on Länsimaalaisen vaikea kuvata. Hänessä on paljon salaperäistä. Hänet
on opetettu _tunteitaan salaamaan_. Hän voi kätkeä tulisemmatkin
tunteensa niin piiloon, kuin kissa kyntensä! Vaikka syvästi loukattuna,
voi hän mennä pois hymysuin!
Hän on _kestäväinen_. Vaikkei toimensa ole tuottelias, ei hän hevin
siitä luovu, sillä hän ajattelee: "kestäväisyydellä on vaikeus
voitettava". Huonokin ammatti voi parantua ahkeruudella, sillä "saahan
miekastakin hiomalla silmäneulan".
Hän on _säästäväinen_. Puoleksi pilaantuneen ruuan syö kansan mies.
Kerran kesäsenä päivänä paheni meiltä lihakappale, joka jo oli
paistettu. Käskin viskaamaan sen pois, mutta kauhukseni sain kuulla,
että palvelijamme eivät hennoneet heittää sitä pois vaan söivät sen!
_Kärsivällinen_ on Kiinalainen. Meillä on eräs pieni holhotti siellä.
Ollessaan 8:san vuotinen, asui hän luonamme. Häneen tuli omituinen
ihotauti. Neiti Lagerstam, joka oli sairaanhoitaja, voiteli hänen
ruumiinsa lääkkeellä, joka kirveli, mutta tuotti pikaisen avun. Lapsi
kiemurteli kuin mato koukussa, mutta ei ääntä päästänyt! Nähdessämme
hänen kärsivällisyytensä, olimme ihan hämmästyneet! Vaiti ollen kärsi
lapsukainen tuskat! Me emme olisi sitä voineet tehdä.
Katsellessani heidän kehnoja kangaspuitaan, monimutkaista vaivaloista
silkin kutomistapaansa ja tylsiä työaseitaan, ihmettelin heidän
kärsivällisyyttään ja _kykeneväisyyttään_. Niillä tienoin, missä olen
liikkunut ja nähnyt silkin viljelystä, en missään nähnyt "luomapuita",
vaan kangas luotiin tuvan ulkoseinälle! Kyllä siinä luoja sai ottaa
vähän monta askelta, ennenkun pitkä kangas oli luotu!
_Lujuutta ja sitkeyttä_ ei Kiinalaiselta puutu! Hän pyrkii
tarkoituksensa perille, vaikkapa vuoriakin täytyisi siirtää!
_Maltillinen_ hän on, mutta jos hänen tunteensa pääsevät kuohumaan,
kuohahtavat ne yli äärien, muuttaen hänet rajuksi ja pelkäämättömäksi
vaikka muuten hän on hyvin _pelkuri_.
Hän on _arka arvostaan_ ja haluaa _esiintyä sivistyneenä_ miehenä,
jolla on "tapoja!" Kerran eräs nuori mies kysyi sopimattomalla,
halveksumista osottavalla tavalla nimeäni. Huomautin ystävällisesti
hänelle sitä sanoen:
"Etkös tunne tapoja?"
Hän häpesi, uudisti kysymyksensä kohteliaasti kumartaen ja sanoi:
"Arvoisa nimesi?"
"Halpa nimeni on An", vastasin. Läsnäolijat nuhtelivat häntä ja
huomauttivat hänelle, miten sopimattomasti hän ensin käyttäytyi ja
tunnustivat meillä ulkomaalaisillakin olevan "tapoja!"
Kiinalainen on _viekas_. Taitavasti petkuttaa hän omia
kansalaisiaankin, puhumattakaan muukalaisista. Hyvin usein ovat
Kiinalaiset ystävämme sanoneet meille: "eivät ulkomaalaiset tiedä
meidän Kiinalaisten sydäntä." Usein kuulin sanottavan: "ei viekas voi
viekasta pettää, mutta rehellinen aina sen uhriksi joutuu."
_Kostonhimoinen_ hän on. Eräs herrasmies riitautui yhden työmiehen
kanssa ja voitti. Voitettu päätti kostaa. Hän nautti ooppiumia, meni
yöksi riitatoverinsa oven ulkopuolelle ja kuoli siihen. Siinä oli
kostoa kylliksi. Hänen sukulaisensa alkoivat rettelöidä. Herrasmiehen
täytyi suorittaa hautauskulungit ja mikä vielä kauheinta oli, niin se
oli se, että hän luuli vainajan sielun asustuvan kuolinpaikalla. Hänen
täytyi sulkea ovi, sillä hän ei uskaltanut siitä kulkea! Voisihan
vainaja hänet kuristaa. Kostonhimon uhreina kuolee sadoin tuhansin
ihmisiä. Kiinalainen ei hyökkää toisen päälle tappaakseen hänet, vaan
hän surmaa itsensä! Mitäs hän välittää tästä elämästä! Hän ajattelee:
"pääsenhän tänne taas uudelleen!" Hän uskoo sielun vaeltavan tämän
maailman ja tuonelan väliä. Itsemurhia tapahtuu äärettömästi paljon. Me
saimme kerran pelastaneeksi erään 12-vuotisen pojan, joka riidellessään
vanhimman veljensä kanssa joutui tappiolle. Siitä pieni mies sydäntyi.
