Niin kultainen ja lämmin pirtin piisi
on tulla luo, kun viiltää kolkko sää.
Mut, sydän, ymmärrätkö ystäviisi
sä yhtyä, kun synkkyys yllättää?
Lyö pirta, nopsaan nousee, laskee niisi
ja helskyin kirjokangas kehkeää.
Mut, elon kangas, missä katkelmiisi
on langan laiminlyödyn liittäjää?
Vuoskymmentä jo vierähdellyt viisi!
Kuin kaunis ranta, joka kauas jää,
kuin mennyt, palaamaton paratiisi,
ol' aika kerran armaampi kuin tää.
Ah, muistot kaiken kirkkaan, pois mi kiisi,
kaikk' illan kullat maille kylväkää!