Kuinka Kiinan kieltä opittiin.
Englannissa ollessamme ostimme Kiinan kielen oppikirjan, mutta nyt
alkoi kielen lukeminen oikein täydellä todella. Lähetyskodissa oli
useita Kiinalaisia opettajia. Ostimme opetusvälineet. Kirjoittamista
varten tarvittiin paperia, sivellin, kivinen laatta ja mustetta.
Kirjoja ei ollut monta ensi-alussa. Paitsi kieli-oppia, saimme
Kiinankielisen Johanneksen evankeliumin.
Kun kaikki oli hankittu, vei johtajatar meidät opettajien luokse.
Meidät esitettiin. Opettajat nousivat ja puristivat omia käsiään
kumartaessaan. Minä jouduin T'ien nimisen opettajan opastettavaksi. Hän
avasi kirjani. Kirjoitti niiden kanteen kiinalaisen nimeni ja kutsui
minua "An kiaosir" s.o. opettaja An.
Sitten alkoi lukeminen. Kieli-opin ensisivulta luki hän korkialla
äänellä
o (oo) ni (nii) ta (taa) ja
(minä) (sinä) (hän)
minä, koettaen matkia hänen ääntään, sanoin samat sanat.
Näin luettiin ensimäinen lukukappale useat kerrat, opettaja ensin
lausuen sanan tai kaksi ja oppilas perästä. Jokaisen sanan hän
kirjoitti pienelle paperilapulle. Seuraavana päivänä hän laski sanan
sanain perästä eteeni, nähdäkseen, jos tunsin sen. Jos en tuntenut,
sain "laiskan läksyn"! Seuraavalla kerralla jos en tuntenut niitä,
vihastui hän!
Opettajani oli hyvin hermostunut ja usein "pahalla tuulella." Talvella
oli hänellä pitkä, puolisääreen ulottuva turkki, jonka repaleiset
hihat kiilsivät liasta. Niissä hän lämmitteli pitkiä, laihoja ja
pitkäkynsisiä sormiaan. Kevätpuolella alkoi häntä kauheasti torkuttaa.
Eräänä päivänä tuli hän työhön väsyneenä. Tuskin oli pari lausetta
luettu, niin mies uupui uneen. Annoin hänen vähän uinahtaa. Sanoin
sitten:
"Opettaja! et kuule, mitä luen!"
Hän heräsi. Raotti vähän pieniä silmiään, oikasihe ja sanoi:
"Ni nien, o fing!" (lue sinä, (kyllä) minä kuulen!) -- Nukahti sitten
uudelleen.
Kerran eräänä kuumana kesäpäivänä oli hän sangen "huonolla tuulella."
Hän viskeli kirjoja, ärjyi ja tiuskui. Silloin kokosin kirjani, nousin,
kumarsin lähteäkseni pois. Hämmästyneenä katsoen minuun, kysyi hän:
"Mihin ai'ot, opettaja An?"
"Menen pois!" vastasin.
"Miksi?" kysyi hän.
"Siksi kun sinä, opettaja Ti'en, olet vihainen, etkä tahdo minua
opettaa", sanoin. Heti tuli "toinen ääni kelloon." Hän kumarsi
kohteliaasti, pyysi istumaan ja lupasi opettaa. Hän pitikin sanansa ja
oli siitä lähtien "toinen mies."
Kiinan kielessä ei ole aakkosia, vaan jokaisella sanalla on oma
merkkinsä ja siksi on merkkejä kymmeniä tuhansia. Heillä on eräs
sanakirja, jossa on 44,449 merkkiä. Nämät lukuisat merkit ovat
muodostuneet perusmerkkejä toisiinsa yhdistämällä. Kielessä on 214
perusmerkkiä. Niitä toisiinsa yhdistämällä syntyy uusia. Perusmerkkien.
tunteminen on välttämätön sille, ken aikoo tutustua Kiinan
kirjallisuuteen.
Kiinassa on olemassa syvä kirjakieli, "uen li", joka on tuttu
ainoastaan oppineille. Puheessa sitä ei käytetä ja on siis tavallaan
"kuollut kieli."
Lähetystoimessa olevina, me tutustuimme n.k. "kuan hua" eli
virkamiesten kieleen. Sitä puhutaan virastoissa ja monin paikoin puhuu
kansakin sitä. Raamattu on painettu näille molemmille kielille.
Nykyään on Kiinan kielen oppiminen verrattain helppo, sillä tarjona
ovat monet apulähteet. Etevät, vuosikymmeniä Kiinassa olleet
ulkomaalaiset ovat kirjoittaneet suuria sanakirjoja. Siihen aikaan oli
hyvin yleisesti käytännössä tri Sir Wells Williams'en 12,527 sanaa
sisältävä sanakirja. Ken Kiinan kielen syvyyksiin tahtoo tunkeutua,
hänelle on nyt tie auki.
K.S.L--s on jäsenilleen järjestänyt kuusi oppijaksoa. Niitä
noudattamalla, voimme lyhyessä ajassa koota tarvittavan sanavaraston.
Viitottua tietä on vastatulleen helppo kulkea.