Osti myrkkyä ja nautti sen. Äiti juoksi hädissään apua hakemaan. Meillä
ei ollut kotona mitään vastamyrkkyä, mutta olimme sattuneet kuulemaan
väkevän kahvin olevan siihen hyvää. Me keitimme sakeaa kahvia ja
juotimme pojalle kaksi kupillista. Sekös tepsi! Poika rupesi
ylönantamaan ja pelastui, mutta ei hän siitä hyvillään ollut.
Eräs varakas emäntä, jolta kuoli mies, joutui odottamattomalla tavalla
kostonalaiseksi. Eräs renttu pyysi häneltä suurempaa rahasummaa. Hän ei
antanut. Mies mietti kostoa. Hän meni kaupungin hallitukselle
ilmoittamaan emännän pitävän suolakauppaa, johon ainoastaan
hallituksella on lupa. Kaupungin päällikkö lähetti tutkimaan asiaa.
Suoloja ei löytynyt talossa, mutta miehet eivät lähteneet talosta pois.
Siinä olivat yöt, päivät. Emännän piti heitä syöttää, juottaa. Kaiket
päivät siinä juorusivat ja räyhäsivät. Heitä oli viisi, kuusi miestä ja
syyttäjä lisäksi. Niin olisivat siinä elelleet kuka tiesi, kuinka
kauvan, jollei emäntä olisi antanut rahoja. Mutta pyydettyä määrää hän
ei kuitenkaan antanut!
_Sanansa pitäminen_ on Kiinalaisille outo asia. Hän on lauhka
lupaamaan, mutta täyttämään hidas! Kerran jouduimme tekemiseen miehen
kanssa, joka mainiosti osasi "syöttää meitä sanoilla". Vuokrasimme
hänen veneensä. Kimpsut, kampsut olivat jo veneessä ja me käskimme
hänen nostamaan ankkurin.
"Nostetaan, nostetaan, kunhan setäni poika tulee puodista riisiä
ostamasta!" sanoi ukko.
Kärsivällisenä odotimme "sedänpojan" tuloa. Hän tuli.
"No nyt ankkuri ja purjeet ylös!" huudahtimme.
"Kohta, kohta!" vastasi mies iloisesti, mutta kun hän ei liikahtanut
paikaltaan, kehoitimme häntä toisen kerran.
"Lähdetään paikalla, kunhan serkkuni, joka kodistaan meni uusia housuja
hakemaan, palajaa!" tuumi hän. Mikäs nyt auttoi? Kukatiesi kuinka monta
"sedänpoikaa" ja "serkkua" vielä oli odotettavana! Meille alkoi kiire
tulla, sillä päivä oli jo puolessa ja meillä monen tunnin matka
kulettavana.
"Emme voi enään odottaa", sanoimme, kun "serkkua" ei näkynyt, ei
kuulunut.
"Tuuli on niin kova! Ei nyt uskalla purjetta nostaa!" sanoi mies.
"Pääsevätpäs muut ihmiset nyt kulkemaan! Katsokaa, tuolla on monta
purjevenettä menossa virran yli!" sanoimme hänelle osottaen lukuisia
veneitä. Ukko ei sittenkään ollut "niinä miehinään" ja me rupesimme
ankaraksi!
"Jos ette lähde meitä viemään heti paikalla virran yli, niin me otamme
toisen veneen!" sanoimme. Se uhkaus auttoi. Heti paikalla hän huusi:
"hoi, poika! nostappas se ankkuri ylös!" Ankkuri hinattiin. Kello oli
yksi. Me lähdimme rannasta. Ollen tästä hyvillä mielin menimme veneen
sisäosaan, sillä ulkona oli kylmä. Sieltä emme voineet nähdä
ympärillemme, sillä seinäluukut olivat suletut. Juttelimme innokkaasti
ja söimme eväitämme. Viimein rupesimme ihmettelemään miksi virran
ylimeno kesti niin tavattoman kauvan -- ja harmittaa ihan tahtoi kun
huomasimme venemiehen kujeet. Jo oli viides tunti ja me olimme samassa
paikassa, josta olimme lähteneet! Ne veitikat soutivat ja huopasivat
kuletellen meitä edestakasin rannikkoa pitkin. Ei siinä tehnyt mieli
oikein itkemään, eikä nauramaan! Ei auttanut muu kuin tyytyväisenä
alistumaan kohtaloonsa! Ankkuriin laskettiin. Veneessä vietimme yön ja
seuraavana aamuna, päivänkoitossa, lähdimme uudelleen.
