Kun Kenelm lähti Oxfordista, kuljeskeli hän monta päivää ympäri maalla,
ilman päämaalia ja olematta missään mainittavassa seikkailussa. Vihdoin
viimein hän huomasi tavanmukaisesti palaavansa sitä tietä, jota hän oli
tullut. Maneetillinen vaikutus, jota hän ei voinut vastustaa, ajoi
hänet takaisin Moleswich'in ruohoisia niittyjä ja liriseviä puroja
kohti.
"Löytyy varmaankin sielun-harhaus samoin kuin näönharhaus," sanoi hän
itsekseen. "Otaksutaan että luulettelemme nähneemme kummituksen. Jos
emme uskalla katsella näköä -- emme uskalla koettaa koskea siihen --
vaan juoksemme takamaisesti tiehemme -- mitä tapahtuu? Me tulemme
kuolinpäiväämme saakka uskomaan ett'ei se harhaus ollutkaan -- vaan
että se oli kummitus -- ja voimme tulla onnettomiksi koko
elinajaksemme. Mutta jos me rohkeasti menemme aaveen luo, ojennamme
käsiämme tarttuaksemme siihen, katsos! se häviää tyhjään ilmaan,
silmämme pilkkanäkö on haihtunut, eikä aaveet enää meitä milloinkaan
tule vaivaamaan. Niin mahtaa olla minun sielun-harhauksenkin laita.
Minä näen kuvan, joka on minulle vallan outo -- se näyttää minusta ensi
katsannolta olevan varustettu yliluonnollisella viehätysvoimalla;
ikäänkuin mieletön pelkuri pakenen sitä. Se yhä kummittelee minulle;
minä en voi sitä kartoittaa. Se ajaa minua takaa päivällä sekä
väentungossa että luonnon yksinäisyydessä; se käy luonani öillä
unissani. Minä alan luulla että se on todellinen kävijä toisesta
maailmasta -- se mahtaa olla rakkaus -- se rakkaus, josta luen
runoilijain teoksissa, niinkuin runoilijain teoksissa luen noitumisesta
ja kummituksista. Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä vähemmän
todenmukaiselta se minusta tuntuu että minä toden perään olisin
rakastunut kummalliseen, puolisivistyneesen, tavallisuudesta
poikkeavaiseen olentoon, ainoastaan sentähden että näen hänen kasvonsa
alinomaa edessäni. Minä voin vallan turvallisesti tätä olentoa
lähestyä; kuta enemmän minä olen hänen seurassansa, sen mukaan on
harhaus häviävä. Minä menen rohkeasti takaisin Moleswich'iin."
Näin sanoi Kenelm itsellensä, ja vastasi itse:
"Mene; sillä sinä et voi muuta tehdä. Luuletko että sinun siipesi
voivat sitä verkkoa välttää, joka on Roachen [Roach merkitsee myöskin
rauskua] kietonut silmukkoihinsa? Ei --.
"'Tuleva varmaan se päivä on, jonk' kohtalo määrännyt lie,' se päivä,
jolloin sinun on nöyrtyminen 'luonnon alle, joka tahtoo tulla
kuulluksi.' Parempi on nöyrtyä nyt ja kunnialla, kuin tehdä
vastarintaa, kunnes tulen viidenkymmenen ikäiseksi ja silloin valita
järjen mukaan, jolla valinnalla ei ole niin mitään oman tyydytyksesi
kanssa tekemistä."
Tähän vastasi Kenelm itselleen harmissaan ollen: "Oh! sinä
kevytmielinen olento. Minun alter egoni, et tiedä mistä puhut! Eihän
ole puhe mistään luonnollisesta asiasta, on puhe yliluonnollisesta --
harhanäöstä -- aaveesta."
Näin Kenelm ja hänen minänsä yhä kiistivät toistensa kanssa; ja kuta
enemmän he kiistivät, sitä lähemmäksi he tulivat sitä paikkaa, jossa
oli nähty ja josta oli paettu ensimmäisen rakkauden katalaa ilmiötä.