Sir Peter ei ollut Kenelmistä kuullut mitään siitä kuin kirje ilmoitti
hänelle että hänen poikansa oli jättänyt pääkaupungin lähteäksensä
jalkamatkalle, joka luultavasti tulisi olemaan lyhyt, vaikka se kenties
kestäisi moniaita viikkoja; ja kunnon baroneti päätti itse lähteä
London'iin, siinä toivossa että Kenelm jo olisi palannut, tai, jos hän
vielä olisi poissa, ainakin saadaksensa Mivers'iltä ja muilta kuulla
kuinka kauas tämän epäsäännöllisen kiertotähden oli onnistunut ohjata
säännöllistä rataa pääkaupunkilaisen järestön kiintotähtien keskellä.
Hänellä oli muitakin syitä matkaansa. Hän tahtoi oppia tuntemaan
Chillingly Gordonin ennenkuin hän hänelle antoi nuo 20,000 puntaa,
joista Kenelm oli suostunut luopumaan, kun tila tehtäisiin vapaaksi,
jota tarkoitusta varten nuori perillinen oli allekirjoittanut
tarpeelliset paperit, ennenkuin hän jätti London'in mennäksensä
Moleswich'iin. Sir Peter tahtoi myöskin nähdä Cecilia Traversin, johon
hän Kenelmin kertomusten johdosta oli suuresti mieltynyt.
Päivänä tulonsa jälkeen pääkaupunkiin oli Sir Peter aamiaisella
Miversin luona.
"Toden totta, te asutte erittäin mukavasti täällä," sanoi Sir Peter,
luoden silmäyksen runsasvaraiseen pöytään ja hyvillä huonekaluilla
varustettuun huoneesen.
"Sehän on luonnollista -- eihän kukaan estä minua asumasta mukavasti.
Minä en ole naimisissa: -- maistakaa tätä omelettia."
"Muutamat miehet väittävät, etteivät milloinkaan ole tunteneet
mukavuutta kodissansa ennenkuin ovat naineet, Mivers serkku."
"Muutamat miehet ovat heijastavia kappaleita, ja saavat himmeän
vilahduksen siitä mukavuudesta, jonka vaimo itseensä kokoo. Kuinka
monta nyt omistamaani mukavuutta Mrs Chillingly Mivers minulta
riistäisi ja itsellensä omistaisi, vähävarainen kun olen! Näiden
iloisten huoneiden sijaan saisin pimeän hökkelin, joka antaisi
takapihaan, johon ei aurinko paistaisi päivällä ja jossa öillä
kissannaukujaisia kuulisin; Mrs Mivers sitä vastoin asuisi varsin
mukavasti; hänellä olisi kaksi salongia auringon puolella ja kenties
kammarikin. Ei! jos minä milloinkaan nain, niin tapahtuu se silloin,
kun naiset ovat täydellisesti oikeuksiansa vahvistaneet; sillä silloin
miehilläkin on jokin toivo voida omia oikeuksiansa pelastaa. Jos
talossa on kaksi salongia, niin minä otan toisen, jos ei, niin
heitetään arpaa kumpi takapihaan antavan huoneen saa; jos meillä on
vaunut, niin se kolme päivää viikossa on oleva kokonaan minun
käytettäväni; jos Mrs M. tahtoo 200 puntaa vaatteiksensa, niin hänen
täytyy tyytyä yhteen sataan, toinen puoli tulee minulle itselle; jos
korehturiarkit ja kirjapainopojat minua kiusaavat, niin puolet vaivasta
tulee hänen osallensa, ja sillä välin minä otan itselleni vapautta ja
huvittelen itseäni croquet-kentällä Wimbledon'issa. Niin, kun naisten
nykyiset vääryydet poistetaan ja he tulevat yhdenvertaisiksi miesten
kanssa -- silloin minä varsin mielelläni menen naimisiin; ja,
jalomielinen ollakseni, minä en vastusta Mrs M.--'in äänestysoikeutta
kunnalliskokouksessa tai parlamentin vaalissa. Minä annan hänelle
varsin kernaasti omat ääneni."
"Minä pelkään, serkku hyvä, että olette pannut Kenelmin päähän omat
itsekkäät mielipiteenne aviosäädystä. Hän ei näy olevan halukas naimaan
-- vai kuinka?"
"Sitä en tiedä."
"Mimmoinen tyttö on Cecilia Travers?"
"Hän on niitä erinomaisia tyttöjä, jotka todenmukaisesti eivät
milloinkaan tule pystyttämään itseänsä siksi kauhistavaksi
jättiläisnaiseksi, jota sanotaan 'eteväksi naiseksi.' Kaunis, hyvin
kasvatettu, järkevä nuori lady. Hän ei ole turmeltunut siitä että hän
on perillinen -- sanalla sanoen, hän on juuri sellainen tyttö, jonka
voisitte toivoa miniäksenne."
"Ettekö usko että Kenelm on häneen mieltynyt?"
"Suoraan sanoen -- sitä en usko."
"Kenties joku toinen vetovoima? On asioita, joista pojat eivät puhu
isiensä kanssa. Ettehän milloinkaan ole kuullut että Kenelm on ollut
vähän hurja?"
"Hurja hän on niinkuin se jalo raakalainen, joka juoksi metsään," sanoi
Mivers serkku.
"Te peloitatte minua!"
"Ennenkuin jalo raakalainen juoksi peltojen poikki, ja oli niin viisas
että hän pakeni niistä. Kenelm on nyt lähtenyt tiehensä johonkin."
"Niin, hän ei ole ilmoittanut minulle mihin, eikä hänen
kortteerissaankaan sitä tiedetä. Hänen pöydällänsä oli joukko kirjeitä,
mutta hän ei ole ilmoittanut mihin ne ovat lähetettävät. Kai hän
kuitenkin yleensä on käyttänyt itsensä hyvin London'in seuraelämässä --
mitä?"
