Kenelm ei palannut kotiin ennenkuin iltahämärässä, ja juuri kun hän oli
istunut pöytään halpaa ateriaansa syömään, soitettiin kelloa ja Mrs
Jones toi Mr Thomas Bowlesin sisään.
Vaikka tämä ei ollut kirjoittanut että hän tulee, oli hän kuitenkin
yhtä tervetullut.
"Mutta," sanoi Kenelm, "jos teillä on yhtä hyvä ruokahalu kuin ennen,
niin pelkään että tänään saatte huonoa ruokaa. Istukaa, olkaa hyvä."
"Kiitoksia, mutta minä söin pari tuntia sitten päivällistä Londonissa,
enkä todellakaan nyt voi syödä enempää."
Kenelm oli liian sivistynyt pakoittaaksensa toiselle vastenmielistä
vierasvaraisuutta. Muutaman minuutin kuluttua hän oli lopettanut
yksinkertaisen ateriansa, ruoka oli otettu pois pöydältä, ja molemmat
miehet olivat kahden kesken.
"Teillä on tietysti kortteeri täällä, Tom; teille hyyrättiin huone
täällä samana päivänä kuin kutsuin teitä tänne, mutta teidän olisi
pitänyt kirjoittaa minulle ja ilmoittaa milloin tulette, että olisin
voinut käskeä emännän laittaa päivällistä tai illallista. Poltattehan
tupakkaa vielä? sytyttäkää piippunne."
"Kiitoksia, Mr Chillingly, minä tupakoin tätä nykyä harvoin; mutta jos
suotte anteeksi, niin otan sikarrin," ja Tom otti esille hyvin soman
sikarrikotelon.
"Olkaa kuin kotonanne. Minä lähetän sanan Will Somersille että te ja
minä huomenna tulemme heille illalliselle. Annattehan anteeksi minulle
että ilmaisin teidän salaisuutenne. Kaikki on nyt selvällä. Te tulette
heidän kotiinsa niinkuin ystävä, joka vuosi vuodelta tulee heille yhä
rakkaammaksi. Ah, Tom, tuo rakkaus naiseen on minusta hyvin ihmeellinen
asia. Se voi painaa miestä pahuuden syvyyteen ja koroittaa häntä
hyvyyden kukkuloille."
"Minä en tiedä mitä se voi toimittaa hyvään katsoen," sanoi Tom
surullisesti ja pani sikarrinsa pois.
"Polttakaa edelleen sikarrianne; minä mielelläni pitäisin teille
seuraa; voitteko antaa minulle yhden sikarreistanne?"
Tom ojensi hänelle kotelonsa. Kenelm otti sikarrin, sytytti sen, veti
muutamia savuja, ja kun näki että Tom jälleen oli ottanut oman
sikarrinsa, jatkoi hän kanssapuhetta.
"Te ette tiedä mitä hyvää se toimittaa; mutta sanokaa minulle suoraan,
luuletteko että olisitte niin hyvä ihminen kuin nyt olette, jos ette
olisi Jessie Wilesiä rakastanut?"
"Jos olen parempi kuin olen ollut, niin se ei tule rakkaudestani
tyttöön."
"Mistä sitten?"
"Siitä että hänen kadotin."
Kenelm säpsähti, kävi hyvin vaaleaksi, heitti sikarrin pois, nousi ja
astui nopein, äänettömin askelin edes takaisin huoneessa.
Tom pitkitti tyynesti: "Jos olisin saanut Jessien ja nainut hänen, niin
en luule että mikään parannuksen ajatus olisi minussa herännyt. Minun
setäni olisi kovin suuttunut, jos olisin päiväläisen tyttären nainut,
eikä olisi kutsunut minua luoksensa Luscombeen. Minä olisin jäänyt
Graveleighiin, ilman muuta kunnianhimoa kuin olla tavallinen
hevosenkengittäjä, oppimaton, riitainen mies; ja jos en olisi saanut
Jessieä rakastamaan minua niin kuin olisin tahtonut, niin en olisi
herennyt juomasta, ja minua kammottaa ajatellessani mikä hirviö minusta
olisi voinut tulla, kun sanomalehdissä luen aviomiehestä, joka
juovuksissa ollen lyö vaimoansa. Ei tiedä vaikka tämä vaimon-lyöjä
rakasti vaimoansa ennenkuin menivät naimisiin, ja tämä ei hänestä
välittänyt. Hänen kotinsa oli onneton, ja niin hän alkoi juoda ja lyödä
vaimoansa."
"Minä olin siis oikeassa," sanoi Kenelm, pysähtyen, "kun sanoin teille
että olisi kovin surkeata joutua naimisiin tytön kanssa, jota rakastaa
vallan rajusti ja jonka sydäntä ei milloinkaan voi lämmittää, jonka
elämää ei koskaan voi onnelliseksi tehdä?"
"Aivan oikeassa!"
"Jätetään tällä kertaa tämä aine," sanoi Kenelm, istuen entiselle
paikalleen, "ja puhukaamme teidän matkahalustanne. Vaikka olette
iloinen siitä ettette Jessieä nainut, vaikka nyt voitte ilman tuskaa
tervehtiä häntä toisen miehen vaimona, niin kuitenkin vielä ajattelette
häntä, ja ne ajatukset saattavat teitä levottomaksi; ja te luulette
että helpommin voisitte näistä ajatuksista päästä olopaikan muuttamisen
ja seikkailujen kautta, että voisitte ne kokonaan haudata vieraan maan
multaan. Eikö niin?"
"Kyllä, jotain sinnepäin, sir."
Kenelm alkoi nyt puhua vieraista maista ja ehdoitteli
matkasuunnitelmaa, jonka mukaan matka tulisi kestämään moniaita
kuukausia. Hän oli iloinen kun kuuli että Tom jo oli oppinut ranskan
kieltä sen verran että hän voi puhua ainakin jokapäiväisiä asioita, ja
vielä iloisemmaksi hän tuli huomatessaan että Tom ei ainoastaan ollut
lukenut varsinaisia matka-käsikirjoja tärkeimmistä paikoista Europassa,
joita kannatti käydä katsomassa, vaan myöskin oli huvitettu näistä
paikoista sen maineen vuoksi minkä ne olivat saaneet historiassa
muinaisuuteensa katsoen tahi niissä löytyvien taideteoksien tähden.
Siten istuivat he puhellen myöhään yön päälle, ja kun Tom meni
huoneesensa, lähti Kenelm hiljaa ulos huoneesta ja astui hitain askelin
vanhan kesähuoneen tykö, jossa hän oli Lilyn kanssa istunut. Oli
ruvennut tuulemaan ja tuuli hajoitti ne pilvet, jotka edellisenä
päivänä olivat peittäneet taivaan, niin että tähdet näkyivät taivaalla
pilvien yläpuolella -- ne tuikkivat hetkisen milloin yhdellä milloin
toisella paikalla, sillä joutuisat pilvet väliin niitä peitti. Eri
äänien joukossa, jotka kuuluivat puissa kun yötuuli kiiti niiden läpi,
luuli Kenelm kuulevansa joen toisella puolella olevan Grasmeren pihalla
kasvavan pajun huokauksia.