Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Helgelannin sankarit.
Näytelmä neljässä näytöksessä.
Kirjoittanut
Henrik Ibsen.
Alkuperäisestä Suomentanut
C. Edv. Törmänen.
Ensimmäisen kerran julkaissut
A. W. Lindgren 1878.
Jäsenet:
ÖRNULF VUONOILTA, piirikunnan vanhin Islannista.
SIGURD VÄKEVÄ, meri-ruhtinas.
GUNNAR HERSE, rikas talonpoika Helgelannissa.
THOROLF, Örnulf'in nuorin poika.
DAGNY, Örnulf'in tytär.
HJÖRDIS, Örnulf'in kasvate.
KÅRE, talonpoika, helgelantilaiaen.
EGIL, Gunnar'in poika, neljävuotias.
ÖRNULF'in kuusi vanhempaa poikaa.
ÖRNULF'in ja SIGURD'in miehiä.
VIERAITA, talonmiehiä, naisia, henkipattoja j. n. e.
_Tapaus Eerikki Verikirveen aikana Gunnarin talossa ja sen
läheisyydessä, Helgelannissa Pohjois-Norjassa._
Ensimmäinen näytös.
(_Korkea rantamaa, joka jyrkkänä äyräänä perältä sattuu mereen.
Vasemmalla maja, oikealla tuntureita ja havumetsää. Kahden sotalaivan
mastot näkyvät lahdella; kaukaa oikealta luotoja sekä korkeita saaria;
meri rauhattomana aaltoilee; on talvi, myrsky- ja kova pyry-ilma._)
(SIGURD _tulee alhaalla, rannalta laivoistaan, puettuna valkoiseen
mekkoon hopea-vöineen, siniseen kappaan, kapeat metallivanteet säärien
ympärillä, karvaiset kengät, teräs-lakki, sivulla lyhyt miekka_. ÖRNULF
_näyttäikse samassa ylhäällä tunturien välissä, puettu tummaan
lammasnahkaiseen takkiin, rinta-verhoon ja rauta-säärystimiin, sekä
karvaisiin kenkiin, hartioilla ruskea sarka-kaapu, jonka päänpeite on
vedetty teräs-lakin ylitse, jotta osa kasvoista peittyy. Hänellä on
uljas sankarin vartalo, pitkä valkoinen parta; hän on vanha, selkä vähän
köykistynyt; aseina hänellä on ympyriäinen kilpi, miekka ja keihäs_).
SIGURD (_astuu ensin esiin, katselee ympärilleen, huomaa majan,
kiirehtii sen ovelle, jota koettaa auki murtaa_).
ÖRNULF (_huomaa sen tuntureilta, hämmästyy nähdessään Sigurdin, näkyy
tuntevan hänet, astuu alas, huutaa_):
Väisty, rosvo!
SIGURD (_kääntyy, kädellään pitäen kiini miekan kahvasta_). Nyt
ensikerran elossani, jos niin tekisin!
ÖRNULF. Sinun pitää, täytyy! Minä tarvitsen tuon majan yö-suojaksi
vilustuneille miehilleni.
SIGURD. Ja minä uupuneelle vaimolle.
ÖRNULF. Minun mieheni ovat arvoisammat, kuin sinun vaimosi.
SIGURD. Siis ovat Helgelannin metsä-rosvot erinomaisessa arvossa!
ÖRNULF (_Keihästään kohottaen_). Tuon sanan saat sinä kalliisti maksaa.
SIGURD (_miekkansa vetäen_). Nyt, ukko, käy sun huonosti!
(_Örnulf hyökkää Sigurdia vastaan, Sigurd puolustaikse_).
(DAGNY _ja Sigurdin miehiä rannasta_; ÖRNULF'IN KUUSI POIKAA
_tuntureilta, oikealta_).
DAGNY (_vähän edellä, puettu punaiseen hameesen, siniseen kaapuun ja
pääpeitteesen, huutaa_):
Tänne kaikki Sigurd'in miehet! Isäntäni ottelee oudon kanssa!
ÖRNULF'IN POJAT. Ukon avuksi! (_astuvat alas_).
SIGURD (_miehilleen_). Olkaa alallanne; kyllä tulen yksinäni toimeen.
