LEHMUS. Mutta minun vieraitten miesteni läsnäollessa teidän nyt on
velvollisuus puhua suunne puhtaaksi.
NOKKONEN. Velvollisuuteni siinä tapauksessa on poistua. (Aikoo mennä).
LEHMUS. Herra Nokkonen, minä pyydän.
KALPA. Älkää hiidessä menkö! Lystihän loppuu kesken.
ARMI. Odottakaahan! Me poistumme sitte. Minä ainakin.
NOKKONEN (jääden). Jos suvaitsette.
ARMI. Tulkaa tekin herra Kalpa! Menkäämme siksi aikaa rouva Nemlanderin
puolelle!
KALPA. Mitäs arvelet, Eero menemmekö?
LEHMUS (puolikovaa Armille ja Kalvalle). Menkää! Kyllä minä hänen
kanssaan yksinkin toimeen tulen. (Tekee käsillään semmoisia eleitä
ikäänkuin hän aikoisi nyrkkivoimalla ajaa Nokkosen pellolle.) Parasta
onkin, että se tapahtuu ilman vieraita miehiä.
ARMI. Hyvä, hyvä.
KALPA (taputtaen jälleen Lehmusta olkapäälle; leikillisesti). Ai, ai!
Kyllä sinä oletkin ollut pahoissa pauloissa, kun et ilkiä enää ihmisten
ja ystäviesi kuullen asioitasi selvitellä.
LEHMUS. Jaa, jaa! Kaikkeen sitä joutuu tässä matoisessa maailmassa.
ARMI ja KALPA (poistuvat nauraen vasemmalle).
LEHMUS. Siis?...
NOKKONEN. Siis saanen nyt pyytää vieraat miehet sisään?
LEHMUS. Kuulkaa, herra Nokkonen, sanokaa minulle ensin: onko se herra
arvostelija, jonka puolesta olette luokseni tullut, ihan, tuota, kuinka
minä sanoisin... (tekee sormillaan otsansa kohdalla liikkeitä ikäänkuin
osoittaakseen, ettei tarkoitettu henkilö ole aivan täysijärkinen).
NOKKONEN. En ymmärrä oikein, mitä tarkoitatte?
LEHMUS. Minä kysyn sitte: tehän sanoitte, että minä muka olisin
loukannut sen miehen kunniata?
NOKKONEN. Niin hän väittää.
LEHMUS. Ja millä perusteilla, sallikaa kysyäni?
NOKKONEN. Teidän omille sanoillenne olen juuri tullut saamaan
vahvistusta todistajain läsnä ollessa.
LEHMUS. Minun sanoilleni?
NOKKONEN. Maisteri Turpainen väittää teidän eräälle henkilölle, jonka
olette kadulla tavanneet, sanoneen hänen, nimittäin Maisteri Turpaisen,
"Uudessa Ajassa" epärehellisesti arvostelleen teidän viimeistä
näytelmäänne.
LEHMUS. Aa! Nyt minä ymmärrän. Kysymys on siis eräästä lyhyestä
sananvaihdosta, joka minulla sivumennen oli Kirjailija Jorma Heinäsuon
kanssa toissa päivänä Aleksanterinkadulla.
NOKKONEN. Saanko minä ehkä nyt vierasten miesteni läsnäollessa kuulla
teidän myöntävän tuon väitteenne oikeaksi, jotta asia voidaan jättää
joko sovinto-oikeuden kautta tahi jollakin muulla lailla ratkaistavaksi?
LEHMUS. Ette, sanon minä.
NOKKONEN. Mitä sillä tarkoitatte?
LEHMUS. Etten minä myönnä noita sanoja oikeiksi. Jorma on väärin
tulkinnut sanani.
NOKKONEN. Te siis kiellätte mitään sellaista sanoneenne? Saanko sen
kuulla vierasten miesten läsnäollessa.
LEHMUS. Ette sitäkään. Sillä minä en tahdo olla missään tekemisissä
herra Turpaisen, en hänen lähettinsä enkä hänen vierasten miestensä
kanssa.
NOKKONEN. Onhan tuo selvää kieltä kyllä. (Tekee lähtöä).
LEHMUS. Se olikin tarkoitus. Sillä väkevämpiä keinoja minun tässä
tapauksessa ei tarvinne käyttää?
NOKKONEN. Ooho! Vieläkö uhkaus minulle?
LEHMUS. Ymmärtäkää kuinka tahdotte! Sillä tämä on jo liikaa. Ja
sanokaa terveiset herra Turpaiselle, että hän, päinvastoin, on minulta
riistänyt kunnian ja maineen, enkä minä hänen kunniaansa loukannut.
NOKKONEN. Johon voin siis lisätä teidän väittävän kirjailija Heinäsuon
levittäneen teistä väärän huhun.
LEHMUS. Ette. Omianne ette saa siihen mitään panna. Minä sanoin
Jorma Heinäsuolle että "Uuden Ajan" arvostelija Väinö Turpainen on
kevytmielisesti selostanut ja ylimielisesti arvostellut viimeistä
näytelmääni, vaan että hän sen olisi tehnyt _mala fide_, sitä en ole
sanonut, ja siinä on ero, jopa suurikin. Sat sapienti! Ne sanat voitte
levittää vaikka koko maailmalle. Ja nyt saatte mennä!
NOKKONEN. Te siis ajatte minut suoraan ulos ottamatta vastaan vieraita
miehiä, joiden kanssa olen luoksenne tullut selvitystä saamaan?
