oli eräs kristitty nainen, mutta hyvin kivulias. Hänellä oli
rintatauti. Usein kävimme hänen ruohohökkelissään. Hän oli aina iloinen
ja niin kiitollinen pienemmästäkin rakkauden osoituksesta. Suloista oli
astua mökin matalasta ovesta sisälle. Hänellä oli pieni, muutaman
viikon vanha tyttölapsi. Kerran kun tulin hänen luokseen, niin hän
ilosta loistavin silmin sanoi:
"Rakas opettaja! minä olen niin iloinen siitä, kun pääsen kohta
Jeesuksen luokse! En minä yhtään sure lapsiani, sillä pitäähän Jeesus
heistä huolen. Paremminhan Hän heitä vaalii ja holhoo, kuin minä."
Joka kerralla pyysi hän meidän laulamaan hänelle erään kotilaulun:
Ei kotini oo täällä,
Se ompi taivaassa,
Oon vierasna maan päällä,
Ja usein sairaana.
Vaan kerran loppuu vaiva,
Saan aina iloita,
Ja Jeesukselle laulaa
Ijäti kiitosta.
Halleluja! amen!
Ei kotini oo täällä,
Se ompi taivaassa!
On vaarojakin paljon,
En niitä pelkää, en,
Kun Jeesus avun tarjoo
Niin riennän eellehen.
Jos siellä, taikka täällä
Mun toimen olisi,
Niin Jeesus kädellänsä
Mua aina tukevi.
Halleluja! amen!
Ei kotini oo täällä,
Se ompi taivaassa.
Hänelle on tapahtunut hänen toiveensa mukaan. Luottaen Vapahtajaan hän
nukkui ja ylösnousemusaamuna saamme nähdä hänetkin kirkastettuna, sillä
hän oli yksi niistä "pienistä" jotka ovat vaatteensa Karitsan veressä
valaisseet. Kuultuamme hänen poismenostaan, täytti ikävä mielemme
ajatellessamme niitä miljoonia, jotka kuolevat kuulematta kertaakaan
Jeesuksesta.
Siellä elää miljoonia
Synkän öisen varjossa,
Sydämiä suruisia,
Sortuu synnin kahleissa.
Tietä etsii miehet, naiset,
Vaan ei tiedä mistäpäin
Pääsisivät sille tielle,
Joka viepi elämään.
Kong ja Mong ei sitä tiennyt,
Siis ei voineet neuvoa
Kuinka sielu eksyväinen
Sille voisi saapua.
Sitä ei myös "hooshang" tunne,
Buddhan pappi parhainkaan
Siksi kansa raukka siellä
Kulkee harhapoluillaan.
Kiinan kansan tarvitseepi
Saada "sana Jumalan",
Joka sitä valaiseepi,
Johtaa tielle elämän.