KALPA. Onko se ruotsia?
ARMI. Siltä kuuluu.
EERO. Turpainenhan on käynyt Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun.
ARMI. "Ei vähemmin onnistunut ollut Eero Lehmuksen ensimäinen
novellikokoelma 'Kuusen juurella'."
EERO. Jonka Turpainen itse aikoinaan pani pataluhaksi.
KALPA. _Tempora mutantur_ eli suomeksi: niin ajat muuttuvat.
ARMI. "Mutta erittäin on muistettava hänen näytelmäesikoisensa 'Vipusen
vatsassa', jossa tekijä astuu aivan uusia uria ja aukoo kauas-kantavia
näköaloja vanhalle, ränstyneelle näytelmätaiteelle".
KALPA (Eerolle). Mitäs virkaveli siihen sanoo?
EERO. Sanon vain: sillä lailla!
ARMI. Turpaisparka siinä suorastaan kieltää vapahtajansa. Hän, joka
tähän saakka on ollut tuon uuden suunnan verivihollinen!
EERO. Entä sitte? Uteliaisuuteni ei ole enää pysyä aisoissakaan.
ARMI (jatkaa). "Seurasi sitte erittäin sukkela ja henkevä huvinäytelmä
'Lorujen loppu', joka on käynyt jo klassilliseksi ja jäänyt
pysyväiseksi Kansallisteatterimme ohjelmistoon..."
KALPA. Nyt maalataan jo kohta nimesi Aleksis Kiven ja Minna Canthin
rinnalle Kansallisteatterin katsomon katonrajaan — näkymättömälle
paikalle.
EERO (Armille). Annas tulla, annas tulla!
ARMI (jatkaa). "Mainitussa näytelmässä tekijä mitä purevimmalla
tavalla, satiirin hienolla attikalaisella suolalla, ruoskii..."
KALPA. "Ruoskii — suolalla"! Jopas tuli pikkunen kömpelyys!
EERO. Kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta!
ARMI. "... ruoskii omituisia, mädänneitä kotoisia olojamme, antaen
ansion mukaan, mutta silti kiitettävän ulkokohtaisesti, sekä oikealle
että vasemmalle..."
EERO. Siitä tunnustuksesta kiitän sydämeni pohjasta.
KALPA. Nyt puhutaan romaaneistasi.