"Kyllä häntä on enemmän hyväilty kuin enimpiä nuoria miehiä ja hänestä
on kenties enemmän puhuttukin. Niin on yleensä omituisten ihmisten
laita."
"Te myönnätte siis että hänen taidollisuutensa ovat keskikertaisuutta
etevämmät? Ettekö usko että hän vielä tulee eteväksi mieheksi
maailmassa ja suorittamaan sen velan maansa kirjallisille varoille tai
valtiollisille pyrinnöille, jotka minä ja edelläkävijäni, toiset Sir
Peterit, valitettavasti olemme laiminlyöneet maksaa, ja joiden tähden
minä iloitsin hänen syntymisestään ja panin hänelle nimeksi Kenelm?"
"Toden totta," vastasi Mivers -- joka nyt oli aamiaisensa lopettanut ja
istunut mukavalle tuolille, -- "toden totta, sitä en voi sanoa; jos
hänelle tapahtuisi joku suuri onnettomuus ja hänen olisi täytymys tehdä
työtä henkensä elättämiseksi, tai jos joku muu surullinen kohtaus
panisi hänen hermonsa liikkeesen, niin luulen että hän tekisi loiskinan
siihen elämän virtaan, joka vie ihmisiä hautaan. Mutta hän tarvitsee,
niinkuin hän itse aivan oikein sanoo, nämät kaksi kiihoitinta
ryhtyäksensä toimeen -- köyhyyttä ja turhamaisuutta."
"Mutta on kuitenkin löytynyt eteviä miehiä, jotka eivät ole olleet
köyhiä eikä turhamaisia?"
"Minä epäilen sitä. Mutta turhamielisyys on vaikuttava syy, joka
ilmestyy monessa muodossa -- sanottakoon sitä kunnianhimoksi,
sanottakoon sitä maineen haluksi, sen luonto on kuitenkin sama -- halu
kiitoksen perään, joka on kiihoittunut melskeiseksi käytökseksi."
"Voipihan toivoa ja harrastaa ajateltua totuutta kiitoksesta
huolimatta."
"Tietysti. Filosoofi voi autiolla saarella huvitella itsensä
mietiskelemällä eroitusta valon ja lämmön välillä. Mutta jos hän,
palatessaan maailmaan, julkaisee miettimisensä johtopäätöksiä, niin
turhamielisyys astuu esiin ja halu saada mieltymyksen osoituksia."
"Mitä joutavia, Mivers serkku, ennemmin hän voi toivoa olla
ihmiskunnalle hyödyksi ja hyväksi. Ettehän kiellä että on olemassa
sellainen asia kuin filantropiia?"
"Minä en kiellä että on olemassa sellainen asia kuin humbug. Ja missä
tahansa tapaan ihmisen, jonka kasvojen juonteet ikäänkuin ilmoittavat
minulle että hän näkee suurta vaivaa ja uhraa paljon filantroopisen
asian puolesta, ajattelemattakaan palkintoa, tai kiitosta tai rahaa,
niin tiedän että minulla on edessäni humbugi -- petollinen humbugi --
henkilö, jolla on lakkarit täynnä vääriä prospekteja ja
tilauskehoituksia."
"Hyi, hyi! heittäkää tuo teeskennelty raakuus; te ette ole huono
ihminen -- teidän täytyy rakastaa ihmiskuntaa -- teidän täytyy
harrastaa jälkeentulevaisten parasta."
"Rakastaa ihmiskuntaa? Harrastaa jälkeentulevaisten onnea? Jumala
varjelkoon, Peter serkku, minä toivon ettei teillä ole prospekteja
teidän lakkarissanne; eikä mitään ehdoituksia varallisuusveron
suurentamiseen säästövarastoksi meidän jälkeentulevaisillemme, jos
tapahtuisi niin että hiilikaivokset eivät kolmen tuhannen vuoden
jälkeen mitään tuottaisi. Rakkautta ihmiskuntaan! Joutavia! Se tulee
siitä että asuu maalla."
"Mutta te rakastatte ihmiskuntaa -- te ajattelette tulevaa sukupolvea."
"Minä! En rahtuakaan. Päinvastoin, minä en kärsi ihmiskuntaa, yhtenä
kokonaisuutena, austraalialaiset raakalaiset siihen luettuina; ja minä
en usko ketään, joka sanoo minulle, että hän surisi puolet niin paljon,
jos kymmenen miljoonaa inhimillisiä olentoja hukkuisi maanjäristyksen
kautta kaukana hänen omasta olopaikastansa, esimerkiksi Abyssiniassa,
kuin hän tekisi jos hänen teurastajarätinkinsä koroitettaisiin."
Sir Peter, joka hiljan oli hermotautia sairastanut, pudisti päätänsä,
mutta oli liian hellätuntoinen mitään virkkaaksensa.
"Mutta puhuaksemme toisesta asiasta," sanoi Mivers, sytyttäen
sikarrinsa, jonka hän oli pannut pois, kun hän ystävällisiä
mielipiteitänsä lausui, "niin luulen että olisi hyvä, jos te,
kaupungissa ollessanne, kävisitte vanhan ystävänne Traversin luona ja
antaisitte esitellä itsenne Cecilialle. Jos ajattelette hänestä yhtä
hyvää kuin minä, miksi ei kutsua isää ja tytärtä Exmundhamissa käymään?
Tytöt ajattelevat enemmän miestä, kun näkevät sen paikan, jonka hän voi
tarjota heille kodiksi, ja Exmundham on hyvin miellyttävä paikka
tytöille -- ihana ja romanttinen."
"Se on erittäin hyvä tuuma," huudahti Sir Peter sydämellisesti. "Ja
minä tahtoisin myöskin oppia Chillingly Gordonia tuntemaan. Antakaa
minulle hänen adressinsa."
"Hänen käyntikorttinsa on täällä uunin-reunalla, ottakaa se; te
tapaatte hänen aina kotona kahteen saakka. Hän on liian järkevä mies
tuhlaamaan aamupuolta ratsastamalla Hyde Parkkiin nuorien ladyjen
kanssa."
