimme siellä,
kunnes päivä idästä sarasti.
* * * * *
Mutta sillaikaa makasi Teodine, jota myöskin Dinaksi kutsuttiin, kotona
ja kuoli.
Eräänä aamuna kiersi "pensionaatissa" sanoma, että hän oli kuollut.
Että hän makasi vuoteellaan ihan kankeana, silmät auki. Siellä syntyi
tietysti ihmettelyä ja liikettä kaikkialla. Miten kaikessa maailmassa
saattoi se oli mahdollista? kuolla -- noin ilman mitään enempää! --
Seuraavana päivänä vietiin hän hospitaaliin, missä ruumiintarkastus oli
toimitettava. Mutta tämän ruumiintarkastuksen jälkeen katosi hän meiltä.
Rouva Holmsen ei ymmärtänyt vähintäkään. Hänellähän oli ollut niin
paljo hommaa, ettei hänellä ollut todellakaan vähintäkään aikaa
pitää huolta Dinan sairaudesta. Vallankaan koska Dina itse ei
virkkanut mitään. Edellisenä iltapuolena kuuli hän tosin toiselta
palvelijattarelta, jolla nyt oli medisiinarin tyhjä huone, ettei
sairas viime aikoina ollut ruokaan kajonnut. Lisäksi vielä, että hänen
silmänsä olivat niin kiiltävät. Mutta eihän tosiaankaan mokomasta kuolla
tarvinnut. Olipa rouva Holmsen edellisenä päivänä itsekin ollut hänen
luonaan kysymässä, miten hänen oli, ja silloin oli hän vastannut, että
hän "miltei uskoi voivansa hieman paremmin." Mutta hän halusi saada
vettä.
Ja rouva Holmsen oli itse tuonut hänelle vettä -- koko ruuskallisen!
Muuten hän ei voinut häntä oikein nähdä, sillä ikkunan eteen oli
ripustettu vaatteita, niin että huoneessa oli melkein pimeä.
Hetkiajan kuluttua saimme me kuulla -- Jumala tiesi mistä -- epäselviä
huhuja, että Dina sittekin oli kuollut tärähdyksestä, minkä hän kerran
oli saanut sydänalustaansa silloin, kun hän oli portailla langennut ja
loukannut itseänsä. Sitte huhuiltiin vielä sekavammin jonkinlaisista
höyryistä, joita häneen muka oli kerääntynyt. Se mahtoi kaikissa
tapauksissa olla tuskaista tautia! Hän lienee kärsinyt paljon, vaikkapa
hän olisi valitellut vielä vähemmin kuin mitä oli tehnyt.
Ehkei hän ollut huomannut paljoa kovempaa sinä valoisana kesäyönäkään,
jona hän kaikessa hiljaisuudessa erosi.
* * * * *
Ennenkun lopetan, tahdon vielä kertoa, mitä pappi sanoi kun rouva
Holmsen kysyi, luuliko hän Dinan pääsevän autuaaksi, kun hän kuoli noin
vallan heidän käsistään.
Pappi sanoi: "Enhän minä voi sanoa mitään varmasti, mutta kuolihan hän
asemassansa, ja se on kaunista."
Minun johtui ehdottomasti muistiini päärynä, minkä hän joka ilta toi
neiti Evalle.
Missä ruoho kuihtui.