Sir Peterin mieli ei ollut milloinkaan koko hänen elinaikanaan ollut
niin kovin liikutettu kuin hänen lukiessansa Kenelmin hätäisesti
kokoonpantua kirjoitusta. Hän oli saanut sen aamiaispöydässä ollessaan,
ja, äkisti avattuansa sen, oli hän katsahtanut sen sisältöä, kunnes hän
pian tuli sellaisille paikoille, jotka saattoivat häntä vaalenemaan.
Lady Chillingly, joka kaikeksi onneksi hääri teekeittimen ääressä, ei
huomannut miehensä muuttunutta muotoa. Sen huomasivat ainoastaan
Cecilia ja Gordon. Ei kumpainenkaan aavistanut keneltä kirje oli.
"Toivon ettei ole ikäviä uutisia," sanoi Cecilia lempeästi.
"Ikäviä uutisia," toisti Sir Peter. "Ei, rakkaani, ei; vaan asiakirje.
Se näyttää olevan hirveän pitkä," ja hän pisti kirjeen taskuunsa,
jupisten, "minä luen sen siteen milloin sopii."
"Teidän kunnoton vuokramiehenne, Mr Nostock, on kenties joutunut
häviöön," sanoi Mr Travers, kun hän huomasi että hänen isäntänsä huuli
vapisi. "Sanoinhan minä teille että niin kävisi -- se on kuitenkin
kaunis vuokratalo. Antakaa minun hankkia teille toinen vuokramies."
Sir Peter pudisti päätänsä ja veti suunsa hiukan nauruun.
"Nostock ei häviölle joudu. On ollut kuusi sukupolvea Nostockeja ennen
sen tilan vuokramiehinä."
"Sen arvasin," sanoi Travers kuivasti.
"Ja -- ja," änkytti Sir Peter, "jos viimeinen sitä sukua joutuu
häviöön, niin hän voi luottaa minuun, ja -- jos jompikumpi meistä
kaatuu -- niin se ei tule olemaan --."
"Niin se ei tule olemaan tämä vastarintaa tekevä pässin pää, hyvä Sir
Peter. Se on liian suurta hyväntahtoisuutta."
Tässä tuli Chillingly Gordonin taitavuus isännälle avuksi. Hän otti
"Times" nimisen sanomalehden käteensä, päästi todellisen tai
teeskennellyn hämmästys-huudahduksen ja luki ääneen kappaleen
johtavasta artikkelista, joka ilmoitti että kabinetissa piakkoin
tapahtuu muutos.
Niin pian kuin Sir Peter taisi lähteä aamiaispöydästä, riensi hän
kirjastoonsa ja alkoi siellä lukea Kenelmin ikävää kirjettä: Se vei
paljon aikaa, sillä hän pysähtyi väliin, sisällisen taistelun
valtaamana; väliin lievensi sitä sääli pojan kiihoitettua
kaunopuheisuutta kohtaan, joka tähän saakka oli pysynyt erillään
rakkauden romanttisuudesta, ja väliin hän suri sitä että hänen omat
toiveensa olivat rauenneet. Tämä sivistymätön maalaistyttö ei
milloinkaan voisi Kenelmille tulla sellaiseksi kumppaniksi kuin Cecilia
Travers olisi ollut. Kun hän vihdoin oli päättänyt kirjeen lukemisen,
kätki hän päänsä käsiinsä ja koetti tehdä itselleen selväksi sen
aseman, jonka kautta isä ja poika olivat tulleet niin vastakkaiseen
suhteesen toisiinsa.
"Mutta," mutisi hän, "kun asiaa oikein miettii, niin etupäässähän
täytyy pojan onnea katsella. Jos hän ei tule onnelliseksi sillä tuvalla
kuin minä olen ajatellut, mikä oikeus minulla sitten on sanoa, ettei
hän tule onnelliseksi omalla tavallaan?"
Juuri samassa Cecilia tuli huoneesen. Hän oli saanut oikeuden milloin
vaan tahtoi tulla Sir Peterin kirjastoon, väliin valitsemaan kirjaa
hänen ehdotuksestaan, väliin hänen kirjeitänsä sinetillä kiinnittämään
-- sillä Sir Peter oli kiitollinen kaikkia kohtaan, jotka vapauttivat
häntä erityisestä vaivasta -- ja väliin, etenkin tällä aikaa päivää,
pyytämään häntä hänen tavalliselle kävelymatkallensa.
Sir Peter kohoitti kasvojansa, kun hän kuuli tytön läheneviä askeleita
ja miellyttävää ääntä, ja hänen kasvonsa olivat niin suruisen näköiset
että kyyneleet nousivat tytön silmiin hänen niitä nähdessään. Hän laski
kätensä Sir Peterin olkapäälle ja sanoi: "Hyvä Sir Peter, mitä se on --
mitä se on?"
"Ah -- ah, ystäväni," sanoi Sir Peter ja kokoili vapisevin käsin
hajalla olevia arkkeja, jotka olivat täynnä Kenelmin tunteen
ilmoituksia. "Älkää kysykö -- älkää puhuko siitä; se on vaan yksi niitä
pettymyksiä, joita meidän kaikkien täytyy kokea, kun perustamme
toiveitamme toisten epätietoiseen tahtoon."
Hän näki nyt että kyyneleet vierivät tytön kauniita poskia alas ja otti
hänen kätensä molempiin käsiinsä, suuteli häntä otsalle ja sanoi
kuiskaten: "Herttainen olento, kuinka hyvä olette olleet minulle!
Jumala teitä siunatkoon! Mikä vaimo teistä tulisi miehelle!"
Näin sanoen hän hitain askelin lähti huoneesta avonaisen lasi-oven
kautta. Tyttö seurasi häntä, ihmeissänsä ollen, mutta ennenkuin hän
saavutti hänen, kääntyi hän, viittasi ystävällisesti kädellään merkiksi
että hänen ei tulisi seurata ja lähti yksin tiheän havumetsikön läpi,
jonka hän oli Kenelmin syntymisen kunniaksi istuttanut.