ARMI. Sh! Hiljaa! Ette saa nauraa. Ette saa nauraa!
KALPA. Siinä tapauksessa minä vain istuudun hämmästyksestä. (Vaipuu
tuolille).
ARMI. Eikö tämä ole suuremmoista todellakin?
KALPA. Mainiota! Mainiota!
ARMI. Vieläkö nyt epäilette aikeeni onnistumista, herra Kalpa?
KALPA. Nyt olen yhtä varma sen onnistumisesta kuin te.
ARMI. Ja tämä ihana ruusukimppu, tiedättekös mitä sillä teen?
KALPA. Ettehän toki sitä uuniin viskaa?
ARMI. Johan nyt! Sen lasken Eero Lehmuksen tomulle hautajaispuhetta
pidettäessä hänen arvostelijansa, herra Väinö Turpaisen puolesta.
KALPA. Minä olen mykkä hämmästyksestä.
ARMI. Teidän on kuitenkin siitä heti toinnuttava ja lähdettävä vainajaa
hakemaan, niinkuin oli aikomuksenne.
KALPA (nousten). Mutta mistä? Tiedämmekö, mistä hän on löydetty ja
löydettävissä?
ARMI. Sen hän itse minulle kirjeessään ilmoitti: Lohjan aseman
läheisimmästä majatalosta.
KALPA. Ensi junassa olen matkalla.
ARMI. Ja huomenna tuotte hänet tänne. Mutta muistakaa tehtävänne on
mitä arkaluontoisin! Ei kellään saa olla vähintäkään aavistusta asiasta
ennenkuin hän on täällä omassa asunnossaan taas.
KALPA. Toimi, jonka minulle annatte, neiti Kanerva, tuottaa minulle
suurta kunniaa ja minä koetan parastani tyydyttääkseni korkeimmatkin
vaatimuksenne, mutta minun täytyy tunnustaa, että minua koko lailla
pelottaa matkustaa valekuolleen seurassa.
ARMI. Sitä suurempi on teidän ja meidän kaikkien ilo oleva, kun hän
herää kuolleista jälleen. Siis näkemiin!
KALPA. Näkemiin, te suuri... suuri nero!
Rientää eteisen kautta ulos.
ARMI (pysähtyen haltioissaan). Minä voisin melkein jo itse luulla, että
olen nero.
Esirippu.