ÖRNULF (_pojilleen_). Antakaa mun taistella rauhassa! (_ahdistaa
Sigurdia_). Vertasi mä tahdon nähdä!
SIGURD. Näet ensin omasi! (_haavoittaa häntä käsivarteen, jolta keihäs
putoo_).
ÖRNULF. Sepä sankari-lyönti, retkeillä!
Miehekkäästi miekkaas
Käytät, kunnokkaasti;
Sigurd väkevänkin
Häpeään saat asti!
SIGURD (_hymyillen_). Siis on häpeä hänelle kunniaksi.
ÖRNULF'IN POJAT (_hämmästyksellä_). Sigurd! Sigurd väkevä!
ÖRNULF. Mutta terävämmin sattui lyöntis sinä yönä, jona multa tyttäreni
Dagnyn ryöstit (_heittää pään-peitteen niskoilleen_).
SIGURD MIEHINEEN. Örnulf vuonoilta!
DAGNY (_iloisesti, vaan kuitenkin vähän levottomasti_). Isäni ja
veljeni!
SIGURD. Astu taakseni.
ÖRNULF. Tarpeetonta (_läheten Sigurdia_). Minä tunsin sinut heti, kun
sun näin, senvuoksi aloinkin taistelun; koettaa tahdoin, oliko perää
huhussa, joka kertoi sinun olevan uljahimman sankarin Norjan-maassa. No,
nyt rauha ja sopu välillämme olkoon!
SIGURD. Paras olisi, jos niin olla voisi.
ÖRNULF. Tuossa käteni! Sinä olet uljas urho; niin jykeviä lyöntejä ei
vielä kukaan ole Örnulf-vanhuksen kanssa vaihtanut.
SIGURD (_puristaa hänen tarjottua kättään_). Olkoon se viimeinen
miekan-lyönti meidän välillä. Ja nyt tuomitse itse asia, joka välillämme
riidassa ollut on, tyydytkö näihin ehtoihin?
ÖRNULF. Tyydyn, ja pian kiista päätetään. (_toisille_) Niin tietäkää
siis kaikki, mistä kysymys on. -- Viisi talvea sitten oli Sigurd ja
Gunnar Herse viikinki-retkillään Islannissa, ja oli heillä olopaikkansa
lähellä minun taloani. Silloin ryösti Gunnar kasvate-tyttäreni
Hjördis'in; vaan sinä, Sigurd, otit oman lapseni, Dagny'n, ja purjehdit
pois hänen kanssaan. Siitä ryöstöstä tuomitsen sinun maksamaan sakkoa
kolmesataa hopeassa, ja sillä olkoon paha työsi sovitettu.
SIGURD. Helpot ovat ehtosi; mainitut kolmesataa suoritan, lisäten niihin
vielä silkkikaapun; se on lahja Englannin Aedhelstan-kuninkaalta ja niin
hyvä, kuin Islannissa koskaan käytetty on.
DAGNY. Oikein, uljas isäntäni; vasta nyt on mieleni rauhainen!
(_puristaa isänsä ja veljensä kättä, puhuttelee heitä hiljaa_)
ÖRNULF. On siis sovinto välillämme voimassa, ja pidettäköön Dagny aivan
samassa kunniassa, kuin olisi hän laillinen vaimosi sukulaistensa
suostumuksesta.
SIGURD. Ja minuun saatat nyt luottaa, niinkuin omaan sukuusi ainakin!
ÖRNULF. Varmaan luulen saattavanikin, ja heti panen hyvyytesi mua
kohtaan koetukselle.
SIGURD. Valmis olen, milloin tahdot; sano suoraan, -- mitä vaadit?
ÖRNULF. Apuasi työllä ja neuvolla. Tänne olen tullut etsimään Gunnar
Herseä, vaatimaan häneltä sakkoa Hjördis'in ryöstöstä.
SIGURD (_hämillään_). Gunnar'ia!
DAGNY (_samoin_). Ja Hjördis'iä, -- mistä ne löytää?
ÖRNULF. Kotoaan Gunnarin talosta, luulisinma.
SIGURD. Ja se on -- --?
ÖRNULF. Muutaman nuolen-lennon päässä tästä; etkö sitä tiennyt?
