tämän maailman ja tuonelan väliä aina yhä uudelleen. Jos hän oli hyvä
ihminen, palajaa hän tänne ihmisenä ja syntyy rikkaassa kodissa, mutta
jos oli pahaa tehnyt, syntyy hän köyhäksi, sokiaksi, kuuroksi tai
muuten raajarikoksi. Jos hän oli suuria syntejä tehnyt, palajaa hänen
sielunsa asuakseen koiran, kissan, sian tai jonkun muun eläimen
ruumiissa. Nykyinen elämä on vaan edellisen jatkona. Mitä ennen
kylvi, sitä nyt niittää. Synkkä on monen elämä! Ainoana keinona
tuomionalaisesta elämästä pääsemiseen ovat hyvät työt, mutta mitenkäs
köyhä, rahaton niitä tekee? Köyhiä pitäisi auttaa, rakennuttaa siltoja,
korjauttaa teitä y.m. suuria töitä toimitella, mutta milläs niitä teet?
Nyt on jo tila tukala ja tukalampi tulee, kun tänne takasin laitetaan
tuolta manalan majoilta. Entäs jos sitten pitää koirana kuleksia! --
Surkeatahan se on, mutta minkäs sille voi! Ehkä kuitenkin kohtalo
lievenisi, jos jättäisi lihan syönnin. Saisi ehkä sitten, takasin
tultua, täällä maailmassa pienen peltotilkun! --
Pojattomien naisten tila on säälittävä. Heitä odottaa kauhea kadotus
heidän syntisyytensä tähden. Leskille voi vielä jonkinlainen huojennus
tapahtua, jos sulkeutuvat luostariin, rupeavat nunnaksi, eivätkä syö
lihaa. Miehillä tietysti on enemmän toivoa tulevaisesta onnesta vaikka
leskeksi jäätyään uudelleenkin avioliittoon menevät. Se teko ei tee
heitä autuudesta osattomaksi, vaikka se naiset syöksee kadotuksen
syvimpään kuiluun! Avioliitossa olevat, pojattomat vaimot viettävät
ilotonta elämää.
Pimeys, pimeys vallitsee Kiinassa! Oppineet ja oppimattomat ovat
vajonneet öiseen hämärään. Jo on kulunut vuosia siitä, kun Kihanista:
Onni karkasi!
Vuosi vuodelta pidettiin tutkintoja, mutta ei yksikään suoriutunut
niistä. Mikäs siihen on syynä? kyselivät viisaat miehet. Se ja se mies,
tuo ja tämä, he kaikki olivat lahjakkaita ja ahkeria ja näiden
ahkerien, lahjakasten luku nousi satoihin, -- siis syy ei ollut --
miehissä, vaan jossain muussa. Mietittiin, tutkittiin ja viisasten
siinä neuvotellessa, huomattiinkin todellinen syy. _Onni oli paennut
kaupungista!_ Kun vyyhdestä kerran pää saatiin käsiin, kyllä se sitten
selveni ja karkurin jälille päästiin kun päästiinkin! Ovelapa se
karkuri olikin! Ei kiivennytkään muurin ylitse tai salateitä myöten
hiipinyt kaupungista, ei, vaan se meni sieltä, mistä muutkin
rehelliset! Kaupungin syrjäisemmästä _portista_ se pujahti ulos muiden
menijäin tavalla. Ulos, maailmaa katselemaan sekin halusi, mutta
varmaan sai viestin viisasten tuumista ja kulkusalla olo ei taitanut
varsin hauskaa olla, koska kiiruhti takasin. Karkuri kerkesi kaupunkiin
ennenkun tuo portti muurattiin umpeen. Seuraavana vuotena tuntuivat
seuraukset onnen palajamisesta, sillä miehet suoriutuivat tutkinnoissa
mainiosti! Pidättääkseen seikkailuhaluisen onnettaren kaupungissaan,
eivät Kiinalaiset enään uskaltaneet tuota vaarallista porttia avata ja
vielä tänäkin päivänä se on ummessa! Eikä ole hyvä avatakkaan, sillä
kukas tietää, mikä ajatus taas pälkähtäisi "onnen" päähän! Parempi on
varoa, kuin katua!
Kiinalaisten uskonnot eivät _anna_ mitään niitä tunnustaville, vaan
_vaativat_ heiltä paljon. Ei epäjumalia, eikä isien henkiä voi lähestyä
antimitta, rahatta. Toisin on Jeesuksen opin laita. Se taritsee,
lahjoittaa, rahatta, hinnatta. Se ei tee eroa rikkaan ja köyhän
välillä. "Joka tahtoo, hän tulkoon, ottakoon!" Ne jättävät _köyhät_
osattomaksi, mutta Jeesus tuli "köyhille saarnaamaan hyvää sanomaa".
_Naisille_ ne eivät lupaa autuutta, jolleivät ole äitejä, mutta Jeesus
kutsuu yhtä hellästi heitä luokseen, kuin miehiäkin.
