Vähän enemmän kuin vuosi on kulunut. On aikainen kevät Londonissa.
Puissa on jo hiirenkorvat. Leopold Travers on pitänyt lyhyen, mutta
totisen keskustelun tyttärensä kanssa, ja on nyt lähtenyt ratsastamaan.
Hän on vielä kaunis ja muhkean näköinen ja kun hän on London'issa, on
hän tuskin vähemmän huvitettu nuorien seurasta kuin silloin kun hän
itse oli nuori. Hän ratsastaa Serpentine-joen rantaa pitkin, eikä
kukaan istu paremmin hevosen selässä, eikä ole paremmasti puettu, tai
kauniimman näköinen, eikä puhu sujuvammin niistä asioista, jotka hänen
kumppaneitansa miellyttävät, kuin hän.
Cecilia on yksin Lady Glenalvonin kanssa pienemmässä salongissa, joka
on yksinomaisesti hänen käytettävänänsä.
Lady Glenalvon: "Minä myönnän, rakas Cecilia, että minun vihdoin täytyy
mennä isänne puolelle. Eihän minun tarvitse sanoakaan kuinka hartaasti
kerta toivoin että Kenelm Chillingly saisi morsiamekseen sen, joka
minusta oli sopivin koristamaan ja sulostuttamaan hänen elämäänsä.
Mutta kun hän Exmundhamissa pyysi minua puoltamaan hänen valitsemistaan
ja hankkimaan hänen äitinsä suostumusta siihen -- vaikka tämä
valitseminen nähtävästi oli sopimaton -- niin minä luovuin hänestä. Ja
vaikka tämä asia nyt on päättynyt, niin ei ole luultavaa että hän
milloinkaan vakaantuu niin, että hän tottuu kodillisiin tapoihin ja
käytöllisiä velvollisuuksia täyttämään, vaan hän tulee aina olemaan
hyödytön kuljeksija maan päällä, joka vaeltaa kaukaisilla seuduilla ja
kummallisten kumppanein seurassa. Hän kenties ei milloinkaan enää
Englantiin palaa."