SIGURD (_voitetulla liikutuksella_). En todentotta! Aivan vähän olen
kuullut Gunnarista siitä saakka, kuin viimeksi yhdessä Islannista
purjehdimme. Ylt'ympäri olen vaeltanut viikinki-retkillä, palvellut
useata ulkomaan kuningasta; Gunnar on vain kotonaan viihtynyt. Tälle
rannikolle minut ajoi myrsky tänään, päivän koittaissa; että Gunnar'in
koti-talo oli täällä pohjan puolessa, sen tiesin kyllä, mutta -- -- --
DAGNY (_Örnulf'ille_). Ja _senkö_ asian vuoksi lähdit kotoasi?
ÖRNULF. Sen. (_Sigurd'ille_) Meidän tapaamisemme oli vaikutus
voimallisten ylhäältä tuolla; se oli heidän tahtonsa. Jos aikomukseni
olisi ollut etsiä sinua, en olisi osannut aavistaakkaan, mistä sinut
löytäisin.
SIGPED (_ajattelevasti_). Totta sekin! -- Mutta tuota Gunnar'in asiaa,
sanoppas, Örnulf, ai'otko ajaa sitä kaikella voimallasi, sekä hyvällä
että pahalla?
ÖRNULF. Niin mun _täytyy_. Kuuleppas, Sigurd, mitä sanon. Kesällä olin
käräjillä, siellä oli monta kunnon miestä koossa. Kun käräjät olivat
päättyneet, istuin minä juoma-pöytään, kihlakuntani miehien seuraan;
siinä tuli nais-ryöstö puheeksi; monta pilkkaa sain niellä, kun olin
antanut tuon loukkauksen niin kauvan olla kostamatta. Minä suutuin,
vannoin lähteä Norjaan, etsimään Gunnar'ia, vaatimaan häneltä sakkoa tai
kostamaan hänelle ilkityötään; vannoin, ett'en ennen palaisi Islantiin,
kuin olisin asiani täydellisesti toimittanut.
SIGURD. Niin, niin! Kun siten on laita, käsitän kyllä, että on asia
ajettava loppuun saakka ja kovuudella, jos tarve vaatii.
ÖRNULF. Niin on; kohtuuton en sentään ole, ja Gunnar on, kuten kuullut
olen, kunnon mies. Iloinen olen myöskin retkestäni tänne; aikani alkoi
vihdoin käydä pitkäksi; sikäläisten sinertävien vesien vaiheilla olen
vanhentunut ja harmaaksi käynyt; mielessäni syttyi halu vielä kerran
liikkumaan niiden aalloilla, ennenkuin ma --; no niin, -- Bergthora,
vaimoni armas, kuoli jo aikoja sitten, vanhimmat poikani ovat
retkeilleet joka kesä viikinki-matkoillaan, ja kun Thorolf varttui -- --
DAGNY (_iloisesti_). Onko Thorolf täällä? Missä hän on?
ÖRNULF. Laivalla tuolla (_viittaa perälle, oikealle_). Siellä saat nähdä
poikasen; suureksi, vahvaksi ja pulskaksi on hän tullut siitä, kun sinä
kotoa lähdit. Siitä pojasta kasvaa kelpo sankari, Sigurd; hänestä tulee
sinun vertaisesi.
DAGNY (_hymyillen_). Vielä ovat olot, näen, muinoisten mukaiset; yhä oli
Thorolf sydäntäsi lähinnä.
ÖRNULF. Hän on nuorin ja äitinsä kuvainen, siinä syy.
SIGURD. Mutta sanoppas, -- asiaasi Gunnar Herse'n luona, ai'otko sitä jo
tänään -- --?
ÖRNULF. Mielemmin tänään, kuin huomenna. Kohtuulliseen sakkoon tyydyn;
jos Gunnar nämät ehdot hylkää, varokoon seurauksia. (KÅRE TALONPOIKA
_kiireesti oikealta, puettuna harmaasen sarka-mekkoon, leveälierinen
huopa-hattu päässä; kädessä seipäästä murrettu sauva_).
KÅRE. Hyvä kohtaama, retkeiliät!
ÖRNULF. Harvoin meikäläisten kohtaamisesta hyvää toivotaan.
