heille oikeudenmukaisesti kuuluvan omaisuutensa.
"Neuvoisin teitä joka tapauksessa hankkimaan liput", sanoi Krag, "se
nimittäin on ainoa mahdollisuus teille päästä kunniallisella tavalla
pois. Tuossa on karkoituskaavakkeita. Ei niitä ole vaikeata täyttää. Ja
sitä paitsi voi sattua pahempia asioita, hyvät herrat, se on
vaarallista tällaisina aikoina vehkeillä vieraita kansallisuuksia
vastaan."
Herrat kävivät suurisuisiksi.
He olivat vapaita kansalaisia, vapaassa Amerikassa. Heidän kanssaan ei
ollut leikkimistä, U.S.A., lyhyesti sanoen, tähdillä ja viiruilla,
ministeri ja koko ihanuus läksi liikkeelle. Mr Inderdale antoi
ymmärtää, että hän paljastaa lehdessään "Enkeliensiipien suhina" koko
jutun, he olivat huomattavia miehiä rapakon tuolla puolen, se pitäisi
ottaa huomioon. He löivät nyrkkiä kaiteisiin ja pysyivät oikeuksissaan.
Silloin sanoi Krag, kääntyen erään konstaapelin puoleen: "Vangitkaa nuo
molemmat herrat." Silloin kesyyntyivät herrat. Ei missään tapauksessa
saanut ymmärtää heitä väärin... Heidät heitettiin ulos.
Ennen kuin venakko laskettiin ulos tutkintovankeudesta, ryhtyi Krag
erikoisiin toimenpiteisiin, jotka hämmästyttivät tovereita.
Hän sanoi apulaiselleen Holmsenille: "Rouva asuu Hotel Raadhus
Hospitsissa. Tehän osaatte ohjata autoa, Holmsen, te ajatte itse hänet
sinne. Eversen istun hänen kanssaan autossa. Matkalla ette saa
pysähtyä."
Krag katsoi kelloaan.
"Minä ajan edellä sinne", sanoi hän, "ja odotan hotellissa. Ilmoitan
puhelimella tänne milloin saatte lähteä. Otan itse teidät vastaan
hotellin sisäänkäytävässä."
"Mutta eikö häntä lasketa irti", sanoi Holmsen hämmästyneenä, "tämähän
tuntuu vanginkuljetukselta."
"Kyllä", sanoi Krag, "hänet vapautetaan."
"Mutta mikä tarkoitus on kaikilla näillä varovaisuustoimenpiteillä?"
"Niin", sanoi Krag, "minä en kernaasti ota ihmisen kuolemaa
omalletunnolleni. On kysymys hänen hengestään."
XII.
KUKA OLI MURHAAJA.
Puolituntia jälkeenpäin ajoi apulainen Holmsen autolla Hotel Raadhus
Hospitsiin. Virkapukuinen portieri, mustatukkainen, harmahtavalla
mustalla parralla, aukasi auton oven. Vaikka naamioiminen oli tehty
hyvin, tunsi Holmsen kuitenkin virkatoverinsa Asbjörn Kragin. Venakko
oli kuin huumauksissa. Ensin oli hän pelästynyt, kun hänelle
ilmoitettiin, että hänet lasketaan ulos. Sen jälkeen oli hän pyytänyt
tavata Kragia. Hänelle ilmoitettiin, että se ei käynyt päinsä, mutta
Krag lähetti terveiset, että hänen ei tarvitse olla peloissaan. Tämä
oli tyynnyttänyt häntä jonkun verran.
Valeportieri ajoi hänen kanssaan hississä ylös. Kun hän aukasi hissin
oven rouvalle, kirkasi tämä ja vaipui kokoon. Muisto murhasta valtasi
hänet. Hänellä oli varmaankin jonkinlainen tunne, että nyt hän itse
saattoi olla vaarassa. Hissin hiljaa huristessa läpi kerrosten
ylöspäin, sanoi Krag hänelle:
"Rouvani, se olen minä."
Hän tunsi äänen ja kun hän katsoi portieria silmiin tunsi hän tämän
itsekin.
Venakko kävi iloiseksi ja hänen kätensä etsi etsivän kättä.
"Olen läheisyydessänne", sanoi hän, "teidän ei tarvitse pelätä mitään."
