EMMA. Terve tuloa, neiti... Mikä se oli?
EERO (muuttuneella äänellä). Hyppönen, Hyppönen.
EMMA. Neiti Hyppönen... Olkaa hyvät ja istukaa!
ARMI. Niin, tehkää hyvin ja istukaa, hyvät vieraat.
KAIKKI (istuutuvat).
EMMA. Te olette siis herra Lehmuksen täti, neiti Hyppönen?
EERO. Niin, rasteri eli täti isän puolelta.
EMMA. Niin läheinen sukulainen! Yhtäläisyyttä on paljon äänessä.
EERO. Ihanko totta?
EMMA. Näköni on hiukan heikko, mutta minusta tuntuu, kuin sukulaisuutta
huomaisi ulkomuodossakin paljon.
EERO. Sehän on kovin hauska kuulla. Minä olen kuitenkin jo vanha.
KALPA. Sitä ei suinkaan voi sanoa. Eikö totta, rouva Nemlander?
EMMA. Ei, ei juuri.
ARMI. Kauneus on Neidillä säilynyt oikein hyvin.
EERO. Kuinka neiti nyt imartelee! Kiitoksia nyt joka tapauksessa
komppelimangista! (Nousee ja niiaa).
KALPA. Ainakaan ei nyt voi huomata yhtään ainoata ryppyä.
EERO (korjaten harsoa silmiensä eteen). Onneksi niitä ei olekaan.
Elämäni kun tähän asti on ollut niin surutonta.
EMMA. Mutta nyt sattui semmoinen surullinen tapaus hyvä neiti Hyppönen.
KALPA. Meillä on kuitenkin mukanamme hiukan rauhoittavia uutisia, rouva
Nemlander.
EMMA. Mitä uutisia? Minkälaisia?
ARMI. Rouva Nemlander ei ole vielä kuullut, ettei tuo "Uuden Ajan"
levittämä tieto olekaan aivan luotettava.
EMMA. Kuinka niin? En ole kuullut.
EERO. Siinä on varmaan tapahtunut joku ikävä erehdys, rouva Nemlander.
EMMA. Olisiko se mahdollista? Sehän olisi kovin suuri ilosanoma.
ARMI. Niinkö? Olisiko rouva Nemlander tyytyväinen, jos herra Lehmus
palaisi vielä takaisin?
EMMA. Hyvin, hyvin tyytyväinen. Minä rakastin sitä poikaa niin paljon.
Niin herttainen, hyväluontoinen, kunnon poika!
EERO. Sehän on minun kovin hauska kuulla, rouva Nemlander.
ARMI ja KALPA. Ja meidän myös, rouva Nemlander.
EMMA. Tosin hän oli hieman huolimaton raha-asioissaan, mutta sen minä
kyllä annoin anteeksi.
EERO. Semmoisiahan ne kirjailijat taitavat vähän olla kaikki, eikö
niin? (Kääntyen Kalvan ja Armin puoleen).
ARMI. Usein olojen pakosta.
KALPA. Minä luulisin, että se on panettelua.
EMMA. No, no, eivät ehkä kaikki. Sen minä myönnän. Herra Kalpa on
koettanut tovereitaankin auttaa.
KALPA. Niin että rouva Nemlander ottaisi herra Lehmuksen luokseen
jälleen, jos...?
EMMA. Tietysti, tietysti... avosylin. Vieläpä suutelisinkin häntä
päälle päätteeksi.
EERO (nousten ylös ja paljastaen kasvonsa). Tehkää niin! Tässä hän on.
EMMA (kirkaisten). Taivas siunatkoon! Mitä ilvettä tämä on? Mitä tämä
merkitsee?
ARMI. Suudelkaa nyt ensin niinkuin lupasitte!
EMMA. No, sen minä teen. (Halailee ja suutelee Eeroa). Terve tuloa
takaisin!
KALPA. Tämä on se suuri sanomalehtiankka ja elävä esimerkki sielujen
vaelluksesta.
EMMA. Kylläpä ne sanomalehdet todellakin jo osaavat liioitella ja panna
omiaan!
EERO. Kärpäsestä tekivät härkäsen! Siitä, että tuuli vei minun hattuni
järveen, olivat heti jo valmiit hautaamaan minut.