KÅRE. Jos olette rehellisiä, niin luvatkaa minulle rauhaa ja suojelusta
nyt; Gunnar Herse'n väki vainoo henkeäni!
ÖRNULF. Gunnar Herse'n!
SIGURD. Sinä olet varmaankin tehnyt hälle vahinkoa, vääryyttä.
KÅRE. Oikein olen minä tehnyt, oikeuttani suojellut. Gunnar'in ja minun
karjani kävi samalla laitumella tuolla saarella, aivan lähellä
mannermaata, hänen väkensä vei parhaat härkäni, ja yksi hänen miehistään
haukkui mua orjaksi; minä tartuin aseihin ja kaadoin hänet.
ÖRNULF. Sehän oli laillista, se.
KÅRE. Vaan tänä aamuna hänen väkensä hyökkäsi päälleni; onneksi huomasin
minä sen ajoissa ja pääsin pakoon; mutta kuitenkin on henkeni vaarassa;
sillä he etsivät minua yhä.
SIGURD. Sua en uskoa voi! Ennen muinoin tunsin Gunnar'in yhtä hyvin,
kuin oman itseni, ja tiedän: Gunnar ei koskaan rauhan miehelle vääryyttä
tehnyt.
KÅRE. Gunnar'illa ei olekkaan vähintäkään syytä tähän rikokseen, hän on
ollut etelässä, matkoillaan; ei, mutta Hjördis, hänen vaimonsa -- -- --
DAGNY. Hjördis!
ÖRNULF (_mutisten._) Niin, niin, se olisi juuri Hjördis'in mukaista!
KÅRE. Gunnar'ille tarjosin minä sakkoa murhaamastani orjasta, ja hän oli
siihen tyytyväinen, mutta samassa saapui Hjördis, kiihoitti miestään
pilkkalauseilla ja esti sovintomme; sitte matkusti Gunnar
etelä-puolelle, ja tän' aamuna -- -- --
SIGURD (_katsellen vasemmalle_). Tuolta tulee matkustavaisia
pohjan-puolelta, onhan se -- -- --?
KÅRE. Gunnar Herse!
ÖRNULF. Ole huoletta sinä vain, minä luulen voivani hieroa sovintoa
teidän välillänne.
(GUNNAR HERSE _ja_ MUUTAMIA MIEHIÄ _tulee vasemmalta. Gunnar on puettu
koti-vaatteisin, ruskeaan mekkoon, metallivaanteet säärien ympärillä,
leveään hattuun; aseena on hänellä ainoastaan pieni kirves_).
GUNNAR (_seisahtaa kummastellen ja epäillen, nähdessään edelliset_).
Örnulf vuonoilta! Todellakin -- --!
ÖRNULF. Sama mies.
GUNNAR (_läheten_). No, siis tervetultuasi tiluksilleni, jos
rauhan-tuumissa tulet.
ÖRNULF. Jos on sinun tahtosi niinkuin minunkin, ei mitään rauhattomuutta
kysymykseen tule.
SIGURD (_läheten_). Hyvä kohtaama, Gunnar!
GUNNAR (_iloisesti_). Sigurd -- kasvin-veikko! (_puristaa hänen
kättään_). Niin, kun sinä olet Örnulf'in seurassa, on hän rauhan mies,
siitä olen varma; (_Örnulf'ille_). Anna mulle kätesi, vanhus! Helppo on
mun arvata asiasi täällä pohjan puolella; se koskee kasvatus-tytärtäsi,
Hjördis'iä.
ÖRNULF. Niinkuin sanot; suuresti loukkasit sinä minua, kun ilman
suostumustani veit hänet muassasi Islannista.
GUNNAR. Oikea ja kohtuullinen on tulosi tänne; nuoruuden-töistä saa
vanhuus vastata. Kauvan olen jo, Örnulf, odottanutkin sua tuon asian
tähden, ja jos sakko sen voi suorittaa, on sovintomme aivan helppo.
SIGURD. Niin ajattelen minäkin. Örnulf on kohtuullinen.
GUNNAR (_innolla_). Kohtuullinen sun pitääkin olla, vanhus; jos hänen
todellisen arvonsa mukaan minua sakottaisit, ei koko omaisuuteni
likimainkaan riittäisi!