LEHMUS. Minun mielestäni olisi Turpainen itse voinut tulla tuosta
kunnianloukkausjutusta kanssani puhumaan, niin olisimme saanet nähdä
toinen toisemme silmästä silmään ja puhua toisillemme suut puhtaiksi
eikä lähettää parlamenttääriä ilvettä pitämään.
NOKKONEN. Onko minun siis ilmoitettava hänelle, että teidän
toivomuksenne ja ehkä aikeenne on saada puhutella häntä itseään?
LEHMUS. Ei. Sanoinhan teille jo...
NOKKONEN. Minä luulen siis, ettei asia tähän näin vain pääty.
LEHMUS. Luulkaa, mitä tahdotte!
NOKKONEN (kumartaa kohteliaasti). Hyvästi! (Menee eteiseen ja pukeutua).
LEHMUS (hänen jälkeensä). Minä puolestani luulen, että herra
Turpaisella nyt ainakin on sen verran järkeä, että hän tietää, mitä
hänen ei ole tehtävä, jos hän on oikeasta kunniakäsitteestä selvillä.
NOKKONEN (joka sillä välin on pukenut päällystakin ylleen, kumartaa
vielä kerran eteisessä, sanoen kohteliaasti) Hyvästi!
LEHMUS (lyhyesti, kuivasti). Hyvästi!
NOKKONEN (Menee ulos).
LEHMUS (Kävelee muutaman kerran hermostuneesti huoneessa edestakaisin).
Kaikkia sitä pitää maailmassa kuullakin. Kaikkia sitä pitää kuullakin.
(Purskahtaa sitten nauramaan). Hah-hah-hah-hah!
KALPA (Kurkistaa ovesta oikealta). Joko se on tapahtunut?
LEHMUS. Tulkaa sisään vain!
KALPA ja ARMI (tulevat).
ARMI. Sehän kävi niin siivosti, ettei kuultu yhtään mitään kolinaa.
LEHMUS. Mikä niin?
KALPA. Se pellolle ajaminen.
ARMI. Niin.
LEHMUS. Te olette kuunnelleet?
KALPA. Tietysti. Pitihän meidän olla varalla sinua auttamassa, jos
olisit apua tarvinnut.
LEHMUS. Mitäs nyt sanotte?
KALPA. Minä en mitään. Olen mykkä.
ARMI. Ihmettelen vain tämän maailman menoa.
LEHMUS. Sen ääretöntä nurinkurisuutta. Eikö niin? Onkos koskaan
kummempia kuultu, kuin tämä kunnianloukkausjuttu?
KALPA. Mutta mitäs itse nyt aiot tehdä?
ARMI. Niin. Sillä ei Turpainen sitä siihen jätä.
LEHMUS (hiukan mietittyään). Aion — kuolla.
KALPA. Häh?!
ARMI. Valekuoleman, tietysti. Lähtemällä pois maalle, niinkuin olet
tahtonut, hermojasi lepuuttamaan ja jos jaksat, uutta näytelmääsi
jatkamaan.
LEHMUS (iloisesti). Kuuleppas, Armi, sinäpä annoit minulle todellakin
oivan ajatuksen. Mitäs jos minä todenperään ottaisin ja kuolisin?
Olisin valekuollut olevinani?
KALPA. Ai, saamari! Se on oiva kepponen.
ARMI. "Elävä ruumis" à La Tolstoi.
LEHMUS. Lähden pois ihmisiä pakoon, tapan itseni ja saan sanomista
lukea, mitä jälkimaailma ja arvostelijat varsinkin minusta sitte
sanovat.
KALPA. Että olit pelkuri, sen Turpainen tietenkin tulee ihan
ensimäiseksi sanomaan sen asian jälkeen, jossa vast'ikään olemme
vieraina miehinä olleet.
ARMI. Se voi päinvastoin olla traagillinen syy Eeron kuolemaan.
Tuommoinen ihmisettömyyshän syvästi koskee tuntehikkaaseen
runoilijaluonteeseen.
LEHMUS. Luuletko ehkä, että Turpainen siitä saa omantunnonvaivoja?
ARMI. Mahdollisesti hän kirjoittaa sinusta kauniinpuoleisen nekroloogin.
LEHMUS. Hyvähän se olisi sekin; osoittaisihan se hänessä kääntymystä
parempaan päin.
KALPA. Hirteen hän ei ainakaan mene sinun kuolemasi tähden, siitä saat
olla varma.
ARMI. Mutta varoitukseksi ja ojennukseksi se kenties voi olla hänelle
ja kumppaneille. Ehkäpä aletaan meitä paremmin ymmärtää ja kohdella,
kun yksi kuolee puolestamme.
KALPA. Jos todellakin aika vaatii uhria, niin puhkaise tuo mätäpaise!
Ehkä alkaa sitte tässä maassa uusi _aera_.
LEHMUS. Se on päätetty. Minä kuolen.
KALPA. Kuten näet, emme me, sinun virkaveljesi, itke sinua lainkaan.
ARMI. Minä kyllä lasken kolmen markan seppeleen haudallesi.
LEHMUS. Ne minä kiellän, kuten kaikki suuret miehet ainakin. Mutta
hautapatsaan saatte kymmenen vuoden perästä juhlallisesti pystyttää
tomulleni.
KALPA Ja mitä siihen on kirjoitettava?