Kiinalaineon _epäluuloinen_ ja siksi _varovainen_.
Varsinkin vieraasta paikkakunnasta tullutta he varovat ja pitävät
silmällä. Etenkin meitä ulkomaalaisia pelätään. He pitävät meitä
noitina, tietäjinä ja sanovat: "ulkomaalaisilla on 10 tuhatta keinoa
vahingoittaakseen ihmisiä." He luulevat meidän myrkyttävän kaivoja,
ottavan ihmisten silmät ja sydämen keittääksemme niistä lääkkeitä.
Asuin Kaojuu nimisessä kaupungissa. Sikäläistä lähetystaloa kansa
pelkäsi.
"Sinne pääsee monesta ovesta, mutta ulos vaan yhdestä", sanottiin.
"Yläkerrassa on luukku. Jos sille tallaa, aukenee se ja silloin
putoaakin astuja alas verikuoppaan, josta ei koskaan pääse pois." Niin
kerrottiin ja uskottiin. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla yläkertaan.
Kerran päätimme houkutella muutamia naisia ylös, jotta he omin silmin
näkisivät huhun perättömyyden. Yksi meistä soitti harmoniolla. He
halusivat tulla kuuntelemaan, mutta varovaisesti katselivat he
ympärilleen. Joka huone, jonka sivuitse tulivat, oli avattava, jotta he
näkisivät, mitä niissä oli. Yläkerran lattiat tarkastelivat he visusti.
Muutamat heistä tulivat minun huoneeseeni. Jutellessamme siinä, tuli
tuulen puuska ja ovi lensi kiini. Voi mikä kauhistus valtasi heidät!
Kalpeina, vavisten ja pelästyneinä, huutaen ryntäsivät he ovea kohden!
Samassa tuli toinen puuska ja silloin he rauhoittuivat. -- He kertoivat
ystävilleen asian todellisen laidan ja toivat heidät luoksemme. Kansan
keskuudessa kulkevat väärät huhut alkoivat siten hälvetä.
Ollessani Jangtsheossa tuli paljon ihmisiä eräänä päivänä luoksemme.
Yht'äkkiä hypähti yksi nainen seisalleen, huutaen:
"Missä on minun lapseni?"
Pelästyneenä ryntäsi hän ulos ja sieltä löysikin lapsensa. Pienonen oli
leikkimässä toisten kanssa, mutta äiti luuli, että joku meistä oli
py'ältänyt hänet, sillä sanotaan meidän "syövän ihmisiä", ja varsinkin
"lapsia!"
Kiinalainen on _itserakas_. Hän on pitänyt maataan maailman keskustana
ja omaa kansaansa muita sivistyneempänä. Hän _rakastaa omaa maataan ja
kaikkea mikä on Kiinalaista_. Jos hän matkustaa vieraaseen maahan,
toivoo hän voivansa palata kotimaahan kuolemaan, saadakseen viimeisen
leposijansa isiensä vieressä. Isältä perittyä maata ei Kiinalainen myy,
mutta hän vuokraa sen "ikuisiksi ajoiksi!"
Kiinalainen ei ole mikään sankari sodassa, jossa teräsmiekkaa
käytetään, mutta sitä rohkeampi sanasodassa! Parjaamisessa hän on
mestari -- ja varsinkin naiset! Kauheata on nähdä ja kuulla miehiä ja
naisia, jotka ovat parjauksen hengen vallassa. Näyttää siltä, kuin
rumat henget mieluummin öisin liikkuisivat, sillä useimmiten olen öillä
kuullut julmimmat sadattelemiset ja kiroilemiset.
Jollei maahan olisi tuotu ooppiumia, olisi Kiinan kansa _raitis_ kansa.
Ainoana juomana kansalla on raitis vesi ja tee. Olutta se ei tunne.
Kotona valmistetaan viiniä riisistä, jota juodaan lämmitettynä
aterioidessa. Väkeväin juomain nauttiminen ei ole Kiinalaisten
helmasynti. Luin tilastollisia tietoja St. Fransiskosta Ameriikassa.
Kaupungissa asuu tuhansittain Kiinalaisia. V. 1901 istui putkassa yli
7,000 juopunutta, mutta niiden joukossa ei ollut ainoatakaan
Kiinalaista!
Kiinalainen on _osaansa tyytyväinen_. Paljon on köyhyyttä ja kurjuutta,
mutta vähän napinaa ja nurinaa.
Yhteinen kieli, yhteiset lait ja laitokset, samanlaiset koulut ja samat
oppikirjat, joista viimeksi mainituista kansan lapset ammentavat
sisällön ajatusmaailmalleen, liittävät kansan yhdeksi. Samaa entisyyttä
ihaellaan, samojen miesten opetuksia kuullaan, samoja ajatuksia
ajatellaan ja samoja tapoja seurataan. Sama runko kannattaa sen
miljoonia haaroja ja oksia!