"Sanokaa minulle todellinen ajatuksenne tästä nuoresta sukulaisestamme.
Kenelm sanoo hänen olevan älykkään ja kunnianhimoisen miehen."
"Kenelm puhuu totta. Hän ei ole semmoinen mies, joka puhuu joutavia
rakkaudesta ihmiskuntaan ja jälkimaailmaan. Hän on meidän ajan ihminen,
jolla on suuret, uljaat selkomen selällään olevat silmät, jotka
katselevat ainoastaan sellaisia ihmiskunnan osia, joista hänelle voi
hyötyä olla -- eivätkä pilaa näköänsä alinomaa tirkistämällä
rikkinäisten teleskopien läpi nähdäksensä jälkimaailmaa vilahdukselta.
Gordon on mies, joka voi tulla valtiovaraston kansleriksi, kenties
pääministeriksi."
"Ja vanhan Gordonin poika on taitavampi kuin minun poikani -- kuin
Kenelm Digbyn kaima!" huokasi Sir Peter.
"Sitä en sanonut. Minä olen viisaampi kuin Chillingly Gordon, ja sen
todistaa se, että olen liian viisas pyrkiäkseni pääministeriksi -- joka
on hyvin ikävä virka -- antaa paljon työtä -- epäsäännöllisiä
ateria-aikoja -- paljon moitetta ja huonon ruoansulatuksen."
Sir Peter meni pois jotenkin alakuloisena. Hän tapasi Chillingly
Gordon'in kotona kortteerissansa Jermyn Streetin varrella. Vaikka Sir
Peter ennakolta oli kylmäkiskoinen häntä kohtaan, sen johdosta mitä hän
oli kuullut, niin hän kuitenkin pian mieltyi häneen. Gordon kohteli
häntä kuin maailman mies ainakin ja oli liian tarkkatuntoinen
lausuaksensa mielipiteitä, jotka kenties voisivat loukata
vanhanaikuista maalais-herrasmiestä ja sukulaista, joka kukaties voisi
tulla hänelle hyödyksi hänen pyrinnöissään. Hän puhui vain niinkuin
sivumennen tuosta onnettomasta oikeudenjutusta, jonka hänen isänsä oli
alkanut; hän puhui ystävällisellä kiitoksella Kenelmistä; ja
hyväntahtoisuudella Mivers'istä, semmoisena miehenä, joka, Charles
II:sen epigrammia ivallisesti mukaillaksensa:
"Ei hyvää lausu milloinkaan,
Ei koskaan mitään pahaa tee."
Sitten hän johti Sir Peter'in puhumaan maa-elämästä ja
maanviljelyksestä. Hän sai kuulla että yksi syy Sir Peterin käyntiin
kaupungissa oli halu katsella patentin saanutta hydraulista
vedennostokonetta, joka voisi olla hyödyksi maatilalla, jossa veden
saanti oli huonollainen. Hän kummastutti baronetia osoittamalla
mekanikin käytännöllistä tuntemista; tarjousi tulemaan hänen kanssaan
cityyn vedennostokonetta katselemaan; teki sen, ja hyväksyi kaupan; vei
hänen senjälkeen katsomaan uutta amerikalaista leikkuukonetta, eikä
eronnut hänestä ennenkuin Sir Peter oli luvannut tulla hänen kanssaan
päivälliselle Garrick'iin; tämä kutsumus miellytti Sir Peter'iä, joka
aivan luonnollisesti oli utelias saada nähdä muutamia etevämpiä miehiä,
jotka tässä klubissa kävivät. Kun Sir Peter erosi Gordonista ja lähti
Leopold Traversin luokse, ajatteli hän nuorta sukulaistansa suurella
ystävyydellä. "Mivers ja Kenelm," sanoi hän itsekseen, "saattoivat
minua ajattelemaan pahaa tästä nuorukaisesta; he sanoivat hänen olevan
maallismielisen, itsekkään ja niin edespäin. Mutta Miversillä on niin
tärkeät ajatukset inhimillisestä luonteesta, ja Kenelm on liian
haaveksivainen voidaksensa oikein arvostella järkevää maailman miestä.
Kaikissa tapauksissa se ei ole itsekästä hänen puolestaan että hän
vaivaa itseänsä olemalla kohtelias vanhaa miestä kohtaan, niinkuin minä
olen. Nuori mies tässä kaupungissa voi varmaankin hauskemmalla tavalla
viettää päivänsä kuin hydraulisia vedennostokoneita ja leikkuukoneita
katselemalla. He myöntävät että hän on järkevä mies. Niin, hän on
kieltämättä järkevä -- eikä ainoastaan järkevä -- hän on
käytöllinenkin."
Sir Peter tapasi Traversin salongissa tyttärensä, Mrs Campion'in ja
Lady Glenalvon'in kanssa. Travers oli niitä harvoja keski-ikäisiä
miehiä, joita useammin tapaa heidän salongissansa, kuin
työhuoneessansa; hän rakasti naisväen seuraa; ja kenties se oli tämä
taipumus, joka vaikutti sen että hänen käytöksensä yhä pysyi hienona ja
miellyttävänä. Nämä molemmat miehet eivät olleet tavanneet toisiansa
moneen vuoteen; ei siitä kuin Travers oli onnensa kukkulalla muodin
maailmassa ja Sir Peter oli yksi noita hauskoja _dilettantteja_ ja
hiukan humoristisia seura-ihmisiä, jotka ovat rakastettuja ja yleiseen
suosittuja päivällisvieraita. Sir Peter oli alkuansa ollut maltillinen
Whig, sentähden että hänen isänsä oli sitä ollut häntä ennen, mutta hän
luopui Whig-puolueesta Richmondin herttuan, Mr Stanleyn (myöhemmin Lord
Derbyn) ja muiden kanssa, kun tämä puolue hänestä oli lakannut olemasta
maltillinen.