ÖRNULF. Minä seuraan lakia ja tapojamme, ole varma siitä. Mutta asiasta
toiseen (_osoittaen Kåre'en_). näetkö tuota miestä?
GUNNAR. Kåre talonpoika! (_Örnulf'ille_). Sinä tiedät siis meidän
vainoavan toisiamme.
ÖRNULF. Sinun väkesi on ryöstänyt häneltä karjaa, ryöstöstä on sakko.
GUNNAR. Murhasta myöskin; hän murhasi mun orjani.
KÅRE. Kun se pilkkasi minua.
GUNNAR. Olenhan luvannut suostua sovintoon.
KÅRE. Mutta sitä ei myöntänyt Hjördis'in mieli, ja tän'aamuna, kun sinä
olit poissa, hyökkäsi hän päälleni ja vainoo nyt henkeäni.
GUNNAR (_vihoissaan_). Onko totta mitä sanot; onko Hjördis -- --?
KÅRE. Totta jok'ainoa sana.
ÖRNULF. Siksi pyysi tämä talonpoika minun apuani, ja sen hän saapikin.
GUNNAR (_hetkisen mielittyään_). Rehellisesti olet käyttäinyt minua
kohtaan, Örnulf; velvollisuuteni on siis seurata sinun tahtoasi.
Kuuleppas, Kåre, minä suostun panemaan orjan murhan ja sinun kärsimäsi
vääryyden vastakkain, ja siten tehkäämme sovinto.
KÅRE (_antaen kätensä Gunnar'ille_). Hyvät ehdot; niihin suostun.
ÖRNULF. Siis suot sinä hänelle rauhan ja turvallisuuden omasta ja
omaisiesi puolesta?
GUNNAR. Rauhan ja turvallisuuden kotonaan ja missä ikinä hän liikkuu.
SIGURD (_osoittaen oikealle_). Ken tuo!
GUNNAR (_tyytymättömästi_). Hjördis!
ÖRNULF. Ja aseellisia miehiä muassa.
KÅRE. Hän etsii minua!
(HJÖRDIS _ja joukko_ MIEHIÄ. _Hjördis on puettu mustaan hameesen,
kaapuun ja pään-peitteesen;_ MIEHET _varustetut miekoilla ja kirveillä,
Hjördis'illä on kevyt keihäs kädessä_)
HJÖRDIS (_pysähtyy sisäänastuessaan_). Voimakkaan joukon kohtaamme
täällä; siltä näyttää!
DAGNY (_rientää häntä vastaan_). Terve, terve, Hjördis!
HJÖRDIS (_kylmästi_). Kiitos. Kuulinkin jo sinun olevan jossain täällä
likellä. (_Lähenee, heittäen terävän silmäyksen läsnä oleviin_). Gunnar
ja -- Kåre, vihamieheni, -- Örnulf poikineen, ja -- (_huomatessaan
Sigurd'in, voittuu hän melkein huomaamattaan, on vähän aikaa ääneti,
malttaa, sanoo_). Kas, tääll' on monta, jotka tunnen, -- vaan en tiedä,
ken niistä on suotuisin minua kohtaan.
ÖRNULF. Hyvin suotuisat olemme sinulle kaikki.
HJÖRDIS. Jos niin on asia, et kieltäne antaa Kåre'a mieheni valtaan.
ÖRNULF. Se ei ole tarpeen.
GUNNAR. Meidän välillämme on rauha ja sovinto.
HJÖRDIS (_tukahdutetulla pilkalla_). Sovinto? No niin, tiedänhän kyllä,
että sinä olet älykäs mies, Gunnar! Kåre on tavannut miehukkaita
ystäviä, ja minä älyän kyllä, että sinusta oli turvallisinta -- -- --
GUNNAR. Turhaa on kiihoittaa minua pilkka-lauseilla! (_painavasti_).
Kåre'lla on rauha ja turvallisuus meidän suhteen!
HJÖRDIS (_pakoittaa itseään_). Hyvä kaikki; kun sinä olet luvannut sen
hänelle, täytyy lupaus pitääkkin.