Tuskin puoli tuntia sen jälkeen kuin Vera Lapudin oli saapunut
hotelliin soi puhelin. Kysyttiin kreivinna Orloffia. Krag vastasi,
että kreivinna kyllä oli hotellissa, mutta hän ei ottanut vastaan
vielä puoleen tuntiin. Kysely tapahtui saksaksi ja Krag tunsi
merimiespukuisen äänen. Tunnin kuluttua tulikin tämä ja kysyi
kreivinnaa. Krag istui puolipimeässä portierikopissa ja saattoi, ilman
ilmitulemisen pelkoa, vastata.
"Saatan teidät keskusteluhuoneeseen", sanoi hän, "ja menen kysymään jos
kreivinna saattaa tulla alas."
Krag meni merimiespukuisen perässä rappuja ylös ja aukaistessaan ovea
piti hän varansa ja asettui hämärään. Merimiespukuinen ei katsonut
häneen. Kun he tulivat sisälle, kysyi Krag, kenenkä hän saa ilmoittaa
ja kumarsi samalla hyvin syvään peittääkseen kasvojaan. Miehet olivat
kahdenkesken.
Merimiespukuinen ei vastannut heti. Krag katsoi ylös. Samalla hetkellä
ymmärsi etsivä, että hänet oli tunnettu. Venäläinen meni häntä
lähemmäksi, hymyillen purevasti, vaan ei epäystävällisesti.
"Nimeni", mutisi hän ajatuksissaan, "nimeni..."
Tultuaan aivan etsivän luokse, katsoi hän tätä suoraan silmiin:
"Minä en ymmärrä teitä", vastasi hän, "mutta tunnen teidät:
_provokaattori_!"
"Miksi kutsutte minua provokaattoriksi?"
"Selitän sen muutamin sanoin. Te luulette järkähtämättömästi, että minä
olen Müllerin murhaaja. Uskotte, että minä olen murhannut Müllerin,
siksi, että olen venäläinen ja että hänen urkkiatoimintansa on
vahingoittanut synnyinmaatani. Myönnän vielä kerran, että minä ilman
pienimpiäkään omantunnon vaivoja tuntisin todellista nautintoa,
saadessani raivata pois tieltä sellaisen vahinkoeläimen kun Müller.
Mutta sellaisesta myönnytyksestä tunnustukseen on pitkä askel. Te
tiedätte edelleen, että minä en koskaan ota sellaista askelta. Te ette
voi hankkia todisteita minua vastaan. Vaan sittenkään ette tyydy
merkitsemään Müllerin murhaa niiden salaperäisten ja selvittämättömien
tapahtumien joukkoon, joita tapahtuu mailmansodan taistelujen varjossa.
Siksi olette laskenut, että minä jonkin ajattelemattoman teon kautta
paljastaisin itseni. Se on se, jota minä kutsun provokationiksi. Muuten
olette kai ymmärtänyt, että minulla ei ole mitään rikollisia aikeita
Vera Lapudin raukkaa kohtaan."
"Kyllä olen, _eversti Lapudin_", vastasi Krag.
Toista värisytti.
"Saatanko luottaa teihin?" kysyi hän, tarttuen Kragin käteen. "Olette
arvannut oikein", sanoi venäläinen, "minä olen eversti Lapudin ja Vera
on vaimoni. Minä en kaatunut Tannenbergissä vaan jouduin vangiksi.
Kukaan ei ole kuullut minusta mitään. Kuukausi takaperin onnistui minun
paeta ja olin matkalla kotiin Kristianian kautta, kun venäläisiltä
ystäviltäni sain kuulla, kuinka tunnottomat roistot olivat saaneet
vaimoni sekotetuksi tähän hirvittävään juttuun. -- Kukaan ei voi estää
minua matkustamasta täältä. Kukaan ei voi myöskään estää minua
ottamasta vaimoani mukanani."
"Minä menen hakemaan vaimoanne", sanoi Krag.
* * * * *
Kuukausi tämän jälkeen sai Krag Pietarissa leimatun kirjeen. Se oli
nimetön, mutta Krag ei hetkeäkään epäillyt kuka oli lähettäjä. Kirje
kuului:
"Kunnioitettava Herra --
Tarvitseeko minun sanoa teille, että minä _olin_ murhaaja. Sillä
pelastin vaimoni hengen ja kunnian ja tunnoton roisto on saanut
rangaistuksensa. Pitäkää tikari muistona. Menen jälleen sotaan,
mutta nimeni ei enää ole Lapudin. Älkää etsikö minua."