Leopold Travers oli nuorukaisena, kaartissa palvellessansa, ollut
ankara Tory, mutta hän oli Sir Robert Peelin puolella viljalakien
lakkauttamiseen katsoen, jäi Peeliläisten puolelle sen jälkeen kun enin
osa Tory-puolueesta oli luopunut entisen johtajansa johdannosta ja
seurasi nyt näitä Peeliläisiä mihin suuntaan vaan aikakauden edistys
veisi heidän askeleitaan Whig'ien eduksi ja Toryin vahingoksi.
Nyt ei kuitenkaan ole kysymys näiden molempain herrasmiesten
valtiollisista mielipiteistä. Niinkuin sanoin, he eivät olleet moneen
vuoteen toisiaan tavanneet. Travers oli hyvin vähän muuttunut. Sir
Peter tunsi hänet ensi katsannolla; Sir Peter sitä vastoin oli paljon
muuttunut, ja Travers epäsi ennenkuin hän, kuullessansa hänen nimeänsä
oli varma että se oli oikea Sir Peter, jota hän meni vastaan ja jolle
hän sydämellisesti kättänsä ojensi. Traversin tukka oli säilyttänyt
alkuperäisen karvansa ja hän oli yhtä huolellisesti puettu kuin
keikarina ollessansa. Sir Peter, joka nuoruudessansa oli ollut hyvin
laiha, vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, oli nyt tullut jotenkin
lihavaksi, ainakin katsoen ruumiin keski-osaan -- harmaapäiseksi -- ja
oli aikaa sitten ruvennut silmälasia käyttämään -- hänen pukunsakin oli
hyvin vanhanaikainen ja maalais-räätärin tekemä. Hän oli, ulkonäköön
katsoen, yhtä paljon herrasmiehen näköinen kuin Travers. Mutta he
olivat erilaiset luonteen suhteen. Travers, jolla oli pienemmät aivot,
oli pitänyt niitä lakkaamattomassa toimessa; Sir Peter oli sitä vastoin
antanut aivonsa kuhnustella vanhojen kirjojen yli ja hakea hidasta
nautintoa antamalla tuntien kulua. Sentähden Travers näytti nuorelta --
vilkkaalta, ja oli huvitettu kaikesta; jota vastoin Sir Peter,
astuessaan tähän salongiin, oli jonkinmoisen Rip van Winklen näköinen,
joka on nukkunut koko viimeisen sukupolven ajan ja vielä unisin silmin
nykyisyyttä katselee. Mutta niinä harvoina hetkinä, kuin hän oikein
innostui, löytyi Sir Peterissä sydämen hehkua, vieläpä ajatusvoimaa,
joka paljon suuremmassa määrässä, kuin Leopold Traversin synnynnäinen
vilkkaus, ilmaisi niitä ominaisuuksia, joita enin rakastamme ja
ihailemme nuorissa.
"Hyvä Sir Peter, tekö olette? Minä olen hyvin iloinen saada teitä
jälleen nähdä," sanoi Travers. "Kuinka pitkä aika on siitä kuin viimein
toisiamme tapasimme, ja kuinka ystävällinen te olitte minua,
hurjamielistä, kohtaan! Mutta mennyt on mennyt; nyt nykyisyyteen.
Sallikaa minun esitellä teille ensin arvollinen ystäväni, Mrs Campion,
jonka etevän miehen te tunsitte. Ja sitten tämä nuori lady, josta hän
pitää äidillisen huolen; tyttäreni Cecilia. Lady Glenalvonia, vaimonne
ystävää, minun tietysti ei tarvitse esitellä, hänelle aika on
alallansa."
Sir Peter laski alas silmälasinsa, jotka hän oikeastaan tarvitsikin
ainoastaan kun hän luki hienopainoisia kirjoja, ja katseli tarkasti
noita kolmea ladya -- joka katseella kumartaen. Mutta hänen vielä
katsellessaan Ceciliaa, meni Lady Glenalvon, joka oli aivan
luonnollista sekä säätyyn että vanhaan tuttavuuteen katsoen, ensiksi
näistä kolmesta häntä tervehtimään.
"Oi, hyvä Sir Peter! aika ei ole alallansa kenellekään meistä; mutta
mitä se tekee, kun se vaan jättää hauskoja jälkiä jälkeensä! Kun näen
teidät, astuu nuoruuteni esiin. Nuoruuden ystäväni, Caroline Rotherton,
nyt Lady Chillingly; meidän kävelymatkamme tyttönä ollessamme, jolloin
puhuttiin hiuskoristuksista ja baali-vaatteista; aviomiehistä nähtiin
unta vaan kaukaa. Tulkaa tänne istumaan; kertokaa minulle kaikki
Carolinesta."
Sir Peter, jolla oli hyvin vähän Carolinesta kerrottavaa, joka
mahdollisesti voisi olla arvosta muille kuin hänelle itselle, istui
kuitenkin Lady Glenalvonin viereen, niinkuin hänen oli velvollisuus
tehdä, ja antoi mitä mielistelevimmän kuvauksen puolisostaan. Sillä
välin hän kuitenkin koko ajan ajatteli Kenelmiä ja katseli Ceciliaa.
Cecilia alkoi taas neuloa jotakin salaperäistä naistyötä - tiesi mitä
-- kenties tohvelia isällensä. Cecilia näytti olevan innostunut
työhönsä; mutta hänen silmänsä ja ajatuksensa olivat käännetyt Sir
Peteriin. Miksi, sen naislukijani kyllä voivat arvata. Ja kuinka lempeä
hänen katseensa on! Hänestä Sir Peterin kasvot olivat miellyttävät,
älykkäät ja hyvännäköiset. Hän ihailee hänen vanhanaikuista takkiansa,
korkeata kaulahuiviansa ja omituisia housujansa. Hän kunnioittaa hänen
harmaita hiuksiansa, jotka eivät ole värjätyt. Hän koettaa löytää
likeistä yhdennäköisyyttä tämän valkeaverisen, sinisilmäisen, lihavan,
vanhan herrasmiehen ja solakan, mustasilmäisen, synkkämielisen,
kookkaan Kenelmin välillä; hän huomaa tämän yhtäläisyyden, jota ei
kukaan muu voisi huomata. Hän alkaa rakastaa Sir Peteriä, vaikka tämä
ei ole sanaakaan hänelle virkkanut.