EMMA. Mutta minkäs tähden Eero sitte on tuollaisessa puvussa?
ARMI. Tämä kaikki on oikeastaan minun ansioni, rouva Nemlander. Mutta
nyt on minulla niin monta rautaa vielä tulessa, että sen selittäminen
teille on jätettävä toiseen kertaan. (Eteisen kello soi.) Kas niin!
Siinä onkin varmaan jo vieras, jota odotan.
KALPA. Ehkä minä näin ollen saan tulla teidän puolellenne, rouva
Nemlander, siksi aikaa kuin neiti Kanerva ottaa vastaan vieraansa?
EMMA. Tehkää niin hyvin!
ARMI. Herra Kalpa saakin sitte kertoa teille kaikki, mitä tietää tästä
asiasta. Sehän ei ole enää mikään salaisuus.
KALPA. Hyvä on! Mennään, rouva Nemlander! (Menee vasemmalle).
EMMA. Mennään! Mutta eikös neiti Hyppönen tule myös?
ARMI. Ei. Neiti Hyppönen saa jäädä.
EMMA. Herra Jesta! Sehän onkin Eero. Olen tässä jo ihan sekaisin.
(Menee myöskin vasemmalle. Uusi, voimakkaampi soitto eteisessä).
ARMI. Sillä on kiire. Mutta odottakoon!
EERO. Entäs minä? Minnekäs minut panet?
ARMI. En minä enää viitsisi sinua tätinä esittää.
EERO. Eikä ole aikaa mulla pukuakaan muuttaa.
ARMI. Mene tuonne vuoteellesi loikomaan! Minä vedän verhot eteen.
EERO. Se on ainoa keino. Näkemiin! (Tekee niin ja Armi vetää verhot
eteen).
ARMI. Noin! Ole hiljaa kuin hiiri siellä nyt, vaikka kuulisit mitä
tahansa! (Juoksee aukaisemaan eteisen ovea.) Anteeksi, rakas ystävä!
TURPAINEN (tulee eteiseen). Ellen olisi kuullut olevasi kotona, olisin
jo mennyt pois. (Riisuu päällysvaatteensa).
ARMI. Minulla oli täällä niin kiire laittaa kaikki kuntoon. Sisään,
pyydän!
TURPAINEN (joka on puettu pitkään mustaan takkiin, kukka napin lävessä,
ja jolla on silkkihattu sekä hansikkaat kädessä, tulee sisään). No,
hyvää huomenta!... (Kättelee Armia ja kurottaa samalla päätään kuin
suudellakseen häntä).
ARMI (Kääntää päänsä syrjään). Sittemmin! Vähä myöhemmin!
TURPAINEN. Taaskin! Oletko tyytymätön?
ARMI. Päinvastoin. Erittäin tyytyväinen.
TURPAINEN. Miksikäs sitte? Ajattelin, — kun en tuonut kukkasia tänään?
ARMI. Ai, kiitos niistä! Ne eilisethän ovat vielä ihan tuoreina tuolla
vesikannussa. — Istukaamme! (Istuutuu leposohvalle).
TURPAINEN (panee hattunsa pois ja istuu Armin viereen). En malttanut
olla soittamatta sinulle. (Aikoo tarttua Armin käteen, mutta tämä vetää
sen pois ja väistyy etemmäksi.) Miksikä olet noin omituinen, Armi kulta?
ARMI. Rouva Nemlander voi tulla. Ja kihlauksemmehan ei ole vielä
julaistu. Niin, minä en mitenkään silloin voinut tulla puhelimelle.
TURPAINEN. Olisin niin mielelläni jo varemmin tullut luoksesi.
Saadakseni sitte ajan kulumaan menin ensin parturille.
ARMI. Onkos mitään kuulumisia ulkoa? Herra Nokkonen kun on ollut niin
hädissään tuon eilisen tapauksen johdosta.
TURPAINEN. En ole kuullut enkä tavannut ketään. Onko Nokkonen käynyt
täällä?
ARMI On. Uutistoimisto kuuluu epäilevän, tokko "Uuden Ajan"
levittämässä tiedossa ollenkaan on perää.