GUNNAR (_kovaa, mutta tuimuudetta_). Se täytyy -- ja se pidetäänkin!
ÖRNULF (_Hjördis'ille_). Täällä tehtiin noin puoleksi yksi sovinto
lisää, ennenkuin sinä tulit.
HJÖRDIS (_terävästi_). Sinun ja Gunnar'in välillä?
ÖRNULP (_nyykyttäen päätään_). Se koski sinua.
HJÖRDIS. Hyvin kyllä tiedän, mitä se koski; mutta sen sanon sulle,
kasvatus-isäni, ei kuuna milloinkaan pidä sanottaman Gunnar Herse'n
peljästyneen siitä, että sinä aseellisine miehinesi tulit maahan; jos
olisit yksin matkustavaisna taloomme saapunut, olisi riita ollut piankin
ratkaistu.
GUNNAR. Örnulf poikineen tuli rauhallisissa aikeissa.
HJÖRDIS. Saattaa olla, vaan toisen äänen saapi se kansan suussa, ja etpä
sinä, Gunnar, itsekkään niin aivan varmasti rauhaan luottanut eilen,
lähettäissäsi Egil-poikamme eteläpuoleen, heti kun kuulit Örnulf'in
sotalaivoineen olevan vuonossa.
SIGURD (_Gunnar'ille_). Oletko lähettänyt poikasi eteläpuoleen?
HJÖRDIS. Niin, jotta se olisi turvassa Örnulf'in päällehyökkäyksistä.
ÖRNULF. Älä tähtää pilkkaasi sitä seikkaa kohti, Hjördis; mitä Gunnar
teki, oli varmaankin viisaan työtä, jos vain sinä särjet sovintomme.
HJÖRDIS. Onni elon johtaa. Tapahtukoon mitä tahansa; mutta kernaammin
minä kaadun, kuin pelastan henkeni pelkurin sovinnolla.
DAGNY. Sigurd maksaa sakkoa eikä ole sen tähden huonompi mies.
HJÖRDIS. Sigurd tietänee paraiten itse, mitä hänen kunniaansa kuuluu.
SIGURD. Sitä mun ei koskaan tarvis muistella.
HJÖRDIS. Sigurd on kuuluisa mies, mutta toki uljaamman työn teki Gunnar;
hän tappoi karhun huoneeni edustalla.
GUNNAR (_häveliäästi katsahtaen Sigurd'iin_). Niin, no olkoon se asia
sillänsä!
ÖRNULF. Totta kyllä, se on uljain työ, minkä kukaan Islannin miehistä on
tehnyt, ja sen vuoksi -- --
SIGURD. No, sitä vähemmin häntä voi pelkuriksi mainita.
HJÖRDIS. Jos sakkoa maksetaan, niin sakkoa vaaditaankin; Gunnar,
muistathan, mitä kerran lupasit!
GUNNAR. Sen lupauksen tein ajattelemattomuudessa; vaaditko, että sekin
pitää pidettämän?
HJÖRDIS. Pidettämän se pitää, jos me molemmat tämän päivän jälkeen
ai'omme elää saman katon alla. Tiedä siis, Örnulf, jos kasvate-tyttäresi
ryöstöstä sakkoa maksettaman pitää, on sinun myöskin maksaminen sakkoa
siitä, että surmasit isäni Jökul'in ja otit hänen tilansa ja
omaisuutensa!
ÖRNULF. Jökul kaatui rehellisessä kaksintaistelussa; pahemman työn
tekivät minulle sinun sukulaisesi, kun lähettivät sinut ventovieraana
Islantiin ja saivat minun rupeamaan kasvattajaksi.
HJÖRDIS. Kunniaa, etkä suinkaan häpeätä, olet sinä saanut Jökul'in
tyttären kasvattamisesta.
ÖRNULF. Pelkkää rauhattomuutta ja riitoja on minulla siitä ollut, ei
muuta.
HJÖRDIS. Pahempi onni voipi kohdata sinua nyt, jos -- -- --
ÖRNULF. Min'en ole tullut tänne torelemaan vaimo-väen kanssa! -- Gunnar,
kuule viimeinen sanani; suostutko maksamaan sakkoa nais-ryöstöstä?
