R. Blauman.
Kuoleman varjossa.
Raudupin emäntä.
Ukonilma.
Andrikson.
Onnen helmassa.
Jäähyväiset.
R. Blauman.
Karl Rudolf Leonid Blauman on maakylien kasvatteja, kuten miltei
järkiään kaikki muutkin Latvian kaunokirjailijat. Hän syntyi 1862
Liivinmaalla arentimiehen poikana ja viettää aikaisimman nuoruutensa
kotikylässä. Lahjakas poika saa alkuopetusta eräässä yksityiskoulussa
ja pääsee sitten Riian kauppakouluun, jonka kurssin päättää
20-vuotiaana. Siinä hänen opinkäyntinsä. Koulun päättäessään hän
tuntee ensi kerran runollisen suonen itsessään: silloin syntyy hänen
ensimmäinen kaunokirjallinen kyhäyksensä, saksankielinen pikku kertomus
»Wiedergefunden» (Jälleen löydetty).
Koulusta päästyään hän viettää kolmisen vuotta vanhempain kodissa,
valitaan sitten kunnankirjuriksi Kokenhuseniin, elää siellä ensimmäisen
rakkauden ilot ja surut (sankaritar esiytyy myöhemmin Kristina-nimisenä
draamassa »Ugunt») ja sairastuu keuhkotautiin. Kokenhusenissa nuori
sairasteleva kunnankirjuri alkaa myöskin runoilla äidinkielellään
ja erottuaan pikkuvirastaan rupeaa ahkerasti kirjoittelemaan
saksankieliseen aikakauskirjaan »Zeitung für Stadt und Land».
V. 1891 Blauman julkaisee ensimmäisen näytelmänsä; se on huvinäytelmä
nimeltä »Zagli» (Varkaat). Seuraavat näytelmät »Launats gars» (Paha
henki) ja »Pazudusais dēls» (Tuhlaajapoika) perustivat hänen maineensa
dramaatikkona ja tekivät hänen nimensä laajemmalta tunnetuksi. V. 1891
hänet kiinnitettiin latviankielisen aikakauskirjan »Dienas Lapa’n»
toimitukseen; samaan aikaan ilmestyivät hänen arvokkaimmat novellinsa,
tähän kokoelmaan suomennetut »Andriksons» (Andrikson), »Nāves ēnā»
(Kuoleman varjossa).
V. 1901 Blauman siirtyy Pietariin ottaakseen osaa »Peterburgo
Avīzes’in» (Pietarin lehden) ja kuukausjulkaisun »Vērotajs’in»
(Vaarinottajan ) toimittamiseen. Viimemainitussa ilmestyi ensi
painoksena myöskin hänen viimeinen draamansa »Indrani» (Indranit).
V. 1906 hänestä tulee »Latvija’n» vastaava toimittaja; mutta samaan
aikaan rupeaa salassa hiipinyt keuhkotauti näyttämään tuhoavaa
vaikutustaan. 1907 se puhkee täyteen voimaansa, mutta taloudelliset
vaikeudet sallivat sairaan kirjailijan vasta seuraavana keväänä lähteä
Suomeen Takaharjun sanatoorioon parannusta etsimään. Aluksi tauti
näyttääkin lieventyvän, mutta aamulla elokuun 22:na 1908 hänet tavataan
kuolleena vuoteestaan.
Blauman on epäilemättä latvialaisen novellistiikan perustaja ja
kansansa parhaita näytelmäkirjailijoita. Hänen tyylinsä on kirkas ja
ilmaisurikas, latvialaisia kansantyyppejä hän kuvailee mestarillisesti,
ja lahjakkaana dramaatikkona hän novelleissaankin luo selkeitä,
vaikuttavia tilanteita ja tunnelmia. Hänen alakuloinen elämäntarinansa
itsessään kuvastaa liikuttavalla tavalla hänen kansansa kahlittuja
elämänmahdollisuuksia ennen sen lopullista vapautumisia vieraiden
isäntien sorron alta.