TURPAINEN (hypähtää istualtaan). Se ei ole mahdollista! Se ei ole
mahdollista! (On kovin hämmästyneen ja nolon näköinen.) Ei, ei. Sinä
lasket leikkiä, Armi. Eikö totta? Sinä vain turhaan pelottelet minua.
ARMI. En, en. Päinvastoin iloitahan meidän pitäisi siitä, jos
meidän nerokas, suuri kirjailijamme, joksi häntä kirjoittamissasi
muistosanoissa nimität, vielä olisi hengissä ja voisi lahjoittaa
kansalleen monta mielenkiintoista teosta.
TURPAINEN (on pitkän aikaa kuin mykkä aivan). Totta puhuen, minä en
tiedä, mitä sanoa. Sinä olet kovin myr... tuota, leikkisällä tuulella
tänään, Armi. Sehän on mahdotonta. Nythän minä muistan: "Uuden Ajan"
erikoissähkösanomahan perustui juuri sinun antamiisi tietoihin.
ARMI. Sehän se on huolestuttavaa, jos ne ovat näyttäytyneet
perättömiksi.
TURPAINEN (aivan suunniltaan). Silloin... silloin... silloinhan on
kaikki mennyttä, Armi?!
ARMI. Paitsi Eero Lehmuksen elämä ja kirjailijanimi, jotka ovat
pelastetut.
TURPAINEN (hätääntyneenä). Minä, minä... Minun täytyy mennä. Minun
täytyy käydä kuulustelemassa. (Ottaa hattunsa.) Minä tulen niin pian
kuin suinkin takaisin. (Eteisen kello soi).
ARMI. Siinä on varmaan herra Nokkonen.
TURPAINEN. Häneltä kai saamme nyt kuulla asian oikean laidan.
ARMI. Niin, niin. Odottakaa! (Menee aukaisemaan eteisen oven). Niin
onkin! Herra Nokkonen!
NOKKONEN (tulee palttoo päällä sisään). Hyvänen aika, hyvänen aika,
neiti Kanerva! Herra Lehmus elää! Herra Lehmus on elossa!
ARMI. Jumalan kiitos!
TURPAINEN. Piru hänet periköön!
ARMI (Nokkoselle). Mistä te sen tiedätte?
TURPAINEN. Niin onko se nyt sitte varma? Senkin uutisten laittaja!
NOKKONEN. Ikävä kyllä se on varma. Henkilöt, jotka häntä tuntevat ja
joihin voi luottaa, ovat nähneet hänet ilmielävänä vielä tänä aamuna
Lohjalla, jossa hän kuuluu olleen, luultavasti, karhujaan paossa, koska
oli valepukua käyttänyt.
TURPAINEN. Seitsemän kertaa sitte piru hänet periköön!
ARMI. Anteeksi, anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy ehdottomasti
ruveta puolustamaan herra Lehmusta.
NOKKONEN. Sallikaa minun, neiti Kanerva, ensin tehdä teille pieni
kysymys.
ARMI. Tehkää hyvin!
NOKKONEN. Tehän ensin annoitte minulle tuon varman tiedon, että herra
Lehmus oli löydetty.
ARMI. Kyllä. Sitä en kiellä. Siinä pysyn vieläkin.
NOKKONEN. Kuinka niin? Mitä se merkitsee?
TURPAINEN. Mitä? Mitä? Nyt en minä ymmärrä mitään. Olisiko sittenkin...?
ARMI. Ehkä minä nyt saan kutsua herra Kalvan todistajaksi tässä
asiassa, herra Nokkonen? Hänhän oli läsnä täällä, kun eilen kävitte
minua haastattelemassa. Hän on täällä rouva Nemlanderin puolella
parastaikaa.
NOKKONEN. Olkaa niin hyvä! Pyytämällä pyydän!
TURPAINEN. Hauska tulee olemaan todellakin kuulla.
ARMI (menee ja aukaisee vasemmalle vievän oven). Herra Kalpa, olkaa
hyvä ja tulkaa tänne!
KALPA (tulee ja kumartaa).
TURPAINEN ja NOKKONEN (vastaavat kumarrukseen).
ARMI. Herrathan tuntevat kaikki toisensa?
KALPA, TURPAINEN ja NOKKONEN. Kyllä, kyllä, kyllä.
