Kaksi päivää edellisen kirjan viimeisessä luvussa kerrotun keskustelun
jälkeen, sai Travers, joka sattumalta aikoi Kenelm'in luona käymään,
hänen palvelijaltansa kuulla, että Mr Chillingly oli lähtenyt
London'ista vallan yksin eikä ollut antanut mitään tietoa mihin hänelle
tulevat kirjeet olisi lähetettävät. Palvelija ei tiennyt mihin hän oli
lähtenyt, eikä milloin hän palaisi.
Travers kertoi sattumalta tämän uutisen Cecilia'lle, ja tämä oli hiukan
loukattu siitä, ettei Kenelm ollut hänelle kirjoittanut riviäkään
Tom'in käynnistä. Hän arvasi kuitenkin että Kenelm oli mennyt
Somers'ilaisia tervehtimään, ja että hän parin päivän kuluttua palaisi
kaupunkiin. Mutta viikkoja kului, säsongi läheni loppuansa, eikä hän
Kenelm Chillingly'stä nähnyt eikä kuullut mitään: hän oli kokonaan
hävinnyt London'in seura-elämästä. Hän oli vaan kirjoittanut muutaman
rivin palvelijallensa ja käskenyt hänen mennä Exmundham'iin ja odottaa
häntä siellä, sekä lähettänyt pankki-setelin maksamattomien rätinkien
maksamiseen.
Meidän täytyy nyt seurata sen omituisen olennon harhailevia askeleita,
joka on tullut tämän kertomuksen sankariksi. Hän oli aamupuhteella,
aikaa ennenkuin hänen palvelijansa oli noussut ylös, lähtenyt
huoneestansa varustettuna repulla ja pienellä matkalaukulla, jossa oli
-- paitsi sellaisia vaatteita, joita hän luuli tarvitsevansa ja jotka
eivät reppuun mahtuneet -- muutamia hänen lempikirjojaan. Hän ajoi,
nämä tavarat mukanansa, rattailla Vauxhall'in pysäyspaikkaan, toimitti
matkalaukun lähetettäväksi Moleswich'iin, heitti repun selkäänsä ja
astuskeli hiljakseen vielä unen helmoissa lepäävien etukaupunkien läpi,
jotka ulottuivat kauas maalle, ennenkuin hän, vapaammasti hengittäen,
kumpaisellakaan puolella valtateitä huomasi maalaisen viljelyksen
merkkejä. Vasta kun hän oli jättänyt hauskan Richmond'in katot ja puut
taaksensa, alkoi hän tuntea olevansa pääkaupungin häiritseväin
vaikutuksien ulkopuolella. Vähäisessä ravintolassa, jossa hän viipyi
suurusta syödäksensä, sai hän kuulla että vainioiden poikki kulki
polku, josta virta näkyi, ja jota myöten hän voisi saapua matkansa
päämaaliin; hän poikkesi siis valtatieltä, kulki mitä kauneimman
kreivikuntamme kauneimman seudun läpi, ja saapui puolipäivän aikana
Moleswich'iin.