Niin, tässä sananen, nuoret lukijani, jota teidän tulee kuulla. Te,
sir, joka tahdotte naida tytön, joka hellästi teitä rakastaa ja josta
on tuleva kaikin puolin hyvä, käytöllinen vaimo, katselkaa tarkoin
miten hän teidän vanhempianne kohtelee -- osoittaako hän heille
sanomatonta hellätuntoisuutta, puolueetonta kunnioitusta -- vaikka
ainoasti epäselvästi tätä hellätuntoisuutta ja kunnioitusta
huomaisitte, tahi tahtooko hän, jos joku aihe kylmäkiskoisuuteen syntyy
teidän ja teidän vanhempanne välillä, lumousvoimallansa saattaa teitä
jälleen kunnioittamaan isäänne ja äitiänne vaikk'eivät nämä olisikaan
erittäin ystävällisiä häntä kohtaan -- jos sellaisen tytön saatte
vaimoksenne, niin olkaa varma siitä että olette saanut aarteen. Te
olette saanut vaimon, jolle Jumala on antanut kaksi parahinta
ominaisuutta: elämän rakkauden ja lujan velvollisuuden tunnon. Mitä
minä sanon, rakas nais-lukijani, yhdestä sukupuolesta, se koskee
myöskin toista, vaikka vähemmässä määrässä; sillä tyttö, joka menee
naimiseen, tulee miehensä perheesen, eikä mies vaimonsa perheesen. Minä
en kuitenkaan luota miehen rakkauden syvyyteen naista kohtaan, jos hän
ei osoita jossakin määrin hellyyttä hänen vanhempiansa kohtaan. Suokaa
anteeksi tämä pitkä poikkeus aineesta, rakas lukija -- se ei ole
kokonaan poikkeus, sillä kertomukseni vaatii että teidän tulee selvään
käsittää, mimmoinen tyttö Cecilia Travers toden perään on.
"Mihin on Kenelm joutunut?" kysyi Lady Glenalvon.
"Toivoisin voimani sanoa sitä teille," vastaa Sir Peter. "Hän kirjoitti
minulle että hän lähtee ehkä muutamaksi viikoksi kuljeksimaan
'viileihin metsiin ja uusille laitumille.' Siitä saakka minulla ei ole
ollut riviäkään häneltä."
"Te saatatte minut levottomaksi," sanoi Lady Glenalvon. "Minä toivon
ettei mitään ole tapahtunut -- ei suinkaan hän ole voinut sairastua."
Cecilia herkenee neulomasta ja katsoo levottomasti ylös.
"Rauhoittukaa," sanoi Travers nauraen, "minä tiedän hänen
salaisuutensa. Hän on vaatinut Englannin etevimmän tappelijan
kaksintaisteluun ja on lähtenyt maalle harjoittelemaan."
"Se on mahdollista," sanoi Sir Peter tyynesti; "minua se ei ensinkään
ihmetyttäisi -- ihmetyttäisikö se teitä, Miss Travers?"
"Minusta on luultavampaa että Mr Chillingly tekee jonkun hyvän työn
muille, jonka hän tahtoo pitää salassa."
Sir Peter oli tyytyväinen tähän vastaukseen ja siirsi tuolinsa
lähemmäksi Cecilian tuolia. Lady Glenalvon, joka oli hyvin iloinen
siitä, että hän oli voinut viedä nämät kaksi yhteen, nousi ja sanoi
jäähyväiset.
Sir Peter viipyi lähes tunnin ja puheli etupäässä Cecilian kanssa, joka
erinomaisen helposti raivasi itselleen tien hänen sydämeensä; ja hän ei
lähtenyt talosta ennenkuin tytön isä, Mrs Campion ja tyttö itse olivat
luvanneet viikon ajaksi tulla Exmundhamiin, Londonin säsongin
loppupuolella, joka loppu juuri oli lähenemäisillään.
Kun Sir Peter oli tämän lupauksen saanut, meni hän pois, ja kymmenen
minuutia myöhemmin Mr Gordon Chillingly astui salongiin. Hän oli jo
tullut niin tutuksi Traversilaisten kanssa, että hän taisi tulla
visiitille milloin tahansa. Travers oli mieltynyt häneen. Mrs Campionin
mielestä hän oli erittäin sivistynyt, teeskentelemätön nuori mies,
paljon etevämpi nuoria miehiä yleensä. Cecilia oli sydämellisesti
kohtelias Kenelmin serkulle.
Se oli kaikin puolin hauska päivä Sir Peterille. Hän oli erittäin
tyytyväinen päivälliseen Garrickissa, jossa hän tapasi monta vanhaa
tuttavaa ja esiteltiin muutamille uusille "celebriteeteille". Hän
huomasi että Gordon oli näiden eteväin miesten suosiossa. Vaikka tämä
ei vielä ollut mitään erinomaista tehnyt, niin he kohtelivat häntä
kunnioituksella ja olivat nähtävästi mieltyneet häneen. Etevimmät
heistä, ainakin se, jonka maine oli enin vakaantunut, kuiskasi Sir
Peterin korvaan: "Te voitte ylpeillä veljenne pojasta, Gordonista!"
"Hän ei ole veljeni poika, hän on vaan kaukaisen serkkuni poika."
"Suokaa anteeksi! Mutta hän tulee tuottamaan kunniaa sukulaisillensa,
olkoot he kuinka kaukaiset tahansa. Taitava mies, ja kuitenkin
rakastettu; harvinainen yhdistys -- tulee varmaan mainioksi mieheksi
vielä."
Sir Peter esti kulahduksen kurkussansa. "Oi, jospa joku näin etevä mies
olisi puhunut niin Kenelmistä!"