ARMI. Pyydän saada kysyä teiltä, herra Kalpa: minähän vakuutin eilen
herra Nokkoselle, että kirjailija Lehmus on löydetty.
KALPA. Aivan niin. Kieltääkös herra Nokkonen sen?
NOKKONEN. En suinkaan.
ARMI. Kuitenkin käsititte te, herra Kalpa, sekä teidän jälessänne herra
Nokkonen sanani niin, kuin herra Lehmuksen ruumis olisi löydetty.
KALPA. Minä tunnustan väärinkäsitykseni.
NOKKONEN. Mutta te ette sitä väärinkäsitystä oikaissut, neiti Kanerva?
Ettehän?
ARMI. En.
NOKKONEN. Ja miksi ette?
ARMI. En ehtinyt, teillä kun oli niin kauhea kiire saada kirjailija
Lehmus hengiltä.
TURPAINEN. Mikä katala juoni!
NOKKONEN. Oikea skandaali!
ARMI. Jos teitä haluttaa, hyvät herrat, niin kernaasti saatte
syyttää minua. Minä otan niin kovin mielelläni tuon väärinkäsityksen
niskoilleni.
TURPAINEN. Mutta tämähän ei ole viaton väärinkäsitys enää, vaan
tahallinen rikos.
ARMI. Kutsukaa sitä miksi tahansa! Te, herra Turpainen, yrititte hakea
muka loukatun kunnianne takaisin siltä, jonka nimi ja maine teidän
kynänne kautta oli tahrattu. Minun on kuitenkin onnistunut saada teidät
asettamaan Eero Lehmuksen nimi ja maine oikeaan arvoonsa ja siitä
palveluksesta teitä kiitän vilpittömästi.
KALPA. Siihen minä sydämestäni yhdyn.
NOKKONEN. Mikä katala juoni!
TURPAINEN. Oikea skandaali!
NOKKONEN. Ja tämäkö minun piti saada palkinnoksi siitä uutisesta, jonka
tänään juuri Senatista sain ja jonka ai'oin teille kertoa?
TURPAINEN. Mikä se on? Mikä se on?
NOKKONEN. Että hallitus on päättänyt tehdä korkeimpaan paikkaan
esityksen kolmentuhannen markan eläkkeen myöntämisestä kirjailija
Lehmukselle.
ARMI ja KALPA. Aaa!
TURPAINEN. Se vielä puuttui!
EERO (joka on puoleksi riisuutunut naispuvustaan, vetää verhot auki,
seisoen vuoteella, josta sitte hyppää maahan). Siitä uutisesta en malta
olla tulematta itse teitä kiittämään, herra Nokkonen.
NOKKONEN ja TURPAINEN (peräytyvät hämmästyneinä toiselle puolen
huoneita, tehden toisilleen vihaisia eleitä).
EERO (ojentaa kätensä Nokkoselle, joka ei tartu siihen, vaan kätkee
molemmat kätensä selän taa). No, sallikaa teitä sitte kiittää, herra
Turpainen, kauniista muistosanoistanne. (Ojentaa kätensä Turpalselle,
joka myöskään ei tartu siihen, vaan kätkee kätensä selän taa.) Vai
niin?! Minä tarjoan sovinnon kättä, mutta... taitaapa sittenkin vielä
olla odotettavissa kunnianloukkausjuttu.
TURPAINEN (katkeran pilkallisesti). Sekin olisi jo teille, herraseni,
nyt liian suuri kunnia. (Kääntyy poispäin).
KALPA (iloisesti nauraen). Victoria!
ARMI (joka sillä välin on noutanut vesikannusta Turpaisen hänelle
antaman kukkaskimpun, ojentaa sen Eerolle). Päinvastoin, Eero,
sovinnoksi on herra Turpainen tuonut nämä ihanat ruusut, jotka minä
pyydän saada hänen puolestaan ojentaa sinulle onnitellakseni sinua
tänä suurena ilon ja riemun päivänä. (Tekee samalla syvän, siron
kumarruksen).
EERO (ottaa juhlallisesti kukat vastaan). Minä kiitän sydämestäni
onnittelusta, mutta nämä ihanat ruusut pyydän saada kunnian palauttaa
niiden jalomieliselle tuojalle. (Tekee samalla syvän, siron kumarruksen
ja ojentaa kukat Turpaiselle).