HJÖRDIS (_Gunnar'ille_). Muista, mitä luvannut olet!
GUNNAR (_Örnulf'ille_). Kuulethan minun tehneen lupauksen ja se minun
pitää -- -- --
ÖRNULF (_suuttuneena_). Kylliksi, Kylliksi! Ei milloinkaan pidä
sanottaman minun maksaneen sakkoa rehellisestä surmasta!
HJÖRDIS (_voimakkaasti_). Emmekä me pelkää sinua, emmekä omaisiasi!
ÖRNULF (_kovalla vihalla_). Ja kellä on oikeus vaatia sakkoa Jökul'in
surmasta? Missä ovat hänen sukulaisensa? Niistä ei ole ainoatakaan
elossa! Ken on hänen laillinen jälkeisensä?
HJÖRDIS. Gunnar minun puolestani!
ÖRNULF. Gunnar! Niin, jos sinä olisit kasvatus-isäsi luvalla hänen
kanssaan naimisissa, tai jos hän olisi suorittanut sakon ryöstöstään,
niin olisi hän Jökul'in laillinen jälkeinen, mutta -- --
DAGNY (_pelokkaasti rukoillen_). Isä, isä!
SIGURD (_äkkiä_). Älkää lausuko enää!
ÖRNULF (_matalammalla äänellä_). Se pitää lausuttaman kaikkien kuullen!
Ryöstetyllä naisella ei ole laillista puolisoa!
GUNNAR (_tuimasti_). Örnulf!
HJÖRDIS (_hurjana raivosta_). Pilkattu! Häväisty! (_vapisevalla
äänellä_). Tätä -- tätä saat vielä katua!
ÖRNULF (_jatkaen_). Ryöstettyä naista pitää laki ainoastaan
jalkavaimona! Jos tahdot nauttia kunniallisia oikeuksia, pitää sinun --
--
HJÖRDIS (_pakoittaen itseään_). Ei, Örnulf, minä tiedän paremmin, mikä
sopivata on. Jos minua voidaan pitää ainoastaan Gunnar'in jalkavaimona,
-- hyvä, niin pitää hänen sankaritöillä maineensa kohottaa, -- kohottaa
niin korkealle, ett'ei nykyinen asemani minua häpeään saata! Ja ole
varoillas, Örnulf; tässä eroaa tiemme, mutta aseita varustan minä sinua
ja omaisiasi vastaan ja käytän niitä joka tilaisuudessa; turvaton on
henkesi, turvattomat jäsenesi, ja samoin jokainen, joka -- -- (_terävä
silmäys Kåre'en_). Kåre talonpoika! No niin, Örnulf puolusti asiaasi, ja
me olemme sovussa, mutta minä en toki neuvo sinua aivan heti kotiin
tulemaan; surmatulla on monta kostajaa, ja voisi helposti tapahtua, että
-- niin, minä olen nyt varoittanut, kestä sitte seuraukset. Tule,
Gunnar, meidän pitää varustaida. Kuuluisan sankar-työn teit sinä
Islannissa, mutta mainiompi työ sun täällä tehdä pitää -- muuten --
muuten jalkavaimosi saa hävetä sinun tähtesi ja itsensä tähden!
GUNNAR. Ole säädyllinen, Hjördis; sopimatonta on noin käyttäidä!
DAGNY (_rukoillen_). Jää, kasvin-sisko, -- jää tänne; minä puhun isäni
kanssa!
HJÖRDIS (_kuulematta häntä_). Kotiin, kotiin! En koskaan olisi osannut
aavistaakkaan, että minun kurjana jalkavaimona piti elämäni viettää;
mutta jos minä vielä kärsin tätä elämää, tätä häpeällistä elämää, jos
kärsin sitä päivänkään enää, niin pitää puolisoni tekemän sankar-työn --
sankar-työn, joka saa hänet kuuluisammaksi kaikkia muita miehiä!
(_oikealle_).
GUNNAR (_hilliten ääntään_). Yksi seikka sinun pitää mulle luvata; me
puhelemme asioista vielä ennen, kuin lähdet täältä (_menee miehineen
oikealle_).
(_Raju-ilma on edellisen puheen ajalla tauonnut; puoli-päivän aurinko
näyttäikse ympyriäisen punaisen levyn tapaisena taivaanrannalla_).