Mutta hän oli liian ylevämielinen salliaksensa tämän puoleksi
kateellisen tunteen kestää enemmän kuin silmänräpäyksen ajan. Miksi hän
ei ylpeilisi jokaisesta perheenjäsenestä, joka voisi Chillinglysuvun
vanhasta vähäpätöisyydestä tehdä lopun? Ja kuinka tämä taitava nuori
mies koetti olla Sir Peter'ille mieliksi!
Seuraavana päivänä Gordon tuli häntä hakemaan British Museumin
merkillisyyksiä katsomaan ja illalla he menivät Walesin prinssin
teateriin, jossa Sir Peteriä erittäin huvitti pieni hauska, Mr
Robertsonin kirjoittama, huvinäytelmä. Seuraavana päivänä, kun Gordon
tuli hänen luokseen hotellista, ryki hän ensin ja alkoi kohta sen
tiedonannon, jonka hän tähän asti oli ylös lykännyt.
"Gordon, poikani, minun on teille velkaa, ja nyt olen tilaisuudessa
maksaa se, josta minun on Kenelmiä kiittäminen."
Gordon säpsähti hämmästyneenä, mutta oli vaiti.
"Minä sanoin isällenne, vähää sen jälkeen kuin Kenelm syntyi, että
aioin myydä taloni Londonissa ja panna säästöön teitä varten 1000
puntaa vuodessa, teidän petettyjen toiveidenne korvaukseksi Exmundhamin
suhteen, jos minä lapsetonna olisin kuollut. Teidän isänne ei näyttänyt
paljon tästä lupauksesta välittävän ja vei minut oikeuteen muutamain
kieltämättömien oikeuksieni tähden. Minua kummastuttaisi kuinka niin
älykäs mies voi tehdä semmoisen erehdyksen, jollen muistaisi hänen
olevan riitaisen luonteeltaan. Koska minä puolestani en ole riitainen
luonteeltani (Chillinglyt ovat rauhallista sukua), en paljon välittänyt
isänne riidasta ja hänen (Chillinglylle) epäluonnollisesta
mielentilastansa. Mutta kieli ja kirjoitustapa hänen asiata koskevassa
kirjeessänsä harmitti minua. Minä en käsittänyt miksi minun tuli
vaivata itseäni panemalla säästöön 1000 puntaa vuodessa, kun minua
tällä tavoin kohdeltiin. Oli sopiva tilaisuus ostaa maatila, joka oli
erittäin mukava Exmundhamin omistajalle. Minä ostin sen lainarahoilla
ja, vaikka möin taloni Londonissa, en pannutkaan säästöön 1000 puntaa
vuodessa."
"Hyvä Sir Peter, minä olen aina ollut pahoillani siitä, että
isä-vainajaani vieteltiin -- kukaties isällisestä huolesta minun
luulluista oikeuksistani -- tähän onnettomaan ja turhaan käräjäjuttuun,
jonka jälkeen ei kukaan voinut epäillä että te vihdoin luopuisitte
jalomielisistä tuumistanne. Se on ollut minulle iloinen ja odottamaton
tapaus että sekä Kenelm että te itse olette minua niin ystävällisesti
ja sydämellisesti vastaanottaneet perheesen. Olkaa hyvä ja heretkää
puhumasta raha-asioista -- ajatus korvata hyvin kaukaisen sukulaisen
pettyneitä toiveita, joita hänellä ei ollut oikeutta pitää, on minusta
ainakin niin luonnoton, etten milloinkaan sitä ajattelisi."
"Mutta minä olen kyllin luonnoton sitä ajattelemaan -- vaikka te
puhutte erittäin jalomielisesti. Mutta nyt asiaan: Kenelm on
täysi-ikäinen ja me olemme lakkauttaneet tilan sukuperintö-oikeuden.
Kenelmillä on tietysti täysi oikeus tehdä sillä mitä hän tahtoo, ja
meidän täytyy otaksua varmana asiana että hän menee naimiseen; mutta
tehköön Kenelm mitä tahansa tilansa kanssa, se ei teihin kuulu, ja
teillä ei ole mitään odotettavaa. Arvonimikin kuolee Kenelmin kanssa,
jos hän ei poikaa saa. Mutta tilan vapaaksi tekemisen kautta on
rahasumma saatu irti, joka, niinkuin jo sanoin, saattaa minun siihen
tilaan, että voin maksaa velkani teille, ja Kenelm on tässä suhteessa
vallan yhtä mieltä kuin minä. 20,000 puntaa on nyt pankkiirillani,
jotka ovat siirrettävät teille; jos tahdotte käydä lakimieheni, Mr
Winingin luona, joka asuu Lincoln'in ravintolassa, niin voitte
tarkastella uutta avokirjaa ja antaa hänelle kuittinne 20,000:sta
punnasta, joista hänellä on osoituslippu minulta. Hiljaa -- hiljaa --
hiljaa -- en tahdo kuulla sanaakaan -- ei mitään kiitoksia -- niitä ei
tarvita."
Tässä Gordon, joka tämän puheen kestäessä oli päästänyt moniaita
lyhyitä huudahduksia, joita Sir Peter ei ollut huomannut, tarttui
sukulaisensa käteen, ja, vastuksesta huolimatta, suuteli sitä. "Minun
täytyy kiittää teitä, minun täytyy antaa liikutukselleni valtaa!"
huudahti Gordon. "Tämä jo itsessään suuri rahasumma on minulle paljon
enemmän kuin voin ajatellakaan -- se raivaa minulle tien -- se turvaa
tulevaisuuteni."
"Niin Kenelmkin sanoo; hän sanoi että tämä rahasumma nyt on teille
suuremmaksi hyödyksi kuin kymmenen kertaa suurempi summa kaksikymmentä
vuotta myöhemmin."
"Niin on, niin on. Ja Kenelm suostuu tähän uhraukseen?"
"Suostuu -- hän vaatii sitä!"