TURPAINEN (sieppaa ne häneltä). Olisi todellakin vahinko jättää ne
tänne. Sillä luuletteko te, että muut kuin itserakkaat kirjailijat
uskovat todeksi sen, mitä noissa ennenaikaisissa muistosanoissa
kirjoitin. (Pilkallisesti nauraen Armiin päin). Hah-hah hah-hah!
Pelkkää ivaa se oli, ei muuta. — Kun sen nyt olen saanut sanotuksi,
niin lähden. (Nokkoselle). Tulkaa!
NOKKONEN (nauraen). Se oli hyvin! Mennään. (Marssivat eteiseen).
ARMI (eteisen ovella Turpaisen jälkeen). Ja luuletteko te, että kukaan
rehellinen ihminen enää uskoo tuommoista julkisen sanan palvelijaa kuin
te olette. Menkää! (Osoittaa ulos. Naurua).
EERO. Ja te, herra Nokkonen, julaiskaa heti lisälehti siitä, että minä
elän! (Uusi naurun rähäkkä).
TURPAINEN ja NOKKONEN (poistuvat eteisestä, paiskaten ulko-oven kiinni).
ARMI ja KALPA (iloiten Eeron ympärillä). Victoria! Victoria! Voitto on
sittenkin meidän.
EERO. Voineekohan vain tuohon Nokkosen uutiseen nytkään luottaa?
KALPA. Odotas! Minä soitan Kirkollisasiaintoimituskuntaan ja kysyn.
(Juoksee vasemmalle).
ARMI. Kyllä se on varminta.
EERO. Olisi se onnenpotkaus meille, jos se olisi totta.
ARMI. Ja kunnia Kaunokirjailijaliitolle, joka tuon esityksen teki.
EERO. Ja samalla meidän aatteittemme voitto viheliäisistä
arvostelijoistamme. Jos vain lopulta Senatin esitys saa vahvistuksen
"korkeimmassa paikassa", niinkuin sanotaan?
ARMI. Ethän sinä "Voima"-liitossa ole mukana ollut tahi muuten
valtiollisesti ole epäluotettava?
EERO. En, tietääkseni, — ikävä kyllä.
KALPA (palaa). Totta on! Totta on! Ei ole epäilemistä enää.
EMMA (tulee hänen jälessään). Mikä ihmeen ilo täällä on? Herra Kalpa
sanoi, että tulisin sisään.
ARMI. Niin, tulkaa ja iloitkaa kanssamme!
KALPA. Onnitelkaa neiti Hyppöstä! Hän saa valtion eläkkeen.
EERO. Niin, täti, kaksisataa viisikymmentä markkaa kuussa, Eikös se ole
hyvä?
EMMA (halaillen Eeroa). Valtionko eläkkeen? Niinkö paljon?! No,
toivotan onnea. Sydämestäni iloitsen.
ARMI. Hallitus näkyy välistä käsittävän asiat paremmin kuin jotkut muut.
KALPA. Kost' Jumala sitte sillekin ansion mukaan!
EERO (ottaen Armin kainaloonsa). Siellä yläilmoissa, nähkääs,
aavistettiin, että meillä oli aikomus perustaa Tuusulan järven rannalle
oma koti.
EMMA (taputellen Armia ja Eeroa). No, onnea, onnea! Ja pitkää ikää!
Eero tulee varmaan elämään sadan vuoden vanhaksi, koska hänet näin jo
elävänä tahdottiin haudata.
KALPA. Mutta, minnekäs minä raukka joudun? Ei rouva Nemlander taitaisi
minusta huolia?
EMMA. Olkaa vaiti! Minä, vanna leski.
KALPA. Sitähän minäkin! Minä olen niin huono vuokranmaksaja, ettei
minusta olisi teille kunnolliseksi vuokralaiseksikaan.
ARMI. Herra Kalpahan on maksanut vuokraa täällä Eeronkin puolesta.
EERO. Senpä tähden viemme sinut, seppo, sinne Tuusulaan ottopojaksemme.
ARMI. Ja kirjailemme siellä ahkerasti kaikki yhdessä.
(Esirippu).
Loppu.