Kaikki se hyvä, mitä pakanain suuret opettajat ovat opettaneet, on
verrattava kuun valoon. Paljon totuutta, jaloja ajatuksia ovat he
antaneet perinnöksi kansalleen, mutta niistä on puuttunut elämä. Jeesus
tuli valkeudeksi maailmaan. Hänen opetuksissaan on lämpöä. Ne
synnyttävät elämää. Kuunvalo on ihana, mutta se ei voi sulattaa jäitä,
eikä hävittää hankea. Ihanimpana kuutamoyönä on luomakunta kuollut.
Parhain, puhtain siveysoppi ei voi antaa elämää, ei synnyttää ihmistä
uudestaan. Sen valossa näemme hämärästi tien, jota olisi kulettava,
mutta se ei anna voimaa kulkea sillä.
Sanoma Jumalan rakkaudesta vaikuttaa henkiin herättämällä. Se avaa
silmämme näkemään, miten Jumala meitä rakastaa, tahtoo pelastaa, tehdä
osalliseksi omasta onnellisuudestaan. Siunattu evankeliumi! Missä se
uskotaan, siellä se osoittautuu Jumalan voimana, siellä se sytyttää
sydämiin tulen, rakkauden tulen.
Kiinalaiset tarvitsevat kuulla Jeesuksesta, maailman Vapahtajasta,
sillä he "kulkevat eksyksissä ja ovat niin nääntyneet kuin lampaat,
joilla ei ole paimenta."
II:nen Luku.
Kyllä muurahaisilla on kesällä kiire, mutta tuskin kiireempi, kuin
Kiinalaisilla
Uudenvuoden edellä,
joka on heidän suurin, tärkein ja rakkain juhlansa, todellinen
kansallisjuhla. Sen lähetessä kasvaa kihu kaupungeissa. Maalaiset
tuovat sinne tavaroitaan niistä saaduilla rahoilla ostaakseen
juhlatarpeita. Koo nien! koo nien! (uusivuosi, uusivuosi) kaikuu
kaikkialla. Jokainen, joka vaan voipi, hankkii uudet vaatteet. Kenen
varat eivät siihen riitä, riittävät ne ainakin vaatteiden
vuokraamiseen. Vieraillaan sitten lainatuissa puvuissa! Kerran
uudenvuoden päivänä lähestyi kotiamme hienosti puettu mies.
Hämmästyneinä katselimme komeaa tulijaa ja suureksi huviksemme
tunsimmekin hänessä "opettajamme!" Mies "potraili" lainatussa
satininutussa!
Vuoden viimeisinä päivinä vilisee kaupunki velallisista, jotka
koettavat piiloutua velkojiltaan. Maassa vallitsevan tavan ja lain
mukaan, pitää _velat olla suoritetut_ ennen uudenvuoden alkua.
Lainanantaja etsii velanottajaa ja tämä koettaa kätkeytyä. Jos hän voi
kätkeytyä uudenvuoden aamuun asti, on hän ahdistuksesta vapaa.
V. 1896 vietimme Kiinalaisten uudenvuoden Kaojuu nimisessä kaupungissa.
Aattopäivänä, iltapuolella, tultiin meitä hakemaan taloon, jossa isäntä
oli ottanut ooppiumia. Mies makasi liikkumattomana kun tupaan tulimme.
Pyynnöstämme palvelijamme pani vettä hänen suuhunsa nähdäksemme josko
hän voi lainata, mutta sitä ei mies enään voinut tehdä. "Emme voi häntä
auttaa", -- sanoimme, "mutta Jeesus voipi ja me tahdomme rukoilla Häntä
hänen puolestaan!"
Kuolevaisen äiti hartaasti pyysi rukoilemaan, mutta hänen vaimonsa
kiljasi: "eikä tarvitse rukoilla! Kuolkoon!" Surkea itku ja parku
kuului talosta, lähdettyämme kotiin, jossa sydämestämme pyysimme Herran
Jeesuksen armahtamaan miesparkaa, joka jo oli näennäisesti ihmisavun
ulkopuolella.
Joutui ilta. Mies makasi tiedottomana. Äiti kutsutti "hooshangit"
messuamaan, jotta kuolevaisen sielu ei kiirastuleen joutuisi ja murheen
murtamana pani pötyä pöytään, kantoi ruokaa kaikenlaista heidän
syötäväkseen. Papit vuoroin söivät, vuoroin höpisivät. Antaapas olla!
-- Siinä, silmät ummessa loilotellessa, jo kuului liikettä nurkasta,
jossa sairas makasi. Katsahtavat sinne. Voi kauhua! -- mies
kaapsahtaakin ylös! Jo vaikeni pappien pomina ja taakseen vilkasematta
paljaspäät livistivät tuvasta ulos, minkä kerkesivät. Äidin iloksi ja
eukon suruksi parani mies. Velkojen tähden hänkin oli ottanut myrkkyä.
Sydämestämme kiitimme Jumalaa miehen parantumisesta.
Tämän juhlan aika on oikea itsemurhien aika. Toinen tärkeä tehtävä
uudenvuoden edellä on