Gordon käänsi kasvonsa pois, ja Sir Peter jatkoi: "Te mielitte päästä
parlamenttiin; vallan luonnollinen kunnianhimo taitavalle nuorelle
miehelle. Minä en tahdo säätää teille määrättyä valtiollista
mielipidettä. Minä luulen että olette niin sanottu liberaali; minä
otaksun että voidaan olla liberaali olematta Jakobiini."
"Minä toivon sen. Minä puolestani olen kaikkea muuta kuin väkivaltainen
mies."
"Väkivaltainen, ei! Kukapa milloinkaan on kuullut väkivaltaisesta
Chillinglystä? Mutta minä luin tänään sanomalehdissä puheen, joka oli
pidetty jossakin kansankokouksessa, jossa puhuja tahtoi että kaikki se
maa ja pää-oma, joka on muiden ihmisten, jaettaisiin työväelle,
rauhallisesti ja hiljaisesti, ilman väkivaltaa; mutta hän sanoi,
kukaties aivan oikein, että ne, joita ryöstettäisiin, ehkä eivät siihen
suostuisi, vaan tekisivät väkinäistä vastarintaa; siinä tapauksessa
heidän kävisi pahasti ja heidän täytyisi tyytyä seurauksiin, jos he
vastustaisivat hänen ja hänen ystäväinsä järjenmukaista ehdoitusta!
Tämä on luullakseni niitä uusia aatteita, joita Kenelm tuntee paremmin
kuin minä. Hyväksyttekö te näitä uusia aatteita?"
"En suinkaan -- minä ylönkatson niitä hölmöjä, jotka sitä tekevät."
"Ja te ette tule puolustamaan kapinallisia hankkeita, jos tulette
parlamenttiin?"
"Rakas Sir Peter -- minä pelkään että olette saanut hyvin vääriä
tietoja minun mielipiteistäni, koska teette tällaisia kysymyksiä.
Kuunnelkaa," ja nyt Gordon alkoi hyvin taitavia ja hyvin viekkaita
selityksiä, jotka eivät millään tavalla häntä alttiiksi heittäneet,
siitä, kuinka viisasta on johtaa yleistä mielipidettä oikeaan suuntaan;
mikä tämä oikea suunta oli, sitä hän ei likemmältä määritellyt, hän
antoi Sir Peterin arvata sen. Sir Peter luuli, niinkuin Gordon oli
tahtonut hänen tekemään, että se oli se suunta, jonka hän, Sir Peter,
katsoi oikeaksi; ja hän oli tyytyväinen.
Kun tämä asia nyt oli selvillä, sanoi Gordon, syvää tuntoisuutta
osoittavalla äänellä: "Saanko pyytää teitä tekemään sitä hyvyyttä
täydelliseksi, jota olette minulle niin ylellisesti osoittanut. Minä en
ole milloinkaan nähnyt Exmundhamia, ja sen suvun kotia, josta olen
lähtenyt, tahtoisin hyvin mielelläni nähdä. Sallitteko minun viettää
muutamia päiviä teillä ja teidän puidenne varjossa oppia valtiollista
tiedettä henkilöltä, joka nähtävästi on syvästi sitä miettinyt?"
"Syvästi -- ei -- vähäsen -- vähäsen, ainoastaan katsojana," sanoi Sir
Peter vaatimattomasti, mutta hyvin mielissänsä ollen. "Tulkaa,
poikaseni, kaikin mokomin; te olette sydämellisesti tervetullut. Se oli
totta, Travers ja hänen kaunis tyttärensä lupasivat parin viikon
kuluttua tulla minun luonani käymään, miks'ei tulla yhtaikaa?"
Nuoren miehen kasvot kävivät äkkiä selkeiksi. "Se olisi erittäin
hauskaa," huudahti hän. "Minä tunnen Mr Traversin hyvin vähän, mutta
minä olen hyvin mieltynyt häneen, ja Mrs Campion on hyvin sivistynyt
nainen."
"Ja mitä sanotte tytöstä?"
"Tytöstä, Miss Traversista. No, hän on tavallansa hyvä hänkin. Mutta
minä en puhu nuorien ladyjen kanssa enemmän kuin minun on täytyminen
puhua."
"Silloinhan olette vallan serkkunne Kenelm'in kaltainen."
"Toivoisin olevani muissa kohdissa hänen kaltaisensa."
"Ei, yksi sellainen omituinen henkilö perheessä on kylläksi. Mutta
vaikka minä en tahtoisi teitä muutetuksi Kenelmiksi, en kuitenkaan
tahtoisi vaihtaa Kenelmiä parhaimpaan pojan malliin, minkä maailma voi
esiintuoda." Lausuessansa näitä isänrakkauden vaikuttamia tunteita, Sir
Peter pudisti Gordonin kättä ja lähti Miversin luokse, joka oli häntä
luncheonille kutsunut ja sitten oli saattava häntä asemalle. Sir
Peterin piti iltapäivän junalla palaaman Exmundhamiin.
Kun Gordon jäi yksin, vaipui hän sellaiseen loistavaan tulevaisuuden
unelmaan, joka on nuoruuden onnellisimpia hetkiä, kun on niin
kunnianhimoinen kuin hän oli. Se rahasumma, jonka Sir Peter hänelle
antoi, saattaisi häntä tilaisuuteen parlamenttiin pääsemään. Hän toivoi
varmaan siellä aikaista menestystä. Hän laajensi tulevaisuuden
näköalansa alueen. Tällaista menestystä saavutettuansa hän oli varma
voivansa tehdä loistavat naimiskaupat, jotka lisäisivät hänen
omaisuuttansa ja vahvistaisivat hänen asemaansa. Hän oli ennen
ajatellut Cecilia Traversia -- -- minä tahdon hänen puolustukseksensa
sanoa ettei voitonpyyntö yksistään ollut siihen syynä, mutta
varmaankaan ei nuoruuden rakkauden kuvauskaan. Hän katsoi häntä vallan
sopivaksi etevän, julkisen miehen vaimoksi, sekä hänen ulkonäköönsä
että arvokkaasen mutta kuitenkin miellyttävään käytökseensä nähden. Hän
kunnioitti häntä, hän oli mieltynyt häneen, ja sitä paitsi tulisi hänen
omaisuutensa lisäämään hänen oman asemansa vakavuutta. Hän todella
rakastikin Ceciliaa sellaisella järjellisellä tavalla, kuin viisaat
miehet, niinkuin Lord Bacon ja Montaigne kehoittavat viisaita miehiä
tekemään, jotka vaimoa hakevat. Mikä sopiva tilaisuus tytössä
herättämään samankaltaista, ehkä hellempää tunnetta, Exmundhamissa
käynti olisi! Traversin luona käydessänsä hän oli kuullut että he
aikoivat lähteä sinne, ja siitä tuli se sukulaisrakkauden syttyminen,
joka vaikutti sen että hän itsekin kutsuttiin sinne.