ÖRNULF (_uhaten_). Kalliiksi käy sulle korskeutesi, kasvate-tyttäreni!
DAGNY. Isä, isä! Eihän sulla vain lienekkään pahoja mielessä!
ÖRNULF. Anna mun olla! Nyt, Sigurd, nyt pitää Gunnar'in suorittaa mulle
muutakin kuin sakkoja!
SIGURD. Mitä ai'ot tehdä?
ÖRNULF. Sitt'en tiedä; mutta kauvas pitää kuuluman, että Örnulf
vuonoilta on vieraillut Gunnar Herse'n luona!
SIGURD (_tyynellä vakavuudella_). Ehkä kyllä; mutta minä sanon sulle,
Örnulf, aseitas ei sun pidä liikuttaa häntä vastaan, niinkauvan kuin
minä olen hengissä!
ÖRNULF. Eikö! Mutta jos minä tahdon!
SIGURD. Ei saa se tapahtua, -- vaikkapa tahdotkin.
ÖRNULF (_kiivaasti_). Hyvä; liity sinäkin vihamiehiini, minä uskallan
kuitenkin käydä teitä kaikkia vastaan!
SIGURD. Kuule minua, Örnulf; sitä päivää ei sinun silmäsi näe, jolloin
me taistelisimme toisiamme vastaan; rehellisen sovinnonhan olemme
tehneet; Dagny on mulle rakkaampi aseita ja kultaa, enkä voisi
milloinkaan unhoittaa, että sinä olet hänen lähin sukulaisensa.
ÖRNULF. Tuota sulta odotinkin, urhokas Sigurd!
SIGURD. Mutta Gunnar on kasvin-veljeni; me olemme vannoneet toisillemme
rauhaa ja ystävyyttä. Sekä sodan että rauhan vaiheissa olemme yhdessä
onneamme kokeneet ja Gunnar on minulle maailman miehistä mieluisin;
retkeily ei ole hänen mieleensä, vaikka hän onkin uljas; -- no hyvä!
minut tunnette kaikki, tiedätte, ett'en pelkää taisteloa; mutta nyt,
Örnulf, nyt pyydän sovintoa Gunnar'in puolesta. Tee minulle mieliksi
tässä asiassa!
ÖRNULF. Sitä en saata; kaikkien sankarten pilkaksihan minä joutuisin,
jos tyhjin käsin Islantiin palajaisin!
SIGURD. Tyhjin käsin ei sinun tarvitsekkaan palata. Tuolla lahdella on
kaksi minun pitkää laivaani, niissä on kaikki omaisuus, jonka olen
voittanut viikinkiretkilläni. Siellä on monta kallisarvoista
kuninkaan-lahjaa, arkkuja, joissa on oivallisia aseita ja muuta aimo
irtaimistoa; ota sinä toinen laivoistani, valitse se, jota parhaimpana
pidät, se on sinun kaikkine tavaroineen, -- ota se sakkona Hjördis'istä
ja anna Gunnar'in olla rauhassa.
ÖRNULF. Kunnon Sigurd, sinä teet tuon kaiken Gunnar'in hyväksi!
SIGURD. Totisesti, uskollisen ystävänsä hyväksi ei kukaan voi liian
paljon tehdä.
ÖRNULF. Annat puolet omaisuudestasi!
SIGURD (_innolla_). Ota koko omaisuuteni, molemmat laivani, kaikki mitä
minulla on, salli minun sitten seurata sinua Islantiin köyhimpänä
miehenä, laivallasi; mitä nyt annan, sen saatan jälleen ansaitsemalla
voittaa; mutta jos sinä nostat vainon Gunnar'ia vastaan, en minä voi
nauttia iloa enää milloinkaan. No, Örnulf, mitä vastaat?
ÖRNULF (_mietiskellen_). Kaksi oivallista pitkää laivaa, aseita ja
irtaimistoa, -- ei kenkään omaisuutta liiaksi saa, mutta, --
(_kiivaasti_) en, en, -- Hjördis on uhannut minua; minä en tahdo!
Epärehellisesti tekisin, jos ottaisin sinun omaisuutesi!