Mutta hänen täytyi olla varovainen, hän ei saanut liian aikaiseen
Traversin epäluuloa herättää. Hän ei vielä ollut sellainen mies, jonka
squire katsoisi sopivaksi tyttärellensä. Ja vaikka hän ei tiennyt Sir
Peter'in tuumasta tämän nuoren ladyn suhteen, niin hän oli liian
varovainen ilmoittaaksensa aikeitansa sukulaiselle, jonka varovaisuutta
hän suuresti epäili. Nyt oli hänelle kylläksi, että tie oli avoinna
hänen omalle uskaliaalle voimallensa. Ja hän aprikoi ilomielin, vaikka
miettiväisesti, sen esteitä ja aavisti sen päämaalia, astuen allapäin
ja väsymättömin askelin, väliin hitaasti, väliin joutuisasti edes
takaisin laattialla. Sir Peterille oli Miversin luona valmistettu
erittäin hyvä luncheon, jonka hän sai aivan yksin syödä, sillä hänen
isäntänsä ei milloinkaan 'pilannut päivällistänsä eikä loukannut
aamiaistansa' tällä väli-aikaisella aterialla. Viimeksi-mainittu istui
kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti muutamia lyhyitä kirjeitä, jotka
koskivat toimia tai huvia, sillä aikaa kuin Sir Peter söi hänen
lampaankotlettiansa ja paistetuita kanojansa. Mutta hän katsoi otsa
rypyssä ylös työstänsä, kun Sir Peter, ensin laveasti kerrottuaan
käynnistänsä Traversin tykönä ja siitä taitavuudesta, jolla hän,
serkkunsa kehoituksen johdosta, oli saanut perheen lupaamaan tulla
muutamaksi päiväksi Exmundhamiin, lisäsi: "Niin, olin unohtaa, minä
olen kutsunut nuoren Gordonin heille seuraa pitämään."
"Heille seuraa pitämään; pitämään Mr ja Miss Traversille seuraa! Te
olette sen tehnyt? Minä luulin teidän toivovan että Kenelm naisi
Cecilian. Minä erehdyin, te tarkoititte Gordonia!"
"Gordonia!" huudahti Sir Peter, pudottaen veitsen ja kahvelin
kädestänsä. "Älkää joutavia puhuko, ettehän voi uskoa että Miss Travers
pitää häntä parempana kuin Kenelmiä, tai että hän on niin rohkea, että
hän luulee tytön isän hyväksyvän hänen kosimistansa?"
"Minä en tällaisiin otaksumisiin ryhdy. Minä tyydyn ajattelemaan että
Gordon on älykäs, mielisteleväinen, nuori mies; ja te olette antanut
hänelle erittäin hyvän tilaisuuden edistyttämään itseänsä. Mutta se ei
kuitenkaan minuun koske; ja vaikka minä oikeastaan pidän enemmän
Kenelm'istä kuin Gordonista, niin minä kuitenkin olen Gordon'iinkin
mieltynyt ja minusta on hauska seurata hänen harrastuksiansa, jota en
voi sanoa tekeväni Kenelmin harrastuksien suhteen -- jotka luultavasti
eivät harrastuksia olekaan."
"Mivers, te huvitatte itsenne suututtamalla minua: te sanotte minulle
niin ikäviä asioita. Mr Gordon puhui hyvin huolettomasti Miss
Traversista."
"Vai niin, se oli huono merkki," jupisi Mivers.
Sir Peter ei häntä kuullut, vaan jatkoi:
"Ja sitä paitsi minä olen vallan varma siitä että tyttö jo on mieltynyt
Kenelmiin niin, ettei hänen sydämessänsä ole tilaa kilpailijalle. Minä
en kuitenkaan teidän muistutustanne ole unohtava, vaan aion olla
ankarana tähystäjänä: ja jos huomaan että nuori mies koettaa päästä
Cecilian suosioon, niin minä teen pikaisen lopun hänen käynnistänsä."
"Älkää itseänne vaivatko sillä; siitä ei tule mitään hyötyä. Avioliitot
määrätään taivaissa. Herran tahto tapahtuu. Jos vaan pääsen, niin tulen
teille pariksi päivää. Kenties tämän asian suhteen voisitte neuvoitella
Lady Glenalvon'in kanssa. Hän miellyttää minua, ja hän on mieltynyt
Kenelmiin. Oletteko lopettanut? Minä näen vaunut oven edessä ja meidän
pitää mennä teidän hotelliinne matkalaukkuanne hakemaan."
Mivers pani kirjeitänsä kiinni puhuessaan näin. Nyt hän soitti
palvelijaansa, käski hänen viedä ne määräpaikkaan, ja seurasi sitten
Sir Peteriä portaita alas ja vaunuihin. Hän ei tahtonut puhua sanaakaan
enempää Gordonista, ja Sir Peter ei tahtonut kertoa hänelle noista
20,000:sta punnasta. Chillingly Mivers oli ehkä viimeinen maailmassa,
jonka edessä Sir Peterin olisi tehnyt mieli kerskailla auliista teosta.
Mivers voi usein itse tehdä hyvän työn, kun siitä vaan ei puhuttu;
mutta hänellä oli aina iva valmiina muiden jalomielisyydelle.